Jonkinlainen selviytymistarina

Jonna kirjoitti:

Entinen mieheni oli väkivaltainen. Hän oli riippuvainen alkoholista ja erittäin mustasukkainen. Kaikki alkoi pikkuhiljaa. Ensin riidellessämme hän tuli lähelle kasvojani ja huusi ja rääkyi ja haukkui huoraksi, lehmäksi, rumaksi, läskiksi ja tyhmäksi ym. Riidat johtuivat mustasukkaisuudesta, hän luuli että petän ja vehtaan kaikkien maailman miesten kanssa. Sen jälkeen alkoi kaikenlainen elämäni hankaloittaminen. Hän piilotti tärkeitä tavaroitani, rikkoi vaatteitani ja tavaroitani ja hankkimiani huonekaluja ym. Hän on jopa repinyt vaatteet päältäni. Hän myös teki kaikkensa jotta pääsi nolaamaan minut julkisesti haukkumalla ja huutamalla mm. siskoni häissä.Myös totaalisen raastava henkinen välivalta paheni ja paheni, hän väheksyi minua, haukkui ja teki selväksi että olen täysin arvoton ihminen. Jatkuva pelko ja tuska tuntui enemmän kuin helvetiltä. lopulta lannistuin. Rakastin miestäni. Rakastin niin lujaa etten halunnut lähteä. Asiat paheni koko ajan. Riidellessämme hän alkoi käydä käsiksi. Retuutti lattialla ja repi vaatteista ja heitteli ympäri kotiamme. Hän alkoi myös heitellä minua ruualla ja tavaroilla. Ensimmäisen kerran käteni murtui kun hän työnsi minut seinän ja sängyn väliin ja pamautti sängyn voimalla seinään kiinni ja käteni oli siellä välissä. Hän myös raapi minua ja sylki päälleni. Hän otti aina niskasta kiinni, työnsi lattialle, sängyn alle, pöydän alle.. Ja lopuksi tuli lyönnit, potkut, hiusten repiminen..Tänä aikana minulla murtui kuusi kylkiluuta, molemmat kädet, sääriluu sekä leukaluu. Hän löi päätäni lattiaan ja potki. Minä itkin, ja rakastin. Kun sanoin ettei ole syytä olla mustasukkainen hän totesi halveksuvasti että luuletko että olen susta mustasukkanen?!Hän alkoi olla enemmän ja enemmän poissa kotona ja kertoi lopulta pettävänsä minua. Siinä vaiheessa aloin miettiä että jonain päivänä kun olen vahva lähden. Se kypsyi mielessäni. Toisaalta en halunnut lähteä koska rakastin miestäni. Mietin kuitenkin sitä kaikkea, mitä voisin kokea jossain muualla. Halusin rakastaa ja saada rakkautta ja ennen kaikkea tuntea oloni turvalliseksi. Halusin itsekunnioitukseni takaisin. Tajusin jossain vaiheessa että vaikka rakastin miestäni, eniten minun tulisi rakastaa itseäni. Aloin puhua ystävilleni ja perheelleni jotka olivat kyllä jo huomanneet. He tukivat minua täysin ja olen heille kiitollinen siitä. En vain saanut lähdettyä. Sama meno jatkui ja paheni. Olin lannistunut, väsynyt, surullinen, masentunut ja pelkäsin. En jaksanut enää. Kerroin miehellenikin että aijon lähteä. Hän ei noteerannut, sanoi etten pärjää ilman häntä ja etten kuitenkaan lähde. Mietin niitä asioita joista olin pienestä asti haaveillut. Eräänä päivänä kun mieheni lukitsi minut talvipakkasella parvekkeelle päätin että nyt lähden. Se voima jonka tunsin silloin oli uskomatonta. Raivolla pakkasin tavaroitani ja mies katsoo vieressä ja sanoo että viikon päästä tulet kuitenkin takaisin. Päätin etten halua pilata elämääni koska ei hän tuosta mikskään muutu. Eron jälkeen halusin takaisin ja puhuin tunteistani ystävälle joka tuki minua. Olin onnellinen että pääsin pois. Nyt tästä on kulunut kaksi vuotta. Olen tavannut juuri ihanan miehen joka on täysin erilainen kuin exäni. Hän kunnioittaa mielipiteitäni, arvostaa minua ihmisenä ja tekemisiäni ja jumaloi minua. Samoin minä häntä. Tunnen pitkästä aikaa oloni turvalliseksi ja tärkeäksi. Ajoittain on vaikeaa luottaa ja uskoa ja pelkään että sama toistuu mutta se on ajoittaista. Pitkän pimennon ja pelon jälkeen olen vihdoin onnellinen. Tästä olen aina haaveillut ja tämän minä ansaitsen. Niin myös sinä! Menneisyydestä en pääse eroon ja toipuminen on käynnissä osittain yhä mutta elämä voittaa kun jaksaa uskoa ja rakastaa itseään. Kenellekkään en toivo väkivaltaa, henkistä tai fyysistä, se on vain valitettavan yleistä. Toivottavasti joku sai tästä jotain ja saisi voimaa pyytää apua ja lähteä.

kirjoitti:

Anonyymi

Kirjoita kommentti

5000

Lähetä