Hei.
Miten te mahdollisesti muut eronneet olette selvinneet ja mitä vinkkejä olisi antaa. Tai vinkkejä olen kyllä saanut, mutta vinkit ja käytäntö ei ole aina kohdannut ja oman tunteen ja järjen pitäminen on ollut vaikeaa.
Erosimme puoli vuotta sitten. Vaimo petti minua ja silti koin suurta apeutta kun ero tuli, vaikka se parhaaksi oli. Meillä on pieni lapsi, jonka asioista on ihan ok päästy sopuun, mutta välit ovat muuten tulehtuneet eikä olle yhteksissä.
Kesällä välit olivat välillä paremmat ja lähennyimme, vietimme öitä yhdessä ja silti sovimme että ettei kumpikaan saa mitään uutta nostetta. Tajusin myös tämän että se oli typerää ja teki hallaa ainakin mun eroprosessille. Vaimolla on ollut helpompaa, koska hän oli eron liikkeelle panija ja myös sen kannalla jo aiemmin. Mie koen itseni petetyksi ja jätetyksi, mutta olen kuitenkin päässäni jo hyväksynyt eron.
No nyt asustelen yksin, lapsi on luonani viikonloput. Ihan ok systeemi ja toimii. Kuitenkin olen niin yksinäinen. Minulla ei ole ystäviä täällä ja kavereita tasan 1. Oma sukuni on yli 500 km päässä. En kuitenkaan halua muuttaa, koska minulla on työ täällä ja lapsi täällä. Sain aluksi lohtua että olin väleissä exäni sukulaisiin joiden kanssa välit olivat hyviä. Nyt kuitenkin kun välit ovat menneet exääni niin hän on myös kääntänyt suvun pois luotani ja tunnen olevani aivan yksin.
Exäni myös on lähtenyt purkamaan jotain vihaa tai muuta minuun mm. tekemällä ilmoituksia lastensuojeluun ja on tehnyt minusta rikosilmoituksiakin kaksi, mm. vainoamisesta keväältä kun ero otti koville. Tämä on ok mulle ja odottelen sieltä päätöstä. Nyt ei siis olla tekemisissä kuin pakosta ja se on hyvä. Mutta lastensuojelun vuoksi jouduin heidän hampaisiinsa ja joudun viikottain käymään psykoterapiassa, joka toisaalta on hyväkin koska omat ajatukset ovat välillä solmussa.
Tuntuu etten pääse omaa elämää aloittamaan kun pitää niin paljon selvittää vanhoja juttuja, elatusmaksuja, nämä rikosilmoitukset ym. Inhoan myös tätä välillä olevaa valtataistelua lapsesta kun pitäisi hänen etuaan kuitenkin miettiä.
Kauanko eron lopullinen käsittely vie aikaa? Onko se yksilöllistä? Olen yrittänyt liikunnalla paikata ja se on toiminut ajoittain, mutta välillä on niin vätys olo ettei vain jaksa mitään. Arki on niin tylsää ja tuntuu etten käy kuin töissä ja that's it.
Vertaistuki paikkakunnalta olisi hienoa. Mietin myös uutta parisuhdetta että milloin sen aika olisi , mutta ei tunnu nyt hyvältä kun vanhat asiat vielä kesken niin lähteä uutta hakemaan. Ensin pitäisi olla sinut itsensä kanssa.
Vinkit, kokemukset ja neuvot kaikki otetaan vastaan! Tämä on elämäni paskinta aikaa, mutta pakko tämäkin on käydä läpi.
Miten te mahdollisesti muut eronneet olette selvinneet ja mitä vinkkejä olisi antaa. Tai vinkkejä olen kyllä saanut, mutta vinkit ja käytäntö ei ole aina kohdannut ja oman tunteen ja järjen pitäminen on ollut vaikeaa.
Erosimme puoli vuotta sitten. Vaimo petti minua ja silti koin suurta apeutta kun ero tuli, vaikka se parhaaksi oli. Meillä on pieni lapsi, jonka asioista on ihan ok päästy sopuun, mutta välit ovat muuten tulehtuneet eikä olle yhteksissä.
Kesällä välit olivat välillä paremmat ja lähennyimme, vietimme öitä yhdessä ja silti sovimme että ettei kumpikaan saa mitään uutta nostetta. Tajusin myös tämän että se oli typerää ja teki hallaa ainakin mun eroprosessille. Vaimolla on ollut helpompaa, koska hän oli eron liikkeelle panija ja myös sen kannalla jo aiemmin. Mie koen itseni petetyksi ja jätetyksi, mutta olen kuitenkin päässäni jo hyväksynyt eron.
No nyt asustelen yksin, lapsi on luonani viikonloput. Ihan ok systeemi ja toimii. Kuitenkin olen niin yksinäinen. Minulla ei ole ystäviä täällä ja kavereita tasan 1. Oma sukuni on yli 500 km päässä. En kuitenkaan halua muuttaa, koska minulla on työ täällä ja lapsi täällä. Sain aluksi lohtua että olin väleissä exäni sukulaisiin joiden kanssa välit olivat hyviä. Nyt kuitenkin kun välit ovat menneet exääni niin hän on myös kääntänyt suvun pois luotani ja tunnen olevani aivan yksin.
Exäni myös on lähtenyt purkamaan jotain vihaa tai muuta minuun mm. tekemällä ilmoituksia lastensuojeluun ja on tehnyt minusta rikosilmoituksiakin kaksi, mm. vainoamisesta keväältä kun ero otti koville. Tämä on ok mulle ja odottelen sieltä päätöstä. Nyt ei siis olla tekemisissä kuin pakosta ja se on hyvä. Mutta lastensuojelun vuoksi jouduin heidän hampaisiinsa ja joudun viikottain käymään psykoterapiassa, joka toisaalta on hyväkin koska omat ajatukset ovat välillä solmussa.
Tuntuu etten pääse omaa elämää aloittamaan kun pitää niin paljon selvittää vanhoja juttuja, elatusmaksuja, nämä rikosilmoitukset ym. Inhoan myös tätä välillä olevaa valtataistelua lapsesta kun pitäisi hänen etuaan kuitenkin miettiä.
Kauanko eron lopullinen käsittely vie aikaa? Onko se yksilöllistä? Olen yrittänyt liikunnalla paikata ja se on toiminut ajoittain, mutta välillä on niin vätys olo ettei vain jaksa mitään. Arki on niin tylsää ja tuntuu etten käy kuin töissä ja that's it.
Vertaistuki paikkakunnalta olisi hienoa. Mietin myös uutta parisuhdetta että milloin sen aika olisi , mutta ei tunnu nyt hyvältä kun vanhat asiat vielä kesken niin lähteä uutta hakemaan. Ensin pitäisi olla sinut itsensä kanssa.
Vinkit, kokemukset ja neuvot kaikki otetaan vastaan! Tämä on elämäni paskinta aikaa, mutta pakko tämäkin on käydä läpi.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minulla ei ole vinkkiä tuollaiseen tilanteeseen. Exäni on vähän? häiriintynyt, joten elin kaksoiselämää nettinaisteni kanssa jo avioliittomme aikana. Muutama heitä oli, ja juttelimme kuin hyvät ystävät. Kun eromme tuli, exäni hakemana, muuan nettitutustani, sosiaalipuolen henkilö, neuvoi minua suhtautumisesta naapureihin, sukulaisiin ym.
Yksi näistä naisista on nykyään vaimoni. Hän muutti luoksseni asumaan, koska työpaikkani sitoo minut tosi tiiviisti tänne.
Eli, minä etsisin seuraa netistä tai lehdistä, joissa naiset uskovat että rinssi uljas on odottanut juuri häntä.
Kyllä tota kuntoilua kannattaa vaan jatkaa ja lisätä, sieltä tulee jossain vaiheessa kumminkin sellasta itsetuntoa vaikka se kuinka tylsältä tuntuisi. Ja aika parantaa yllättävän paljon, annat vaan ajan kulua ja kehität itseäsi vaikka kuinka ottais pannuun. Noi haavat mitä tuosta kirjoituksesta välittyy on vielä aika tuoreita. Voihan sitä nettiä selailla ja koittaa josko tärppäis mutta eipä sinne kauheesti kannata lähtee sillai että joku tulee ja poistaa oman tuskan. Lasten hyvinvointi ja lapseen keskittyminen on melkein tärkeintä. Teet työsi ja hoidat itseäsi ja kun olet lapsen kanssa keskityt täysillä siihen. Joku päivä vielä tuntuu, että näinhän tämän pitikin mennä ja tällaista se elämä on..
Hei,
Voimia kaikille eroprosessissa oleville. Erostahan sanotaan etttä se on "pikkukuolema". Kyllähän siinä suhde onkin kuollut, elämä muuttunut monella tapaa ja varmasti monenlaiset tunteet ovat pinnassa.
Ota aikaa, liikunta on varmasti hyvä ja sinua eteenpäin vievä tapa selvittää tilannetta ja tekee myös hyvää.
Vertaistuki olisi varmasti paikallaan, onko työkavereissa/ tuttavapiirissäsi eronneita? Voisiko heidän kanssaan ottaa asiaa puheeksi? Onko paikallisessa sosiaalitoimessa, perheneuvolassa, seurakunnassa eroryhmiä?
Hienoa jos olette saaneet lapsen asiat toimimaan, se varmasti on tärkeintä myös sinun itsesi kannalta.
Kaisa-pappi