Enkä nyt tarkoita että se hauskuus korvaa naisella esimerkiksi yliipainon tuomaa taakkaa eli valitettavasti minulla on myös ulkoiset kriteerit. Mukava ja huumorintajuinen nainen jolla on ylimääräistä pehmeyttä ei nyt vain riitä...normaalivartaloinen, rento, fiksu ja hauska, Avot!
Mutta...
sillä että on oikeasti hauska eikä vain "huumorintajuinen tyyppi" joka nauraa muiden tyttöjen seurassa kikattaen niin tekee vaikutuksen.
En vain ymmärrä mistä niitä löytää? Tuntuu että moni ei tahdo tuoda esille omaa hauskuuttaan tai sitten on sitä että baarissa ollaan jo aika tuiterissa ja vähän joka juttu naurattaa?
Sitten on nämä kylmät naiset jotka eivät edes ymmärrä huumoria puhumattakaan että osaisivat sitä itse tuottaa ja tulee tunne että aika moni nainen on olevinaan positiivinen, mutta ei oikeasti hauska.
Liian tiukka ponnari tyyppejä Suomessa riittää.
Miksi kaikki asiat pitää ottaa mukaan luettuna oma itsensä pitää ottaa niin vakavasti?
Mutta...
sillä että on oikeasti hauska eikä vain "huumorintajuinen tyyppi" joka nauraa muiden tyttöjen seurassa kikattaen niin tekee vaikutuksen.
En vain ymmärrä mistä niitä löytää? Tuntuu että moni ei tahdo tuoda esille omaa hauskuuttaan tai sitten on sitä että baarissa ollaan jo aika tuiterissa ja vähän joka juttu naurattaa?
Sitten on nämä kylmät naiset jotka eivät edes ymmärrä huumoria puhumattakaan että osaisivat sitä itse tuottaa ja tulee tunne että aika moni nainen on olevinaan positiivinen, mutta ei oikeasti hauska.
Liian tiukka ponnari tyyppejä Suomessa riittää.
Miksi kaikki asiat pitää ottaa mukaan luettuna oma itsensä pitää ottaa niin vakavasti?
Vastaukset 26
Vanhimmat
Joo, ei tuu löytymään. Ainakaan täältä. Tiukkaponnarisia tosikoita ollaan kaikki.
Mietin nyt vaihtoehtoja miten suhtautua aloitukseesi
a) loukkaannun
b) järjestän itkupotkuraivarit
c) alan luennoimaan miten väärässä olet
d) vedän ponnaria tiukemmalle, hymähdän ja käännyn kannoillani
e) tirskun ja kikattelen niin kuin kaikelle mahdolliselle
f) kaivan kaikki aiheeseen liittyvät tutkimukset ja aloitan tiukkasävyisen väittelyn aiheesta
g) soitan Sami Hedbergille ja pyydän keksimään jotain hauskaa vastausta tähän
Mikset voinut vain kertoa että tahdotko itse ennen kaikea hauskan kumppanin?
Hirvittävästi lässytetään huumorintajusta, mutta todellisuudessa ainakin loputtoman monet naiset ovat uskomattoman tylsiä ellei mies itse kerro niitä vitsejä, sori jos satuttaa kuulla totuus.
Toisaalta pelkällä hauskuudella mies ei pääse pitkälle ellei muut asiat ole kunnossa.
g) Hedbergillä on pari hauskaa juttua ja loput ovat vähän sellaisia "pitääkö tälle oikeasti muka nauraa?" -tasoisia.
Hedbergissä (tahattomasti) koomisinta on ne liian pienet farkut, joihin se on sulloutunut niin, ettei maha mahdu sisään vaan röllöttää vyötäryksen yli/päällä.
Why so seriousilta meni nyt vaan ohi Helkan huumori.
Jos et löydä huumorintajuisia naisia, vika on siinä, että et ymmärrä naisten huumoria.
Kuka on helka?!
"Jos et löydä huumorintajuisia naisia, vika on siinä, että et ymmärrä naisten huumoria. "
Yleinen tapa vastata on provota jotain kääntäen väite toisin päin.
Vaikuttaa että sinä et ymmärrä kirjoitettua. Yritä kovemmin.
No en halua mitään joka asialle hirnuvaa miestä tai sellaista joka pelleilee koko ajan eikä kykene vakavaan keskusteluun ollenkaan. Nuo pimppalooran mainitsemat joka paikassa toistettavat ulkoa opetellut vitsitkään ei oikein uppoa. Olen siis ilmeisesti se mainitsemasi tosikko.
Mutta on mulla miesten seurassa ihan hauskaa ollut vaikkei ne mitään puujalkavitsejä olekaan kertoneet. Ja se hauskuus tulee yleensä ihan samoista asioista kuin naistenkin kanssa jutellessa. Toinen tarttuu johonkin omaan heittämään juttuun, vie sitä eteenpäin, toinen jatkaa ja lopulta se viedään ihan överiksi. Mutta se vaatii sen, että molemmat on siinä jutussa mukana.
Täällä toinen tosikko ilmoittautuu. Ei oikein istu itseen tämä nykypäivän rentouden tavoittelu ja "pakko olla positiivinen" asennoitumistapa. En tiedä jaksaisinko olla elohopeamaisen ilopillerin kanssa, vaikka tuo ilopilleri minusta tykkäisikin.
Mehän voitas perustaa joku tosikkojen oma jurotusryhmä vastaliikkeenä liialliselle ilopilleröinnille :)
Vähän samaa sarjaa on Puolangalla (Kainuussa) järjestettävät Pessimismi-päivät, jossa kaikki on ihan prceestä :b.
Tehdään vaikka niin! Asiat ei tässäkään tapauksessa ole ihan mustavalkoisia, kyllä minäkin jossain yhteydessä saatan olla hieman humoristinenkin. Ei vaan ole koskaan tuo pellen ja "naisten naurattajan" viitta oikein luontevasti istunut omille harteille.
Joo, tiedän kyllä nekin. Pitäisiköhän tässä pikkuhiljaa huolestua:) no en ole käynyt kuitenkaan.
Taidan itsekin kuitenkin olla ihan positiivisesti ajatteleva ihminen. Mutta lähinnä kai sellaista tekopirteyttä tai päälleliimattua hauskuutta ei jaksa. Mutta Tuomas Kyrö tyyppinen jurotuskin/lievä pessimistisyys voi olla omalla tavallaan tosi hauskaa..
Paasilinnan hurmaavan joukkoitsemurhan filmatisoinnissa syytettiin erästä roolihenkilöä "surunpilaajaksi". Viime kesän Valamon luostarivierailulla väkisinkin tuli mieleen Lapinlahden lintujen ortodoksimunkkisketsit.
Minä ainakin uskon että siihen kumppanin hauskuuteen voi tise vaikuttaa aika paljonkin, jos olet hauska poikii se kumppanistakin hauskuutta mutta jos tapana on vain olla möllöttää niin kyllä siinä on kumppanillakin vitsit vähissä.
Miksi vtussa tähänkin pitää sotkea mukaan ihmisen paino?
Enkä ole nainen vaan mies joka muuten tuosta huumorintajusta samaa mieltä, en vaan käsitä tuota ainaista vinkumista siitä kuinka läskejä naiset ovat.
eikö ne sitte ole?
Samalla lailla kuin miehet rimpuloita. Muttei kumpikaan liity huumorintajuun vaikka rääpäleetkin voivat hauskoja olla joskus.
Nyt kun mietin niin tunne- ja järki- ihmisten huumorintaju on tyystin erilaista, tai sitten tunneihmiset vain yksinkertaisesti ovat huumorintajuttomia. Naiset varsikin tuntuvat loukkaantuvan varsin helposti, mikä johtunee siitä, että ovat usein juurikin tunneihmisiä. Huumorintajuinen ihminen kun ei sotke omia tunteitaan vitseihin, vaan ottaa ne enemmän älyllisenä leikkinä kuin tunteellisena loukkauksena.
Kieltämättä nainen joka osaa tämän älyllisen leikittelyn sotkematta sitä tunteisiinsa on seksikäs, mutta pirun harvinaista se naisilla on. Tunneihmisten huumori on emotionaalista hyvänolon tunnetta, mikä taas ei oikeasti ole huumoria lainkaan. Siksi he myös loukkaantuvat vitseistä, kuten mm. muslimit(myös miehet) joiden uskontokaan ei perustu järkeen vaan nimenomaan tunteisiin. Eli ei huumorintajuttomuus ole mikään suomalainen piirre.
Aloittajan kirjoitukseen kommentoin, että positiivuus on nimenomaan emotionaalista hyvänolon tunnetta. Huumori eli älyllinen leikittely taas voi pilata sen tunteen, jos kyseinen positiivinentunne perustuu itsepetokselle, jonka huumori sattuu paljastamaan.
Älä nyt liian vakavissasi pohdi naisten huumorintajujen tasoja, niiden tilanteisiin sopivuutta ja otsa kurtulla mieti kuka nauraa vitseillesi ja kuka ei.
Asiaan aika paljon vaikuttaa se kuinka hyvin huumorintajut kohtaavat. Se kun vähän vaihtelee eri henkilöiden kohdalla.
Olisihan se mukava löytää kumppani, joka ymmärtää omaa huumorintajua ja osattaisiin nauraa samoille jutuille, mutta kyllä minulle riittäisi sellainenkin joka omalla tavallaan on aito, rento ja huumorintajuinen vaikka ei aina just samat vitsit tulisikaan mieleen.
Vaikuttaa asiaan aika paljon se millainen toinen osapuoli on. Osaako ottaa myös erilaista huumoria vastaan kuin vain omaansa.
Suomalaiset tuppaavat usein olemaan vähän jäyhää kansaa muutenkin. Ei uskalleta heittäytyä oikein mihinkään, edes siihen huumoriin.
Kaikki on ennalta suunniteltua ja noudattaa aina tarkkaa kaavaa.
Itse olen törmännyt "huumorintajuisiin" miehiin, joiden repertuaari koostuu erinäisten sketsisarjojen ulkoa opetelluista fraaseista. Niitä sitten hoetaan illanistujaisissa niin kauan, kunnes kukaan ei edes kohteliaisuudesta enää jaksa nauraa.
Kummelit, Pulttiboisit, Ruonansuut ja Spedet on jo niiiiin nähty!
Hitusen musta huumori ja tilannekomiikka puree muhun, jälkimmäinen tosin vaatii sitä heittäytymistä ja nopeita hoksottimia.
Tuo on ihan totta ettei ne ulkoaopetellut jutut kauaa jaksa naurattaa ja sitten jos se kertoja ei osaa niitä edes rennosti esittää niin ei tule mitään. Oikeastaan juuri se tilanteissa esiintyvä, sopivat sanomiset keskustelun lomassa on sellaista huumoria joka kestää aikaa, esim. vakavalla naamalla heitetty sopivanlainen toteamus sopivaan väliin saa ihmiset hyvälle tuulelle.
Ihmisten käsityksetkin huumorista poikkeaa niin paljon, että mikä nyt olisi sopivasti huumoritajuisen määritelmä. Toiselle voisi olla kauhistus, jos kummelit, putous, posset ym. Olisi heidän käsityksensä hyvästä huumorista, kuulemma showt ovat enemmänkin aivot nurkkaan tyhjennyksiä, mutta jos noita fraaseja jatkaa, eikö se todista tietynlaisesta alemman keskiluokan huvista ja tarpeesta.
Putouksessa huumori perustui osaksi tekijöiden heittäytymisestä pelleksi ja ronskiin kaksimielisyyksiin, tosielämässä tuskin moni nauttisi.
Mielenkiintoista on ollut huomata tämän putouksen uuden kaartin myötä, miten he pyrkivät vähän älyllisemmällä huumorilla sisään, toisaalta koska tekijät näyttävät nyt olevan ammattitaitoisempia, niin sitä heittäydytään pelleksi ja luodaan sillä suojakuori arvostelua kohtaan puuttuu kokonaan, mikä varmaan oli yksi syy suosioon. Esim. Hirviniemi luonut pelleroolin niin pitkälle, että uuden matkaohjelmansa arvostelijan mukaan, matkassa olla marja tyrnin ym. Hahmojen kanssa, varmaan aika rasittavaa, kun on tullut mielenkiintoisia matkaohjelmia, joissa esim, lost ohjelman näyttelijä oma itsenään osoittautui aika mielenkiintoiseksi persoonaksi, pelottomaksi seikkailijaksi, puhumattakaan Simon Intian valtamerillä.
Haluaisiko joku sitten pellen, joka peittelee ja voi heittää juttuja mistä vain, koska lapsellisimmille ihmisille mikään ei ole mitään.
Sama duudsonien kohdalla, miten omituiselta näytti, kun Robin hoiti stunt homman
tyylillä, ja "pelle" tyyli näyttää noiden julkkisten jälkeen, vähän hmm..
