Voisiko syynä olla se että miehessä voisi olla jotain jännää? tuli vaan mieleen kun tänään yhdessä kaupassa pientä ostosta maksaessa näytti ihan siltä kuin se nätti kassaneiti olisi vähän punastunut siinä, olisi mukavaa ajatella että tämmöinen taviskin voi sopivassa tilanteessa saada aikaan verensyöksyn. Suloista ja nättiä se jokatapauksessa on :)
Naisen punastuminen?
7
111
Vastaukset
- Tai sitten
Punastumisen voi aiheuttaa myös kiilusilmäinen, tuijottava ja huuliaan lipova, pakkomielteiseltä vaikuttava asiakas. Ja vinkki: se ei ole positiivinen kokemus.
- Kiltti atm
Eilen olin Lidlissa ja viereisen kassan nätti nainen katsoi minua 6 kertaa ja hymyili aina. Mietin että oliko se jonkinlainen aloite. Sen naisen kassalla oli jonoa ja se siltin katsoi minua 6 kertaa, olin sen takana toisella kassalla ja se joutui kääntämään lähes koko selän aina kun katsoi minua ja itse olin koko ajan naama peruslukemilla. En siinä mitään sitten puhunut sille ja kun olin maksanut niin katsoin vielä sitä naista ja se katsoi minua vaikka sillä oli asiakas. Käyn usein siinä kaupassa ostamassa ruokaa ja mietin että ei siinä uskalla toisten asiakkaiden läsnäollessa antaa edes numeroa.
No niin, seuraavalla kerralla menet sille kassalle missä hän on ja teet näin jokaikinen kerta. Riippuen tietysti millainen tilanne kassoilla on niin voit vaikka jo seuraavalla kauppareissulla kysyä haluaisiko hän lähteä kahville.
- tällanenvaan
Kuulostaa aloitteelta.
- älä kuvittelekaan
http://www.como.fi/uutiset/nainen-sai-orgasmin-hedelmatiskilla-iski-paansa-pahasti-hyllyn-laitaan/
Naisen poikaystävä siellä päätti jekkuilla ja lisäsi hieman surinaa tytön housuissa. Voin antaa tähän vain oman epänaisellisen mielipiteeni.
Itse punastelen vain silloin, jos joku komea mies juttelee kanssani, hymyilee ja on enemmän kuin vaan tavallisen ystävällinen. Punastun koska olen puulla päähän lyöty huomiosta. Hämmennyn siis ihan täysin.
Nuorempana punastelin enemmän.
Ja ei, tätä ei ole tapahtunut usein ja kyseessä ei ollut koskaan aloite. Ärsyttävää, että tätä pitää aina toistaa.- punastelllut
ehkä tai sitten hänellä voi olla esim sosiaalisten tilanteiden pelko.. itsellä ollut sama ja punastelin kaikkien ihmisten seurrassa, riippuen oliko mies ja nainen..
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Milloin viimeksi näit ikäväsi kohteen?
Oliko helppo tunnistaa hänet? Millaisia tunteita tuo näkeminen herätti sinussa?1072077Kirjoita nainen meistä jotain tänne
tai minusta, ihan mitä haluat. Niinkin voi kirjoittaa, etteivät muut tunnista, esim. meidän kahdenkeskisistä jutuista. K1161562- 1241500
En tiedä..
Yhtään minkälainen miesmaku sinulla on. itse arvioin sinua moneenkin otteeseen ja joka kerta päädyin samaan lopputulokse1061337Paras olisi vain unohtaa
Tuleekohan tähän meidän tilanteeseen ikinä mitään selvyyttä. Epätoivo iskee taas, enkä jaksaisi enää odottaa. Kohta lop711196Kristityn megahyökkäys idän palstoilla on kauhistuttava
Terroristikristityn megahyökkäys joka puolella on kauhistuttava, hänen viesteissään on järjetön määrä vihaa. Hän on idän4821121- 621097
IS viikonloppu 18-19.5.2024.
Laatija Toni Pitkälä on itse laatinut ja kuvittanut 3- arvoista ristikkonsa. Nihkeästi tuntuu löytyvän ensimmäisiä var88953Oliko vähä sometettu taas vai?
Tuli aiva liika nopiaa traktorin perä vastahan. https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/2b3857b3-f2c6-424e-8051-506c7525223a9922Nämä kaikki alla olevat aloitukset on saman naisen aloituksia
Kuinka paljon täytyy vintissä viheltää että esiintyy välillä jopa miehenä, ja sitten itse vastailee omiin kysymyksiinsä?138866