Olen 18v tyttö, 'entinen' poikaystäväni on 21v. Olemme eroamassa. Eräs syy eroon on hänen (minun mielestäni) ylihuolehtiva äitinsä.
Poikakaveri asuu vielä opintoihin liittyvistä syistä kotona. Hän on vanhempiensa ainokainen. Kundin eli S:n isä on hyvin etäinen; hän tuntuu harvoin puhuvan pojalleen paljon mistään muusta kuin mitä S on tehnyt väärin. Minua kohtaan appiukko ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta kun olin S:n kanssa yhdessä (seurustelimme reilun vuoden). Ihmetellessäni tätä S vain kohautti olkapäitään.
Toinen tapaus on S:n äiti. Äiti on varsin stressaantuneen oloinen koko ajan. Puhuessaan lapselleen hän enimmäkseen nalkuttaa, mihin S vastaa hyvin töykeästi ("olet idiootti", "se johtuu siitä että olet niin tyhmä ettet tajua mistään mitään" jne). Minua tällainen puberteettinen vittuilu ihmetyttää. Luulisi että tuohon ikään mennessä olisi vähän paremmat välit. Minun korvaani heidän 'keskustelunsa' on enemmänkin riitelyä. S itse pitää kielenkäyttöään ihan tavallisena, se kuulemma todellakin johtuu siitä että hänen äitinsä on niin kertakaikkisen tyhmä.
Äiti myös paapoo lastaan kamalasti, tai siltä se minusta ainakin tuntuu. Mikäli S vastaa äidin kysymykseen "otatko teetä" myöntävästi, tarkoittaa se sitä että äiti keittää pojan lempiteetä, hauduttaa sen, laittaa siihen sokeria ja tuo sen sitten S:n nenän eteen ilman erillistä pyyntöä. Hän korjaa astiat S:n juotua. Äiti myös osaksi huolehtii S:n lemmikkieläimestä, vaikkei hän siihen oikein pysty fyysisen kokonsa puolesta.
Minua ärsyttää S:n tapa luottaa äitiinsä vankkumattomasti käytännön asioissa. Kehotin S:ää menemään hammaslääkäriin kun hän valitteli hammassärkyä, jolloin hän totesi että pitääpä pyytää äiskää varaamaan aika. Junamatkaa suunnitellessaan hän soitti äidilleen ja pyysi tätä tarkistamaan aikataulun. Äidiltä myös löytyi kätevimmin S:n tilinumero, samoin kuin kutsuntoihin liittyvät paperit.
Minua kohtaan äiti on harvoin osoittanut kovinkaan suurta mielenkiintoa. Kun olen käynyt S:n luona, äiti vaan juttelee pojalleen ja ignoroi minut aika tehokkaasti. Minun jutusteluyrityksiini hän suhtautuu nihkeästi, ei katso silmiin. Omat vanhempani juttelevat S:n kanssa, kyselevät harrastuksista ja opinnoista. Heittävät läppää, niinkuin sanotaan. Jopa läsnäollessani S:n äiti puhuu minusta kuin en olisi paikalla, hän itse asiassa sanoi S:lle miltei sanatarkasti "muista ruokkia minna ennen junaanlähtöä ettei sille tule nälkä". Kerroin S:lle kuinka pahalta tämä kylmä kohtelu minusta tuntui, S kuittasi asian sillä että hänen äitinsä on vain ujo. Aina kun otin asian esille, S asettui äitinsä "puolelle". Tämä tympäisi minua kovasti.
Olenko ihan kertakaikkisen omistushaluinen ja/tai teiniangstinen? Minulle oma vuokrakämppä ja omat menot ovat luonnollisesti tärkeitä, vedänkö nyt ihan turhasta herneen nenään? Vai eikö tämä ole muidenkaan mielestä ihan tavallista?
Poikakaveri asuu vielä opintoihin liittyvistä syistä kotona. Hän on vanhempiensa ainokainen. Kundin eli S:n isä on hyvin etäinen; hän tuntuu harvoin puhuvan pojalleen paljon mistään muusta kuin mitä S on tehnyt väärin. Minua kohtaan appiukko ei osoittanut minkäänlaista kiinnostusta kun olin S:n kanssa yhdessä (seurustelimme reilun vuoden). Ihmetellessäni tätä S vain kohautti olkapäitään.
Toinen tapaus on S:n äiti. Äiti on varsin stressaantuneen oloinen koko ajan. Puhuessaan lapselleen hän enimmäkseen nalkuttaa, mihin S vastaa hyvin töykeästi ("olet idiootti", "se johtuu siitä että olet niin tyhmä ettet tajua mistään mitään" jne). Minua tällainen puberteettinen vittuilu ihmetyttää. Luulisi että tuohon ikään mennessä olisi vähän paremmat välit. Minun korvaani heidän 'keskustelunsa' on enemmänkin riitelyä. S itse pitää kielenkäyttöään ihan tavallisena, se kuulemma todellakin johtuu siitä että hänen äitinsä on niin kertakaikkisen tyhmä.
Äiti myös paapoo lastaan kamalasti, tai siltä se minusta ainakin tuntuu. Mikäli S vastaa äidin kysymykseen "otatko teetä" myöntävästi, tarkoittaa se sitä että äiti keittää pojan lempiteetä, hauduttaa sen, laittaa siihen sokeria ja tuo sen sitten S:n nenän eteen ilman erillistä pyyntöä. Hän korjaa astiat S:n juotua. Äiti myös osaksi huolehtii S:n lemmikkieläimestä, vaikkei hän siihen oikein pysty fyysisen kokonsa puolesta.
Minua ärsyttää S:n tapa luottaa äitiinsä vankkumattomasti käytännön asioissa. Kehotin S:ää menemään hammaslääkäriin kun hän valitteli hammassärkyä, jolloin hän totesi että pitääpä pyytää äiskää varaamaan aika. Junamatkaa suunnitellessaan hän soitti äidilleen ja pyysi tätä tarkistamaan aikataulun. Äidiltä myös löytyi kätevimmin S:n tilinumero, samoin kuin kutsuntoihin liittyvät paperit.
Minua kohtaan äiti on harvoin osoittanut kovinkaan suurta mielenkiintoa. Kun olen käynyt S:n luona, äiti vaan juttelee pojalleen ja ignoroi minut aika tehokkaasti. Minun jutusteluyrityksiini hän suhtautuu nihkeästi, ei katso silmiin. Omat vanhempani juttelevat S:n kanssa, kyselevät harrastuksista ja opinnoista. Heittävät läppää, niinkuin sanotaan. Jopa läsnäollessani S:n äiti puhuu minusta kuin en olisi paikalla, hän itse asiassa sanoi S:lle miltei sanatarkasti "muista ruokkia minna ennen junaanlähtöä ettei sille tule nälkä". Kerroin S:lle kuinka pahalta tämä kylmä kohtelu minusta tuntui, S kuittasi asian sillä että hänen äitinsä on vain ujo. Aina kun otin asian esille, S asettui äitinsä "puolelle". Tämä tympäisi minua kovasti.
Olenko ihan kertakaikkisen omistushaluinen ja/tai teiniangstinen? Minulle oma vuokrakämppä ja omat menot ovat luonnollisesti tärkeitä, vedänkö nyt ihan turhasta herneen nenään? Vai eikö tämä ole muidenkaan mielestä ihan tavallista?
Vastaukset 7
Vanhimmat
et ole väärässä, mut se on sen perhen ongelma.
Äiti on tyhmä, mutta osaa kyllä sellaisia asioita mitä kaveri vasta opettelee. Jätä kasvamaan tai kohta itsekin hauduttelet teetä.
...äidin ja äidinainoanpoijaan suhteelta... Entinen poikaystäväsi on entisen anoppisi ainoa lapsi, josta hän vanhempana ei osaa päästää irti, varsinkaan kun lapsi asuu vielä kotona. Poika puolestaan on tottunut ylenpalttiseen paapomiseen ja passaamiseen ,eikä hänkään puolestaan osaa päästää äidistään irti, "äiti kun on aina hoitanut asiat puolestani niin miksei nykyjäänkin..?" Ymmärrätte varmaan ajatukseni? Kyse on loppumattomasta kierteestä ainakin niin kauan, kunnes poika muuttaa kotoanasa pois (voipi olla melkoinen kriisi kaikille...!!!) Todennäköisesti kierre jatkuu, vaikka poika muuttaisikin omaan asuntoon....
Itselläni on hieman samantaipainen seurustelukokemus nuoruusvuosiltani, seurustelin yksilapsisen perheen pojan kanssa. Minua kohdeltiin kuten olisin ollut varastamassa heidän ainoaa poikaansa "vieraan naisen huomaan" pois äitikullan kainalosta. Sai jätkä lopulta jäädä äitikullan kainaloon...... eikä ero ole kaduttanut kertaakaan!
Minullakin on vastaava kokemus. Sillä erotuksella, että itse olen mies ja seurustelin äidin rakkaan tyttären kanssa. Tämä tytär oli jo yli 30 v, mutta silti täysin äidin helmoissa. En muista vuosien aikana, että hän olisi koskaan sanonut "ei" äidilleen. Aina myöskin puolusteli äitiään, oli tämän käsitys asioista miten vanhoillinen yms. tahansa.
Eli kyllä niitä vanhempiensa turvassa olevia aikuisiakin vielä on. Itse tosin jotenkin annoin iän hämätä ja kuvittelin, ettei tuollainen kauaa voi jatkua. Kai sitä nyt joskus ihminen haluaa itsenäistyä. Mutta odotteluksi se minun osaltani jäi.
minun lapset ovat -äidin ikiomia kultapoijuja, pikkuprinssejä ja prinsessoja-, päälle 25sia.
Joka kerta kun -äiskän pikku kullannuppu riiviövekarat tulevat kumppaneineen ja - mummun pikku mussukoineen- kylään, niin kyllä palvelu pelaa =)
Hei, ken on lapset maailmaan saattanut ja heidät kasvattanut, tulee ne hamaan hautaan asti olemaan äiskän huomion kohteina.
Hankkiudu nopeasti eroon tuollaisesta. Hän ei koskaan pääse äitinsä helmoista pois. Äidin tehtävä ei ole huolehtia aikuisen miehen asioista. Tuollaisia miehiä on aivan liikaa. Älä koske pitkällä tikullakaan heihin enää tai saat kurjan anopin niskoillesi avuttoman miehen lisäksi. Kyllä täällä maailmassa löytyy parempiakin miehiä, jotka kykenevät huolehtimaan omista asioistaan.
Heitä nurkkaan toi poitsu kun vielä voit. Maailmassa on ihan oikeita miehiäkin, joille ei äidit tai isit sanele mitä tehdään. Tai voit tietysti jatkaakin, mutta kehottaisin avaamaan silmät ( niin kuin olet tekemässäkin) ja sanomaan poitsulle miksi et jaksa sen kanssa olla.