Eli minä ja avopuolisoni olemme asuneet yhdessä n. puolitoista vuotta. Ennen yhteen muuttamista rahaa kului minulla paljon vähemmän. Yhteen muuttamisen jälkeen menot nousi taivaisiin. Tällä hetkellä olen työtön ja saan pelkkää työmarkkinatukea ja mieheni saa palkkaa n.1800 e. Hän olettaa että me maksamme kaiken puoliksi. Siis aivan kaiken. Minulla ei ole varaa tälläiseen touhuun. Olen sanonut että minulla eiu ole tällä hetkellä rahaa mihinkään että tili nollilla, mutta kuitenkin hän kysyy että hei käynkö kaupassa kun hänellä on nälkä ja ei aio siirtää tililleni yhtään rahaa. Sillon kun minulla on rahaa niin siitä kaikki menee alle viikossa vuokraan ja muuhun elämiseen. Ei jää itselleni mitään.
Kaupassa käyminenkin on ihan holtitonta. Meillä on auto joka on mieheni ostama, mutta ei käytä sitä mihinkään meihin tai minuun liittyvään. Eli ei lähde yhdessä usein käymään isossa kaupassa ostamassa viikon ruokia vaan menee niin että kun olen saanut tuet niin jäljelle jäävät (200e) kuluu niin että juoksen ensimmäiset 7 päivää peräkkäin pikkukaupassa ostellen kaikkea ja sillonkun minulta loppuu rahat niin alkaa miehen kanssa väittely kuka on maksanut ja mitä. ja minä olen se aina joka on loputtomasti velkaa ties mistä ja loppujen lopuksi kumpikaan ei lähde kauppaan ja yritän aina itse jostain pyytää rahaa jotta selvittäisiin loppukuukausi. Mutta sillon kun hän maksaa jotai niin joudun hänelle maksamaan takaisin ja hän ei koskaan miatään koska alkaa naljuilemaan siitä kuinka hän on joutunut maksamaan enemmän vaikka todellisuudessa minä olen se joka eniten tässä olen joutunut maksamaan enemmän.
En keksi tähän ratkaisua parempi varmaan asua erillään niin saisin jopa sitä toimeentulotukeakin että ei tarvis olla puillapaljailla. Vai mitä ehdottaisitte?
Kaupassa käyminenkin on ihan holtitonta. Meillä on auto joka on mieheni ostama, mutta ei käytä sitä mihinkään meihin tai minuun liittyvään. Eli ei lähde yhdessä usein käymään isossa kaupassa ostamassa viikon ruokia vaan menee niin että kun olen saanut tuet niin jäljelle jäävät (200e) kuluu niin että juoksen ensimmäiset 7 päivää peräkkäin pikkukaupassa ostellen kaikkea ja sillonkun minulta loppuu rahat niin alkaa miehen kanssa väittely kuka on maksanut ja mitä. ja minä olen se aina joka on loputtomasti velkaa ties mistä ja loppujen lopuksi kumpikaan ei lähde kauppaan ja yritän aina itse jostain pyytää rahaa jotta selvittäisiin loppukuukausi. Mutta sillon kun hän maksaa jotai niin joudun hänelle maksamaan takaisin ja hän ei koskaan miatään koska alkaa naljuilemaan siitä kuinka hän on joutunut maksamaan enemmän vaikka todellisuudessa minä olen se joka eniten tässä olen joutunut maksamaan enemmän.
En keksi tähän ratkaisua parempi varmaan asua erillään niin saisin jopa sitä toimeentulotukeakin että ei tarvis olla puillapaljailla. Vai mitä ehdottaisitte?
Vastaukset 9
Vanhimmat
Minäkin olettaisin, että kaikki maksetaan avoliitossa puoliksi, ja siksi kannattaisi etukäteen laskea kuinka pärjää, jos menettää esimerkiksi tt-tuen. Tilanteessanne tuntuu kuitenkin olevan kyse muustakin kuin rahasta, eli arjen asioiden hoitaminen yhdessä ei suju. En tiedä millaiset mahdollisuudet sinulla on saada vuokra-asuntoa, mutta erilleen muuttaminen selkiyttäisi varmasti tilannetta.
No muuta nyt hyvä ihminen yksin asumaan!
Älytöntähän tuollaisen hyväksikäytäjän menoja on kustantaa.
Sinulla on aika vi.tun pas.ka mies joka ei osallistu tasa-arvoisesti kuluihin. Enemmän tienaava maksaa enemmän kuluista tietenkin. Miehes ei varmasti rakasta sua eikä halua jakaa sulle rahaa koska on mulk.ku luoteeltaan. en ymmärrä miksi olet tuon kanssa edes.
Eroa tuollaisesta idiootista. Ja yksin kun asuu niin ei tule riitaa kenenkään kanssa.
Miehesi on vähän kuin minun entinen avovaimoni, todellinen tasa-arvon airue. Se kävi töissä ja minä opiskelin. Sen vuoksi en saanut asumistukea ja silti kaikki maksettiin tasan. Kun valmistuin ja sain parempipalkkaisen työn, suhteemme oli hänestä muuttunut niin vakavaksi, että yhteistalous olisi ollut ajankohtainen. Sattuneesta syystä suvaitsin olla eri mieltä.
Noin muuten olen sitä mieltä, että avoliitossa molemmilla pitäisi olla sama elintaso. Jos miehesi ei tätä ymmärrä, niin muuta vuokralle. Tukien jälkeen elintasosi todennäköisesti nousee ja miehesi laskee hänen maksaessaan omat kulunsa, joten puntit ovat tasan. ;-)
Joo, samma här, mutta mieheni oli kansa just semmonen. Että kun minä kävin töissä ja hän opiskeli, hän valitti ajan puutteesta (joka johtui työstäni tietenkin) ja söi viimeisetkin ruoat kaapista kysymättä edes onko minulla nälkä. Kun minä sain "ylimääräistä" rahaa, laitoin sen meille.
Kun hän meni töihin ja sai "ylimääräistä" rahaa, hän lähti yksin lomamatkalle, koska "oli ansainnut sen".
No, näitä elättejä riittää :D
Siksi kai niiden yhteinen nimike on ex ;)
Joku jaksaa ja joku ei, mutta itse olen huomannut, että silloin kun on köyhää, siis oikeasti köyhää, sen kestää paremmin yksin kuin huonon kumppanin kanssa, ja silloin kun on rikasta, sen jakaa ennemmin itsensä kanssa kun huonon kumppanin kanssa.
Ap:llekin vaan terveisiä, että kannattaa oikeasti katsoa vähän, kenet kumppanikseen valitsee, kuten huomaat, meitä on sekä miehissä että naisissa, kenelle perhe (=kumppani) on oikeasti perhe eikä ostettava ja maksettava tai käytettävä hyödyke, joka on silti aina velkaa.
Vaihda parempaan.
Miksi ihmeessä olet noin itsekkään tyypin kanssa? Arvosta itseäsi, äläkä suostu tuollaiseen. Yksin pärjäät paremmin ja varmasti löydät vielä parempaa. Ei kuulosta hyvältä suhteelta.
Nyt mieheni sitten tunnusti että häntä haittaa maksaa enemmän menojamme. Taisi tämä olla tässä monen muunkin asian suhteen.
Pihiys on ominaisuus joka pitää olla molemmilla tai ei kummallakaan. Voit tehdä omat johtopäätöksesi.
Parisuhteen pitäisi olla ns. tiimityötä. Siinä tuetaan toinen toistaan kaikin tavoin eikä tuijotella omaan napaan. Rakkaus on se liima jolla homma pidetään kasassa. Ellei homma pysy kasassa, pitää kysyä onko rakkauttakaan tai edes hyvää tahtoa. Aloitus on hyvä esimerkki siitä kun kumpaakaan ei ole :(