Loma-rahan takaisin perintä?

MM14

Tilanteeni on se, että olen ollut samantyönantajan alaisuudessa vakituisena alle 5-vuotta. Vuonna 01/2013-01/2014 olin äitiyslomalla. En ehtinyt pitämään vuonna 2013 lomia, joten ne siirtyi vuodella 2014. Palasin töihin ja pidin kesälomia kesällä 2014 noin 6 viikkoa ja palasin lomilta töihin. Minulle kuitenkin jäi edelleen 23 lomapäivää pitämättä.
Irtisanouduin syykuussa ja esimieheni kysyi, jäänkö lomalle vai jäänkö töihin kahdeksi viikoksi. Tiesin, että jos jään lomalle niin työnantajani olisi pulassa ja kerroin, että voin ottaa sen rahana ja hoitaa työni normaalisti irtisanomisajan.
Lopputilistä oli peritty takaisin 23 päivän lomaraha (mikä oli maksettu heinäkuussa). Sekä minulle ei makseta kertyineitä 13 päivää vuodelle 2015.
Onko laillista, että minulta peritään lomarahat takaisin, jos ilmoitan esimiehelle että otan ne rahana, enkä jätä pulaan. Olisiko työnantajalla ollut velvollisuus kertoa minulle, että jos en pidä lomiani ennen sitä niin minulta peritään rahaa takaisin?
Alallamme on ICT-alan TES.

Kun kysyn asiaa työnantajalta, niin saan ympäripyöreitä vastauksia.
He eivät myöskään jostain syystä ole/voi toimittaa minulle lopputiliäni koskevaa tilinauhaa, missä kävisi ilmi kuinka paljon minulle on maksettu, mistä ja mitä peritty takaisin?

terv. HELP

9

4926

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • no apuva vaan

      Katso ICT-tes, sivu 20. "Lomaraha maksetaan myös lomakorvauksesta, mikäli työsuhde päättyy muusta kuin toimihenkilöstä itsestään johtuvasta syystä sekä eläkkeelle siirtyvälle toimihenkilölle." Koska olet itse irtisanoutunut, lomarahojen perintä on oikeutettua.

      Voisi kysyä myös, että onko työntekijällä velvollisuus tutustua oman alansa työehtosopimukseen ennen irtisanoutumista?

      Mitä tarkoitat, että sinulle ei makseta kertyneitä 13 päivää vuodelle 2015? Lomakorvauksia pitämättömästä lomasta vai lomarahoja?

      • MM14

        Tarkoitan lomarahoja, eli loma-ajan korvauksen saan! Ymmärrän, etten saa vuodelta 2015 lomarahoja lainkaan!
        Se mietityttää, kun työsopimuksessani ei ole mainittu edes minkäalan TES:iä käytämme ja näin ollen luulin, että meillä on toinen TES käytössä. Olisi tietysti pitänyt kysyä asiasta tarkemmin itse!
        Lähinnä se, kun ilmoitan ottavani rahana, enkä jätä esimiestäni pulaan ja teen töitä kahden viikon irtisanomisajan, niin mielestäni esimies olisi ollut velvollinen edes kertomaan minulla perittävistä lomarahoista.
        Olen myös ymmärtänyt, että yrityksen tulisi toimittaa lähes samantien ansiolaskelma lopputilistä minulle, mutta jostain syystä sitä ei ole voitu minulle toimittaa! Joten en edes tiedä paljon minulta on peritty pois. Työsuojeluvaltuutettu sanoi, että kuulostaa hieman oudolle tämä, muttei voi ottaa kantaa ennen kuin näkisi kaikki tarvittavat paperit.

      • WW13
        MM14 kirjoitti:

        Toivottavasti opit tästä jotain. Sovi ylimääräisistä korvauksista etukäteen ja selvitä asiat etukäteen. Työantajan ei ole pakko maksaa ylimääräistä, vaikka olisit ollutkin kuinka tunnollinen.

        Valitettavasti.

