Kansalaisten ja sairaanhoitajien asenteet kuolemaa ja eutanasiaa kohtaan.
Tämän tutkimuksen tarkoituksena on kuvata kansalaisten sekä sairaanhoitajien kuolemaan ja eutanasiaan kohdistuvia asenteita. Tavoitteena on tuottaa uutta tietoa yhteiskunnassa vallitsevista, kuolemaan ja eutanasiaan kohdistuvista asenteista. Lisäksi tarkoituksena on edistää yhteiskunnassa käytävää keskustelua kummastakin aiheesta.
Mikäli olette täysi-ikäinen ja Teillä on riittävä suomen kielen taito, pyydän Teitä osallistumaan tutkimukseen.
Tutkimus toteutetaan sähköisenä kyselynä, jossa Teille esitetään suljettuja kysymyksiä kuolemasta ja eutanasiasta. Edellisten lisäksi lomake sisältää taustatietokysymyksiä. Arvioitu aika kyselyyn vastaamiseen on noin 15 minuuttia ja voitte osallistua tutkimukseen teille sopivana ajankohtana.
Tutkimukseen osallistuminen on vapaaehtoista eikä siitä koidu Teille mitään haittaa. Tutkimuksessa ei kysytä Teidän henkilökohtaisia tietojanne, jolloin henkilöllisyytenne ei paljastu tutkimuksen missään vaiheessa edes tutkijalle. Tästä johtuen antamienne tietojen poisto ei ole vastaamisen jälkeen mahdollista, koska vastauksia ei voida yhdistää yksittäiseen osallistujaan. Tutkimuksen aikana kerättyä tietoa käsitellään luottamuksellisesti. Aineistoa käytetään ainoastaan aiheeseen liittyvään tieteelliseen tutkimukseen. Kerätty aineisto säilytetään ulkopuolisten tavoittamattomissa, lukollisessa kaapissa tutkijan työhuoneessa. Tutkimuksen valmistumisen jälkeen aineisto hävitetään asianmukaisten ohjeiden mukaisesti.
Tutkimuksen tuloksista tullaan raportoimaan eri julkaisuissa sekä konferensseissa. Tutkimus on osa väitöskirjatutkimusta, jonka suunniteltu valmistumisajankohta on joulukuu 2017. Voitte halutessanne seurata tutkimusprosessia sosiaalisen median välityksellä. Vastaan sähköpostitse mielelläni kaikkiin tutkimukseen liittyviin kysymyksiin.
Tutkimus toteutetaan osana Itä-Suomen yliopiston hoitotieteen tohtoriohjelmaa. Ohjaajina toimivat professori, THT Anna-Maija Pietilä, TtT Tarja Kvist sekä professori, LT Olli-Pekka Ryynänen.
Mikäli haluatte osallistua tutkimukseen, pyydän Teitä vastaamaan kyselyyn 13.11.2014 mennessä.
Kysely avautuu tästä linkistä: https://elomake.uef.fi/lomakkeet/8881/lomake.html
Ystävällisin terveisin,
Anja Terkamo-Moisio ([email protected])
Sairaanhoitaja, TtM, TtT-opiskelija
Itä-Suomen yliopisto
Terveystieteiden tiedekunta
Hoitotieteen tohtoriohjelma

Vastaukset 15
Vanhimmat
Vastasin, kysymykset eivät huomioineet oikeastaan muuta uskomistapaa kuin viralliset uskonnon määreet.
Hei sgraeth,
kiitos kommentistasi, palaan siihen kun aineiston keruu on päättynyt.
Ystävällisin terveisin,
Anja Terkamo-Moisio
Näin oli ja esim. johonkin rukoilu kysymykseen olisi halunut selventää asiaa, että ei rukoile opeteltujen lorujen muodossa, eli pyydä jotain, vaan rukous on enemmän vuoropuhelua ja yhteyttä Jumalaan.
Aineiston kerun toinen viikko käynnissä.
Joko olet käynyt ilmaisemassa näkemyksesi? :)
Terv. Anja
Tuo homma leviää liikaa, Liian monta kysymystä. Vissiin keinotekoisesti pitänyt jotain pakertaa?
Ikävää että koit kyselyn liian pitkänä.
Tosin ei sitä väkisin, enemmänkin olisi tehnyt mieli kysyä :)
Kävin vastaamassa kysymyksiin maallikkona. Huomioni kiinnitti erityisesti kaksi asiaa. Yhtään avointa kysymystä ei ollut, eli en voinut selittää ajatuksiani missään kohtaa. Toisaalta kysymykset koskivat valtaosin uskonnollisia ajatuksia ja käsitykseni armokuolemasta olivat täysin toissijaisia.
Jos tämä kyselytutkimus on todella tarkoitettu selvittämään vastaajien asenteita armokuolemaa kohtaan, niin tutkimus ei asenteellisuutensa johdosta ole kelvollinen. Jos taas taustalla on jokin muu motiivi, niin tulokset ovat sitä vähemmän hyväksyttäviä.
Tutkimuksenne aihe on mielestäni erittäin tärkeä ja hyödyllinen. Tästä syystä soisin mielelläni, että sitä ei lyötäisi lekkeriksi sekoittamalla yhtä pseudotiedettä ("hoitotiede") toiseen ("teologia"). Pitäkää hyvänänne vastaukseni, mutta älkää nyt hyvät ihmiset kuvitelko tekevänne tohtoria tästä. Kalakukkomaisteri nyt enintään...
hoitohenkilöstöön kuuluva, en kuitenkaan sairaanhoitaja.
Kiitos kommenteistanne :)
Eri tieteen alat ovat erilaisia ja herättävät erinäisiä mielipiteitä kuten "ent. Umppu" toi esiin.
Sunnuntaiterveisin,
Anja
Minäkin vastasin. Totta on , että joihin kysymyksiin olisin tahtonut kertoa perusteluja.
Tuntuu, että minusta jäi yksioikoinen kuva.
Mutta ymmärrän , että tällaisessa kysely-jutussa ei voi kysyä millintarkkuudella.
Toivon silti, että mielipiteeni tuli selväksi.
Hei,
Kiitos osallistumisestasi :)
On totta, että jokaisessa kyselylomakkeessa on omat heikkoutensa, eikä ihan kaikkea voi sisällyttää yhteen lomakkeeseen vaikka haluaisikin. :)
Terv. Anja
Aineiston keruu edelleen käynnissä, eli vielä ehtii halutessaan vastaamaan :)
Sunnuntaiterveisin,
Anja
Kysely sulkeutuu 6 päivän kuluttua :)
Oletko jo osallistunut?
Anja
TÄNÄÄN viimeinen mahdollisuus osallistua kyselyyn, joka sulkeutuu keskiyöllä :)
Terv. Anja
Aineiston keruu on päättynyt, kiitos kaikille osallistuneille!
Kyselyyn vastasi 3868 henkilöä, mikä ylitti kaikki odotukset, niin minun kuin todennäköisesti muidenkin.
Olen saanut huiman määrän kommentteja, kysymyksiä ja ehdotuksia aineistonkeruun aikana. Vastaukseni ja omat kommenttini voitte lukea halutessanne blogista:
http://hyvapahakuolema.blogspot.fi/2014/11/vastauksia-kommentteihin-ja-kysymyksiin.html
Mielelläni jatkan keskustelua kanssanne aiheesta edelleenkin.
Hyvää viikonloppua!
Anja