Olisin eronnun aiemmin jos ei oilsi ollut sivusuhdetta

Eron toinen vaihe menossa eli odotellaan eroon tuomitsemista. Olimme 23 vuotta yhdessä ja tuosta ajasta 17 vuotta naimisissa. Nuorena mentiin yhteen ja perustettiin perhe kun niin kuuluu tehdä. Onnellinen olin joskus hänen kanssaan, mutta jokin aina puuttui. Petin kerran ja petin toisenkin kerran. Löysin elämääni salasuhteen jossa piti olla vain seksiä. Rakastuimme todella. Olimme salaisessa suhteessa 9 vuotta. Salasuhde kantoi minua. Avioliitossani ei ollut väkivaltaa,alkonhuuruista ym muuta jotka olisi vieneet eroon. Puuttui vain se jokin jotain kaipaisin. Tein väärin, tein todella vääärin kun petin. Haaveilin usein pettäjäni kanssa yhteisestä tulevaisuudesta ja mitä se elämämme voisi olla....Nyt uskalsin ja erosin miehestäni. Nyt elämme sitä haavetta jota haaveilin. Mietin uskollisuutta nyt. En pettäsi kumppaniani koska tuntuu että kaikki on kohdillaan eikä voi puhua kuherruskuukaidesata koska kuitenkin olemme olleet yhdessä 9 vuotta pettäen. Se miksi haluan kertoa tämän on se että uskaltakaa ihmiset olla onnellisia ja tehkää elämästänne näköisiänne. Ihmeelliseltä tuntuu se että aikuiset lapsemme hyväksyy elämämme ja kertovat kuinka nauttivat siitä että olemme onnellisia. Toki myönnän että surutyötäkin on tehty, mutta minkä surutyötä? Sen että arki muuttui tutusta tuntemattomaksi.
7251
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olet tehnyt kammottavan väärin puolisoasi kohtaan. Siis onko exäsi nyt onnellinen? Eikö hän ole katkera, että olet viennyt häneltä monta vuotta elämästä? Minusta sinun olisi pitänyt erota jo silloin, kun tajusit, että et ole tyytyväinen. Olisit vapauttanut myös puolisosi. No, jos hänen mielestään tuo on ollut ok, mikäpä minä olen siihen sanomaan.

Äänestä

AP. kukaan ei tiedä että olen pettänyt niin monta vuotta. Olisi pitänyt erota kyllä, mutta jokin piti meitä yhdessä tai hölmö ajattelin että tuo mies ei pärjää ilman minua tai mitä siitä seuraa kun haluan eron. No siitä seurasi paljon hyvää myös helvettiä itsemurhalla uhkailua, kiristystä ym..

Äänestä

Oletko varma että itsemurhasta puhuminen oli uhkailua, ettei se ollut todellinen tunne, reaktio järkyttävään ahdistukseen? Itse olin todella lähellä itsemurhaa, sain keskusteluapua ja lääkityksen. Olo helpotti sen verran, että synkimmät ajatukset väistyivät. Exä varmaan koki uhkailuna itsemurhasta puhumisen, mutta oikeasti, voiko kukaan, joka ei ole tosissaan, uhkailla niin?

Äänestä
  • Plussasin vastauksesi, mutta samalla hetkellä ajattelin niitä kauheita asioita, joita sinäkin olet joutunut läpikäymään. Tuntui jotenkin hirvittävältä antaa plussaa. Ymmärrät varmaan mitä tarkoitin ja miksi tunsin niin.

    Äänestä

Aloittajalle!
Kerroit, että kukaan ei tiedä 9 vuoden salasuhteestasi! Voit kuitenkin olla varma, että se paljastuu ihmeellisesti jostakin nyt jälkikäteen. Silloin on helvetti irti ja exmiehesi voi todellakin toteuttaa uhkauksensa, jonka hän teki pelkästään eron vuoksi.

Se katkeruus ja tuska pettämisen vuoksi ja vaikka vuosien paljastumisen jälkeen on jotain niin suurta, että et omassa yksinkertaisessa itsekkyydessäsi ole sitä osannut ajatellakaan.

Toinen asia joka muuttuu huomattavasti on lastesi reaktiot! Lapset eivät voi enää olla onnellisia puolestasi sillä heitä koskettaan enemmän isän tuska ja epärehellisyys! Menetät heidän silmissään jotain sellaista, mitä et enää koskaan saa takaisin. Arvostamisen ja kunnioittamisen!

Äänestä

Kaikenlaisia teitä löytyy. Paskansit omaan pesääsi ja nyt kehut sitä täällä. Pettämällä tuhosit oman liittosi ja loput puolisostasi. Petämällä taisit tuhota jonkun toisen ihmisen elämän. Oliko hänenkin puolisonsa juoppo, väkivaltainen ja pettäjä, josta yhteisesti voitte iloita. Miten sairasta! Olisit edes tuhonnut pelkästään oman liittosi.

Äänestä
  • Niin ja kannattaisi jättää sen uuden onnen kehuminen johonkin muualle kuin avioeropalstalle!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Uuden edessä kirjoitti:

Eron toinen vaihe menossa eli odotellaan eroon tuomitsemista. Olimme 23 vuotta yhdessä ja tuosta ajasta 17 vuotta naimisissa. Nuorena mentiin yhteen ja perustettiin perhe kun niin kuuluu tehdä. Onnellinen olin joskus hänen kanssaan, mutta jokin aina puuttui. Petin kerran ja petin toisenkin kerran. Löysin elämääni salasuhteen jossa piti olla vain seksiä. Rakastuimme todella. Olimme salaisessa suhteessa 9 vuotta. Salasuhde kantoi minua. Avioliitossani ei ollut väkivaltaa,alkonhuuruista ym muuta jotka olisi vieneet eroon. Puuttui vain se jokin jotain kaipaisin. Tein väärin, tein todella vääärin kun petin. Haaveilin usein pettäjäni kanssa yhteisestä tulevaisuudesta ja mitä se elämämme voisi olla....Nyt uskalsin ja erosin miehestäni. Nyt elämme sitä haavetta jota haaveilin. Mietin uskollisuutta nyt. En pettäsi kumppaniani koska tuntuu että kaikki on kohdillaan eikä voi puhua kuherruskuukaidesata koska kuitenkin olemme olleet yhdessä 9 vuotta pettäen. Se miksi haluan kertoa tämän on se että uskaltakaa ihmiset olla onnellisia ja tehkää elämästänne näköisiänne. Ihmeelliseltä tuntuu se että aikuiset lapsemme hyväksyy elämämme ja kertovat kuinka nauttivat siitä että olemme onnellisia. Toki myönnän että surutyötäkin on tehty, mutta minkä surutyötä? Sen että arki muuttui tutusta tuntemattomaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu