Onko tietoa

Onko mitään suomenkielistä linkkiä tms. mistä sais tietoo mitä juoksijan pitäis syödä. Ärsyttävää että kun olet päättänyt aloittaa ja aloittanut kans juoksemisen niin sitten pitäis vielä olla aikaa perehtyä urheilujuomiin, proteiineihin ja hiilareihin jne. Mulla ei ole aikaa enkä haluais juoksemista lopettaa.
61031
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Saat varmaan asiantuntevampia vastauksia oikeilta juoksijoilta, mutta kehtaanpa minäkin lusikkani työntää soppaan...

Ei minun mielestäni juoksijan mitenkään erityisesti pidä syödä. Monipuolista perusruokaa kun syö, niin kaikki on hyvin. Mitkään laihdutusruuat ei sovi liikkujalle, kun yleensä ne koostuu kait lähinnä proteiinista, ja yleensä urheillessa kuluttaa kumminkin hiilihydraattia. Jostain luin niinkin, että jos hiilihydraattia ei ole käytettävissa, niin lihakset tekee ravintoa itsestään, eli tavallaan liikunta silloin söisi lihaksia sen sijaan, että kasvattaisi niitä... Hyviä hiilihydraattilähteitä on kait pasta ja peruna ja vihannekset ja leipä... eli ihan tavallinen kotiruoka. Lenkin päälle itse olen halunnut proteiinia rakennusaineeksi lihaksille, vaikka taitaa olla lähinnä henkistä tuo tarve...

Nesteistä vielä sen verran, että minun mielestäni kyllä kannattaa juoda pidemmillä lenkelillä... Itse pidän juomavyötä, tai laitan postilaatikkoon juomaa, ja juoksen siitä ohi aika-ajoin...

Jos on intoa lukea juoksemisesta, niin itse pidin kovasti Fixxin "Suuresta juoksukirjasta". Vanha, kuin taivas (niinkuin olen minäkin) mutta enimmältään ihan hyvää tietoa kumminkin... Tietty jotkut asiat pitää suodattaa ajan mukaisiksi...

Äänestä
  • tavallista perusruokaa tarpeeksi paljon, sitä mieltä minäkin olen. itse käytän urheilujuomia vain maratonilla, palautusjuomaa vain kovien lenkkien jälkeen, jos en pääse heti lenkin jälkeen syömään. tietysti on tärkeää että sitä energiaa saa tarpeeksi, ja että tyhjentyneet hiilarivarastot saa täydennettyä mahdollisimman pian lenkin jälkeen. muistaakseni juoksija-lehden sivuilla on myös ravintotietoa, ja laskureita sun muuta löytyy myös sivustolta ffp.uku.fi/energy net

    Äänestä

  • misu kirjoitti:

    tavallista perusruokaa tarpeeksi paljon, sitä mieltä minäkin olen. itse käytän urheilujuomia vain maratonilla, palautusjuomaa vain kovien lenkkien jälkeen, jos en pääse heti lenkin jälkeen syömään. tietysti on tärkeää että sitä energiaa saa tarpeeksi, ja että tyhjentyneet hiilarivarastot saa täydennettyä mahdollisimman pian lenkin jälkeen. muistaakseni juoksija-lehden sivuilla on myös ravintotietoa, ja laskureita sun muuta löytyy myös sivustolta ffp.uku.fi/energy net

    Kiitos hienoista vastauksista. Kävin uku.fi sivuilla mutta ikävä kyllä pakko myöntää että olen näköjään näistä asioista pihalla kun lumiukko. En ymmärrä mitään energiankulutuksesta, kaloreita ym ym. Turhauttavaa. Luin jostain että riisi ja pastat pois ruokavaliosta niin laihtuu, tuolla taas sanotaan että niistä saa tärkeitä hiilareita. Ketä tässä oikein uskoisi! Ei taida kannattaa jatkaa juoksua kun ei perusasioita ymmärrä.
    PS. Misu, kauanko olet juossut kun tunnut olevan asioista tosi hyvin perillä? (olen vaan seuraanut tätä keskustelua ja vastauksesi on aina asiallisia ja hyviä)

    Äänestä

  • juoksijatar kirjoitti:

    onhan sitä muutama vuosi tullut juostua, en ole niin tarkkaa lukua pitänyt...
    kerroit että haluat laihtua? silloinhan kaloreita tulisi saada vähemmän kuin mitä kuluttaa, toisaalta jos aiot vielä noita juoksukilometrejä lisätä, niin harjoittelu käy vaikeaksi jos kalorit on pahasti miinuksella. monipuolinen ruokavalio on tärkeä kuntoilijalle, kaikki ihmedieetit kannattaa unohtaa. elimistö tarvitsee hiilihydraatteja ja proteiineja palautuakseen treenistä. toki kannattaa syödä hyviä hiilihydraatteja, esim. kokojyvätuotteita, tummaa pastaa ja riisiä, ym. ja välttää valkoisia jauhoja ja runsasta sokerin käyttöä. samoin kannattaa syödä vähärasvaista lihaa ja maitotuotteita. en tiedä paljonko haluat laihtua, mutta muutama kilo tippunee automaattisesti, kun lisäät juoksun määrää ja tehoa. tosin sekin kannattaa tehdä maltillisesti, omaa kehoa kuunnellen, niin välttää ylirasitustilat ja rasitusvammat.

    Olen jo laihtunut 5kg enää korkeintaan 3kg, sitten menee jo liiallisuuksiin.

    Äänestä

Ainakaan, silloin kun aloin lenkkeilyn harrastamisen yli 30v sitte, en ruokaa edes ajatellut. En sitä ajattele nykyäänkään ainakaa siltä kantilta, miten se lenkkeilyn kannalta sopii. Elimistö mulle vaa jotenki sanoo, että viljaruoka on hyväksi. Lihaa en juuri syö. Tuskin söisin lihaa, vaikka en lenkkeilisikään.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

juoksijatar kirjoitti:

Onko mitään suomenkielistä linkkiä tms. mistä sais tietoo mitä juoksijan pitäis syödä. Ärsyttävää että kun olet päättänyt aloittaa ja aloittanut kans juoksemisen niin sitten pitäis vielä olla aikaa perehtyä urheilujuomiin, proteiineihin ja hiilareihin jne. Mulla ei ole aikaa enkä haluais juoksemista lopettaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu