Järvien jäätymisestä

kysymys

Moikka!

Haluaisin selvennyksen asiaan, miksi järvet eivät jäädy pohjaan saakka. Biologian kirjassa kerrottiin, että heti jään alla on 0 asteista vettä ja pohjalla 4 asteista. Pohjalla oleva vesi on siis tiheydeltään raskaampaa kuin pinnalla oleva 0 asteinen vesi. Miten se siis estää pohjaan saakka jäätymisen??

Kuka osaisi selittää asiaa tarkemmin? :)

10

5485

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hhhh

      Jos tarpeeksi olisi pakkasta niin kyllä se järvi jäätyisi ihan pohjia myötenkin.

    • Vesihiisi

      Maankuoressa ja ennen kaikkea vesistöissä on huomattavan suuri lämpökapasiteetti. Veteen varastoituu kesäkaudella runsaasti lämpöenergiaa, joka vapautuu sitten talvella. Veden pintakerrokset jäätyvät, mutta syvemmällä oleviin vesikerroksiin varastoitunut lämpöenergia riittää pitämään nuo kerrokset sulana.

      Syvempien järvien syvänteissä veden lämpötila ei muutu paljoakaan vuodenaikojen vaihdellessa. Lämpötila siellä on luokkaa 4 °C kesät talvet.

      Eteläisen Suomen vuotuinen keskilämpötila lienee 5 asteen seutuvilla (en viitsi kaivaa tietoa netistä). Pohjoisimmassa Suomessa ollaan juuri ja juuri plussan puolella asteen tai parin verran. Tämä riittää siihen, että Suomi sulaa kesäksi (muutamien Lapin palsasoiden osia lukuunottamatta). Vuotuisen keskilämpötilan jäädessä pakkasen puolelle pysyy maa syvemmältä jäätyneenä vuoden ympäri – vain pintakerrokset ja vesistöt ehtivät sulaa (esimerkkinä Siperian ikirouta-alueet).

      Veden tiheyden merkitykseen tämä selitys ei tietenkään tuo lisävalaistusta. Kertokoon joku muu.

    • Vedellä on vielä sellainen poikkeava ominaisuus, että sen tiheys pienenee, kun se muuttuu sulasta kiinteäksi. Tämä ja mainitsemasi ilmiö saa aikaan, että järvet jäätyvät pinnasta alkaen, ja jos järvi on riittävän syvä, se ei ehdi jäätyä pohjaan saakka.

      Jos vesi käyttäytyisi useimpien muiden aineiden tapaan, niin vesi painuisi jäätyessään pohjaan ja lämpimin vesi olisi pinnalla. Näin vesi jäähtyisi tasaisesti ja järvi jäätyisi lopulta kauttaaltaan pohjaan saakka.

      • raksu

        Mitä tarkoittaa "tiheys pienenee"?

        Kaiketi sitä, että sen tilavus kasvaa... vähän oot kummasti tuon selittäny...

        Mitenkähän tuo "tiheyden pienenminen" vaikuttaa järven jäätymiseen pinnasta? No, jää tietysti kelluu... mutta...?

        Mitä ihmeen erilaista vedessä muka on, kun se mielestäsi käyttäytyy erilailla kuin muut aineet???

      • raksu kirjoitti:

        Jos veden tiheys on 1000 kg/m^3 ja jään 920 kg/m^3, niin minusta on aivan selvää, että 920 on pienempi luku kuin 1000. Tiheyseroista johtuvan kellumisen osalta olet oikeassa.

        Muut materiaalit, esimerkiksi metallit, kutistuvat, kun ne jähmettyvät sulasta kiinteäksi. Tämä tarkoittaa, että massiivinen, kiinteä metallikappale ei kellu metallisulan pinnalla, vaan uppoaa ja mahdollisesti sulaa ajan kuluessa, jos lämpötila on riittävän korkea.

        Jos haluat lähestyä asiaa tieteellisesti, niin tutkipa eri materiaalien tiheyksiä kiinteänä ja sulana eri lämpötiloissa. Kuukkeloimalla arvoja löytyy verkosta vaikka millä mitalla.

      • raksu
        Jäärä kirjoitti:

        Harvemmin näkee muita nesteitä kun vesi ja alkoholi... ;) Eli ei ole tosiaan kokemuksia. Mutta luotan sanaasi. Eli vesi on "erilainen" aine kun muut...

