HIV-tartunnan todennäköisyys

Heippa vaan. Otsikosta itse aiheeseen. Erosin poikaystävästäni keväällä, mutta olemme nyt parin kuukauden ajan olleet palaamassa yhteen. Itselläni oli 4 ohimenevää suhdetta, joissa käytin kondomia ja kävin varmuudeksi testeissäkin, lukuunottamatta hiv-testiä. Kaikki oli ok. Paluun yhteydessä puhuimme kesän aikana olleista partnereistamme ja poikaystäväni myönsi, että hänellä oli yksi kontakti, jossa ei käyttänyt ehkäisyä. Nainen oli kuitenkin tuttu hänelle jo muutaman vuoden ajalta ja uskoi hänen sanaansa, että on käynyt testeissä ja kaikki myös hänellä ok. Jos iällä on tässä merkitystä, niin tämä nainen on 23-vuotias ja minä ja poikaystäväni 22. Heidän yhdyntänsä tapahtui ilmeisesti nyt kesäkuussa. Omat yhdyntäni muiden kuin poikaystäväni kanssa tapahtuivat kaikki viimeistään kesäkuun aikana.

Aloimme poikaystäväni kanssa hitaasti tapailemaan kesäkuun lopussa, jolloin ensimmäisellä kerralla käytimme kondomia emmekä puhuneet välissä olleista partnereista. Tapailua oli harvakseltaan eikä kumpikaan oikein tiennyt että pitäisikö jatkaa vai ei. Seksikertoja on ollut ehkä 4-5 kesäkuusta lähtien, joista viimeisimmät olivat ilman kumia, sillä silloin luotin poikaystävääni, että hän on käyttäytynyt myös fiksusti ja käyttänyt kumia. Tämä yksi yhdyntäkerta ilman kondomia on siis teoriamme mukaan ainut mahdollinen tartuntakerta.

Poikaystäväni on lievästikin ilmaistuna luulosairas, ja pelkää kuollakseen, että on saanut hiv-tartunnan ja edelleen välittänyt sen minulle. Hänellä itsellään ei ole oireita, mutta minulla ilmaantui tällä viikolla aristavat/kipeät imusolmukkeet leukaluun alle, jotka ärtyivät koskettelusta. Eivät olleet aluksi turvonneet, pelkästään kipeät. Koskettelu kuitenkin turvotti ne tuntuvan kokoisiksi. En sinänsä ollut tästä vielä huolissani, sillä siskollani on viruksen aiheuttama flunssa, joten järkeilin, että todennäköisimmin olen saanut pöpöjä siltä suunnalta. Tästäkin asiasta poikaystävälläni nousi tavaton pala kurkkuun ja hätäili taas, että nyt on varma hiv. Itse toimin tässä järjen äänenä, kunnes nyt 25.10. lauantaiaamuna havaitsin itselläni ihottumaa, joka kattaa koko vartalon. Ihottumaa on joka puolella jalkoja, ei kuitenkaan jalkapohjissa tai jalkapöydissä. Vatsani ja selkäni ovat kauttaaltaan punertavat ja kädet myös (ei kuitenkaan kämmenet). Ihottuma on röpelöistä ja näyttää kuin ihoni olisi kananlihalla. Varsinaisia näppylöitä ei ole, mutta nämä kohonneet "karvatupet"(?) näyttävät punaisilta jaloissa, käsissä taas punaisuus ei paikallistu näihin karvatuppiin. Aluksi kasvoni säästyivät tältä, mutta nyt toisena päivänä poskeni ovat punaiset ja korvalehdet tulipunaiset sekä hieman turvonneet. Oma arvailuni tällekin on järkeilevä, mutta en tiedä onko kaukaa haettua. Vietin perjantai-illan kaverini luona, joka omisti kissan. En tiennyt ylimääräisestä asukista ja "lainasin" kaverin allergialääkettä nimeltä Telfast. En ole ennen käyttänyt antihistamiinia, jossa vaikuttava aine olisi feksofenadiini. Lääkkeen pakkausselosteessa harvinaisissa haittavaikutuksissa mainitaan nokkosihottuma/ihottuma.

Lääkäri ei osannut antaa diagnoosia ihottumasta, enkä nostannut pöydälle hiv-epäilyä. Tulehdusarvoni olivat ok, eikä kyse ole streptokokistakaan. Jonkinlainen laajempi nieluviljely otettiin myös, jonka tulokset saan torstaina. Lääkäri selitti, että joistain nielutulehduksista voi tulla ihottumaa, mutta myös ylipäätään virukset voivat laukaista kehossa ihottumaa.

Tuntuu kuitenkin että olen ainut järjen ääni tässä tilanteessa, enkä itse saa tukea mistään. Kavereille en halua puhua aiheesta, joten oloani ehkä helpottaa tulla kysymään täältä teidän arvioitanne. Onko kaukaa haettua? Alanko vain itsekin hysterisoimaan tätä tilannetta. :/

Viimeisestä seksikerrastamme on noin 3-4 viikkoa. Jos poikaystävälläni kuvitellusti olisi hiv, ja olisin saanutkin sen vasta 4-5. seksikertamme jälkeen, niin tuo aika on riittävä, että oireita alkaisi esiintymään. Testeihin olemme menossa tällä viikolla, kun tämä ihottuma nyt ilmaantui viikonlopun aikana.
4255
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Käykää testeissä ja saatte rauhan, en usko että teillä Hiviä on.

Äänestä
  • Eipä siinä kenenkään ulkopuolisen uskolla ole mitään merkitystä. Vain verikokeet kertovat asian oikean laidan.

    Äänestä

Hei!

HIV-tartunta kuulostaa teidän tapauksessanne onneksi epätodennäköiseltä. Varminta on kuitenkin käydä selvittämässä asia verikokeella, niin ei tarvitse murehtia asiaa.


Voimia syksyyn toivotellen:

-Klinikin lääkäritiimi

http://klinik.fi/terveysinfo/hiv
www.klinik.fi

Äänestä
  • Hei,
    Onneksi olin tilanteessa kokoajan oikeassa. Poikaystäväni kävi hätäpäissään yksityisellä ottamassa testin tänä aamuna, jonka tulos saatiin jo nyt. Voi kai huokaista helpotuksesta, että tulos oli negatiivinen. Itsekkin aion vielä käydä varmistamassa asian, jotta ei jää jossiteltavaa. Mutta näillä näkymin taisin olla enemmän oikeassa omissa diagnooseissani.. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


luulosairautta kirjoitti:

Heippa vaan. Otsikosta itse aiheeseen. Erosin poikaystävästäni keväällä, mutta olemme nyt parin kuukauden ajan olleet palaamassa yhteen. Itselläni oli 4 ohimenevää suhdetta, joissa käytin kondomia ja kävin varmuudeksi testeissäkin, lukuunottamatta hiv-testiä. Kaikki oli ok. Paluun yhteydessä puhuimme kesän aikana olleista partnereistamme ja poikaystäväni myönsi, että hänellä oli yksi kontakti, jossa ei käyttänyt ehkäisyä. Nainen oli kuitenkin tuttu hänelle jo muutaman vuoden ajalta ja uskoi hänen sanaansa, että on käynyt testeissä ja kaikki myös hänellä ok. Jos iällä on tässä merkitystä, niin tämä nainen on 23-vuotias ja minä ja poikaystäväni 22. Heidän yhdyntänsä tapahtui ilmeisesti nyt kesäkuussa. Omat yhdyntäni muiden kuin poikaystäväni kanssa tapahtuivat kaikki viimeistään kesäkuun aikana.

Aloimme poikaystäväni kanssa hitaasti tapailemaan kesäkuun lopussa, jolloin ensimmäisellä kerralla käytimme kondomia emmekä puhuneet välissä olleista partnereista. Tapailua oli harvakseltaan eikä kumpikaan oikein tiennyt että pitäisikö jatkaa vai ei. Seksikertoja on ollut ehkä 4-5 kesäkuusta lähtien, joista viimeisimmät olivat ilman kumia, sillä silloin luotin poikaystävääni, että hän on käyttäytynyt myös fiksusti ja käyttänyt kumia. Tämä yksi yhdyntäkerta ilman kondomia on siis teoriamme mukaan ainut mahdollinen tartuntakerta.

Poikaystäväni on lievästikin ilmaistuna luulosairas, ja pelkää kuollakseen, että on saanut hiv-tartunnan ja edelleen välittänyt sen minulle. Hänellä itsellään ei ole oireita, mutta minulla ilmaantui tällä viikolla aristavat/kipeät imusolmukkeet leukaluun alle, jotka ärtyivät koskettelusta. Eivät olleet aluksi turvonneet, pelkästään kipeät. Koskettelu kuitenkin turvotti ne tuntuvan kokoisiksi. En sinänsä ollut tästä vielä huolissani, sillä siskollani on viruksen aiheuttama flunssa, joten järkeilin, että todennäköisimmin olen saanut pöpöjä siltä suunnalta. Tästäkin asiasta poikaystävälläni nousi tavaton pala kurkkuun ja hätäili taas, että nyt on varma hiv. Itse toimin tässä järjen äänenä, kunnes nyt 25.10. lauantaiaamuna havaitsin itselläni ihottumaa, joka kattaa koko vartalon. Ihottumaa on joka puolella jalkoja, ei kuitenkaan jalkapohjissa tai jalkapöydissä. Vatsani ja selkäni ovat kauttaaltaan punertavat ja kädet myös (ei kuitenkaan kämmenet). Ihottuma on röpelöistä ja näyttää kuin ihoni olisi kananlihalla. Varsinaisia näppylöitä ei ole, mutta nämä kohonneet "karvatupet"(?) näyttävät punaisilta jaloissa, käsissä taas punaisuus ei paikallistu näihin karvatuppiin. Aluksi kasvoni säästyivät tältä, mutta nyt toisena päivänä poskeni ovat punaiset ja korvalehdet tulipunaiset sekä hieman turvonneet. Oma arvailuni tällekin on järkeilevä, mutta en tiedä onko kaukaa haettua. Vietin perjantai-illan kaverini luona, joka omisti kissan. En tiennyt ylimääräisestä asukista ja "lainasin" kaverin allergialääkettä nimeltä Telfast. En ole ennen käyttänyt antihistamiinia, jossa vaikuttava aine olisi feksofenadiini. Lääkkeen pakkausselosteessa harvinaisissa haittavaikutuksissa mainitaan nokkosihottuma/ihottuma.

Lääkäri ei osannut antaa diagnoosia ihottumasta, enkä nostannut pöydälle hiv-epäilyä. Tulehdusarvoni olivat ok, eikä kyse ole streptokokistakaan. Jonkinlainen laajempi nieluviljely otettiin myös, jonka tulokset saan torstaina. Lääkäri selitti, että joistain nielutulehduksista voi tulla ihottumaa, mutta myös ylipäätään virukset voivat laukaista kehossa ihottumaa.

Tuntuu kuitenkin että olen ainut järjen ääni tässä tilanteessa, enkä itse saa tukea mistään. Kavereille en halua puhua aiheesta, joten oloani ehkä helpottaa tulla kysymään täältä teidän arvioitanne. Onko kaukaa haettua? Alanko vain itsekin hysterisoimaan tätä tilannetta. :/

Viimeisestä seksikerrastamme on noin 3-4 viikkoa. Jos poikaystävälläni kuvitellusti olisi hiv, ja olisin saanutkin sen vasta 4-5. seksikertamme jälkeen, niin tuo aika on riittävä, että oireita alkaisi esiintymään. Testeihin olemme menossa tällä viikolla, kun tämä ihottuma nyt ilmaantui viikonlopun aikana.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu