Miksei ätminkäiset muutu?

kujakissa33

Suuri osa keskustelua koskee sitä kuinka naiset eivät oikeasti halua sitä mitä sanovat haluavansa. Jos ätminkäisillä on salatieto jota ilmeisesti ei julkisesti riittävästi lausuta, mikseivät he käytä sitä hyväkseen? Miksi he edelleen yrittävät olla kilttejä ja kunnollisia kun on sanottu että sillä naista saa vaikka he väittävät että heillä on tieto että pitää olla jotain ihan muuta?

Put your money where your mouth is, biatches! :D

22

135

    Vastaukset 22

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • piiloalfa

      Ei ole ihan helppo lähteä muovaamaan persoonaa, joka on kehittynyt nykyiseen tilaansa 30 vuoden aikana erilaisten kokemusten ja geneettisen disposition perusteella.

      • kujakissa33

        Tynnyrissäkö teidät sitten on kasvatettu vai missä?

        Kuka ei muka jo vaikka 70-luvulla huomannut heti alakoulussa että pahat pojat vei tyttöjä ja urheilijapojat vei loput. Kiltille vätykselle ei jäänyt ketään.

        Ette voi väittää ettei tilanne olisi ollut aina nähtävissä.

      • piiloalfa
        kujakissa33 kirjoitti:

        Teidät? Meitsi on YTM.

    • 19+17

      Sen takia kun ätminkäisyys johtuu sellaisista asioista joita ei pysty muuttumaan, tai joita ei haluta muuttaa.

      Esimerkkinä työttömyys, tai sitten ulkonäköseikka johon ei voi vaikuttaa, tai sitten pitäisi muuttua melkein kokonaan eri ihmiseksi joka ei sekään houkuta.

    • Montaa "roolia" on elämän aikana tullut vedettyä ja ainoa, mitä joutuu katumaan, on se, että ei ole rohjennut kysyä tytöiltä, aivan, tytöiltä, seksiä jo 16-vuotiaana. 18-vuotiaana pillun räplääminen ilman yhdyntää ja 20-vuotiaana poikuuden menetys kuuden vuoden suhteelle ei muuta asiaa, että muutama neitsyt olisi pitänyt korkata jo yläasteella. Ei vain ollut "luonnetta", eikä ole vieläkään.

      • kujakissa33

        No tänne vastaileekin nyt näköjään sitten kaikki ihan muut kuin ne jotka valittaa ennenkaikkea sitä että naiset väittää haluavansa yhtä mutta haluavat toista.

        Suuren osan ongelmat kuitenkin olisi ratkaistavissa tai ainakin asenne muuttuisi jos uskoisivat omaa propagandaansa ja kokeilisivat että saako sen naisen kun alkaa ryyppäämään, ottaa pari tatskaa, heittäytyy sossun tuille ja pahoinpitelee jonkin taksitolpalla. Elämähän on ilmeisesti muutenkin jo raiteilta eikä yhteiskunnan tuottavana osana haluta olla kun ei kerran naista saa. Mitä menetettävää?

      • kujakissa33 kirjoitti:

        Enemmän 30-vuotiaana menettää parisuhteesta, kuin saa. SItäpaitsi kirjoituksessa ei ollut mitään pointtia alkuperäiseen kommenttiin.

    • lottamari<3

      Jos on hyvä, kiltti ja mukava mies, sekä vielä suht kivan näköinen ja olemus rento, niin kyllä sellainen mies viedään käsistä. Pahoja ja rumia itseään täynnä olevia eronneita narsistimiehiä itseään kehumassa on treffipalstat pullollaan. Ylimielisyys huokuu oikein olan takaa, niin että pahaa tekee..sitten ihmettelevät, kun naiset eivät ole lääpällään vanhaan pontihäntä motoristiin, jolla kultaketju kaulassa ja ikuinen poikamiehen kaipuu ja veri vetää vapauteen..

      Naiset eivät halua leikkikalua miehestä,.kuten moni narskumies kuvittelee, kun itse haluavat vaan esineen, jota esitellä muille. Minusta on kurjaa, kun mies sanoo olevansa ylpeä, kun kävelee minun kanssa kaupungilla tai menen hänen kanssa kauppakeskukseen ja saan ihailevia katseita...Hän ylpeilee minulla kadulla ja ostareilla..mutta kotona on synkkä kuin nokipannu, eikä osoita mitään mielenkiintoa, eikä osaa pitää hyvänä..puhuu vaan itsestään tuntitolkulla ja siitä, miten kamalia muut ovat..huh..

      • piiloalfa

        "Jos on hyvä, kiltti ja mukava mies, sekä vielä suht kivan näköinen ja olemus rento, niin kyllä sellainen mies viedään käsistä."

        Ja on töissä ja tekee aloitteen.

      • Naiset valitsevat

        Naiset rakastavat miehiä, joita vihaavat. Se on niin usein todistettu.

    • ätmi

      En yritä olla kiltti ja kunnollinen mies. Olen vain sellainen.

    • Ei itseään voi muuttaa. Kyse on hieman kärjistetysti samanlaisesta asiasta kuin itsensä kiskomisessa suosta omista hiuksistaan. Luonto ei vain toimi niin.

      • Ja kuitenkin naisten pitäisi pystyä siihen ;)

      • huh huh
        helka kirjoitti:

        Ja kuitenkin naisten pitäisi pystyä siihen ;)

        Tosi sama asia.

