AY käy lompakollasi

Älä elätä pummeja

Aaayyy ja sen henkilökunta siipeilee palkansaajien maksamilla veroilla ja jäsenmaksuilla. Yhteiskuntavastuuton ryhmittyä ei maksa edes veroja tuloistaa. Nekin maksaa palkansaaja heidän puolestaan, koska rahat on otettava jostakin.

Ainoa keino parempaan tulevaisuuteen on erota siipiveikkojen elätyskerhoista. On syytä erota heti pummien ja loisijoiden pyörittämästä huijaus ja varastamisrinkistä.

Siksi kannattaa tehdä kaikki työsopimukset itse. Ei ole mitään järkeä elättää varaslaumaa, joka on aiheuttanut muille ongelmia.

7

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tulet isoksi ja vahvaksi

      Hae poika huomenna sunnuntaina 26.10.2014 LIDIN liiveristä olutta ja makkaraa "(suoraan saksasta)"

    • helinäsanahelinä

      Työsopimukset on aina työntekijä itse tehnyt työnantajan kanssa.

      Tietäisit tämänkin jos joskus olisit ollut työssä.

      Joo, ei elätetä pummeja. Kaikki avustukset pois ja alkaa työ maistumaan.

    • Kertokee

      Nämä Ay:tä haukkuvat nauttiin niistä eduista mitä Ay-liike on saanut aikaan, myös tulee nauttiin niistä huononnuksista mitä Ay-liike on soipinut työnantaja järjestön kanssa.
      Viimein niistä tulee olemaan sovittu eläkeratkaisu.
      Vaan meinaattetko vapaamatkustajat saada itse sovittua myös omat työeläkkeenne je eläkeiän muuksi kun etujärjestö on sopineet?.
      Tältä pohjalta hallitus tulee tekemään lain jonka eduskunta tulee hyväksymään.

      Moniko työnantaja tulee tekemään TES:tä poikkeavan työsopimuksen.
      Vaikkapa nyt 4 kertaisen palkan 3 kuukauden loman josta maksetaan 10 kertainen korvaus verrattuna liittoon kuluviin.

    • käy käy

      Näyttää tämä EK liitto käyvän jatkuvasti lompakollani. Yrittää sinne myöskin muutama epäonnistunut yrittäjä

    • Ammattihuijarit
      • älä lapsi usko.....

        Linkitä myös EK:n rahoitukset.


      • ilman johdon töppäil
        älä lapsi usko..... kirjoitti:

        Linkitä myös EK:n rahoitukset.

        optiossa oli juttua ilpo kokilan johtamasta soija yhtiöstä uudessakaupungissa.


        syylinen oli työstä kieltäytyvät työntekijät


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Räppäri kuoli vankilassa

      Ei kuulemma ole tapahtunut rikosta. Sama vahinkohan kävi Epsteinille. https://www.hs.fi/suomi/art-2000011840869.html "
      Maailman menoa
      123
      5173
    2. Välillä kyllä tuntuu, että jaat vihjeitä

      Mutta miten niistä voi olla ollenkaan varma? Ja minä saan niistä kimmokkeen luulemaan yhtä sun toista. Eli mitä ajatella
      Ikävä
      30
      3688
    3. No kyllä te luuserit voitte tehdä mitä vaan keskenänne, sitä en ymmärrä miksi pelaat,nainen

      Pisteesi silmissäni, edes ystävätasolla tippui jo tuhannella, kun sain selville pelailusi, olet toisen kanssa, vaikka ol
      Ikävä
      45
      2460
    4. Missä näitte viimeksi?

      Missä näit kaivattua viimeksi ja oliko sähköä ilmassa?
      Ikävä
      50
      1578
    5. Jätä minut rauhaan

      En pidä sinusta. Lopeta seuraaminen. Älä tulkitse keskustelutaitoa tai ystävällisyyttä miksikään sellaiseksi mitä ne eiv
      Ikävä
      24
      1564
    6. Harmittaako sinua yhtään?

      Tuntuuko pahalta ollenkaan?
      Ikävä
      41
      1560
    7. Minulla ei ole ketään muita

      Enkä halua ketään muita kuin sinut.
      Ikävä
      23
      1451
    8. Puukotus yöllä

      Oli kaveri hermostunut ja antanut puukosta.
      Sotkamo
      14
      1312
    9. Eipä tunnu se "pedofilia" huuto kiinnostavan

      Lähinnä se sekohäirikkö ressukka joutuu itse vastaileen itselleen, mitään näkyvyyttä ei saa, palstalla ylipäätään on hyv
      Maailman menoa
      30
      1299
    10. On varmaan turn off

      Mutta olen tosi kokematon.
      Ikävä
      28
      1251
    Aihe