Nettideittailu

Olen kuukauden verran etisnyt kumppania naisista treffipalstalta. Tuntuu, että hakevat jotain ihan luonnotonta, prisssiä itselleen. Yksikin piti 9 vuoden ikäeroa liian suurena. Ja muutenkin vastauksia ei tule. Ovat jotekin ylimielisiä, vaikka kirjoittaa ihan asiaa itsestään. Kun eivät viitsi edes vastata, että kiitos, mutta se jma se ei kohtaa meissä. Onko teillä miehet samoja kokemuksia? Miehenä on todella vaikea löytää naista yleensä mistään, jos ei käy kapakoissa.
32588
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 32

Vanhimmat

Jokainen saa hakea mitä haluaa. Ja näin naisena sanon, että yhdeksän vuoden ikäero on aika suuri. Ei kaikki halua itseään vanhempaa miestä. Suurin osa luultavammin omaa ikäluokkaa olevan.

Ei kapakka ole ainoa paikka, jossa naisen voi livenä tavata. Mene ulos, lenkille, leffaan, kirjastoon, lavatansseihin, johonkin harrastukseen yms. Kyllä sullekin vielä joku löytyy.

Äänestä
  • "Mene ulos, lenkille, leffaan, kirjastoon, lavatansseihin, johonkin harrastukseen yms."

    Tämä on periaatteessa hyvä neuvo, MUTTA kun se vieraan ihmisen lähestyminen on niin helvetinn vaikeaa!

    Suomessa ei naiset tee tavismiehelle elettäkään, että olisi kiinnostunut. Miehen on tehtävä aloite ja jos ei sitä osaa tehdä, saa elää koko elämänsä yksin.

    Aivan idioottimaista neuvoa lähteä etsimään naista jostain esim. leffasta tai kirjastosta! Ei siellä naisetkaan käy sen takia että löytäisivät mehen. Naiset menevät elokuviin katsomaan elokuvaa ja kirjastoon lainaamaan kirjoja, prkl!!! Se on aivan täysmahdottomuus lähestyä jotain tuntematonta ihmistä, joka ei edes huomaa sinua, ei juttele jne.

    Suomalaisilla nuorilla naisilla on usein naamallakin sellainen ilme, kuin olisi juuri työnnetty pesismaila anukseen. Eihän sellaista edes tavallinen mies halua iskeä.

    Nettideittailu on perseestä, mutta aina pitää yrittää.

    Äänestä

ikäero on jo aika huomattava. Ja mitä nuorempi nainen on kyseessä, sitä suuremmalta ikäero hänestä tuntuu. Taidat olla TAAS vaan yksi niistä miehistä, jotka metsästää niitä itseään reippaasti nuorempia kaunottaria (ja joiden kriteereihin ei itse edes sovi) ja joka tulee sitten tänne ulisemaan naisten nirsoudesta ja tylyydestä...Teitä on kuulkaa paljon.

Äänestä
Aloittaja

En ole nirsi, enkä vaadi puolisoltani kaunottaren omianiausuuksia. Sisäinen kauneus ja huumorintaju on paljon täkrämpää. Eii vaan tunnut löytyvän joukosta. Prinssiä he etsivät, näin on.

Äänestä
  • sitten, minkälaisiin naisiin olet ottanut yhteyttä? Siis muihin kuin itseäsi tuntuvasti nuorempiin?

    Äänestä

Olen ottanut totuudenmukaisesti kertoen itsestäni yhteyttä naisiin 40-50 v. Itse olen 57 v. Mielestäni tämä ikäero ei ole suuri. Jos katselee iäkkäämpiä naisia, he ovat usein jotenkin latistunteet, anteeksi vain. En tunne, että minulla oliisi heille paljoakaan annettavaa. Itse pidän kunnostani hyvää huolta, olen hyvässä fyysisessä kunnossa ja tätä peilaten en tunne olevani iäkkäämpien joukossa oma itseni. Nainen on 40 -50 jo kypsä ja järkeävä ajattelemaan. Ei hänen varmaan tarvitse enää etsiä 35 -rakastajaa. En ymmärrä, jos pitää itseään 9 vuotta vanhempaa, hyvin koulutettua, raitis ja urheilevaa miestä vanhana!

Äänestä
  • Siis sinulle itsellesi ei kelpaa oman ikäinen nainen. Mutta naisen pitäisi ottaa 9 vuottakin vanhempi mies... Onnea vaan etsintään.

    Äänestä

  • En olisi 40-vuotiaana voinut kuvitellakaan vastaavani 57-vuotiaalle miehelle. Yhdeksän vuoden ikäerostakin on kokemus ja se oli liian paljon.

    Mutta: jokainen saa hakea ihan mitä itse haluaa, joten jatka kaikin mokomin.

    Äänestä

  • Kannattaa keskittyä yli viisikymppisiin naisiin. Nuoremmille ole eläkeikää lähestyvä vanha pappa. Valitettavasti tämä on totuus.

    Mitä todennäköisimmin et ole niin hyvässä kunnossa, etkä varsinkaan ikäistäsi nuoremman näköinen. Omaa peilikuvaansa saattaa tahtomattaan katsoa vääristyneesti ja rypyt unohtaen.

    Äänestä

  • Vaikeaa ainakin mun on kuvitella seurustelevani itseäni kymmenen vuotta vanhemman miehen kanssa. Ei meillä olisi mitään yhteistä. En usko, että pystyisit tyydyttämään mua edes seksuaalisesti. Sori. Keskity oman ikäisiin. Jokainen vanhenee, halusit tai et. Mä haluan oman ikäiseni miehen.

    Äänestä

  • Mitä enemmän ihmisellä on ikää sitä suurempi vaihteluväli on ihmisten fyysisessä kunnossa ja elämänkokemuksessa. Juuri siksi netti on paha paikka etsiä ihmistä syntymävuodet perusteella.

    Itsekin syyllistyt samaan asiaan eli luulet että kaikki sinua nuoremmat naiset ovat paremmassa kunnossa kuin sinua vanhemmat naiset.

    Äänestä

  • (tai nainen) saa etsiä täältä vaikka avaruusoliota, jolla on viisi silmää ja 17 lonkeroa. Eri asia sitten löytyykö sellaista, ja jos löytyy, niin vastaako se.

    Se, mikä meitä naisia tässä kuviossa riipii, on:

    a) se, että viestejä tulee miehiltä, jotka eivät omiin kriteereihin sovi eivät sitten ollenkaan.

    b) se, että miehet leimaavat kaikki naiset nirsoiksi sen vuoksi, että sattuvat lähettämään viestejä naisille, joiden kriteereihin eivät sovi. Ja kun naiset eivät sitten viitsi vastata näille "nuorekkaille" yms alkaa se jumalaton ulina naisten kranttuudesta, jota täälläkin kuullaan joka_ikinen_päivä.

    Äänestä

  • Tottakai mies kirjoitti:

    (tai nainen) saa etsiä täältä vaikka avaruusoliota, jolla on viisi silmää ja 17 lonkeroa. Eri asia sitten löytyykö sellaista, ja jos löytyy, niin vastaako se.

    Se, mikä meitä naisia tässä kuviossa riipii, on:

    a) se, että viestejä tulee miehiltä, jotka eivät omiin kriteereihin sovi eivät sitten ollenkaan.

    b) se, että miehet leimaavat kaikki naiset nirsoiksi sen vuoksi, että sattuvat lähettämään viestejä naisille, joiden kriteereihin eivät sovi. Ja kun naiset eivät sitten viitsi vastata näille "nuorekkaille" yms alkaa se jumalaton ulina naisten kranttuudesta, jota täälläkin kuullaan joka_ikinen_päivä.

    Indeed.

    Eivätkä nämä vanhat papat ymmärrä ollenkaan kriteereidensä ja näkemyksiensä epäsuhtaisuutta.

    Mies 57 v. hakee itselleen lähes kaksikymmentä vuotta nuorempaa naista.
    Saman miehen mielestä on pöyristyttävää, miten 57 v. nainen hakee itselleen itsensä ikäistä miestä.

    Kumpi on epärealistista? Kummalla on oikeus närkästyä, kun ei kiinnostuksensa kohteelle kelpaakaan? No, tietysti vastaus on, ettei kummallakaan ole oikeutta närkästyä: jokainen saa _haluta_ itselleen ihannekumppaniaan. Sen sijaan kenelläkään ei ole _oikeutta_saada_ sellaista.

    Jos ei tyrkytettynä kiinnostuksensa kohteelle kelpaa, on oikeus vain nuolla haavansa ja miettiä realiteetteja uudelleen. Fakta on, että samalla tasolla olevat ihmiset kiinnostuvat toisistaan. Kun tasoeroa on, yleensä se alemmalla tasolla oleva (57 v. mies) innostuu kurottamaan kuuseen (nuorempi nainen) ja kapsahtaa katajaan. How did not he see it coming?

    Äänestä

  • Minulle on tullut viestejä suunnilleen ikäisiltäsi "nuorekkailta ja urheilullisilta" miehiltä..
    itse olen 48v ...en ole vastannut koska profiilissa kerron etten vastaa "kriteereiden" ulkopuolisille rajoitusten vuoksi

    Vaikka mies olisi kuinka urheilullinen ja nuorekas niin koen silti ikäeron liian suureksi (myös alaspäin sama tilanne...en ottaisi yli 7v nuorempaakaan miestä)
    Etsin seuraa myös pidemmäksi aikaa ja ihan pieni laskutoimitus osoittaa että 10v päästä mies on eläkkeellä ja itselläni eläkeikään vielä vuosia...

    jokainen kai saa valita mitä haluaa ja kun seuraa löytyy myös ikäisitäni miehistä niin miksi sitten valita huomattavasti vanhempi?
    omat kriteerit ovat -4v

    Äänestä

  • old_profile_85204 kirjoitti:

    En olisi 40-vuotiaana voinut kuvitellakaan vastaavani 57-vuotiaalle miehelle. Yhdeksän vuoden ikäerostakin on kokemus ja se oli liian paljon.

    Mutta: jokainen saa hakea ihan mitä itse haluaa, joten jatka kaikin mokomin.

    Heh...

    Seurustelin timmin 9v nuoremman naisen kanssaa, mutta pistin homman poikki kun ei vaan ollut kemiaa.

    Äänestä

  • Jos totuudenmukaisesti kerroit olevasi vielä naimisissa, niin eiköhän se kiinnostus aika monella naisella loppunut jo siihen.

    Äänestä

Turhaa miehen on netistä naista saada. Itse asustelen itä suomessa en polta , en juo, olen menestyvä yrittäjä, tulot vajaa satatonnnia , llikun paljon, harrastan mehtuuta ja kalastusta, normaali painoinen ja raskaalla työllä muotoutunut lihaksikas kroppa.
Minä ainakin poistin profiilin kun en saanut asialisiin ja persoonoituihin viesteihin vastauksia. Ja kirjoitin suurimmalle osalle Itäsuomen naisista niin kuvallisille ja kuvattomille profiileihin.
Minulla ei ole edes sitä mahdollisuutta että löytäisin kumppanin omalta kylältä kun ei täällä ole kun 4000 ihmistä ja ei yhtään vapaata oman ikäluokan naista.
Minä ainakin opin treffi sivujen kautta että normaali miehellä ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä.
Minäkin haluaisin kumppanin jonka kanssa vois jakaa päivän tapahtumat ja perheen. Talven aikana rupean etsimään naista ulkomailta kun suomi naista ei kiinnosta.

Äänestä

Ei naiset vastaa mitään eikä netistä löydä ketään fiksua naista. Kuitenkin naiset seurustelee narsistien kanssa ja sitten valittavat kun mies kohtelee huonosti. Naiset ei edes halua tutustua muihin kun väkivaltaisiin narsisteihin jotka vonkaa pil.lua heti ekassa viestissä.

Äänestä

Ei prinsessoilta vastauksia saa mut nuo kuvattomat ja sen sellaiset kyselee treffeille paiskaa juttua. Ääh koira puree jo omaa häntäänsä. Prinsessoille pitäis olla sopivasti tatuoitu hyvätuloinen ehkä vähän hämärän jännittävä tyyppi mutta kiltti kieli kulkee profiili loistava lista on loputon

Äänestä
  • Kyllä on itsestä kiinni 53 ja tuntuu ,että nuret on suorastaan hulluna. Kai olen luonteeltani puhelias ja viihdyn varsinkin lasten ja nuoten kanssa onhan niitä muutama jälkipolvea. Nuorekas mieli ja sopivahuumori. En katsele ikää niinkään vaan sitä jonka kanssa juttu luistaa. Negatiivisen ylpeän tunnistaa oitis. Eikä se mikään missi tarvi olla kuhan on muodot paikalla eikä lapset ala pelkäämään. Löydän kyllä tai en löydä.Ysi edotti jo matkaa vaan ei onnistu. Juttelu riittää tai kirjoittelu

    Äänestä

  • tutustutaanpas mukavat kirjoitti:

    Kyllä on itsestä kiinni 53 ja tuntuu ,että nuret on suorastaan hulluna. Kai olen luonteeltani puhelias ja viihdyn varsinkin lasten ja nuoten kanssa onhan niitä muutama jälkipolvea. Nuorekas mieli ja sopivahuumori. En katsele ikää niinkään vaan sitä jonka kanssa juttu luistaa. Negatiivisen ylpeän tunnistaa oitis. Eikä se mikään missi tarvi olla kuhan on muodot paikalla eikä lapset ala pelkäämään. Löydän kyllä tai en löydä.Ysi edotti jo matkaa vaan ei onnistu. Juttelu riittää tai kirjoittelu

    Miksi pidät deittiprofiilia jos kirjrekaveria etsit?
    Muutama kaltaisesi mies tullut vastaan enkä ymmärrä teidän ajatuksenjuoksua...jos miehelle ehdottaa tapaamista, aina tulee esteitä ja kirjoittelu jatkuu viikkokausia...tai jatkui kunnes tajusin mikä on homman nimi ja kerroin "jatkavani matkaa" jos tapaaminen ei kohtuullisessa ajassa onnistu

    Äänestä

  • Kuvattomat saattavat olla miehiä pareja. Ehkä tuttu. Ei kannata olla sinisilmäinen.

    Äänestä

  • 12+2 kirjoitti:

    Kuvattomat saattavat olla miehiä pareja. Ehkä tuttu. Ei kannata olla sinisilmäinen.

    Jep !

    Äänestä

Vanhempi mies - ei kiitos. Nuorempia saa seksiseuraksi koska tahansa ja parisuhteeseen haen saman ikäistä ( /- 2-3 vuotta) koska en todellakaan halua omaishoitajaksi.

Äänestä
  • 40 on vaan niin mummo

    Äänestä

  • joku työstää mummoas kirjoitti:

    40 on vaan niin mummo

    Odotas kun olet se 40 sua et katso edes 40v mummo kun nuorempiakin saa

    Äänestä

Mies kun ei opi mistään, ei vielä edellisestä vaimosta eroon päässyt jo uutta naista hakee. En enää ihmettele, että vaimosi kieroon katsoo ja haukkuu, taidatkin olla niitä miehiä joille se ulkonäkö tärkein ja sitten itsetään, että voi kun naiset pinnalliset ja rahaa vain haluavat. Taitaa olla onglma jossain muussa kuin rahassa, ehkä sun arvoissa?

Äänestä

Kyllä toiveet nopeasti haihtuu kun huomaat miehiä olevan n. 3 kertaa enemmän deittipalstoilla.

Äänestä

Melkoista prinsessaa tuo aloittaja etsii. Jos sinusta 9 vuoden ikäero ei ole suuri, niin keskity hakemaan itsellesi seuraa 65 -75 -vuotiaista naisista.

Äänestä

Ehkäpäs nämä naiset haluavatkin sitä 9v nuorempaa eikä vanhempaa?

Äänestä
  • Kyl tuossa on perää ja koko deittailu kokemani lyhyellä aikavälillä hajoaa omaan olemattomuuteensa ja käpäliin jää "näkkileiväksi" loputon haaveilu jostain mitä välttämättä ei ole olemassakaan. Ehkä muutama tuhannesta yrittäjästä onnistuu tai luulee onnistuneensa deitin ansiosta. Se on nettideittailun kaiketi ainoa positiivisin puoli tämä ikää katsomatta loputon unelma "toverin" tavoittelu odottaa aina yhtä kirkkaana positiivisena makupalana kun avaa nettiyhteyden.

    Äänestä

Ei luonnotonta, ei prinssiä. Ihan normaalia oman ikäistä miestä. Useimmille 40-50 vuotiaille olet liian vanha. Aivan kuin pidät ikäisiäsi naisia latistuneina, he pitävät sinua. Ei sen kummempaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


hamalake kirjoitti:

Olen kuukauden verran etisnyt kumppania naisista treffipalstalta. Tuntuu, että hakevat jotain ihan luonnotonta, prisssiä itselleen. Yksikin piti 9 vuoden ikäeroa liian suurena. Ja muutenkin vastauksia ei tule. Ovat jotekin ylimielisiä, vaikka kirjoittaa ihan asiaa itsestään. Kun eivät viitsi edes vastata, että kiitos, mutta se jma se ei kohtaa meissä. Onko teillä miehet samoja kokemuksia? Miehenä on todella vaikea löytää naista yleensä mistään, jos ei käy kapakoissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu