Kauanko tämä kestää

Mi querido

Erottu on n. 1,5 vuotta sitten. Tavattu sen jälkeen pari hassua kertaa, emme asu edes samalla paikkakunnalla enää.
Ero oli vaikea, raskas prosessi, minulle, elämä mureni pieniksi palasiksi parilla lauseella, muutamalla sanalla... kaikki muuttui.
Rakkaus ei ole kuitenkaan hävinnyt minnekään. Välillä ikävä iskee vieläkin niin hiton lujaa, että ei saa henkeä. Itku tulee, ja ikävä. En voi sille mitään.
Viikko sitten joku sanoi, että taisit päästä erosta hyvin yli. Jäin katsomaan häntä lähes sanattomana, ja mietin mitä vastata. Pääsinkö hyvin yli? En. Sattuuko? Sattuu niin saamaristi. Luottamus meni, ja nyt se menee toisiin ihmisiin sata kertaa helpommin kuin ennen. Tuntuu, että kynnys lähteä edes ajattelemaan ketään toista miestä on liian suuri. Rima on hilautunut niin korkealle, että en usko kenenkään enää pystyvän murtamaan minun itse rakentamaani panssaria. Olen yksin, yksinäinen, kaipaan toista aikuista arkeani jakamaan, mutta en silti pysty luottamaan.
Sen ero sai minussa aikaan. En osaa enää välittää, en uskalla. On pelottavaa huomata, että omat tunteet exää kohtaan ovat vieläkin niin voimakkaat, vaikka en ole koko ihmisen kanssa edes jutellut tämän vuoden puolella.
Odotan vain, koska tämä loppuu..... ja elämä ehkä jatkuisi.

1

285

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • alwaysAlone?

      Tuttuja tunteita, voi niin tuttuja..!! Sillä erotuksella että valitettavasti olin kesällä niin heikko että annoin vanhan suolan janottaa ja hypättiin exän kanssa sänkyyn muutaman kerran. Eihän se miehellä tunnu missään, muuta kuin että saa seksiä, mutta minä luulin jättäneeni tunteet taakseni.. ei ihan niin mennytkään. Ja nyt sitten ollaan samassa tunnejamassa kuin vuosi sitten, kun erottiin. :(

      Minäkin niin odotan sitä aamua kun en uhraa ajatustanikaan exälle. Mutta saa nähä, milloin se superaamu saapuu. Tapaillut olen muitakin, mutta...... MUTTA!!!! :(

      Jaksamista aloittajalle. Ei tästä sulle mitään hyötyä ollut. :(

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      68
      1056
    2. 64
      1042
    3. 93
      827
    4. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

      🤣🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      57
      813
    5. Kuinka hyvin te sopisitte

      Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
      Ikävä
      42
      678
    6. Jasmin vauhdissa

      Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
      Kotimaiset julkkisjuorut
      222
      640
    7. Vinkkiä miehelle

      Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
      Ikävä
      50
      598
    8. Joko uskallat.

      Huomenna nähdään.
      Ikävä
      40
      570
    9. Miksi et halua kaivattusi

      kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
      Ikävä
      66
      565
    10. Nainen joka haluaa miehen

      Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.
      Ikävä
      79
      563
    Aihe