Olisinkin ihan mielenkiinnosta halunnut kysya, miten paljon te tormaatte ns. rasismiin jos asutte Suomessa ihan vakituisesti ? Onko rasismi ns. piilo rasismia, vaiko selvasti miehellenne/vaimollenne osoitettua ? Minkalaisiin tilanteisiin olette joutuneet ? Miten esim: naapurit ovat suhtautuneet monikulttuuriseen perheeseenne ? Saako lapset leikkia teidan lastenne kanssa vaiko ei ? Olisin ihan mielenkiinnolla kuulluut kommentteja, koska seurailtuani tata suomi.24.fi forumia olen havainnut, ettei Suomi ole ehka kaikista miellyttavin vaihtoehto asua jos olet ulkomaalaisen kanssa naimisissa. Olenko vaarassa vaiko oikeassa, olkaa te hyvat ja antakaa " hieman " tilastoja meille tietamattomille. Kiitos.
Hyvat ulkomaalaisten aviopuolisot
Sadeye
222768
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Kuten tiedat, tama palsta ei anna oikeaa kuvaa rasismista. Taalla on paljon helpompi ampua puskasta kuin tosielamassa. Harva kehtaa selvinpain keskella kirkasta paivaa huudella, vaikka mielikin tekisi.
Ainoat kerrat, kun olemme tormanneet rasismiin, ovat olleet ravintolassa. Olen mennyt kaymaan wc:ssa tai tiskilla ja vaimon seuraan on lyottaytynyt intomielinen ihailija. Kun vaimolle ei ole seura kelvannut, on nimitelty thaimaalaiseksi huoraksi. No, onhan ne pakit kova kolaus itsetunnolle. Kysehan ei kylla oikeastaan ole rasisimista, koska seura olisi alunperin kovasti kiinnostanut.
Noin muuten han on sanonut kohdanneensa paljon enemman kaytannon syrjintaa asuttuaan aiemmin Britanniassa Ranskasta puhumattakaan. Etta se niista puheista, etta tama armas Suomemme nyt jotenkin erityisen rasistinen maa olisi.
Kiitos ! Oli kiva kuulla mielipiteesi, mutta siltikin uskallan olla erimielta, etta naisiin kohdistuva kieroitunut asenne on selvempaa kuin miehiin kohdistuva. Sehan on selvaa, etta nainen on heikompi ja hanen mielensa on helpommin satutettavissa. Mutta en minakaan usko, etta Suomi nyt niin rasistinen on kuin tata palstaa lukiessa voi todeta. Ainahan loytyy muutama hairikko joka paikkaan.
Mutta taidatkin olla ainoa suomalainen mies talla palstalla, joka uskaltaa tunnustaa olevansa parisuhteessa ulkomaalaisen naisen kanssa, vaikka jossakin nain sellaisen kirjoituksen, etta suomalaiset miehet useammin menevat naimisiin ulkomaalaisen kanssa, kuin suomalaiset naiset.
No niin alkaa olla aika valmistautua viikonlopun viettoon. Hyvaa viikonloppua sinulle ja itse kullekkin !!!
Työpaikoista soitellessa on tullut vastaan, että kun työnantaja kuulee, että on ulkomaalainen, niin paikka onkin jo mennyt vaikka onkin tullut juuri hakuun. Töissä kuljettaja-mieheni saa toisinaan kuulla suomalaisten känniläisten tökeröitä kommentteja. Mutta muuten Suomessa oikeus toteutuu samanlaisena kaikille, riippumatta kulttuurista, syntyperästä, uskonnosta, ihonväristä, jne.