        Kyllähän jääkin sulaa, kun sen sulaan veteen laittaa, mutta tuo muiden aineiden tilavuuden muutos oli uutta... enpä ole koskaan asiaa ajatellut. Luonnon oikkuja? Toisaalta, jos vesi olis kuten muut aineet, niin kalat kuolis järvistä joka talvi...? Eli hyvä näin. Mutta miksi näin?

        Jos haluat oppia veden omituisuuksista vielä lisää, niin lue

        http://www.lsbu.ac.uk/water/anmlies.html

      • Jäärä kirjoitti:

        Jos haluat oppia veden omituisuuksista vielä lisää, niin lue

        http://www.lsbu.ac.uk/water/anmlies.html

        Voi olla kaukaa haettu tai omaa mielikuvitusta mut ku se ekan kerran jäätyy. Niin mielellään sulais pois mut sataa lunta päälle ja sit kun se sulaa siihen ja jäätyy lopulta niin on taas jäätä. :D
        Vesi varmaan on sielä jään alla sen verran kylmää ettei se kauhean nopeasti sula.

      • lammas-jr kirjoitti:

        Vesi jäätyy aina, vaikka lunta ei tulisikaan, jos vain pakkasia riittää. Yleensä jäästä tulee huonompaa, jos järvien jäätyessä sataa lunta, joka sitten vettyy tuoreen jään päällä tai jäätyy suoraan veden pinnalla olevana lumisohjona.

        Ainoat ilmiöt, jotka jäätymiseen vaikuttavat, ovat veden kerrostuminen siten, että kylmin vesi on pinnassa, ja se, että jää kelluu veden pinnalla. Nämä molemmat aiheutuvat veden monista muista aineista poikkeavista ominaisuuksista.

    • Anonyymi

      Jos jäät olisi pohjaa myöten, niin ei niitä kalojakaan olisi. On se hyvä juttu, että ei sentään niin paksua jääkerrosta tule.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      241
      4182
    2. Vassarit kummittelee pääni sisällä joulunakin

      Hetki sitten alkoi punakapina. Joulupäivään mennessä ollaan jo Lindtmanin nuoruusvuosien näytelmäkerhossa. Tapaninpäivän
      Maailman menoa
      40
      2479
    3. Oho, köyhyys väheni Marinin hallituskaudella

      👋💥🤕 Tuonkin Marinin hallitus sössi --- Vuosien 2019–2023 sosiaaliturva- ja verotusperusteiden muutokset suhteessa h
      Maailman menoa
      54
      2052
    4. Onko 65-vuotias liian vanha lähtemään rintamalle?

      Suomessa reserviläisikä nousee ensi vuoden alusta 65 ikävuoteen. Jatkossa asevelvollinen kuuluu reserviin sen vuoden lop
      Maailman menoa
      486
      2013
    5. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      43
      1810
    6. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      94
      1658
    7. Kylläpä asiat onkin nyt hyvin verrattuna Sannan aikaan

      Sannan aikana aähkön alv oli 10%, nyt 25,5%. Ajatelkaa nytkin pörssisähkö on ilmaista, keskellä talvea! Bensan hinta on
      Maailman menoa
      1
      1503
    8. Kohuotsikoihin nousseet Aku Hirviniemi ja Mikko Leppilampi jouluna tv:ssä!

      Täydellinen joulu -leffassa on iso kaarti suomalaisia näyttelijöitä. Mukana mm. Elena Leeve, Antti Luusuaniemi sekä koh
      Kotimainen elokuva
      25
      1468
    9. Ex-Puoli seitsemän juontaja Anniina Valtonen yllättää - Uudessa roolissa tv:ssä!

      Monen suosikki Anniina Valtonen tv:ssä! Valtonen on tuttu Ylen meteorologina, mutta hän juonsi myös Puoli seiskaa. Nyt A
      Suomalaiset julkkikset
      38
      1195
    10. Mitä metsaman tuottaa

      Törkypuhetta, ahdistusta, pahaa mieltä, riitaa, eripuraa, köyhien menestymättömien ja maattomien kurjien vähättelyä. Sit
      Tuusniemi
      121
      1116
    Aihe