Tervehdys kaikki tämän palstan lukijat! Haluaisin kertoa teille ongelmani joka on seuraavanlainen. Olen kolmikymppinen, hyvin koulutettu ja työssä käyvä nainen. Olen seurustellut neljä vuotta avomieheni kanssa ja meillä menee mukavasti. Mies haluaisi naimisiin ja lapsia mutta minä en. En yksinkertaisesti uskalla! Pidän lapsista mutta minua pelottaa millaista elämä olisi lapsiperheessä. Suurin huoleni on se että millä ihmeen keinolla minä onnistun lapsen syntymän jälkeen, raskauskilojeni ja raskausarpieni kanssa pitämään miehen itselläni ja isänä lapselleni. Kun miehellä on valittavana maailma joka on täynnä kauniita naisia, houkutuksia, yhden illan seksisuhteita, juhlimista, helppoa elämää? Niin miten ihmeessä mies haluaisi olla minun kanssa, kotona pyörittämässä arkea, vaihtamassa vaippoja, kuuntelemassa vauvan itkua... Kyllähän jokainen mies valitsee tuon helpon elämän lukemattomine naisineen ja seksisuhteineen! Ja mitä minä sitten... jään kahdestaan lapsen kanssa. Sitä en haluaisi.
Kertokaa te hyvät lukijat miten ihmeessä olette saaneet pidettyä parisuhteen ja miehen itsellänne silloin kun lapset ovat pieniä. Miten estää miestä lähtemästä helpomman elämän perään? Pettämästä? Minä ainakin haluan turvata selustani ja siksi en uskalla tehdä lapsia. Sillä jos mies pettää ja tai päättääkin lähteä niin silloin minä lähden ulkomaille töihin, parantelemaan haavani. Tähän en pystyisi jos minulla olisi lapsia! Näin se vain on, ohi ovat ne ajat jolloin ihmiset menivät naimisiin, saivat lapsia ja olivat onnellisia ja uskollisia. Nykyään kun ei mikään enää riitä...
Kertokaa te hyvät lukijat miten ihmeessä olette saaneet pidettyä parisuhteen ja miehen itsellänne silloin kun lapset ovat pieniä. Miten estää miestä lähtemästä helpomman elämän perään? Pettämästä? Minä ainakin haluan turvata selustani ja siksi en uskalla tehdä lapsia. Sillä jos mies pettää ja tai päättääkin lähteä niin silloin minä lähden ulkomaille töihin, parantelemaan haavani. Tähän en pystyisi jos minulla olisi lapsia! Näin se vain on, ohi ovat ne ajat jolloin ihmiset menivät naimisiin, saivat lapsia ja olivat onnellisia ja uskollisia. Nykyään kun ei mikään enää riitä...
Vastaukset 21
Vanhimmat
Ongelmasi on se, että Sinä et vielä elä todellisessa parisuhteessa, vaikka asusteletkin yhdessä avomiehesi kanssa. Sinä et oikealla tavalla rakasta miestäsi etkä ole uskaltanut heittäytyä parisuhteeseen, vaan suhteesi mieheesi on täysin suorituskeskeinen. Sinä uskot miehesi olevan Sinulle uskollinen vastapalvelukseksi siitä, että Sinä puolestasi yrität kaikin voimin pitää itsesi nuorekkaana ja kauniina. Parisuhteenne rakentuu siten ihan väärille perusteille.
Kun Sinun asenteesi parisuhteeseen on vielä näin kehittymätön, niin lapsia ei tällaiseen suorituskeskeiseen parisuhteeseen kannatakaan hankkia. Myöskin miehesi haluaa vielä säilyttää vapautensa, koska ei ole uskaltanut mennä kanssasi avioliittoon. Hänkin taitaa siis suosia tätä nykyaikaista suorituskeskeistä kumppanuutta, joten ei hänkään vielä ole kypsä vastuuntuntoiseksi isäksi.
Jos Sinä kuitenkin pidät lapsista ja aiot niitä joskus hankkia, niin Sinun on keskusteltava asiasta avomiehesi kanssa. Teidän kummankin on vielä kasvettava henkisesti niin paljon, että uskallatte muodostaa oikean tunteeseen ja keskinäiseen luottamukseen perustuvan parisuhteen ja menette sen jälkeen virallisesti naimisiin. Vasta sen jälkeen teistä voi tulla vastuuntuntoisia vanhempia.
Asialla on kaksi puolta ja nyt nostaisin esiin toisen puolen. Koska asia kirjoituksesi perusteella on niin, että miehesi haluaisi lapsia, mutta jos hän kokee, että se ei ole mahdollista ja siten epäröi myös sitoutumistaan. Voi tulla eteen myös tilanne, että miehesi kokee tilanteen ahdistavaksi ja saattaa ajatella elämänkumppanista, joka haluaisi hänen kanssaan lapsia, eli olet tavallaan tilanteessa, jossa pidät miestäsi kiinni ns. ulkoisilla seikoilla, mutta ajat häntä pois sisäisillä seikoilla(et halua lapsia ja mies haluaisi).
Punnitse asioita ihan rauhassa ja mielestäni isyys/äitiys on tiettyä kasvamista ja kypsymistä henkisesti sille tasolle, ettei jollakin raskausarvella ole rahtuakaan merkitystä suhteen lujuuteen.
Minä miehenä sanoisin, että äitiys ja raskausarvet voivat olla todella seksikästäkin. Totta on, että aikuisen, olipa sitten isä taikka äiti, tulisi huolehtia itsestään ja toisistaan kokonaisvaltaisesti, jotta olisivat henkisesti virkeitä ja tasapainoisia vanhempia lapsilleen.
Ihmisen heikoin puoli on juuri se, että aina pitäisi päästä mahdollisimman helpolla. Perhe ja lapset tuovat mukanaan työtä ja vaivaa, mutta ei todellakaan ilman palkkaa. Voi pieniä suloisia lapsia, kuinka he osaavatkin aidolla viattomuudellaan saada joskus epätoivoisenkin tilanteen näyttämään aurinkoiselta.
-Lapsirakas mies-
Painiskelen pitkälti saman ongelman parissa. En uskalla tehdä lapsia!
Täytämme molemmat mieheni kanssa tänä vuonna 30. Alkaisi kai olla aika perustaa perhe, näin ainakin suurin osa tuttavapariskunnistamme on tehnyt. Mieskin välillä puhuu lasten hankkimisesta, mistä minä joudun paniikkiin.
Elämme kiireistä elämää, molemmat teemme paljon ylitöitä ja harrastuksiakin on. Varsinkaan tänä syksynä emme juuri ole ehtineet kuin käydä kotona nukkumassa. Pelkään, että jos meillä on lapsi, mies jatkaa samaa hektistä elämäntyyliä, mutta minulle jää ainoaksi vaihtoehdoksi istua kahdestaan lapsen kanssa kotona.
Pelkään myös, että mies ei kuitenkaan anna yhtä suurta panosta lastenhoitoon kuin minä. Hän eimuutenkaan juuri siivoa, esim. astioiden laitosta tiskikoneeseenkin saa käydä taistelua. Hänellä kun on tärkeämpääkin tekemistä. Ja niin on minullakin! Todennäköisesti lapsenhoitokin lankeaisi minulle, kun miehellä olisi töitä ja menoja kavereiden kanssa. Hän on itsekin myöntänyt, ettei vaippojen vaihto pahemmin kiinnosta... Mutta lupaa kyllä leikkiä lapsen kanssa! Sepä onki suuri uhraus...
Miehen kaverit ovat samanlaisia: yksi piti 2 viikon isyysloman ja perään 4 viikon kesäloman - ja vietti koko ajan kalassa kavereiden kanssa Lapissa. Kotona istui vaimo kahdestaan alle puolivuotiaan vauvan kanssa. Mieheni mielestä pitäähän isälläkin olla oikeus harrastaa. Kun kysyin, missä äidin oikeudet ovat, mies vain totesi, että pitääkö kaiken olla aina niin tasapuolista.
Niinpä. Ei uskoisi, että elämme 2000-lukua. Jos mies ei ole valmis joustamaan elämässään lapsen vuoksi, miksi hän odottaa, että minun pitäisi?
Aluksi on ihan pakko sanoa, että ylläolevat miesten neuvot ovat juuri niin miehisiä kuin olla voi...
En väitä, että minäkään tietäisin ratkaisua ongelmaasi, mutta se on minullekin tuttu nuoruudesta, onneksi se vanhemmiten helpottaa. Mun mielestäni olet lähestynyt asiaa ikään kuin väärästä päästä sikäli, että lapsia ei kannata/pidä koskaan tehdä puolison mielipiteen perusteella, vaan kun teet lapsia, se pitää todella ajatella jo alusta asti niin, että ne ovat _sinun_ lapsiasi, haluatko heidät? Eli asia on kuten olet jo ajatellutkin: sinun pitää miettiä, haluatko kasvattaa niitä lapsia vaikka sitten ilman miestä? Jos vastaus on ei, älä ihmeessä tee lapsia, se on tarpeeksi rankkaa sekä fyysisesti että henkisesti muutenkin!
Usein kuulee tässä vaiheessa sanottavan, että parisuhteen pitää olla jollain tietyllä tasolla, jolla puolison ulkonäön merkitys muka vähenee, ennen kuin alkaa tekemään lapsia. Valitettava tosiasia kuitenkin on, että useimmat miehet eivät koskaan pääse tälle tasolle, vaan saattavat retkahtaa koska tahansa uuden naisen perään ("ruoho on vihreämpää aidan toisella puolella" -efekti). Eli sen vuoksi pitää itse haluta lapsia, ei miehen toiveiden takia.
Eli konkreettisena neuvona sanoisin, että keskustele asiasta miehesi kanssa. Aika hyvä mittari on se, että vaadit häntä hoitamaan lapsen kanssasi puoliksi, esim. jäämään vanhempainlomalle että pääset sitten taas itse töihin. Sano myös, että hänen pitää myös hoitaa vauvaa kanssasi iltaisin ja öisin, ja keskustelkaa ylipäänsä lapsenhoidosta ja -kasvatuksesta. Ota myöskin selvää, miten hän suhtautuu naisen ulkonäön väistämättömään rupsahtamiseen lapsensaannin yhteydessä, sekä siihen mahdollisuuteen, että et synnytysvammojen takia pysty/halua harrastaa seksiä moneen kuukauteen. Siten asioista keskustelemalla saat selville, millaisen miehen kanssa olet ylipäänsä tekemisissä :-)
otsikkoni tarkoitus ei ollut moittia vaan kannustaa lasten hankintaan.
eli
jos suhteessanne on perusasiat kunnossa en voi muuta kuin lämpimästi suositella lastenhankintaan...
oma tarinani:
olemme kolmekymppinen johtavassa asemassa oleva pariskunta, jolla on kaikki taloudelliset edellytykset paremmin kuin hyvin. Vietimme high-roller -elämää, jota voi lukea glorian yms. kaltaisista roskalehdistä. Muutaman vuoden se tuntui hauskalta mutta siinä se, ei sellaista jaksa loputtomiin. Pari vuotta sitten myös vaimoni lämpeni perheen lisäykselle. Ensimmäinen raskaus päättyi valitettavasti keskenmenoon mutta toisella kertaa onnistuimme saamaan ihanan poikalapsen. Jos haluaa etsiä omasta elämästään käännekohtaan niin omalla kohdallani se oli poikani syntymä. Puolisosi puolesta en uskalla luvata uskollisuutta mutta ihmettelen jos isä haluaa lähteä vieraille laitumille kun kotona on odottamassa lapsi ja rakastava puoliso. Päinvastoin koin raskauden aikana ja myös sen jälkeen oman puolisoni niin haluttavaksi ja ihanaksi, että hän oli alituisesta huomiostani välillä hieman vaivaantunutkin. Nykyään odotan vesi kielellä työajan päättymistä, että pääsee kotiin sähläämään (jo 2 v.) pojan kanssa. Viimeiset puolivuotta ovat menneet kuin huomaamatta pelkästään kotona. Havahdun eräänä iltana huomaamaan, että en ole juurikaan pitänyt yhteyttä vanhoihin ystäviini pitkään aikaan.Soittelin heille ja totesin, että onneksi he ovat olleet pitkämielisiä ymmärtäneet tilanteeni.Suosittelisin, että keskustelisit asiasta miehesi kanssa. Jos hänkin on kiinnostunut lapsen hankinnasta niin... go ahead. Arjen pyörittäminen lapsen myötä tietysti hankaloituu mutta jos miehesi osallistuu siihen tasapuolisesti nyt niin ei sen pitäsisi olla suuri ongelma tulevaisuudessakaan.
Tulevaisuuden ongelmia voit tietenkin aina pelätä ja pyöritellä mielessäsi. Elämä on kuitenkin elämämistä varten. Siihen sisältyy niin suruja kuin ilojakin. Omasta puolestani voin todeta, että lapset ovat niistä iloista suurimpia.
Hyvää sykysn jatkoa sinulle....
ON ihanaa joskus lukea onnellinen stoori, näiden onnettomien kertomusten välissä...
Puolisosi ja lapsesi ovat todella onnekkaita, samoin sinä itsekin... koska olette ajoissa tajunneet mikä on perheen kannalta ollennaisinta. Halu ottaa vastuu ja nauttia vanhemmuudesta, sekä lapsen kasvusta ja kehityksestä.
Kaikkea hyvää jatkossakin Teille!
Moi,
Kiperä on pulmasi, mutta oletko ajatellut asiaa toiselta laidalta? On erittäin vaativaa ja peräti suurta ammattitaitoa tehdä pieniä ihmisiä toisen sisään.
Jotkut tekevät pienoislaivoja pullon sisään mutta sitä, joka osaa tehdä pienen ihmisen toisen ihmisen sisään, siis miehesi, häntä ja hänen ajatuksia pitää osata ja älytä arvostaa, sillä hän tekee sen pelkästä rakkaudesta sinuun.
Pois itsekkäät ajatukset mielestäsi, sillä autuaita ovat ne jotka uskaltavat tehdä nykyaikana lapsia.
Ota vastaan elämän siemen ja nauti äitiydestä sekä tulevan perheen onnesta puhumattakaan sateentekijän, miehesi, roolista isänä!
Painu sinä idiootti lykkimään niitä pieniä ihmisiä peräreikä-Peran sisään, niin katsotaan minkälaisia ihmisiä siitä muodostuu.
Moi,
Kukas se täällä asiattomia kirjoottelee? Jos joku on ottanut huumorin kannalta asian niin ei pidä menettää malttia ja ruveta yhtä hölmöksi.
En minä raskausarpia pelkää tms.
Elämä heittelee silti sinne tänne.
Mieheni myös haluaisi lapsia. Minä en ihan lämpene ajatukselle.
Exän kanssa he päätyivät eroon, kun heidän lapsensa oli 1-vuotias.
Kestääkö mies uudelleen raskausajan, vaippavuodet, yövalvomiset yms. Epäilen itseäni tässä asiassa (yksin en pärjää, tarvitsen miehen tukea lapsen kanssa) ja jos miehenikin lyö hanskat tiskiin taas, kenelle lapsi. Sillä minä en pärjää yksin lapsen kanssa. Lapsi jäisi miehelle, halusi hän sitä tai ei.
Moi,
Sinunkaltaisesi naiset ovat, anteeksi vain, itsekkäitä elämässä ja rakkaudessa ja siten heidän ei kannata hankkia lapsia kuin autoa syystä että kun muissakin perheissä sattuu olemaan sellainen kaksijalkainen.
Parempi keskittyä uraansa, materiaalin keräämiseen, matkustamiseen, meikkikerhojen pitämiseen ja salilla käymiseen niin että kroppa pysyy kunnossa että mies olisi aina kiinnostunut vain ja ainoastaan sinusta. Oletko muuten ainoa lapsi?