Itse olen havainnut ystävieni loittonevan, joko eivät jaksa olla kiinnostuneita meidän "erilaisesta" elämästä tai eivät tiedä miten pitäisi olla, jos vaikka tulevat kylään. Töissä on muutama tyyppi, jotka avoimesti tuovat esille, kuinka olen tyhmä jne. kun olen muslimin kanssa naimisissa, näyttävät tietävän elämäni paremmin kuin minä itse. Sellainen epäilevä fiilis ihmisillä, kun kerron, että mieheni on muslimi. Ihmisten naamasta näkee, kun ne alkaa säälimään..."voi tuota tyttöraukkaa, kun on mennyt muslimin kanssa naimisiin...", sitten niillä on joku älytön tarve valistaa minua, kertoa minulle "tietämättömälle", millaisia ne muslimit ovat, kun en itse sitä mitenkään voi tietää, vaikka yhdessä on oltu nyt 6 vuotta... Hiukka ärsyttävää, mutta olen tämän valistussaarnan antanut mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Jos nämä henkilöt saavat valitussaarnoistaan jotain kiksejä niin ne heille sallittakoon. Minä sitten vastavuoroisesti säälin mielessäni näitä saarnaajia, kun sattuvat olemaan niin ahdasmielisiä... Minullehan merkkaa kuitenkin eniten se, että itse tiedän parisuhteeni kuviot, ei se mitä muut siitä ajattelevat.
Mut sitä sääliä en kaipaa - et tiedoksi vaan kaikille. Kaipaan pikemminkin ennakkoluulotonta asennetta. Kyllä minä ihan itse osaa puoleni parisuhteessani pitää. Muslimillekin voi ihan reilusti sanoa, että minä olen sellainen kuin olen - ota tai jätä.
En tunne olevani rasisti, mutta ihmisen käytös johtaa, joko antipatioihin tai sympatioihin. Meidän talossa asuu vietnamilainen perhe, siis molemmat, kolme lasta, äiti kotona, isä käy töissä, koskaan ei minkäänlaista meteliä, lapset kohteliaita, joskus vain ihana eksoottisen ruuan tuoksu käytävässä. Alempana asuu suomineito ja musta, kaksi lasta, elämä tässä perheessä alkaa klo 23, yleensä hirveää huutoa, musiikkia, kai huonekalujen siirtelyä. Lasten mielestä kaikki pyörävajassa olevat pyörät ovat yhteiskäytössä, ovat muuten näppäriä avaamaan lukkoja. Miehen mielestä, hän saa pysäköidä autonsa minun paikalle(maksettu) ja kun käyn siitä huomauttamassa, olen rasisti. Vaimo voi käydä yöllä pyytämässä minua hakemaan miehensä pois kaupungilta, kun sillä ei ole taksirahaa. Esimerkkejä käytöksestä olisi vaikka millä mitalla ja olen sitä mieltä, että en ole rasisti, jos en hyväksy tällaista käytöstä, aivan samalla lailla ajattelisin kokonaan suomalaisesta perheestä.
meillä on yhteistä menneisyyttä kymmenen vuoden takaa, joista viimeinen pari vuotta on tullut asuttua yhdessä. lapisa meillä ei ole, joten en osaa kommentoida leikkisivätkö pihan lapset meidän lasten kanssa.
haluat tietää, olemmeko törmänneet rasismiin suomessa. aloitan vanhemmistani: toinen heistä ei edelleenkään suhtaudu mieheeni kovinkaan luontevasti, mikä on minusta iso sääli. toinen on enemmän tai vähemmän hyväksynyt suhteemme. minula on myös sisaruksia, jotka eivät varmasti sisimmässään hyväksy suhdettamme, mutta pitävät sen visusti sisällään. eräänlaista rasismia varmaan tämäkin.
töitä mieheni on saanut satunnaisesti. yleensä työnhaku tyssää jo hakuvaiheessa, eli miestä ei kutsuta edes työhaastatteluun. olemmekin jo puoliksi leikillään pohtineet, pitäisikö hänen ottaa itselleen suomalainen nimi ja jatkaa työnhakuaan näin. irtoaisikohan hänelle edes mahdollisuus vakuuttaa työnantaja suullisesti?
naapurit ovat olleet varsin mukavia, hieman riippuen kaupuninosasta, missä olemme asuneet. tällä itä-helsingisä emme herätä ulkona kävellessämme läheskään yhtä paljon huomiota kuin asuessamme kaivopuistossa..
omat työkaverini eivät tiedä että olen monikulttuurisessa suhteessa. odotan siihen asti, kun minut on ylennetty tiettyyn asemaan ja sen jälkeen minun ei tarvitse välittää, mitä muut minusta ajattelevat. nyt muut voivat vielä vaikuttaa työssä onnistumiseeni siinä määrin, että olen päättänyt olla kotiasioista ihan hiljaa.
