Mieheni ei ole onnellinen

Onni ja rakkaus eivät mahdu samaan suhteeseen.

Mitä luulet..miksi hän ei koe itseänsä onnelliseksi? Tiedän, että on tosi vaikea olla iloinen ja mukava jos eroajatus on tuotu esiin. Minä olen saanut kuulla jo yli vuoden ajan, että mies haluaa erota ja että avioliittomme oli pelkkä virhe jne. Sitten kun olen sanonut, että ok, niin mies ei haluakaan, kun meillä on lapsi. Siinä on tosi vaikea rakastaa enää täydellä sydämellä. Minunkin sydämeeni kasvoi vähitellen muuri enkä enää välitä miehestäni kuten ennen kuin hän aloitti nuo erouhkailut. En enää koe itseäni minäkään erityisen onnelliseksi tässä avioliitossa mutta en tiedä mitä tehdä. Kaipaisin rakkautta, mutta en jaksa enää uskoa mieheni rakkauteen, koska hän ei ole kohdellut minua kuten sellaista ihmistä kohdellaan, jota rakastaa. Voisinko tulla onnellisemmaksi ilman miestäni? Monesti haaveilen aviomiehestä, joka kohtelisi minua siten, että voisin edes kuvitella hänen rakastavan minua. Mieheni sanat rakastan sinua ovat nykyään minulle tyhjää täynnä enkä enää itsekään sano hänelle rakastavani häntä.

Sepä se juuri onkin.. Ennen tätä meillä on ollut paljon rakkautta arjessa ja ollaan tosiaan oltu yhdessä liki 10 vuotta. Mutta nyt tämä yhtäkkinen muutos pilaa kaiken.. Jos totta puhutaan en tiedä miksei hän ole onnellinen ja kun olemme keskustelleet asiasta hän sanoo myös "en tiedä" . Minuakin pelottaa että jos tilanne ei muutu tulen myös turraksi ja en pystykään enää luottamaan ettei tällaista enää tapahtuisi.. Juurikin se ajatus että kun/jos on lapsia joskus ja tämä tilanne toistuu niin jään loukkuun tähän tilanteeseen..

Yksinkertaisesti ja rehellisesti pariasi pelottaa sitoutuminen niin vakavasti kuin avio on. Se kun vanhan mallin mukaan tarkoittaa itsestään ja omasta persoonastaan luopumista ja kaiken elämän muuttumista luvan varaiseksi.

Itsekin olisin muinoin kieltäytynyt tahdon-amenesta kokonaan, jos olisin käsittänyt mitä se yleisesti ihmisille tarkoittaa: näkymättömiä kahleita, kulttuurin, uskonnon, yhteiskunnan yms. tuuban luomia kirjoittamattomia sääntöjä ja ahtaita ohjeita, joiden mukaan pariutuneen olisi loppuelämänsä vietettävä. Sekopäistä.

Olisiko nyt helpointa että palautat kihlasormuksen ja alat tehdä valmisteluja erilleenmuuton varalle. Tämä ei tarkoita riitaa eikä välien rikkomista, toteat vain kylmän rauhallisesti että miehen on nyt aika itse päättää haluaako sinut puolisoksi vai ei. Erillisyys muutamaksi kuukaudeksi ja sinulle itsellesi vapaus huomioida vain itseäsi, kuntoilla, laittautua oikein kauniiksi jne. Kesään mennessä mies lienee jo valintansa tehnyt tässä isossa asiassa? Menette sitten vaikka syyskesästä pienimuotoisesti vihille, jos löydät hänet oveltasi ruusukimpun kanssa?

