mahtaakohan tämä olla naisten keskuudessa yleinenkin ilmiö...?
olen tosi ronkeli miesten suhteen ja kukapas muu siitä kärsii kuin minä itse. seurustelin neljä vuotta ja nyt olen vuoden päivät viettänyt enemmän tai vähemmän railakasta sinkkuelämää. nyt tuntuu siltä, että olisi tosi ihanaa ihastua, rakastua ja seurustella jonkun kanssa. vaihtoehtoja kyllä pyörii ympärillä, MUTTAKUN en haluaisi antaa kenellekään muutamaa tapaamista enempään "mahdollisuutta". olen tutustunut todella mukaviin ja ihaniin miespuolisiin ihmisiin. jos he ihastuvat minuun, juoksen pää kolmantena jalkana karkuun juuri siihen tyyliin, mitä miehet näillä palstoilla valittelevat: "olet tositosi mukava, MUTTA..." itse harvoin edes tiedän mitä tarkoitan tällä, ehkä se on vaan "SE TUNNE" mikä puuttuu.
joo ja toinen juttu - mikä myös on mielestäni harvinaisen typerää - on se, että jos sitten minä ihastun johonkin tyyppiin, niin aivan varmasti tämä henkilö ei ole kiinnostunut minusta! elämä ei ole reilua, näemmä. nämä miehet taitavat muutenkin olla juuri niitä renttuja, kusipäitä ja varattuja miehiä... en tajua itseäni, miksi ihastun heihin, en kuitenkaan TODELLAKAAN halua seurustella rentun kuspään kanssa. ehkäpä siinä on takana jonkinlainen "metsästysvietti"...
olisi mukava kuulla sekä naisilta että miehiltä kommentteja ja kokemuksia... :)
olen tosi ronkeli miesten suhteen ja kukapas muu siitä kärsii kuin minä itse. seurustelin neljä vuotta ja nyt olen vuoden päivät viettänyt enemmän tai vähemmän railakasta sinkkuelämää. nyt tuntuu siltä, että olisi tosi ihanaa ihastua, rakastua ja seurustella jonkun kanssa. vaihtoehtoja kyllä pyörii ympärillä, MUTTAKUN en haluaisi antaa kenellekään muutamaa tapaamista enempään "mahdollisuutta". olen tutustunut todella mukaviin ja ihaniin miespuolisiin ihmisiin. jos he ihastuvat minuun, juoksen pää kolmantena jalkana karkuun juuri siihen tyyliin, mitä miehet näillä palstoilla valittelevat: "olet tositosi mukava, MUTTA..." itse harvoin edes tiedän mitä tarkoitan tällä, ehkä se on vaan "SE TUNNE" mikä puuttuu.
joo ja toinen juttu - mikä myös on mielestäni harvinaisen typerää - on se, että jos sitten minä ihastun johonkin tyyppiin, niin aivan varmasti tämä henkilö ei ole kiinnostunut minusta! elämä ei ole reilua, näemmä. nämä miehet taitavat muutenkin olla juuri niitä renttuja, kusipäitä ja varattuja miehiä... en tajua itseäni, miksi ihastun heihin, en kuitenkaan TODELLAKAAN halua seurustella rentun kuspään kanssa. ehkäpä siinä on takana jonkinlainen "metsästysvietti"...
olisi mukava kuulla sekä naisilta että miehiltä kommentteja ja kokemuksia... :)
Vastaukset 5
Vanhimmat
Tekstistä päätellen et ole iältäsi kovin vanha. Mielestäni on aika lapsellista leikkiä toisten tunteilla ja antaa toivoa, jos sitä ei kerran ole. Kuinka sinä kehtaat?
Voin sanoa että sulla on elämästä vielä paljon opittavaa. Toivottavasti saat joskus kokea omalle kohdallesi sitä ihan samaa.
Ja ainakaan minun mielestäni sinun kaltaisesi ei ole mitään naisia, vaan pikkulikkoja.
Vuosi vapaana neljän vuoden seurustelun jälkeen ei itse asiassa ole niin mahdottoman pitkä aika - varsinkin kun vaikuttaa siltä, että et vielä ole "vanhapiikaiässä".
Itse seurustelin muinoin viisi vuotta. Se suhde päättyi ollessani kolmekymppinen. Siis minä olin jo hyvinkin vanhapiika. ;) Silti kuljeskelin ensin 9 kk täysin vailla miesseuraa (en edes välittänyt hakea), ja senkin jälkeen homma taisi pelata kuten sinulla. Välillä häivyin itse ja välillä häipyi mies.
Reilun kaksi ja puoli vuotta tuon 5 vuoden seurustelun jälkeen tapasin sitten elämäni miehen, jonka kanssa olen ollut naimisissa 15 vuotta. Kaksi lastakin saimme luonnonmenetelmällä ilman pitkiä pettymyksiä. Enemmästä ei niin väliäkään. :) Eikä ole mieheni tavattuani lainkaan harmittanut, ettei aiemmin kolahtanut. Hyvää kannattaa aina odottaa. :)
Siis turha niitä miessuhteita on pitkittää, jos ei kolahda. "Sen tunteen" puuttuminen on ihan pätevä syy olla sekaantumatta pitkään seurusteluun. Omasta kokemuksesta voin sanoa, että odota rauhassa "sitä tunnetta" molemmin puolin. Et tule katumaan.
Hyvinkin tutulta kuulostaa.. Fiksut, mukavat, kaikin puolin ihanteelliset miehet ei vain "kolahda", ja pakovietti iskee. Kun en satu olemaan sitä ihmistyyppiä, joka seurustelee ihan vain sen seurustelun takia: tunteita pitää löytyä. Ja siitä vääriin ihmisiin ihastumisesta: sarjassamme esimerkkitilanne: kahden miehen kanssa (käyttääkseni teini-ilmaisua, Roger ilmaiskoon vastalauseensa..) säätöä, toinen jonkin verran minua vanhempi, työpaikan omaava, yliopistossa opiskeleva, urheilullinen, hyvännäköinen ja älykäs mies. Toinen kanssani suurin piirtein saman ikäinen, ammattikoulua käynyt vuoden, duunarina useamman vuoden, eikä säästöjä yhtään, kun rahat menee baareihin. Tatuointi, kulmalävistys, eikä urheillut moneen vuoteen. Kunnon peluri, mitä tulee naisten suhteen.. Veikatkaas, kummalle ilmoitin, että juttu ei etene. Saatte kaksi arvausta, luultavasti tarvitsette vain yhden..
Seurustelen siis rentun kusipään kanssa, ja kieltämättä muutaman kerran tullut mieleen, että jos olisikin valinnut sen "järkevän" vaihtoehdon, olisiko nyt onnellisempi? Oppiiko toista rakastamaan/pystyykö ihastumaan, jos ei alusta asti ole tunteet täysillä mukana? Vai jääkö jatkuvasti etsimään sitä parempaa..? En tiedä, enkä ehkä vielä haluakaan tietää. Jos ei nuorena pysty elämään täysillä, ihan vain fiiliksen pohjalta, niin milloin sitten?
Mutta joku saisi kyllä selvittää, mikä niissä rentuissa viehättää.. *prkl*
on se että tiedät millaisen miehen haluat, mutta itseeni kaivelee sellaiset naiset, jotka ei tiedä mitä ne haluaa.
Jos haluaa olla sanansa mittainen, niin se myös tarkoittaa sitä, että teot painaa.
Miks helvetissä, joku nainen haluaa antaa toivoa ja sitten murskaa sen yhdellä iskulla. Se on todella itsekästä ja lapsellista. Se aiheuttaa surua ja vihaa sille toiselle.
Meitä on niin moneen junaan ja hyvä niin. Mutta minun mielestäni, itseään pitää osata tuntea edes sen verran, että tietää mikä on parasta. Toisaalta tuntemus tulee kokemusten kautta, mutta sitä pitäis aikuisella jo olla(jos ei ole pullossa eläny).
Mut sinua Nimetön haluan kiittää tässä, että olet löytäny oman tiesi. Tiedät mikä itsellesi on parasta.
>> "olet tositosi mukava, MUTTA..." itse harvoin edes tiedän mitä tarkoitan tällä, ehkä se on vaan "SE TUNNE" mikä puuttuu. >>
Haa! Olen itsekin kuullut tuon repliikin lukuisia kertoja ja pääni sisällä osaan jo nauraa sille, koska se on jo muodostunut kliseeksi. Havaintojeni mukaan, jonka sinäkin nyt vahvistit, nämä naiset eivät tunne itseään eivätkä todellakaan tiedä mitä haluavat. Joten olen antanut itseni ymmärtää, että "ongelma" on heidän puolellaan eikä minun (mitä olen joutunut tietysti miettimään, kun homma toistuu).
Mutta itse TUNTEESTA puhuminen on erittäin tärkeää. Tai tässä sen puutteesta. Voin sanoa sinullekin, että älä ihmeessä ala seurustella, jos tunne todellakin puuttuu, tietenkään!! Siitä seuraisi vain vielä suurempi katastrofi, kun sitten vuoden päästä or what ever kertoisit, ettet ole KOSKAAN tuntenut mitään miestä kohtaan. Sehän olisi kuolinisku.
Opettele tuntemaan itsesi ja "kokeile" erilaisten miesten seuraa. Ole kuitenkin aina rehellinen tunteissasi heille!