Liika on liikaa

Nasdaq

Yritin pysyä kohtuuden rajoissa, mutta kuudelta aamulla alkoi ote luistella. En se minäkään ihan mahdottomia jaksa. Suurin osa porukasta kävi välillä nukkumassa, ja ilmestyi pöytään tuonnempana. En minä huomannut kokonaiskuvassa mitään muutosta.

Asiat vangitsevat.

En ole koskaan aiemmin tavannut supisuomalaista Eloveena-tyttöä, oikeaa klassikkoa, mutta nyt tapasin. On äärimmäisen vaikea istuttaa elävään kuvaan kaikkia niitä odotuksia ja asenteita, joita olen tällaisia figuureja kohtaan tulvillaan. Mutta sanalla voin sanoa, että kannatti.

Puhtauden ja karismaattisuuden airut, kuin itse taivas lintuineen. Olen lähes sanaton. Kutenkin tilanne oli lähes koominen, tai erilailla koominen, kuin yleensä.

(Naurua)

18

75

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nasdaq

      P.S.

      Kuin olisi tavannut alku-Suomen, kasan taiteilijoita, joiden idea olisi materialisoitunut eteeni iloksi, nokkeluudeksi ja keskusteluksi, lähes... rakkaudeksi.

      (Rakastunutta naurua)

      • Nasdaq

        Ei tässä mitään sriptumeita tarvita. Kyllä se vain on niin, että terveys, äly ja kauneus istuvat naisessa kuin komedia yleisön nenässä.

        (Tervettä naurua)

      • Nasdaq
        Nasdaq kirjoitti:

        Ei tässä mitään sriptumeita tarvita. Kyllä se vain on niin, että terveys, äly ja kauneus istuvat naisessa kuin komedia yleisön nenässä.

        (Tervettä naurua)

        Kummallista, sillä en tullut juuri kiinnittäneeksi huomiota Suomen tisseihin tai peffaan. Pääpiirteittäin voisi olettaa, että homma oli ihan bueno.

        Kuinka vangitsevat kasvot, etenkin silmät ja koko kehys niiden ympärillä. Mitkä huulet. Millaisia sanoja.

        Aivan ihana tapaus.

        (Naurua)

      • Nasdaq
        Nasdaq kirjoitti:

        Kummallista, sillä en tullut juuri kiinnittäneeksi huomiota Suomen tisseihin tai peffaan. Pääpiirteittäin voisi olettaa, että homma oli ihan bueno.

        Kuinka vangitsevat kasvot, etenkin silmät ja koko kehys niiden ympärillä. Mitkä huulet. Millaisia sanoja.

        Aivan ihana tapaus.

        (Naurua)

        Millainen karisma, sellainen tarina.

        Olisi hienoa kuulla toinen mielipide, vaikka Sofi O:n.

        (Karjalaista naurua)

      • Nasdaq
        Nasdaq kirjoitti:

        Millainen karisma, sellainen tarina.

        Olisi hienoa kuulla toinen mielipide, vaikka Sofi O:n.

        (Karjalaista naurua)

        Mitähän hittoa siinä boolissa oli? Mä maistoin rommin, Spriten, kanelin ja vaniltatangon (x2). Mutta siinä oli varmaan vaikka mitä.

        Vaniljatangot olivat esillä: ne kelluvat boolin pinnalla. Eli siitä olen satavarma.

        (Naurua veikkauskohteesta)

        Siis mulla ei ole yhtään darra, vaikka olen törpöttänyt eilisestä iltakuudesta asti.

        (Naurua - uuu)

      • Nasdaq
        Nasdaq kirjoitti:

        Siis mulla ei ole yhtään darra, vaikka olen törpöttänyt eilisestä iltakuudesta asti.

        (Naurua - uuu)

        Naisilla on se etulyöntiasema, että he voivat suoraan tiedustella toiselta naiselta tämä ikää, painoa ja strategiaa. Ei kukaan lähde tällaisessa tilanteessa sorvaamaan neuvottelupöydälle mitään skeidaa, vaan on mentävä kortit auki ja kädet näkyvissä.

        Tässä on teini (Photobukeé).

        http://media.photobucket.com/user/sunnyday_01/media/3091989253_9e1024e433_o.jpg.html?filters[term]=blonde&filters[primary]=images&sort=1&o=22

        Mutta jos käännän hänet ympäri, niin istun taas eilisessä pöydässä lumoutuneena, lähes pikkupoikamaisena jantterina sähläämässä.

        Kyllä elämä on sitten ihunaa.

        (Reps)

        Kuvassa on tahatonta ironiaa, sillä se esiintyy Svea-mamman väreissä, skutsissa, jossa on kakkaroita.

        Pitkien saraheinien symmetria istuu kuin farkut friidun kaariin. Kukan voisi syödä.

        Ruotsi kirjoitetaan muuten ruotsiksi w.

        Mulla on sellainen pipo... ja paita.

        (Naurua).

      • Nasdaq
        Nasdaq kirjoitti:

        Ruotsi kirjoitetaan muuten ruotsiksi w.

        Mulla on sellainen pipo... ja paita.

        (Naurua).

        Seksuaalisuus on evoluution valtarakennelma, josta ei ole ulospääsyä. Se odottaa kärsivällisesti hetkeä, jossa napsahtaa. Kaikki toiminta ennen tätä deadlinea, on kenraaliharjoitusta 24/7.

        Sen jälkeen ei ole mitään muuta kuin muistot, joita korjailla.

        Mmm... Ihania oliiveja.

        (Naurua Krunikasta)

        Joo. Asia lasia.

        Rommi oli Stroh'ia, about 80%.

        No ilmankos vieläkin hilluttaa.

        (Naurua autiolta saarelta)

      • Nasdaq
        Nasdaq kirjoitti:

        Joo. Asia lasia.

        Rommi oli Stroh'ia, about 80%.

        No ilmankos vieläkin hilluttaa.

        (Naurua autiolta saarelta)

        On virhe ajatella saarta autioksi. Kukaan meistä ei ole autio.

        (Naurua)

        http://www.youtube.com/watch?v=51Bpx63wkbA

      • Nasdaq
        Nasdaq kirjoitti:

        On virhe ajatella saarta autioksi. Kukaan meistä ei ole autio.

        (Naurua)

        http://www.youtube.com/watch?v=51Bpx63wkbA

        Kummallinen huomio (varmaan rommiperäinen).

        Tämä rimpsuni on väärässä paikassa. Tämä piti pistää ihanteisiin.

        (Poikkeavaa naurua)

      • Nasdaq
        Nasdaq kirjoitti:

        Kummallinen huomio (varmaan rommiperäinen).

        Tämä rimpsuni on väärässä paikassa. Tämä piti pistää ihanteisiin.

        (Poikkeavaa naurua)

        Lapsena kirjoittelin seiniin, nyt nettii... Ja vielä väärään paikkaan. Tämä paikka ei ole minua varten.

        (Paikantavaa naurua)

      • Nasdaq
        Nasdaq kirjoitti:

        Lapsena kirjoittelin seiniin, nyt nettii... Ja vielä väärään paikkaan. Tämä paikka ei ole minua varten.

        (Paikantavaa naurua)

        Toisinaan huomaan, kuinka eristynyt minä olen. Luonteeni ja ulkomuotoni ovat tehneet minusta kaukaisen, kuin rannan, jota aallot pyyhkivät päivin ja öin.

        Olen itseni runo.

        (Naurua)

      • Nasdaq
        Nasdaq kirjoitti:

        Toisinaan huomaan, kuinka eristynyt minä olen. Luonteeni ja ulkomuotoni ovat tehneet minusta kaukaisen, kuin rannan, jota aallot pyyhkivät päivin ja öin.

        Olen itseni runo.

        (Naurua)

        Mielenkiintoista, sillä vasta nyt alkaa olla sisäinen tyhjyys täydellisimmillään. Ehkä torstaiksi selviän, sillä pe pitää olla jo kaukana täältä.

        Valvominen ja valkoviini eivät ole maailman paras yhdistelmä, jos sitä tällä mitataan.

        (Kaukaista naurua)

    • Jee Jee

      "istun taas eilisessä pöydässä lumoutuneena, lähes pikkupoikamaisena jantterina sähläämässä."

      "Kyllä elämä on sitten ihunaa."
      .....siis mitä tarkoitat?

      ... kun:
      Se sana on "ihqua", jota yleensä käytetään.
      Juotava taas on viunaa...joten..
      Miten päissäs sä muuten olet ollut, jos vielä runokin olet?

    • Pöydän kattanut

      Ja tää sun teksti on edelleen yhtä ihqua.
      Melkein kuvittelin olleeni se Eloveena- tapaus.

      Mutta siitä meidän seurueesta kukaan ei kykenisi tällaiseen tekstiin.
      Ei siis ketään tavattavaa.

      Kiitos tästä
      Kaunista elämää...meille kaikille

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      45
      5170
    2. Onko Sanna menossa Ukrainaan viettämään vuosipäivää?

      Kun on bongattu Varsovan lentokentältä?
      Maailman menoa
      124
      1653
    3. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      15
      1559
    4. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      50
      1456
    5. Aleksi Rytilä

      Räppäri saa haluamaansa julkisuutta.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      14
      1225
    6. Kulukusuunnat

      Eikö kuhmolaiset iha oikiasti tiiä kumpi o vasen ja kumpi oikia? Tuolla ku liikennemerkissä näkyy nuolet ylös ja alas, v
      Kuhmo
      4
      1130
    7. 81-vuotias Frederik avoimena - Ei omasta mielestä kelpaa tästä syystä realityihin: "Veemäinen..."

      Junttidiscon kuninkaana tunnettu Frederik, 81, on esiintymislavoilla suvereeni tekijä. Mies on viihdyttänyt ympäri Suome
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1047
    8. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      22
      1020
    9. Muusikko yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan

      Karu epäily: Muusikko, 32, yritti tappaa kaksiviikkoisen vauvan Oulussa. IS:n selvityksen perusteella miestä ei ole syy
      Maailman menoa
      77
      1008
    10. Tynkä Eläintarha ei ole enää visiitin väärti

      Ähtärin MesiZoo on vajonnut alas. Näytillä olevien eläinten määrä on romahtanut lähemmäs -40%. Paikat ovat päässeet pah
      Ähtäri
      60
      837
    Aihe