Ei kannata vielä alkaa panikoimaan. Jos kaikki on ihan hyvin, niin todennäköisesti kyse on väliaikaisesta asiasta. Itselleni tuli sama tilanne eteen nyt kesällä. Olemme olleet yhdessä miehen kanssa about 8 v. ja itselleni tuli tunne, että haluan olla yksin ja etten ole onnellinen mieheni kanssa. Juttelimme asiasta perin pohjaisesti ja mieheni otti asian tosi hyvin vastaan ja fiksusti. Pitkän keskustelun ja itkemisen jälkeen tajusin, ettei vika ollut miehessäni vaan minussa. Tajusin, että minun pitää alkaa elämään omaa elämääni ja hankkia aktiviteettia arkeen. Itsekin ihan tosissani pyörittelin ero-asiaa mielessäni monet kerrat ja tein jo oikeastaan henkistä eroa mieheeni, kunnes tajusin, etten oikeasti voisi olla kenenkään kanssa onnellisempi, koska olemme sielunkumppaneita. Itselle täytyy osata antaa anteeksi, on normaalia, että pitkässä suhteessa ajatukset harhailee ja haluaisi muutosta elämäänsä jollakin tapaa, joskus jopa eron muodossa. Tietty on mahdollista, että miehesi oikeasti ei ole onnellinen kanssasi, mutta luulen oikeasti, että ongelma on hänen omien korvien välissä. Ero on helpoin vaihtoehto, asioiden työstäminen on vaikeampaa ja siihen vaaditaan tahtoa ja sitoutumista. Naimisiinmeno-asiaa tosin olisi hyvä lykätä vaikka vuodella tai parilla, hoitakaa suhteen perusta kuntoon ennen sitä.

Tuon ikäisessä parisuhteessa käy helposti niin, että elää jo niin kiinteästi toisen kanssa, että oman onnensa ikään kuin huomaamattaan ulkoistaan "meille", sen sijaan että tekisi itse aktiivisesti ratkaisuja. Tietyllä tavalla se on tietenkin hyvä ajatella me-lähtöisesti, mutta vuosikymmenen parisuhteen jälkeen omia tunteitaan alkaa helposti projisoida toiseen ja alkaa elää elämäänsä suhteen kautta itsensä sijaan. Samalla logiikalla kumppani saattaa alkaa tuntea syyllisyyttä toisen onnettomuuden tunteesta. Miehesi kuitenkin sanoi, ettei koe sinulla olevan vikaa, mikä varmasti onkin täysin totta.

Esimerkiksi: Sanna on jo pitkään ajatellut kouluttautuvansa puusepäksi, mutta ei ole jotenkaan vain saanut sitä aikaiseksi. Opintojen ajaksi tulot laskisivat ja nykyisen vakituisen, mutta tylsän, työn hylkääminen pelottaa. Sen sijaan, että hän päättäisi opiskella tai olla opiskelematta, jää hän saamattomuuden tilaan ja alkaa pohtia parisuhteensa merkitystä. Sanna alkaa kokea, että jos hänen parisuhteensa olisi aidosti hyvä ja onnellinen, ei elämän muiden vastoinkäymisten pitäisi tuntua niin vaikeilta. Ehkä vika onkin siis parisuhteessa, ja sen vuosi Sannasta vain on tullut niin saamaton?

Yksi ihmiselämän vaikeimmista totuuksista on se, että kukaan muu kuin sinä itse ei voi tehdä sinua onnelliseksi. Rakkaus ja parisuhde rakentuu hyvän yksilöllisen elämän päälle - ei päin vastoin. Parisuhteessa tämä tarkoittaa sitä, että joskus täytyy tehdä asioita täysin oman mielensä mukaan, mutta silti säilyttää kunnioitus toiseen.

Ehkä teidän kannattaisi hyvässä hengessä puhua, mitä onnellisuus teille kummallekin merkitsee? Älkää lähestykö asiaa parisuhteen kautta, vaan yksilöinä, jolloin voisitte lopuksi pohtia, kuinka parisuhdettanne voisi kehittää näiden asioiden saavuttamiseksi.

Minun eksäni käytös muuttui tietyin väliajoin hyvin epäileväksi onko hän onnellinen kanssani ja haluaako ylipäätään olla naimisissa. aina samaan aikaan asian tullessa tapetille hän kävi viattomasti kahvilla jonkun tapaamansa naisen kanssa. he olivat vain ystäviä ja minä vainoharhainen hullu kun nostin asiasta äläkän.
Olen sitä mieltä,että mies ei suhteessa ollessaan hevin kyseenalaista suhdetta ellei ole tavannut toista naista ,johon tunteet kohdistuu enemmän kuin sinuun. Tässä vaiheessa alkaa onnellisuushöpötys. Tarkoitan nyt parisuhteita jossa asiat ns.hyvin. Eli ollaan tasa-arvoisia ,ei päihteitä yms.paskaa. Miehen epäily onnellisuudesta kanssasi tarkoittaa ,että hän on tavannut toisen ja miettii eroa. Saa sinut sekopäiseksi ja riitaa ja on helppo erota. Yritä pitää pääsi kylmänä ja jos et ole tietoisesti loukannut voi kysymys olla tästä. kokemusta on ja ero tuli.