Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Milloin alkaa jouluvalmisteluiden aika?

paikat kuntoon

Ei ainakaan Lokakuunlopulla. Joissakin marketeissa olin näkeväni jouluun liittyviä tuotteita joulukalentereita, jouluvaloja. Enää puuttuu, joululaulut, jotka kohta kajahtaa markettien kaijuttimista, "hei tonttu-ukot hyppikää, nyt on riemuraikkahin aika"

Ei se riemulta tunnu, kun jouluvalmistelut, sanoisinko turha hössötys alkaa Loka-Marraskuun vaihteessa.

Käsitykseni mukaan jouluuun valmistautuminen alkaa ensimmäisestä adventtisunnuntaista. Siihen on vielä aikaa viisi viikkoa.

12

80

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paikat epäkuntoon

      Minä aloittelen jo Uudenvuoden päivänä. Ihanaa kun saa ripustella punaisia tonttuloita pitkin seiniä ja poltella kynttilöitä purnukoissa. Juhannuksena otan pakkasesta lumiukot juhlistamaan tulevaa Joulua. Ledivaloketjut palaa pitkin vuotta myös naapureitten iloksi vaikka ne vähemmän viisaita ovatkin.
      Jouluaattona matkustan Beetlehemiin.

      • paikat kuntoon

        Aikaisin aloitat joulunvieton. Onko siinä järkee? Et ole ainut, joka niin aikaisin aloittaa jouluvieton. Valehtelematta, matkoilla näin eräässä ikkunassa palavan jouluiset sähkökynttilät, vaikka vielä on Lokakuu. Talon sisällä varmaan jo paistellaan pipareita ja joulutorttuja sähkökynttilöiden valossa. On se liian aikaisin, on mielipiteeni. Mielestäni ledvalot sytytetään, kuten muutkin valot, joulun sähkövalot koristamaan ikkunoita ja pihapensaita ensimmäisenä adventtisunnuntaina, siis viidenviikon päästä. Silloin voi jo hyvillä mielin aloittaa joulutorttujen ja joulupipareiden paistamisen. Hieno juttu, että Jouluaattona matkustat Beetlehemiin. Sieltä varmaan löytyy aito Joulutunnelma.


    • a-p-u-va

      Meillä rouva aukasi jo eka luukut (ei malttanut oottaa joulukuuhun) ja nakkas mut ulos kylymään ja pahaan maailmaan-en ala:(

      • paikat kuntoon

        Pitäiskö vaihtaa rouvaa?


    • voiv....

      kaikkeapaskaa joutilaat näkkyy kirjoittavan veronmaksajien rahoilla...

    • meingott

      miepä ripustin jo himmelin

      • paikat kuntoon

        Himmelin nyt jo? Voi, ei! Olet jouluvalmisteluissa etajassa. Liian aikaisin aloitetuista jouluvalmisteluista tuskin kukaan voi nauttia, et sinäkään. Himmeli ikkunassa tai katonrajassa, seinällä. Liian aikaisin, silmä tottuu, silmä turtuu. Himmeli haalistuu ennenaikojaan, ennen jouluntuloa. Laita se himmeli ensimmäisenä adventtisunnuntaina, niin minäkin teen.

        Joulunaika alkaa ensimmäisestä adventtisunnuntaista, ei yhtään aikaisemmin.


    • tonttu kultahippu

      Koristelen joulukuusta nyt.

    • Hyi ällö pukki hyi

      Joo...Pukkiki kä jo ja taas. Eikä tuonu yhtään lahjaa. kävi vain kusella kylpyhuoneessani. Kussa lorotti pitkään ja hartaasti. Tähtäs oikeen veteen että se lorina kuului. Kylläpä se mulla vitutti pessä sitte sitä pukin kusemaa pönttöä. Oli luonnollisesti kusta roiskunut lattiallekin.

      • Joulu friikki

        Sytytin kaikki ulkovalot , kun siirryttiin talviaikaan.
        En ole vielä nähnyt kinkkuja kaupoissa missähän ne luuraavat?


    • Onneksi ohi taas

      Se on jouluki jo taas menny. Nakkasin joulukuusen kartanolle.

    • Tiina Jouluinen

      Me koristeltiin kuusi(muovia) lauantaina. Mieheni ensin vähän vastusteli, mutta kivaa oli koristella koko perheenvoimin. Sunnuntaina kuunneltiin joululauluja ja leivottiin pipareita. Sanotte mitä sanotte, mutta perheestämme se oli ihanaa. Tällä viikolla aloitan joulusiivouksen sekä ajattelin ostaa muutaman lahjankin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2485
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2183
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1847
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1621
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1586
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1575
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1528
    8. 63
      1415
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      93
      1336
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1254
    Aihe