Olen aina ollu melko tavallisen näköinen, merkillä tietysti saa paljon aikaiseksi. Mietin siis nykyistä kuoppaan ja sen kelpaavuutta sinkkumarkkinoille. Olen 23v, pitkästä suhteesta eronnut kahden lapsen äiti. Minulla on aina ollut jostain ihmeen syystä itsetunto-ongelmia. Teininä oli todella rankkaa ja kritisoin kaikkea itsessäni. Nyt sitten kahden lapsen jälkeen antaisin mitä vain että saisin sen kropan mikä minulla joskus oli!! Nyt olen älköönkä. . Ihan oikeasti. Kuvaa en ihan viitsi laittaa. Aloitetaan tisseistä. Ennen ne olivat a/Aa, ja häpeän niiden pienuutta mutta oli ne terhakatkin. Nyt mulla on b, eikä näillä tee Hitto mitään!! Kamalat riipputissit. Siis yök. Erikokoiset ja himmeitä raskausarpia täynnä. Pienet ja silti riippuvat. Onko mitään ällöttävämpää??
sitten maha. Kaksi lasta ja yht 20 kg joista 8 jäänyt ilmeisesti ikuisesti. Ihan sama mitä syö niin se pysyy.hitto kun ennen pystyin syömään mitä vaan!! Mahan roikkuu todella järkysti kun istun tai kumarrun. Hyi. Seisoen olen ihan ok. Kireitä vaatteita en voi kyllä pitää. Onneksi nyt on kaavut muotia. Pidän itsessäni ihan muutamasta asiasta. Osaan olla hauskaa ja empaattista ym seuraa, minulla on kauniit kasvot ärsyttäviä yksittäisiä finnejä lukuunottamatta (ikuinen murrosikä) , minulla on kauniithhhiukset, jalat ja kädet, eli ei alleja ym. Mutta esim perse, josta kuulin huuteluita valehtelematta lähes viikoittain, on ihan litistynyt. Ja se roikkuukin jo vähän. Ennen se oli suuri ylpeyden aiheeni, säälittävää kyllä. En näytä miltään pyöreältä, mutta kyllä tuo 8kg jota raskauksista jäi, näkyy selvästi. Olen nyt 155/55. Kaikki kilot on varmaan mahassa :o en oikeasti jaksa mitään vuosien salilla käyntiä ja salaattia. Kahdessa lapsessa ja opiskelussa on jo tarpeeksi!
Lähinnä siis halusin purkaa tuntoja vitutuksestani. Ja mietin että onko minulla mitään mahdollisuutta jos itsetuntoni joskus korjaantuu, niin olla järkyttämättä mahdollisia puolisoehdokkaita?? Huolisitko SINÄ ikinä minua? Jos kuvitellaan että valituksestani huolimatta olisin ihan kiva :) en vaan halua että kukaan joutuu tyytymään minuun. Tai jos tuon baarista kotiin miehen niin hän pelästyy tai jotain :D niin joo jäi se alapääkin mainitsematta kaiken sen muun lisäksi mitä lapset vei mukanaan. Kuulareenistä huolimatta tunnen itseni hieman löysäksi :D mietin vaan että voiko mies edes saada kanssani.. Eksälläni oli todella iso ja hänelläkin tuntui välillä olevan vaikeuksia. En oikeasti usko saavani koskaan muuta kuin hikisen nörtit. Olen oikeasti villi ja puhelias ja vaikka mitä, en siis ihan kalastaja Elmeriä haluaisi :/ mulla on vähän sitä kuuluisaa pahan pojan haluamisen ongelmaa... mutta olen valmis tinkimään jos tekin olette, miehet.
ongelmani on (mitätön, tiedän) että pitääkö tällä nykyisellä ei niin timmillä kuin ennen, laskea vaatimustasoa radikaalisti? ? En ole nirso todellakaan mutta mielestäni ole kaunis - vaatteet päällä varsinkin mutta kaikki nuo tissit yms, saako niiden kanssa ketään ja millaisen? Eikö ole suhteen perusta tietenkään! Mutta suhteet alkavat pinnallista perusteella, varsinkin baareissa ja kaveriporkoissa, opiskelupiireissä. .. kaikkialla.. vaatteet minulla on tietysti päällä siellä mutta kyllä nejoskus lähtee jos vakavaksi mennään, ja en halua tavallaan vedättää ketään :D meni vähän pitkäksi. . Voiko ulkonäöllä hurmata niin että mies ei pelästy? :D tyhmä asia mutta no. Tulkaa mun saappaisiin niin tiedätte mmillaista tämä on kun peilistä kattoo 60 v eikä 23 v :/
vaatteet päällä kaunis
2
143
Vastaukset
- aloittajanen1111
Osaan myös oikeasti kirjoittaa, en vaan tällä puhelimella :D eli. .
meikillä saa paljon*
Nykyistä kroppaani*
Nyt olen ällöttävä*
Ja paras Hah, voiko Sisäisellä Kauneudella hurmata niin ettei*
Lähinnä siksi pohdin kun ikäiseni miehet ovat kuitenkin melko miehenalkuja suurin osa, ja jos löydän kypsän vanhemman miehen, haluaa hän varmaan timmin nuoren naisen :D kyllähän lapset muutenkin aiheuttaa lisämietintää suhteessa mutta kun nyt pääsisin alkuun ilman muuta paniikkia :) - Kommentti Keijo
Taidat olla perus amis-Guess-blingblingtyttö, joka luulee että on vaan pahoja poikia tai nörttipoikia eikä mitään niiden väliltä.
Sä oot kokoinaisuus. Toiset tuijottaa enemmän ulkonäköä ja toiset sisintä. Jotkut koko pakettia. Se riippuu ihan susta mitä sä haluat viestittää ja tuoda esille itsestäsi eniten. Vaikka sulla ois koko paketti nätisti kasassa mutta kun avaat sun ja sieltä tulee vaan sammakoita niin ei se mitään pelasta.
Ulkonäköongelmat katoaa yleensä sillä jos selvität itsetunto-ongelmasi. Hyväksyisit itsesi siten kokonaan. Ja varmaan sun "rankassa" menneisyydessäkin on mörköjä joita olis hyvä selvittää. mitkä ovat siis vaan taakkana ja varjostaa sun itsetuntoa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Räppäri kuoli vankilassa
Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "884209Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä
Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella293203No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen
Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol452340- 351358
- 10939
- 134921
- 6894
Masan touhut etenee
Punatiilitalon tietotoimiston mukaan Masa on saanut viimein myytyä kämppänsä ja kaavoittaa uudelle lukaalille tonttia pa12832Naisten ja miesten tasoeroista
Oletteko huomanneet, että naisissa ylemmän tason naiset ovat sinkkuja, ja miehissä alemman tason incelit? Toimivat paris124776- 11770