Mitä minä täällä pari kuukautta sitten sanoin AKAVA:n ja STTK:n yhteistyön tärkeydestä? Iltalehden pääkirjoitus sai minut hieraisemaan silmiäni, näin työnantajamyönteistä linjaa en muista siinä lehdessä koskaan otetun.
EK:n tiukka aloitus taisi tehota
Elinkeinoelämän Keskusliitto näyttää päässeen siihen, mihin pyrkikin - ainakin näin aluksi. Ennennäkemättömän jyrkin ja tylyin sanakääntein se ilmoitti alkusyksystä, ettei tupolle ole aineksia. Tyly linja tehosi, ja ammattiyhdistysliike joutui puolustuskannalle - varsinkin kun hallituksen suunnalta ei vanhaan tapaan enää tullutkaan sen toivomaa tukea.
EK:n tarkoituksena ei ollut kuitenkaan tulopolitiikan kuoppaaminen ehdoin tahdoin. Oli kyse tulopolitiikan luonteen muuttamisesta. Sen tavoitteen suhteen viime päivien tapahtumat näyttävät patruunoille lupaavilta. Se, että EK keskiviikkona suostui pitkin hampain aloittamaan neuvottelut keskitetystä tuloratkaisusta, oli vasta uuden järjestön ensimmäisen onnistuneen vyörytyksen kirjaamista. EK:n viestihän oli alusta lähtien, että entisenlaista tulopolitiikkaa ei enää voida jatkaa. On löydettävä joustavampi ja vähemmän kaavamainen tapa määritellä palkankorotustaso.
Kun työnantajapuoli kokosi voimansa yhteen etujärjestöön, näyttää työntekijöiden rintama sen sijaan rakoilun merkkejä. Nyt SAK uhkaa jäädä yksin. STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää (sd) on jo liputtanut tupomallin justeeraamisen puolesta (Taloussanomat 27.10.). Akava on jo kauan ollut sitä mieltä, että "solidaarinen" tulopolitiikka on tiensä päässä.
1960-luvun lopulta saakka, kun tupoja on Suomessa tehty, se on tapahtunut pitkälti SAK:n johdolla ja sen tavoitteita palvellen. Solidaarisuuden nimissä on kierroksesta toiseen nostettu alimpia palkkoja suhteessa muita enemmän. Palkkahaitari on litistynyt niin, että tällä hetkellä Suomessa on valkokaulustyöväen palkat selvästi alle muiden teollisuusmaiden tason, mutta duunarit (ne jotka ovat vielä työssä) tienaavat kansainvälisesti vertaillen ihan hyvin. Tämän kuvan toinen puoli on pysyvä massatyöttömyys, koska työpaikat karkaavat ulkomaille eikä palvelutyöpaikkoja synny tarpeeksi korkean palkkatason nostaessa palvelujen hinnat liian ylös.
Kansantalouden keskimääräinen tuottavuuskehitys tupon yleiskorotusten mittatikkuna on huono nykyisinä aikoina, kun eri alojen ja yritysten kehityserot ja markkinatilanteet eroavat paljon aiempaa enemmän toisistaan. Viime kierroksilla noudatettu tupolinja on rankaissut liian kovalla kädellä työvaltaisia, vähemmän tuottavia toimialoja, mutta päästänyt kultaa vuolleet alat keräämään ylisuuria voittoja. Palkkojen osuus kansantulosta on kutistunut. Suomalainen palkkahaitari - etenkin nettopalkoilla mitattuna - on puristettu vuosikymmenten tupomankelissa niin litteäksi, että siitä ei ole mitään muuta tietä kuin prässin paineen vähentäminen.
EK:n tiukka aloitus taisi tehota
Elinkeinoelämän Keskusliitto näyttää päässeen siihen, mihin pyrkikin - ainakin näin aluksi. Ennennäkemättömän jyrkin ja tylyin sanakääntein se ilmoitti alkusyksystä, ettei tupolle ole aineksia. Tyly linja tehosi, ja ammattiyhdistysliike joutui puolustuskannalle - varsinkin kun hallituksen suunnalta ei vanhaan tapaan enää tullutkaan sen toivomaa tukea.
EK:n tarkoituksena ei ollut kuitenkaan tulopolitiikan kuoppaaminen ehdoin tahdoin. Oli kyse tulopolitiikan luonteen muuttamisesta. Sen tavoitteen suhteen viime päivien tapahtumat näyttävät patruunoille lupaavilta. Se, että EK keskiviikkona suostui pitkin hampain aloittamaan neuvottelut keskitetystä tuloratkaisusta, oli vasta uuden järjestön ensimmäisen onnistuneen vyörytyksen kirjaamista. EK:n viestihän oli alusta lähtien, että entisenlaista tulopolitiikkaa ei enää voida jatkaa. On löydettävä joustavampi ja vähemmän kaavamainen tapa määritellä palkankorotustaso.
Kun työnantajapuoli kokosi voimansa yhteen etujärjestöön, näyttää työntekijöiden rintama sen sijaan rakoilun merkkejä. Nyt SAK uhkaa jäädä yksin. STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää (sd) on jo liputtanut tupomallin justeeraamisen puolesta (Taloussanomat 27.10.). Akava on jo kauan ollut sitä mieltä, että "solidaarinen" tulopolitiikka on tiensä päässä.
1960-luvun lopulta saakka, kun tupoja on Suomessa tehty, se on tapahtunut pitkälti SAK:n johdolla ja sen tavoitteita palvellen. Solidaarisuuden nimissä on kierroksesta toiseen nostettu alimpia palkkoja suhteessa muita enemmän. Palkkahaitari on litistynyt niin, että tällä hetkellä Suomessa on valkokaulustyöväen palkat selvästi alle muiden teollisuusmaiden tason, mutta duunarit (ne jotka ovat vielä työssä) tienaavat kansainvälisesti vertaillen ihan hyvin. Tämän kuvan toinen puoli on pysyvä massatyöttömyys, koska työpaikat karkaavat ulkomaille eikä palvelutyöpaikkoja synny tarpeeksi korkean palkkatason nostaessa palvelujen hinnat liian ylös.
Kansantalouden keskimääräinen tuottavuuskehitys tupon yleiskorotusten mittatikkuna on huono nykyisinä aikoina, kun eri alojen ja yritysten kehityserot ja markkinatilanteet eroavat paljon aiempaa enemmän toisistaan. Viime kierroksilla noudatettu tupolinja on rankaissut liian kovalla kädellä työvaltaisia, vähemmän tuottavia toimialoja, mutta päästänyt kultaa vuolleet alat keräämään ylisuuria voittoja. Palkkojen osuus kansantulosta on kutistunut. Suomalainen palkkahaitari - etenkin nettopalkoilla mitattuna - on puristettu vuosikymmenten tupomankelissa niin litteäksi, että siitä ei ole mitään muuta tietä kuin prässin paineen vähentäminen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Pääkirjoituksissa näkyy olevan jonkin verran näkemyseroja...........
Etelärannalta katosi puhti
Elinkeinoelämän keskusliitto aloittaa sittenkin neuvottelut keskitetystä tulosopimuksesta, vaikka vastapuoli ei ole liikahtanut entisistä näkemyksistään piiruakaan. Uuden järjestön ryhtiliike meni nopeasti ohi.
Leif Fagernäsin johtama Elinkeinoelämän keskusliitto EK kohahdutti kolme viikkoa sitten ilmoittamalla, ettei se suostu neuvottelemaan keskitetystä ratkaisusta. EK ei nähnyt edellytyksiä avata neuvotteluja, kun palkansaajajärjestöt olivat virittäneet sen mielestä odotuksensa epärealistiselle tasolle. "Jos neuvottelujen lähtökohdat eivät muutu nykyisestä, neuvottelut siirtyvät liittotasolle", EK:n työmarkkinajohtaja Seppo Riski totesi.
Huomiota kiinnitti jo tuolloin se, ettei EK kuitenkaan lyönyt täysin ovea kiinni neuvotteluilta. Keskiviikkona nähtiin, mitä muotoilu tarkoittaa. EK aloittaa sittenkin neuvottelut keskitetystä sopimuksesta, vaikka SAK; STTK ja Akava eivät ole tinkineet tippaakaan aiemmista ajatuksistaan - ainakaan julkisesti.
Vain STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää on yrittänyt tehdä jonkinlaisia uusia julkisia avauksia lausumalla muutaman myönteisen sanan paikallisen sopimisen kehittämisestä. Mutta siinä kaikki sitten onkin, ja se pakottaa kysymään, oliko EK:n aiempi sanailu vain hauisten pullistelua uuden järjestön profiilin nostamiseksi. Työnantajat ovat asettaneet ennenkin kovia tavoitteita kierroksen alussa, mutta taipuneet sitten realiteettien edessä. Siitäkö on taas kyse?
Jos EK:n aiemmilla linjauksilla oli tarkoitus rakentaa järjestölle jämäkkää profiilia ja vielä oikeisiin asioihin tukeutuen, niin järjestön hallituksen uusi päätös ilman myönnytyksiä vastapuolelta, saattaa hieman erikoiseen valoon Riskin ja Fagernäsin puheet. Se psykologinen yliote, minkä EK otti julkisessa keskustelussa tulopolitiikan sisällön uudistamisen tarpeesta, löystyi keskiviikkona.
Tätä on vaikea selittää tai ymmärtää muuten kuin niin, että kulissien takana on tapahtunut enemmän kuin mitä yleisesti tiedetään. Tunnusteluja järjestöjen välillä on jatkettu tiiviisti koko ajan. Tulopolitiikan vanha konkari Riski on arvioinut niiden perusteella mahdolliseksi sen, että EK pystyy sittenkin ajamaan paremmin omia tavoitteitaan keskitetyllä sopimuksella kuin liittokierroksella.
Maan hallituksen hivutustakaan ei voi unohtaa. Matti Vanhasen hallitus on rakentanut talouspolitiikkansa maltillisen tulosopimuksen varaan. Etelärannan vuorineuvosten on näköjään ollut vaikea vastustaa pää- ja valtiovarainministerin kuiskuttelua maan edusta.
Järjestöjohtajille voi vain toivoa onnea ja menestystä neuvotteluihin, joiden muodollinen lähtölaukaus ammutaan jo tänään ja joiden lähtökohdat ovat vaikeat uudistuspaineiden takia. EK vastaan pyristelyllä on sentään ollut yksi vaikutus: se on saanut palkansaajajärjestöt tajuamaan aiempaa hieman paremmin, että tulopolitiikkaa on modernisoitava - eikä kyse ole vain palkankorotusten oikeasta mitoituksesta työllisyyden näkökulmasta.
Korotusten muoto sekä mahdollisuus alakohtaiseen liikkumavaraan ja paikallisiin sovellutuksiin ovat vähintään yhtä tärkeitä asioita. Juuri tällä alueella on selvästikin tapahtunut sitä uudelleenarviointia, jonka takia EK nosti jalkansa jarrupolkimelta. Näkemyserojen työsuhdeturvasta on myös täytynyt hioutua tunnusteluissa. Haussa on malli, jonka mukaan työsuhdeturvan mahdollista kiristystä ei pantaisi yksittäisten yritysten rahoitettavaksi. Rahoitusvastuu levitetään kollektiiviseksi.
Neuvottelijoiden kellot on nyt tahdistettu marraskuun 26. päivän takarajaan.
Patruunoiden tyhjä pullistelu
http://www.verkkouutiset.fi/juttu.php?id=61791
Huom: En ottanut kantaa EK:n, vaan AKAVA:n ja STTK:n tekemisiin.