Hmm... mulla on sellainen tilanne, että oon seurustellu jätkäkaverini kanssa nyt reilut 8 kk.
Tuo aika on ollu hyvää, mutta joku kuitenki mättää. Sovitaan
luonteina hyvin yhteen, hän on hauska, hellä ja rehellinen. Kaipaisin kuitenkin enemmän... Emme
koskaan liiku yhdessä ulkona, käy baareissa tai matkoilla missään. Edes niin että autoilisimme
lähiseudulla. Meillä on jonkin verran ikäeroa, itse olen sen verran nuori että toivoisin
elämäni olevan vielä tässä vaiheessa aktiivista ja menevää. Sitten nelikymppisenä on turha
itkeä sitä että "nuoruus jäi elämättä". Muutenkin suhteesta tuntuu puuttuvan sellainen
romantiikka ja tietynlainen "ihastumisen hurma", mikä aikaisempiin juttuihini kuului. Koko juttu
sai alkunsakin hyvin proosallisesti: yhden illan jutusta tuli 1000 yön tarina.
Aika ajoin tulee tunne, etten haluaisi enää seurustella hänen kanssaan, mutta kuinka sanoa se
hänelle? Pidän hänestä paljon, ja tiedän että hänkin pitää minusta valtavasti. Ajan mittaan olemme kiintyneet toisiimme hyvin paljon, toisen läheisyydestä on tullut jollain tavain jo riippuvaisuus. En vain tiedä
jaksanko elää perusturvallista mutta tylsää elämää hänen kanssaan lopun elämäni. Olen kuitenkin
vielä niin nuori, että eteen saattaa tupsahtaa kaikenlaista. Seurusteleminen rajaa vaihtoehtoja
pienemmäksi; uusiin ihmisiin ei voi enää tutustua yhtä vapaasti kuin ennen, eikä mitä tahansa
voi tehdä kertomatta siitä kumppanille.
Kumppanin vaihtaminen tuskin muuttaa asiaa, vaikka ihmisten persoonissa onkin eroja. Tavallaan
olenkin katsellut pitemmän aikaa erästä lähes itseni ikäistä miestä, ja uskon että hänkin voisi
olla kiinnostunut minusta. En vain tiedä, tohtisinko tehdä tuttavuutta häneen? Ja kannattaisiko
minun sittenkin jatkaa tylsää mutta turvallista suhdetta nykyiseen jätkäkaveriini? Vai olisiko
kaikkein viisainta olla aivan yksin?
Tuo aika on ollu hyvää, mutta joku kuitenki mättää. Sovitaan
luonteina hyvin yhteen, hän on hauska, hellä ja rehellinen. Kaipaisin kuitenkin enemmän... Emme
koskaan liiku yhdessä ulkona, käy baareissa tai matkoilla missään. Edes niin että autoilisimme
lähiseudulla. Meillä on jonkin verran ikäeroa, itse olen sen verran nuori että toivoisin
elämäni olevan vielä tässä vaiheessa aktiivista ja menevää. Sitten nelikymppisenä on turha
itkeä sitä että "nuoruus jäi elämättä". Muutenkin suhteesta tuntuu puuttuvan sellainen
romantiikka ja tietynlainen "ihastumisen hurma", mikä aikaisempiin juttuihini kuului. Koko juttu
sai alkunsakin hyvin proosallisesti: yhden illan jutusta tuli 1000 yön tarina.
Aika ajoin tulee tunne, etten haluaisi enää seurustella hänen kanssaan, mutta kuinka sanoa se
hänelle? Pidän hänestä paljon, ja tiedän että hänkin pitää minusta valtavasti. Ajan mittaan olemme kiintyneet toisiimme hyvin paljon, toisen läheisyydestä on tullut jollain tavain jo riippuvaisuus. En vain tiedä
jaksanko elää perusturvallista mutta tylsää elämää hänen kanssaan lopun elämäni. Olen kuitenkin
vielä niin nuori, että eteen saattaa tupsahtaa kaikenlaista. Seurusteleminen rajaa vaihtoehtoja
pienemmäksi; uusiin ihmisiin ei voi enää tutustua yhtä vapaasti kuin ennen, eikä mitä tahansa
voi tehdä kertomatta siitä kumppanille.
Kumppanin vaihtaminen tuskin muuttaa asiaa, vaikka ihmisten persoonissa onkin eroja. Tavallaan
olenkin katsellut pitemmän aikaa erästä lähes itseni ikäistä miestä, ja uskon että hänkin voisi
olla kiinnostunut minusta. En vain tiedä, tohtisinko tehdä tuttavuutta häneen? Ja kannattaisiko
minun sittenkin jatkaa tylsää mutta turvallista suhdetta nykyiseen jätkäkaveriini? Vai olisiko
kaikkein viisainta olla aivan yksin?
Vastaukset 3
Vanhimmat
mene jos huvittaa, elä omaa elämääs jos siihen kuuluu meneminen niin mene. onko hän sitten kieltäny sua menemästä, vai etkö tee sitä kun pelkäät että suhde loppuu? muista että välillä rakkauskaan ei riitä. mut pidä miehestä ja omasta elämästäs kii niin kauan ku hyvältä tuntuu, ei se vaihtamalla parane, sanotaan mut eihän kellään exiä olis jos asia ois näin.
Ei mua kukaan kiellä menemästä, kyse on lähinnä vain siitä etten viitsi yksin lähteä mihinkään rafloihin (minulla ei nimittäin ole liiemmin ystäviä). Poikaystäväni on ainut todellinen kaverini jonka kanssa vietän suurimman osan ajasta... Mutta hän ei valitettavasti
ole kovin aktiivista sorttia. niin se on että asioita täytyy nyt puntaroida... ainakin toistaiseksi olen vielä hänen kanssaan. mutta toisaalta tuo toinen mies on herättänyt kiinnostukseni vakavasti, olisi todella suuri kiusaus ottaa häneen kontaktia ja edetä mahdollisesti suhteeseen. mutta minkäs teet, kun pallo on jo jalassa. kaipa tähän joku ratkaisu löytyy ajan myötä..=/
Joo mulla on oikeastaan samanlainen tilanne jossain määrin, tosin meillä on sillai että mulla ei ole ollut kuin yksin sänkykaveri ennen nykyistä poikaystävää, hänellä taas 5 ainakin. Meillä pelaa kaikki muu tosi hyvin, mutta ei seksi. Olenkin alkanut ajatella, että haluaisin edes KERRAN kokeilla vielä jotain muuta miestä, ja sitten ehkä palata turvalliseen suhteeseen...Väärinhän se on, mutta alkanut tuntua siltä, etten näin nuorena haluaisi jämähtää tällaiseen suhteeseen. Periaatteessa kaikki on kunnossa, mutta välillä tylsistyttää, enkä ole varma voinko sanoa rakastavani häntä vai olenko vaan tottunut..
Sitten taas pelottaa, että jos teen jotain hölmöä ja suhde loppuu, niin löydänkö enää yhtä hyvää miestä..??!