En varmaan pääse koskaan yli siitä että ikävuoden 18-25 joutui elämään puutteessa ja yksin. Vaikuttaa itsetuntoon vieläkin ja kai olen katkera. Nyt 32 vuotiaana sitten kai purkaan aikaisempaa kelpaamattomuutta lyhyempiin ja vähän pidempiin panosuhteisiin. Naisen saanti helpottuu kokoajan ja nykyään olen jo levollinen mielin että jossain vaiheessa löydän sellaisen kenen kanssa vietän loppuelämän. Suurin osahan näistä panokavereista on kakkostason naisia, mutta taso toki paranee kokoajan.
Mutta onko toiminnassani jotain väärää? Ilman seksiä eläminen on kurjempaa kuin mikään.
Sen myös oppinut että kaikki kliseet tuntuu pitävän paikkaansa. Miehet haluaa seksiä ja naiset haluaa renttuja jotka kelpaa muillekin vaikkei aina myönnäkään
Mutta onko toiminnassani jotain väärää? Ilman seksiä eläminen on kurjempaa kuin mikään.
Sen myös oppinut että kaikki kliseet tuntuu pitävän paikkaansa. Miehet haluaa seksiä ja naiset haluaa renttuja jotka kelpaa muillekin vaikkei aina myönnäkään
Vastaukset 2
Vanhimmat
No hyvä sulle, mun pään tuo naisetta eläminen tähän 3-kybäseksi asti on jo vinksauttanut niin pahasti että vaikka tärppinki oliski parantunu useita satoja prosentteja (esim. töissä joka ikinen sinkkunainen on osoittanu kiinnostusta jossain vaiheessa) niin koen edelleen etten kelpaa niille muijille ja hommat karahtaa aina kiville ennenku alkavatkaan.
MItä väärää siinä nyt olisi jos itse nautit niin mikäs siinä