Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

PERSUJEN röyhkeydellä ei rajaa!!

röyhkeät

Jos Leikolalta olisi kysytty lupaa vitsin käyttämiseen, hän ei olisi sitä antanut.
Perussuomalainen-lehdessä on julkaistu pilakuva, joka on laadittu stand up -koomikko Ismo Leikolan pankkivitsin pohjalta, kertoi Uusi Suomi torstaina.

Sarjakuvaan on piirretty vitsiä kertova Ismo Leikola ja pääministeri Alexander Stubb (kok).

Leikolaa hänen vitsinsä käyttö ärsyttää.

- Olin yllättynyt. Minua ärsyttää se, että tällaiset kuitenkin yhdistetään siihen, että olisin jonkin puolueen kannattaja – enkä ole minkään puolueen kannattaja, Leikola sanoo IS:lle.

Leikola sanoo, ettei häneltä ole kysytty lupaa vitsin käyttämiseen. Jos olisi kysytty, hän ei olisi sitä antanut.

- Onhan tuota juttua lainattu joka paikkaan, maailmallakin. Eikä lainaamiseen mitään lupaa tarvitse, mutta tässä siitä on tehty poliittinen vastakkainasettelu. Se on ehkä vähän kyseenalaista.

Leikola kuitenkin sanoo, ettei sarjakuva hetkauta häntä "kunhan sillä ei ruveta vaalikampanjaa tekemään".

- Se on ongelma, jos minusta yritetään tehdä jonkin puolueen mannekiini. Sellaista en todellakaan halua.

Katarina Pimiä

20

143

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Äänestä sieki persuja ni maailma pelastuu ja stupilla jää tutti suuhun jos ei osaa imiä vielä peukloa.

    • Henrik Suuri

      Ei sitä nyt vielä niin sekasin ole että Persujen telthan menisin. Sen kannatushan putovaa ko lehmänhäntä ennen ko loppuu. Ei sielä täyspäinen tehe mithän.

      • sieki taiat olla kova kommunisti saatanaan paska

      • ettetvain perkele poromies ole

      • pudotkoon kanntus mutta persut on oikeessa mustlaiset poromihet ja mulaatit kaikki siperiaan

    • ei niistä ole

      Kaikki persut karkaa kepuun sen minkä ennättävät, ei persuista ole kuin muita haukkumaan.

      • sieki vitun kommunisti

    • tiptap top

      alkaa näyttää että persut kuuluvat ihan toishen avaruuthen lopullisesti, riitelemällä ei asioita hoijeta ja vastuuta ei uskaleta ottaa.puskista huutavat kun rotat.

      • verokatselija

        Olen täällä Rovaniemen verotoimistossa ja katselin tässä samaalla poromiesten vero tuloja olin ihan huulipyöreenä kuka näin pienillä tuloilla voi tulla toimeen
        poromiesten tulot pyörii 5000-10000 euroon osalla ihan tonnin tulot nyt ymmärrän miten toimeentuloluukun ovi käy vinhaan tahtiin
        Olis tulot täysin nolla jos eu-tukia saisi ja peto-tuho tuloja
        Samoin auton alle jääneistä poroista tulee tukiaiset

      • kelanpäivä
        verokatselija kirjoitti:

        Ompa pienet tulot mie saan päivärahaa enempi eikä tarvi tehdä mitään

      • verokatselija kirjoitti:

        nykyään poromihet saa rhaa ku sujelevat kotkia

      • kelanpäivä kirjoitti:

        Ompa pienet tulot mie saan päivärahaa enempi eikä tarvi tehdä mitään

        eikai promihekkään tee mittään helikoptreilla ajetaan porokki karsinaan silei trvi mitään mönkiöitä eikä moottorikelkkoja ja vltio korvaa kaikki helikopterikulut

      • huua sie piskista rekkaa ensin nimimerkki ennen ku täälä vittuuilet perussuomlaisille eikö oo kanttia saatana

      • verokatselija kirjoitti:

        Olen täällä Rovaniemen verotoimistossa ja katselin tässä samaalla poromiesten vero tuloja olin ihan huulipyöreenä kuka näin pienillä tuloilla voi tulla toimeen
        poromiesten tulot pyörii 5000-10000 euroon osalla ihan tonnin tulot nyt ymmärrän miten toimeentuloluukun ovi käy vinhaan tahtiin
        Olis tulot täysin nolla jos eu-tukia saisi ja peto-tuho tuloja
        Samoin auton alle jääneistä poroista tulee tukiaiset

        auton alle jääneestä porosta saa paremat rhat ku myydystä ja eipä tarvi nylkeä ja laittaa lihoiksikkaan

      • rekisteröi sieki nimimerkki sihönsse puskista huutelet ku joku vitun poromihen käppyrä

    • voirähmä

      niin eikä tarvi bensa kuitteja haalia pitkin pitäjää

    • tunturiasukki

      ja vielä valtionmaat luikurit yrittivät valehtelemala saaja.Pahiman luokan petoksilla saavat valtiolta poroista tukia ja rahhaa ,jos sanothan että sata poroa jokku mettäeläimet syövät vuoessa,siinki on puolet liikaa koko Enontekiöllä,kusettavat valtiotakin niin paljon kun kerkivävät Itte asun tunturin lähelä ja en eläissä ole nähnyt yhtähän ahmaa sutta karhua ja en ole ennään mikhän poikanen. Onko se niin että vääryys se on joka pyörittää tätä maailmaa,tuntuu siltä.Ja nykysin porot asustaa kylien lähelä,ihme että kukhan ihminen ei näe noita ahmoja susia ja karhuja,kyllä net pihapiirissä näkyis jos niitä olis kun sielä pihassaki niitä poroja ja muita elämiä on .Kyllä se on täyttä potaskaa ja valton rahojen varastamista. Varastamista ja valehtelemista koko touhu.

      • Yhteiskunnan elättejähän net promihet on aina olleet en tiiä kumpi tienaa premmin mustlainenko vai poromies nyt veikkaisin kuiten et mustlainen

      • miees kirjoitti:

        Yhteiskunnan elättejähän net promihet on aina olleet en tiiä kumpi tienaa premmin mustlainenko vai poromies nyt veikkaisin kuiten et mustlainen

        eihän mulla mitään vastaan ole mustlaisia ja poromihiä mut tarviikositä veromrkoilla elvistellä nii ja onhan niitä maahnmuutajiaki

      • miees kirjoitti:

        eihän mulla mitään vastaan ole mustlaisia ja poromihiä mut tarviikositä veromrkoilla elvistellä nii ja onhan niitä maahnmuutajiaki

        eipätäälä oo kettää mut hyvää yötä ; )

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voitasko leikkiä jotain tunnisteleikkiä?

      Tietäisi ketä täällä käy kaipaamassa.. kerro jotain mikä liittyy sinuun ja häneen eikä muut tiedä. Vastaan itsekin kohta
      Ikävä
      85
      2278
    2. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      50
      1974
    3. Tietysti jokainen ansaitsee

      Hän varmasti ansaitsee vain parasta ja sopivinta tietenkin, suon sen onnen hänelle enemmän kuin mielelläni. Aika on nyt
      Ikävä
      23
      1848
    4. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      87
      1783
    5. 50+ naiset kyl

      Lemottaa sillille mut myös niitte kaka lemottaa pahlle ku kävin naiste veskis nuuhiin
      Ikävä
      10
      1618
    6. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      77
      1532
    7. hieman diabetes...

      Kävin eilen kaverin kanssa keskusapteekissa kun on muutama kuukausi sitten tullut suomesta ja oli diabetes insuliinit lo
      Pattaya
      24
      1413
    8. Välitän sinusta mies

      Kaikki mitä yritin kertoa tänään ei mennyt ihan putkeen..Joka jäi jälkeenpäin ajateltuna suoraan sanottuna harmittaa aiv
      Työpaikkaromanssit
      6
      1372
    9. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      39
      1359
    10. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      72
      1341
    Aihe