Jos työssä pärjääminen ja jaksaminen on vaikeaa terveydellisistä syistä, mistä ihmeestä voi hakea ns. tukityöpaikkoja tms?
Työkkäristä ei juuri apua ole.
Vapailla työmarkkinoilla on sen verran villi meno nykyisin, etten varmaan pärjää siellä, vaan tarvitsen osa-aikatyön tai sitten jotain tukitoimenpiteitä, missä pääsee helpommalla, eikä vaadita niin paljoa. Kiitti.
Työkkäristä ei juuri apua ole.
Vapailla työmarkkinoilla on sen verran villi meno nykyisin, etten varmaan pärjää siellä, vaan tarvitsen osa-aikatyön tai sitten jotain tukitoimenpiteitä, missä pääsee helpommalla, eikä vaadita niin paljoa. Kiitti.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Eli joko provo tai sit ei olla käyty työkkärissä. Joka tapauksessa, työkkäriin kun ilmottautuu työttömäksi työnhakijaksi, ja jos on vajaakuntoinen ni automaattisesti joutuu "ilmaistyöhön" eli tukipaikkaan. Edellyttää tietysti et on ollut työtön vähintään sen 180päivää.
Yhteen aikaan vajaakuntoisille oli ns. työkokeilu, liekö vielä? Siitä tuleva rahakin oli vähän parempi kuin nuo muut ilmaistyöt. Tämän hyväksyn, sillä eräs tuttava, joka oli fyysisesti raskasta työtä aiemmin tehnyt ja sairastunut kokeilemassa toista alaa. Hän saikin sitten työpaikan pariksi vuodeksi samasta paikasta ja jäi sitten eläkkeelle.
Kohta 1, vajaakuntoisuudesta pitää olla lääkärin antama todistus, joka esitetään työkkärissä
Kohta 2, ei sitä automaattisesti joudu "ilmaistyöhön"
Kohta 3, se "ilmaistyö" ei nyt todellakaan ole sitä mitä kuvittelet, työaika on 85% normaalista työajasta ja palkka on työentosopimusten mukainen vähennettynä sillä 15%:lla
Kohta 4, vajaakuntoisen tarvitsee olla työttömänä työnhakijana 5 kk saadakseen tukityöpaikan, jonka kesto voi olla max 2v
että silleen...
Kohta 5, työtön vajaakuntoinen voidaan laittaa ns. työkokeiluun.
Tältä ajalta maksetaan työttömyyspäiväraha Kelan tai ansiosidonnasen mukaisesti jos on työttömyyskassan jäsen.
Tähän saa päälle ylläpitokorvauksen 8 e ja jos on paikka työssäkäyntialueen ulkopuolella toisen 8 e pidempiin matkoihin/majoitukseen.
Kohta 6, työtön vajaakuntoinen voidaan laittaa myös jollekin alalle työmarkkinatuella harjoitteluun, johon saa nuo ylläpitokorvauksen ja mjoituskorvauksen samoin perustein kuin aiemmin.
Kohta 7, mikäli vajaakuntoinen ei kykene selviytymään nykyisessä työssään, Kelalla on lakisääteinen velvollisuus kouluttaa vajaakuntoinen sellaiseen työhon, mitä hän kykenee tekemään
että silleen...
Kohta 8, "Järjestelmä pompotus ilmiö"
Kelan työkykykartoitus toteaa työkyvyttömäksi.
Yllättävästi eläkevakuutusyhtiön lääkäri toteaa asiakirjojen perusteella työkykyiseksi.
Työvoimatoimissa ei löydy "sijoituspaikkaa" niin työkyvyttömälle, voidaan jopa todeta lisäksi ettei ole kuntonsa puolesta ns. "työmarkkinoiden käytettävissä".
Tämä aiheuttaa turvautumisen vimesijaiseen toimeentulotukeen..
Jonkun ajan kulttua taas sama kierros...
Toiveena vaan ehkä on hermojen pettäminen ja eläke sitten "psyykkisistä syistä" tai ns. "Taipaleen mallilla".
Yksi uusi vaihtoehto odottaa 7 v työttömänä = työkyvyttömänä niin pääsee tutkimuksen jälkeen ehkä "armoeläkkeelle", jos ei kupsahda sitä ennen toivottomuuttaan..
Tuttavissa yksi tähän pallotukseen joutunut, mutta sitkeästi sinnittelevä, ei edes haravointi onnistu.
Eräs tuttu on tehnyt työkokeiluja 10 vuotta, eikä loppua ole näköpiirissä. On halpaa työvoimaa yrityksille.