Kannattaako puolipäiväinen työ rahallisesti?

Elikkäs olen työmarkkinatuella oleva ollut nyt vähän aikaa ja tarjolla tällä hetkellä vain puolipäiväistä työtä jonka mielelläni toki vastaan otan,mutta mietin ,että onko se kannattavaa noin että siitä edes vähän hyötyisi? Opiskelun jälkeen mielelläni oman alan pienetkin hommat kiinnostavat,mutta sen vuoksihan sitä työtä tehdään et hengissä pysytään. Onhan toki mahdollista että saan siihen myöhemmin lisähomman iltaan. Onko teillä kellään kokemusta neljän tunnin työpäivistä? Menettääkö asumistuessa ja työmarkkinatuessa sitten? Matkakuluja minulla ei juurikaan olisi
6382
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Jos haet toimeentulotukea, niin menetät. Lisäksi joudut odottamaan palkkakuitteja ja lähettämään ne. Jos ne ovat myöhässä, tuet saattavat myöhästyä paljonkin. Osa-aikainen työ kannattaa silloin jos saat siitä työstä tarvitsemaasi kokemusta tai sitten haluat välttää jotenkin karenssin tai jonkun orjatyön.

Äänestä

Toimeentulotukea en saa,mutta tietääkö joku minkä verran menettää sitten saamissani työmarkkina ja asumistuessa jos puolipäivätyön vastaan ottaa. Että kannattaako tuon ottaminen olleenkaan

Äänestä

Etkö voi mitenkään vaivautua Kelalta kysäisemään?

Äänestä
  • Tämä täällä

    Äänestä

No kelalla ne ei kyllä anna suoraa vastausta vaan sanoo että toki kannattaa ottaa työ vastaan.

Äänestä

Jos olet nuori niin kuin uskon. Kannattaa aina ottaa työ vastaan. Saat sitä tarvitsemaasi työkokemusta ja kenties jopa enemmän tunteja jatkossa.
Voit myös liittyä työttömyyskassaan tai ytk:hon ja jos teet töitä yli 18 tuntia viikossa voit puolen vuoden päästä saada ansiosidonnaista päivärahaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Stiina... kirjoitti:

Elikkäs olen työmarkkinatuella oleva ollut nyt vähän aikaa ja tarjolla tällä hetkellä vain puolipäiväistä työtä jonka mielelläni toki vastaan otan,mutta mietin ,että onko se kannattavaa noin että siitä edes vähän hyötyisi? Opiskelun jälkeen mielelläni oman alan pienetkin hommat kiinnostavat,mutta sen vuoksihan sitä työtä tehdään et hengissä pysytään. Onhan toki mahdollista että saan siihen myöhemmin lisähomman iltaan. Onko teillä kellään kokemusta neljän tunnin työpäivistä? Menettääkö asumistuessa ja työmarkkinatuessa sitten? Matkakuluja minulla ei juurikaan olisi

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu