irtisanottu ennen työn alkamista

miks joku tekee näin!?!?

Valmistuin ammattiin kiitettävin arvosanoin kuukausi sitten. Hain kovasti alani töitä ja löysinkin yhden paikan. Eräs mies toiselta paikkakunnalta omistaa kahvilaravintolan ja pyysi haastatteluun. Pitkän keskustelun jälkeen hän lupasi minulle työpaikan. Aloin heti etsiä asuntoa kyseiseltä paikkakunnalta. Tämä mies halusi palkkatukea kelalta ensimmäiseksi kuukaudeksi. Puhuin tästä työkkärissä ja palkkatuki myöbnettiin. Tämän jälkeen mies sanoi että haluaakin palkkatuen pidemmäksi aikaa. Tämäkin myönnettiin. Sain asunnon tältä paikkakunnalta 2 viikkoa sitten. Vielä viikko sitten (kuten monta kertaa aiemminkin) soitin tulevalle pomolleni ja kysyin, onko minulle todella työpaikka odottamassa, olen saanut asunnon ja kerroin muuttopäivän. "Kyllä kyllä, täällä on sulle kokopäivätyö, niinkuin on sovittu". Muuttoon on nyt kaksi päivää. Tänään soitin vielä "pomolleni" että tulen kirjoittamaan kelan paperit alle heti muuttopäivänä. Mutta NYT hän ilmoitti ettei olekkaan minulle töitä
6 viikkoa vakuutteli että aloitan marraskuun alussa työt. ja nyt kahta päivää enne muuttoa peruu! Paperista sopimusta ei tehty JOO! Kun odoteltiin työkkärin ja kelan palkkatukipäätöspapereita. Mieskin sanoi itsensä irti työpaikastaan muuton takia. Nyt ollaan molemmat työttömänä (toivottavasti ei kauaa) ja apuahan ei vuokriin saa ainakaan 3kk:een, kun mies on saanu palkkaa vielä viikko sitten. Kyllä vituttaa. Ja kaikki haukkujat ja muut avautujat; todellakin tartuin epätoivoisena tähän työtarjoukseen, luotin kaikkiin toistuviin lupauksiin. oman alan töitä kun olen etsinyt 3kk ilman tulosta. Ei näköjään auta kiitettävät todistuksetkaan. Niin paljon sieppaa nyt. Mitä hittoo uudella paikkakunnalla nyt tehdään? No.... luulen että töitä on kuitenkin helpompi saada päijät-hämeestä kuin savosta. HOPE SO! T. Hirveää avautuminen pettyneeltä ihmiseltä.

6

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • fbehhth

      "Työsopimus voidaan tehdä suullisesti, kirjallisesti tai sähköisesti."

      Lähde: http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2001/20010055

      Luulisi, että asiaa tukee myös tuon "erään miehen" saamat myönteiset palkkatukipäätökset, koska niissä varmaan lukee, kuka tuo palkkatuettu työntekijä on.

      Älä anna periksi, vaan hae yleistä oikeusapua ja vaadi korvauksia ainakin muuttokustannuksista ja miehesi ansionmenetyksistä.

    • mimmi

      minä menisin sinne työkkäriin ja kertoisin asian niinkuin se on tapahtunut . ilmoitaisin työnantajasta kai sinulla on siitä jotain tietoja . ja jos olet viellä opiskelija jäsen oman alasi liitossa niin sinne yhteys . Ilmoita tää kuppari työnantaja

    • ikuiset traumat jäi

      Otan osaa.

      Oletko varma, ettei työnantaja ole huijannut palkkatukirahoja itselleen Kelasta, vaikka ei ole sinua palkannutkaan?

      Itsellä oli aikoinaan kaksi työpaikkaa. Otin uuden asunnon naapurikunnasta, josta oli lyhyemmät matkat töihinkin. Kun irtisanoin toisen työn, tuli potkut toisestakin työstä. Että näin.

    • kiitettävää tyhmyytt

      Miksei aloittaja joka on valmistunut kiitettävin arvosanoin älynnyt tallentaa keskustelujaan työpaikasta. Olisi jonkilaista todistetta vaikkei sillä ehken tilannetta muuksi muuteta...

    • Laura.

      Lue meilisi ja unohda koska minäkin olen melkein unohtanut.
      Toipunut joten anna olla.

      • Laura.

        Mikä noissa äijissä on niin omituista että pitää uhota?
        Vaikka onkin veli ja onhan se kivaa jos autetaan mutta anna olla.


    Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      94
      2545
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2213
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      84
      1907
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      44
      1651
    5. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      11
      1635
    6. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1606
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      34
      1568
    8. 75
      1479
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      111
      1396
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1264
    Aihe