Meillä elämä on aika seesteistä, enkä ole juuri koskaan huomannut meitä jotenkin syrjittävän. Mieheni on kansalaisuudeltaan albanialainen. Luonteeltaan ulospäinsuuntautunut, mukava mies, joka puhuu ihan hyvää suomea ja joka arkiaamu lähtee joko kouluun tai töihin, vuodenajasta riippuen. Meillä on myös vain yksi lapsi; hyväkäytöksinen tyttö, joten elämämme ei ole kovin äänekästä eikä herätä kenessäkään närkästystä. Kadulla peräämme ei huudella ja baarissakin saamme ihan asiallista palautetta. Meillä on siis kaikki ihan hyvin.
Jos nyt jotain pitäisi mainita, niin kaupassa saattaa huomata vartijan seuraavan kulkuamme normaalia tiukemmin (tai saattaa olla, että meistä vain tuntuu siltä) ja työpaikkaa on tietenkin hankalampi löytää kuin suomalaisen. Seinä tulee helpommin vastaan ihan vain ennakkoluulojen vuoksi. Joskus myös virastoissa saa vähän tylyä palvelua, mutta sitä taitaa sattua kaikkien kohdalle kansalaisuudesta riippumatta. Kaikkia ei vain ole luotu palvelualalle ja valtion puljuissa näitä asennevammaisia tuntuu olevan enemmän kuin normaalisti. Tuntuu, että moni kuvittelee olevansa virassaan suurempi pomo kuin onkaan...
Mun Afrikkalaisen miehen kimppuun hyökättiin kerran rautatieasemalla ja hakattiin sairaalakuntoon.Poliisi ei tehnyt mitään.
Kerran se ei päässyt baariin vaan koska oli tummaihoinen, haastettiin kyseinen kuppila oikeuteen, mutta sieltä löytyikin yht äkkiä todistaja jonka mukaan, mieheni oli edellisellä kerralla siellä ollessaan varastanut jonkun lompakon ja aiheuttanut häiriötä. Tälläistä ei kuitenkaan ollut koskaan tapahtunut. oikeus uskoi suomalaisia.
Lapsiamme on haukuttu murhaajien ja raiskaajien lapsiksi, minua huoraksi.
Tapauksia on todella paljon en nyt viitsi kaikkia luetella.
Me olemme kuitenkin muuttamassa pois suomesta, kunhan minä valmistun koulusta. Mies lähtee ehkä edeltä.
Vai haastoitte baarin oikeuteen? Puppua. Ravintoloilla on oikeus valita asiakkaansa, eikä niiden tarvitse sitä mitenkään selitellä.
Mieheni haastoi ystäviensä kanssa erään ravintolan oikeuteen muutama vuosi sitten ja he voittivat jutun. Ovimies oli sanonut, ettei päästä "mustia" sisään, koska jotkut afrikkalaiset olivat aiheuttaneet siellä aiemmin ongelmia. Todettiin rasistiseksi teoksi.
Ei se nyt ihan noinkaan ole. Muistelen, etta Suomessa Romani nainen haastoi ravintolan oikeuteen ja voitti oikeudessa. Ja onhan ollut muutamia tapauksia, missa cp-vammaisilta on evatty oikeus paasta ravintolaan. Mutta aina ravintolat ovat havinneet oikeudessa ja joutuneet maksumiehiksi, koska tyhmat portsarit eivat ymmarra, ettei asiakkaita voi valikoida, kultturin, varin, uskonnon tms takia.
Eli seurustelen intialaisen miehen kanssa ja avioidumme piakkoin. Hänen ollessa Suomessa ei mitään kummempia ongelmia ole ollut. Kerran taisi joku humalainen kutsua häntä #*%!:n mustalaiseksi, mutta siinä kaikki. Toki saatamme kerätä enemmän katseita osaksemme kuin tavallinen suomalaispari, etenkin jos vierailemme kotikaupungissani, jossa ulkomaalaisia näkyy vaan harvakseltaan. Mutta näin on myös vieraillessani Intiassa. Monikulttuuriset suhteet ovat siellä todella harvinaisia joten katseet seuraavat koko ajan siellä liikkuessamme, vaikka emme edes julkisesti mitenkään tuo suhdettamme ilmi (se kun ei ole sopivaa edes intialaisten itsensä keskuudessa). Ainoa suuri ongelma tässä mielessä Suomessa on ulkomaalaisten työnsaanti. Tuleva mieheni on akateemisesti koulutettu (suomalaisen kauppakorkeakoulun läpi käynyt), puhuu suomea sujuvasti ja omaa myös hyvän työkokemuksen, mutta eipä sitä työpaikkaa vaan ole irronnut. Eikä edes haastatteluihin ole kutsuttu, vaikka ominaisuudet vastaisivat työpaikan vaatimuksia täysin. Ja tähän on syynä ainoastaan se, että hänen nimensä ei ole Mikko tai Heikki eli käytännössä ennakkoluulot. Tästä masentuneena tuleva puolisoni palasi kotimaahansa (josta muuten sai heti töitä hyvästä ja tunnetusta yrityksestä) ja sinnepä siis minäkin olen piakkoin muuttamassa. Tarkoituksena olisi viettää siellä jonkun aikaa ja palata sitten Suomeen kun työtilanne on parempi. Että näin meillä.
Miksi mies lahti Intiaan jos hanella on oleskelupa ? Miksi ette ajatelleet lahtea vaikkapa johonkin muuhun EU-maahan etsimaan toita ? Aivan varmasti koulutettu miehesi olisi loytanyt toita ja Intialaiset ovat arvostettuja tyontekijoita " kaikkialla " muualla paitsi Suomessa :) Lahi-Ita kilpailee hyvista IT-alan Intialaisista osaajista. Ja nain myoskin Amerikka. Amerikkalaiset rekrytoivat suoraan Intian oppilaitoksista IT-alan opiskelijoita. Ei muuta kuin hyvaa jatkoa !!!
...eivätköhän intialaiset ole täälläkin arvostettuja työntekijöitä. Tai niin no, minä voin sanoa varmasti vain yhden ihmisen puolesta. ;)
Miesystäväni tietenkin saattaa olla poikkeus joka vahvistaa säännön, sillä hän on siinä onnellisessa asemassa, että hänelle tehdään työtarjouksia...:) (Siis Suomessa, suomalaiset firmat ;)
hänellä oli oleskelulupa opiskelun perusteella ja kun opiskelu päättyi, oli aika lähteä ku ei niitä töitäkään ilmaantunut. Itse en vielä silloin voinut lähteä sillä minulla oli ja on edelleen vielä opiskelut osittain kesken. Lähden heti valmistuttuani. Jos mahdollisuus töihin esim. USA:ssa tulee, niin suuntaamme sinne. Lähi-itä ei minua niinkään kiinnosta. Ja joo töitä löytyy ulkomaalaisille jos olet esim software ohjelmoija tai jotain sen tapaista, mutta ei niinkään paljon liikemiehille...valitettavasti. Olemme vielä nuoria, joten asuminen Intiassa ei minua hirvitä, vaikka todella erilaista onkin. On ehkä ihan hyväkin saada lähituntumaa mieheni kotimaahaan, auttaa varmasti ymmärtämäänkin häntä paremmin.
Olen elänyt kymmenisen vuotta aasialaisen naisen kanssa ja meillä on kaksi lasta. Vaimoni tai minä emme ole kokeneet oikeastaanlainkaan rasismia miltään taholta.
Lapsemme ovat pieniä, toinen ekalla ja toinen eskarissa, eikä heitäkään ole kiusattu ainakaan toistaiseksi erilaisuutensa vuoksi.
Mustilla ja heidän lapsillaan on varmaan vaikeampaa...
Oikeastaan minkäänlaisia. Sukulaiset ja ystävät ovat ottaneet siipan hyvin vastaan. Ystäväpiirini on täyssuomalaista. Asumme eteläsuomalaisessa pikkukaupungissa, jossa kaikki tuntevat kaikki, ja mitään mutinoita ei ole kantautunut edes selän takaa. Naapurit ovat aina olleet mukavia ja positiivisella tavalla uteliaita, ja muutenkin olen voinut ylpeänä esitellä miehelleni suomalaisten hyviä käytöstapoja ja avaraa maailmankatsomustani.
Meillä ei toistaiseksi ole ollut mitään valittamista. Kaikki on sujunut lupa-asioita myöten sutjakasti.
oot nyt sanonut ton saman jutun 100 kertaa. kaikki tietää jo, että sulla ja kaislahamekaverilla menee hyvin. pitääkö sitä uskotella monta kertaa päivässä? vai onko munkit loppuneet? entäs lihapullat?
Huomaatko, käytän aina samaa nickiä. Jos ei kiinnosta, älä lue.
voiko kateellisuus paremmin paistaa rivien välistä. voi voi. hyvää elämää
Kun liikumme yhdessä ei koskaan ole kukaan sanonut yhtään mitään, mutta jos aasialainen vaimoni liikkuu kaupungilla yksin, on hän usein saanut jonkinlaista negatiivista kommenttia. Yleensä sanojana on ollut yksin liikkuva pönäkkä keski-ikäinen suomalainen mies tai nainen, joka supisee jotain vihastuksissaan. Tuijottelua tulee vieläkin Helsingissä, vaikkei niin paljon kuin maaseudulla liikkuessa. Suomalaiset tuijottelijat eivät ilmeisesti ymmärrä kuinka hölmöltä he näyttävät kurtistellessaan silmäpussiensa takaa, monttu auki töllöttäen "avaruusolentoa". Lapset saattavat osoitella ja laukoa joskus jotain ihmeellisyyksiä. Erityisesti pikkutytöt tuntuvat aina katsovan kuin vierasta sikaa, pikkupoikia ei yleensä kiinnosta ollenkaan vaan ovat täysin normaalisti.
Olen lueskellut tätä palstaa jonkin aikaa ja (kuulostat muuten mukavalta tyypiltä:) sinulla ilmeisesti on intialainen mies. Niin, kun minua kiinnostaapi, että mitä uskontoa miehesi edustaa ja miten se on vaikuttanut sinun elämääsi jos mitenkään?
Itse seurustelen intialaisen miehen kanssa, joka on muslimi. Meillä on hienoisena epävarmuuden tekijänä se, miten ilmaista poikaystäväni vanhemmille että olenkin kristitty. Ja ylipäätään sen, että kultani saattaakin valita hieman toisenlaisen elämän kuin hänelle hyvin läheiset vanhemmat olivat toivoneet.
Ollaan seurusteltu enemmän tai vähemmän vakavasti nyt huhtikuusta saakka, ja ollaan kyllä aika varmuudella ajattelemassa yhteistä tulevaisuutta. Kaipaisin kuulla kokemuksia muilta jos ne vaikka antaisivat jotain ohjeistusta vaikka jokainen tapaus on aina omanlaisensa.
Kiitos! Toivottavasti luet tätä palstaa vielä.
En ole havainnut ainakaan suoraa rasismia kertaakaan. Piilorasismia on ehkä esiintynyt mm. työhaastatteluissa, joissa vaaditaan yllättäen täydellistä suomen taitoa tehtäviin, joissa se ei mielestäni ole perusteltua.