Taide on henkinen kapasiteetti. Jopa itse yritysmaailmaa toimii henkisellä kapasiteetillä vaikka ajatellaan voimanäyttönä.
Taide on vapaa, koska ihmisen mentaliteettiin kuuluu tietty vapaus.
Olla vapaa taiteilija on vaikeaa. Ongelmana on vähätuloisuus ja ikuinne sorto.
Haukkutaan laiskoiksi eikä valitolla ole mitään tukiohjelmia. Vain niitä perinteisen perinteisia harvojen apurahoja, joista ei edes kannata puhua. "Siis sama taiteilija vuodesta toiseen näyttäytyy televisiossa".
Taiteilija ohjelman pitää olla kokonaisvaltainen. Taiteilijan työ on työtä kuten muukin työ. Toistaiseksi ongelmana on se, että taidetta on vaikea saada kaupaksi. Ihmisillä ei ole kiinnostusta eikä valtio osaa yhdistää omia itressejään riittävän hyvin taideajatteluun. Tämä johtuu siitä, että ihmisen mentaliteetti on tieteellisen looginen. Tiede on uskonto eikä taide. Niinpä taide tyytyy "pöydän siivoamiseen", vaikka epäsuorasti taiteen hedelmistä nauttii koko yhteiskunta.
Suurin osa ihmisistä ei ymmärrä taidetta eikä ole kiinnostunut siitä tavalla, jotta taiteilijalla olisi yli 2000 euroa palkkaa kuukaudessa, jotta hän eläisi kuten muutkin ammattiharjoittajat.
Henkinen kapasiteetti on yhteydessä yhteiskunnan kehitystasoon. Ken sen ymmärtää on jo pitkällä, hyvät oppineet.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Valtion pitää luottaa vapaaseen taiteelliseen visioon, jotta se osaisi luottaa vapaaseen taiteelliseen visioon, yhteiskunnan ja maailman on oltava rauhanomaisempi. Niin kauan kuin globaali maailma on epästabiili, niin taiteen sävy tule olemana taisteluhenkistä. Eli maailmaan on saatava rauhaa. Jotta maailmaan saisi rauhaa, köyhien maiden elintasoa on nostettava - ruoka, työ, turva. Toiseksi maapallon valtioiden pitää yhtyä vapaaksi maapalloksi, jossa voi vapaasti tulla ja mennä ja vaihtaa tavaroita ja asioita. Pointti on se, että kun ihmisillä on perusturva, materialistinen, niin ihminen voi rauhassa harjoittaa ja edistää henkistä kapasiteettinsa. Niin kauan kuin FBI, CIA, FSB ja kaikki muut militantit hallitsevat ja sotivat keskenäänsä, niin kauan on turvattomuutta ja taide pysyy marginaalissa. Voiman käyttö on fyysistä eikä henkistä. Fyysisen voiman käyttö on ominaista vlitettavasti suurelle määrälle ihmisiä emmekä ole oppineet tuntemaan henkistä voimamme. Henkisellä voimalla, me voisimme saada tappeluintomme kuriin, mutta toistaiseksi mennään raakalla lihasvoimalla. Se köyhdyttä meitä sisäisesti, eikä edes tiede voi auttaa siinä. Ratkaisun on löydettävä meistä itsestämme, eli henkiseltä polulta.
Ei harrastelusta kukaan juurikaan ole halukas maksamaan. Paskanheittoa osa halutessaan jokainen.
Jos minä sisustan kotiani ja minulla on pienituloisena kerran kymmenessä vuodessa mahdollisuus ostaa jotain vähä arvokkaampaa kotiini, niin mitähän luulet...ostanko tonnilla mukavan lepotuolin ja siihen seinälle alle satasen maksavan kehystetyn julisteen, jota pystyn sitten vuoden välein vaihtamaan vai uhraanko sen tonnin yksittäiseen tauluun ja istun sitten puupenkillä seuraavan 10 vuotta ihastellen sitä yhtä ja samaa näkymää taiteilijan tekemässä taulussa. Mieti sitä. Kuvataiteen merkitys yhteiskunnassa on muuttunut, se on muuttanut muotoaan eikä vähiten sen takia, että kuvatarjonta on niin valtavaa medioissa. Jos luova taiteilija on luova, hän tajuaa sen, että on eri asia nautti intohimostaan kuin tehdä rahaa intohimollaan. Naurettavinta on vinkua muiden avustuksia luovalle toiminnalleen.