Mutta tilannehuumori ja sen tuomaa vapautunutta naurua.
Mulle on ehkä tullut vähän sellainen ähky näitä nykyajan sketsiohjelmia kohtaan. Niitä on jo liikaa ja kaikki se on jotenkin niin mielenkiinnotonta tai sellaista hömppää, jossa ei ole mitään mihin tarttua.
Itseeni vetosi aikanaan hyvä juttu Studio Julmahuvin tuotannosta. Siinä pistetään suomalaisuutta oikein kunnolla halvalla ja ehkä siksi se onkin niin hyvä.
http://www.youtube.com/watch?v=nUyFg9xoPKk&
Ja tuli mieleen se yksi englantilainen sarja, olisko ollut Herrasmiesliiga. Siinä oli kans hauskoja hahmoja :D
Totuuden nimissä "Sen Oikean" naisen nauru on kyllä parasta elämän eliksiiriä naisen eritteiden lisäksi, mutta kyllähän esimerkiksi se, että ei ole kavereita (naisia), joiden seurassa saisi edes nauraa tai, jotka edes nauraisivat seurassani muullekin kuin itselleni niin...
Mutta itsepä olen linjani vetänyt, että varattujen kanssa ei kaveerata, on miten hauska tahansa, ettei tule väärinkäsityksiä siitä, että tuo nauraa, koska välittää. Sinkkunaiset taas kulkevat ja liikkuvat niin eri piireissä, että niitäkään ei tapaa ja työpaikalla taas sinänsä harvoin nauretaan, koska ollaanhan siellä kuitenkin töissä eikä hauskaa pitämässä.
Ennen pidin "hauskaa" lähinnä kännissä, mutta nykyään ei edes humalahakuinen juominen (yksin) piristä, sanotaan, vaikka paskan vertaa.
Toki nainen, joka ei osaa nauraa seurassani ei kyllä mielellään saisi tehdä sitä "selän takana" muuallakaan, mieluiten pidän sen naurun itselläni viestimässä sitä, että seurassani viihtyy.
Kyllä siihen tarvitaan myös vitsien laukojalta sosiaalista älyä. Ei voi ihan missä tilanteissa tahansa sanoa mitä tahansa "vitsin varjolla".
Itse olin aikanaan varsinkin sosiofobian ollessa pahimmillaan todella vakava ja ulospäin ilmeisesti torjuvankin näköinen (tahattomasti tosin). Yhteen aikaan en kyennyt käytännössä hymyilemään ollenkaan, ilmeisesti sen vielä siihen aikaan kokoajan päällä olleen stressin ja pelkotilan takia. Kaiken muun lisäksi siihen päälle vielä se, kun ei kyennyt antamaan ihmisille hyvää vastausta siihen miksen "koskaan hymyillyt". Koska en vain kyennyt, ja silloin kun yritin, lopputulos oli todella teeskennellyn näköinen "vino hymy".
Hymyilemään ihan luonnollisestikin opin sitten uudelleen viimeisimpien vuosien aikana, ajoittui suunnilleen samoihin aikoihin kuin nykyisen parhaan kaveripiirini löytäminen eli varmaan sillä että oli viimein todella luotettavia ja kestäviä kavereita ympärillään oli suuri merkitys asiaan. Nykyisin hymyilen jälleen aika uusille tuttavuuksillekin jos vaikuttavat kaikin puolin mukavilta, joten aika harva varmaan enää vakavaksi kutsuisi. Mutta jos tunnen oloni jonkun seurassa epämukavaksi (mm. aistin, että tyyppi tekee musta pilkkaa tai katsoo muuten alentuvasti) niin edelleen se reaktio on tuolla alitajunnassa, että tuollaisessa tapauksessa muutun sekunnissa jälleen vakavan ja välttelevän oloiseksi.
"Hauska" sen sijaan en osaa olla muuta kuin parhaiden ja luotettavimpien kavereiden seurassa, joiden kesken heitämme välillä aika ronskiakin läppää. Mutta uusien tuttavuuksien kanssa tämä hauskuus rajoittuu aika varmasti siihen, että saatan naurahtaa toisen omalle heitolle. Syynä se, että jännittäisin ihan liikaa sitä, olisiko se juttuni toisen mielestä oikeasti hauska vaiko "outo" tai jopa typerä.