      • ht ...
        helka kirjoitti:

        Ja kuitenkin naisten pitäisi pystyä siihen ;)

        Onko joku täällä vaatinut naisia muuttumaan?

        Kyllä, on totta että se ylipaino on ehkä sellainen mistä miehet valittavat. Mutta ei se miehilläkään yleensä nosta haluttavuutta.

        Ja niin naiset kuin miehet pystyvät sitä painoa aika simppelisti muuttamaan jos haluavat. Onhan tuo TV:kin täynnä noita roska-reality sarjoja kaikenmaailman suurimmista pudottajista, yms. Ja ainakin niissä ohjelmissa taitaa yleensä kilot aika tehokkaasti karista. Kas kummaa kun on TV:ssä koko kansan edessä, niin löytyy se motivaatio kun ei halua nolata itseään.

        Samalla tavoin miehellä pitäisi olla jonkun verran lihasta. Tästäkään on yhdenkän miehen turha valittaa että kun on liian narukäsi ettei naisia kiinnosta. Ei kun salille mars jos se on siitä kiinni.

        Mutta sitten tulee nämä ongelmat joita täälläkin näyttää aika monella olevan. Siis se oma persoonallisuus. Mitenkäs sen muutat? Heti kun joku osaa kertoa miten voi ne aivonsa sorkkia toimimaan eri tavalla, niin olen kiinnostunut sen kuulemaan. (Kelpuutan myös laittomat huumeet vinkiksi, jos joku tietää huumeen, joka ei tee käyttäjästään täyttä retardia, mutta samalla muuttaa luonteen ulospäin suuntautuneeksi supliikiksi huumorimieheksi) :)

      • ht ...
        ht ... kirjoitti:

        Hups... Korjaan jo itseäni. Onhan täällä vaadittu naisia muuttumaan!

        Siis haluttu että naiset valitsisi myös kilttejä nössömiehiä, eikä valitsisi vain niitä "jännämiehiä" ja pelimiehiä.

        Myönnän. Olin väärässä. Naisilta vaaditaan tuossa siis sitä mahdotonta luonteen muutosta siinä missä miehiltäkin.

        Tietysti riittäisi että vain toinen muuttuisi (joko nössömiehet supliikeiksi jännämiehiksi - tai naiset nössömiehet kelpuuttaviksi). Silloin sen toisen ei tarvitsisi muuttua. Mutta käytännössä kummatkin ovat luonteensa ja viettiensä orjia, joten mikään ei muutu. Niin se luonto toimii.

    • ht ...

      Se että tietää millainen pitäisi olla, ei tarkoita että pystyisi olemaan sellainen.

    • ........

      Edes mennyt Ayrton Senna sen kertoo.

      Toisen muuttaminen - toisen persoonallisuuden muuttaminen on mahdottomuus. Ayrton Senna itse kertoi kuinka häntä yritettiin muuttaa johonkin median piirtämään ihannekuvaan.

      https://www.youtube.com/watch?v=JEjw4XcZzIA

      Sen takia hän on Ayrton Senna ihminen joka muutti maailma sillä, että hän ei muuttanut itsessään mitään. Hän on Ayrton Senna legenda eikä mikä tahansa tavis.

      Toisen muuttaminen on narsismia.

    • Nöff Nöff

      Siks ko laulussaki sanotaa., "älä koskaan ikinä muutu, pysy aina tuollaisena kuin nyt oot" ;D

      • Vanhemmassa ja paremmassa laulussa taas "koskaan et muuttua saa..."

      • Kiltti atm
        outsider1 kirjoitti:

        Vanhemmassa ja paremmassa laulussa taas "koskaan et muuttua saa..."

        Vai pitäis alkaa jännämieheksi. No en halua tehdä rikoksia tai joutua vankilaan joten ei luonteeni salli olla jännämies joka hakkaa naisia.

    • näinn

      en rupea tahallaan ilkeäksi, että saisin naista. Jos en mukavana kelpaa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä Yllätti

      Kaivatussasi?
      Ikävä
      185
      1711
    2. Se katse...

      Täynnä rakkautta. Kunpa olisin tajunnut.
      Ikävä
      81
      906
    3. Ei enää ulkoteltta ruokaa.

      Se oli sitten viimmeinen kerta kun tuonne teltalle menen.Laatu heikkenee joka vuosi ja annokset pienenee.Ei enää kiitos,
      Kuhmo
      39
      882
    4. En ole hetkeen sinulle kirjoittanut nainen

      Vieläkin ajattelen sinua, jos voit uskoa. Tunteet minussa huutavat toivoa ja rakkautta, kun kylmä loogisuus taas pistää
      Ikävä
      56
      801
    5. 60
      658
    6. Mitä eroavaisuuksia sinulla on

      kaivattusi kanssa? Esim. luonteessa. Haittaavatko erot vai ovatko vain rikkaus?
      Ikävä
      69
      620
    7. Olet niin tärkeä

      Et edes tiedä sitä, tai ehkä tunnet sen… Sinussa on jotakin pysyvää, tuttua, turvallista, kodikasta.
      Ikävä
      19
      561
    8. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      536
    9. Jos sussa toisessa on yhtään miestä

      Ja kadut tekemisiäsi niin menet poliisin puheille, paljastat kaiken oman osuutesi ja kerrot mitä kaikkea se toinen on te
      Ikävä
      36
      531
    10. Onnettomuus

      Olivatko paikkakuntalaisia, jotka menehtyivät?
      Virrat
      19
      521
    Aihe