Olemme seurustelleet poikaystäväni kanssa reilun vuoden. Minä asun omillani, hän lapsuudenkodissaan. Emme ole enää todellakaan mitään teinejä, monilla ikäisillämme on jo omat perheet. On huomioitava, että poikaystäväni perhettä on kohdannut suuri suru - aikaa on nyt kulunut kuitenkin niin, että pahimmasta on onneksi jo päästy yli. Eli on ymmärrettävää, että he ovat halunneet pitää tiiviisti yhtä. Missään vaiheessa poikaystäväni ei ole hylännyt minua, vaan on huomioinut aina myös minut ja tiedän, että olen hänelle hyvin tärkeä. Miten voisin kertoa hänelle hienovaraisesti, että vähitellen voisi alkaa panostaa enemmän meidän yhteiseen elämään?
Asumme lähekkäin, silti näemme vain ehkä parina iltana viikossa ja nukumme pari yötä yhdessä. Jos ehdotan näkemistä heti pian edellisen jälkeen, hän on vastannut niinkin, että eihän meidän joka päivä tarvitse nähdä. Mutta perhettään hän näkee kuitenkin joka päivä! Eikö kolmeakymppiä lähentelevän miehen pitäisi alkaa jo miettiä enemmän tulevaa omaa perhettään kuin lapsuudenperhettään? Äidin ei kai enää pitäisi olla se ainoa tärkein nainen, kärjistetysti sanottuna. Miten tästä voisi keskustella kehittyneesti, ettei poikaystäväni pahastuisi. Hänkin on minulle hyvin tärkeä, enkä halua menettää häntä. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Asumme lähekkäin, silti näemme vain ehkä parina iltana viikossa ja nukumme pari yötä yhdessä. Jos ehdotan näkemistä heti pian edellisen jälkeen, hän on vastannut niinkin, että eihän meidän joka päivä tarvitse nähdä. Mutta perhettään hän näkee kuitenkin joka päivä! Eikö kolmeakymppiä lähentelevän miehen pitäisi alkaa jo miettiä enemmän tulevaa omaa perhettään kuin lapsuudenperhettään? Äidin ei kai enää pitäisi olla se ainoa tärkein nainen, kärjistetysti sanottuna. Miten tästä voisi keskustella kehittyneesti, ettei poikaystäväni pahastuisi. Hänkin on minulle hyvin tärkeä, enkä halua menettää häntä. Onko muilla vastaavia kokemuksia?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Poikaystävääni ei nyt ihan sovi syyttää siitä, ettemme näe usemmin. Hänellä on varsinaisen päivätyön lisäksi muitakin hommia. Eli kyse ei ole varsinaisesti siitä, ettemme näkisi riittävästi vaan lähinnä asenteesta, siitä miten kiinni hän vielä on lapsuudenkodissaan.
Tuohan on vakavan keskustelun paikka. Aloita vaikka kynttilöiden palaessa varovasti, että mitä meidän suhde hänelle merkitsee, kuuntele tarkalla korvalla äläkä vain mene sanomaan, että näinhän sen pitäisi olla. Kysy onko tämä seurustelua pidemmällä tähtäimellä jne. Pikkuhiljaa pääset eteenpäin tai ainakin saat selville, mitä on odotettavissa.
Selvita hyvissa ajoin osaako miehesi kuoria jo perunat ihan itse vai vielako aiti senkin joutuu tekemaan. Haiskahtaa nimittain vahan silta, etta aiti on liian hyva passaaja.