        Palkkalaskelma pitää toki saada, mutta siitä liene turha sen enempää keskustella. Vältä muuten huutomerkin käyttöä lauseissa, näyttää siltä, että huudat. Epäkohteliasta.

      • MM14
        WW13 kirjoitti:

        Selvä... Minulle on opetettu, että sitä käytetään painottamaan lausetta. Pahoittelen, jos sinusta siltä tuntui. Se ei ollut tarkoitukseni. :)
        Kiitos kuitenkin vastauksesta :)

      • liity liitoon
        MM14 kirjoitti:

        Tarkoitan lomarahoja, eli loma-ajan korvauksen saan! Ymmärrän, etten saa vuodelta 2015 lomarahoja lainkaan!
        Se mietityttää, kun työsopimuksessani ei ole mainittu edes minkäalan TES:iä käytämme ja näin ollen luulin, että meillä on toinen TES käytössä. Olisi tietysti pitänyt kysyä asiasta tarkemmin itse!
        Lähinnä se, kun ilmoitan ottavani rahana, enkä jätä esimiestäni pulaan ja teen töitä kahden viikon irtisanomisajan, niin mielestäni esimies olisi ollut velvollinen edes kertomaan minulla perittävistä lomarahoista.
        Olen myös ymmärtänyt, että yrityksen tulisi toimittaa lähes samantien ansiolaskelma lopputilistä minulle, mutta jostain syystä sitä ei ole voitu minulle toimittaa! Joten en edes tiedä paljon minulta on peritty pois. Työsuojeluvaltuutettu sanoi, että kuulostaa hieman oudolle tämä, muttei voi ottaa kantaa ennen kuin näkisi kaikki tarvittavat paperit.

        Työsuojeluviranomaisilla on lomake, jolla voi pyytää palkkalaskelmaa, jos sitä ei rupea kuulumaan. Löytyy tuolta http://www.tyosuojelu.fi/fi/palkkalaskelma

    • vuosi poissa....

      Kertyykö äitiyslomasta kesälomia? LOL

      • lukija89

        Vuosilomalaki 7 § 2 mom.

        Työssäolopäivien veroisina pidetään myös niitä työpäiviä tai työtunteja, jolloin työntekijä työsuhteen kestäessä on estynyt tekemästä työtä:

        1) työsopimuslain (55/2001) 4 luvun 1 §:ssä säädetyn äitiys-, erityisäitiys-, isyys- tai vanhempainvapaan aikana, 6 §:ssä säädetyn tilapäisen hoitovapaan ja 7 §:ssä säädetyn pakottavista perhesyistä johtuvan poissaolon aikana;
        ...

        Siis kertyy

      • mitä vielä?
        lukija89 kirjoitti:

        Äitiysvapaan pituus on tällä hetkellä 105 päivää (n. 4 kk).

        Miten joku saa olla vuoden poissa?

        Hoitovapaa on vanhemmille tarjottu mahdollisuus ottaa vapaata vanhempainloman jälkeen. Sen aikana työsuhde ei katkea. Hoitovapaalla voidaan olla, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta.

        Jos ottaa omaa lomaa niin tuskimpa niistä saa kesälomia?

      • Nimimerkki varattu
        mitä vielä? kirjoitti:

        Äitiysvapaan pituus on tällä hetkellä 105 päivää (n. 4 kk).

        Miten joku saa olla vuoden poissa?

        Hoitovapaa on vanhemmille tarjottu mahdollisuus ottaa vapaata vanhempainloman jälkeen. Sen aikana työsuhde ei katkea. Hoitovapaalla voidaan olla, kunnes lapsi täyttää kolme vuotta.

        Jos ottaa omaa lomaa niin tuskimpa niistä saa kesälomia?

        Hieman asian sivusta.

        Normaalista vuosilomasta kertyy lomapäivä seuraavalle lomakaudelle, eli lomaa pitämällä voi kerryttää lomaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      83
      2475
    2. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1435
    3. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      81
      1311
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      11
      1192
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      79
      905
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      19
      890
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      763
    8. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      100
      749
    9. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      30
      743
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      696
    Aihe