Jos kumminkin joskus haluttaa lasta niin eihän sitä tarvitse lenitasta muuttua läskileenaksi vaan saahan adoptiolapsia vaikka Kiinasta. Siellä niitä riittää kadulle asti heitettäväksi. Ja keltainen perimä senkuin leviää täyttääkseen lopulta koko maan.
Sinun kohtalona on elää ja vanheta yksin ja jutella kukkasillesi elämäsi ehtoolla. Miehesi on sinut jo kauan aikaa sitten jättänyt. Ei millään pahalla.
Menepä katsomaan sanakirjasta mitä tarkoittaa egoisimi. Osaat sitten seuraavalla kerralla hieman paremmin käyttää sitä sanaa.
Taidat olla itse mies, joka on akan jättänyt heti kun penska on saatu aikaiseksi.
Moi,
Sana egoismi (ei egoisimi; mitä se tarkoittaa?) tarkoittaa psykologisessa mielessä:ihmisen toiminnan selittämisestä ihmisten itsekkyydestä ja eettinen egoismi perustelee miksi on moraalisesti oikein toimia oman etunsa tähden.
Tämä naiselliseksi egoismiksi nimeämäni ajattelumalli tässä tapauksessa osuu täysin kohdalleen. Totta kai pitää miettiä ja perustella mikä on oikein moraalisesti rakkaudessakin omaa etua ajatellen. Miten muuten etenemme ihmissuhteissa jos emme ota huomioon omia etujamme.
Lopuksi nabille: olen naimisissa ja kolmen lapsen isä, enkä ole koskaan edes miettinyt poistumista takavasemmalle (vastuun välttämistä>eettinen egoismi rakkaudessa).
Ei tainnut bobi ymmärtää tekstiäni.
Kyse ei ole ulkonäöstä, materiasta, rahasta yms.
Kyse on henkisestä jaksamisesta, tuskin lapsen vuoksi valvotut yöt materiaa on?!
Kyllä, olen itsekäs siinä mielessä, etten halua rikkoa elämääni mieheni päähänpistoilla. Lapsi on enemmän kuin päähänpisto, josta sitten pitää päästä eroon, kun ei jakseta vaipanvaihtoa ja valvomisia. Siksi en lämpene ajatuksesta.
Minusta lasta pitää harkita tarkkaan. Minä tiedän etten jaksa lapsen kanssa yksin, mutta tietääkö mieheni. Tajuaako hän, että siinä on ihmiselämästä kyse eikä hetken ilosta ja päähänpistosta. Hän erosi exästään lapsen ollessa vasta 1-vuotias. Eikö se kerro jo jotakin.
En ole uraihmisiä, en materialisti (mieheni on), en matkusta juurikaan, en harrasta meikkikerhoja, Tuppereita enkä saleja. Enkä ole edes ainoa lapsi. Mutta minulla oli äiti, jonka ei olisi pitänyt tehdä lapsia. Äiti joka ei jaksanut, kun miehestä ei ollut apua. Samaa kohtaloa en halua.
Jos me eroamme lapsettomuuden vuoksi, se olen minä joka jätän. Valitan. Sen verran itsekäs olen ja elämää on jo takana elettynä, joten tiedän mistä puhun. Kiitokuvaelämää en harrasta, enkä ole edes koskaan elänyt sellaista. Meni profilointisi pieleen.
aiaiaiaiAi.! voivoi on se ... niinku kamalaa..Helppo nakki=Teeppäs seuraavanlainen testi= lomaile miehes kanssa kahdestaan siis vain kahdestaan kaksi viikkoa erämajassa tai mökillä ilman kaljaa ja viinaa..Siis niin ettei ole muita ihmisiä lähistöllä Tv:n töpseli irti seinästä jne jne.. ja katsokaa miten teillä OIKEASTI menee kenen pinna palaa kumpi auttaa kumpaa miten keskustelu sujuu komromissien tekeminen kuka kokkaa kuka siivoo ym ym ja samalla keskustelette avioliitosta ja lapsista niin uusia piirteitä löytyy kummastakin.. sen jälkeen olette PALJON viisaampia --Mutta jos tätä lukiessasi jo pelkkä ajatuskin yhteisestä lomasta edellämainitulla tavalla puistattaa niin unohda lapset ja pidä hauskaa niin kauan kuin ulkonäköä on Mutta muista kauneus on katoavaista vaikkakin veistä käyttäis!!Ja sekin on tosi että meitä uskollisia lapsirakkaita miehiä jotka liikakiloista ja finneistä ym huolimatta rakastamme vaimojamme!!!
Fiksu tyyppi olet! siitä pisteet sinulle! Naisilla ei vain ole nykypäivänä kovin helppoa kun pitäisi olla kestokaunis ja uraihminen ja tehdä lapsia ja vieläpä mielellään nuorena ja nuorekkaana... *PAINEITA!* aargh...
Minulla on käsittämättömän surullinen vatsanahka, monisikiöisenraskauden jälkeen, mutta ei se tahtia ole haitannut. Jos rakastaa, niin rakastaa arpien kera.
Lapsia ei tehdä, niitä saadaan, jos saadaan.
Toivoisin todella, että tahattomasti lapsettomiksi jäisivät ne parit, jotka puhuvat lapsien hankkimisesta niinkuin minkä tahansa hyödykkeen - meilläkin kuuluu olla lapsi kun muillakin on -
mutta kokemus kertoo ihan toista. Yleensä juuri ne, jotka sydämestään haluaisivat SAADA lapsen, ovat niitä, jotka niitä eivät saa. Ja rikkinäisiin suhteisiin, itsekkäille "aikuisille" niitä tulee todella hankittua ihan liikaakin. Sinulla on pieni, pieni murhe maailman mittakaavassa. Toivon, että jonakin päivänä tahtoisit SAADA lapsen, lapsen itsensä takia, antaa hyvän ja rakastavan kodin lapselle. Elämä ei pyörisikään enää oman napasi ympärillä vaan ajattelisit asioita lapsen kannalta. Nämä täydellisiin koteihin hankitut lapset kun tuppaavat muodostumaan pettymykseksi heidän hankkijoilleen. Siinä sitten mietitään raskausarvista ja koliikista tekosyitä elämään pettymisen aiheuttamalle eropaniikille - elämä sinänsä kun ei ole täydellistä. Pienet on murheet!
Tiedän, että kauhistut tätä viestistä, mutta siitä huolimatta...Kun olet saanut lapsen, se on paljon tärkeämpi kuin mies. Miehet vaihtuu, lapset pysyy. Jos mies on mennäkseen muiden naisten perään, menköön vaan, mitäs sellaisella kiehellä tekiskään, onni on lapsissa.
Olen ollut 15 vuotta naimisissa. Meillä on 14- ja 12-vuotiaat pojat - ja naimisissa ollaan edelleen. Erosta ei ole tietoakaan - huolimatta siitä, että painoni on noussut ja lisäksi minulle puhkesi psoriasis, joten aika rupikonna olen.
En minä sitä miestä _pidä_, vaan hän pysyy itse. Vain _miehen oma halu_ olla kanssasi ja sitoutua sinuun ja lapseen/lapsiin pitää hänet sinun ja lasten kanssa. Ja sitä sinä et voi tietää muuta kuin katsomalla. Minulla ainoa "selustan varmistus" oli, että jätin ehkäisyn pois vasta häiden jälkeen. Lisäksi on hyvä olla selvillä, ettei mies pidä kiinni esim. jokailtaisista menemisistä (esim harrastuksista ja/tai ylitöistä), koska jos hän nyt on jatkuvasti menossa, ei hän välttämättä osaa lopettaa lasten synnyttyäkään. Oma mieheni oli ilmoittanut työpaikallaan jo ennen minun tapaamistani, että hän ei sitten tee (ainakaan jatkuvia) ylitöitä. Avioliittomme aikana hänellä on ollut ehkä _kaksi_ ylityöjaksoa, jotka kestivät kumpikin viikon, puolitoista. Ja kuvaava tilanne on, että mieheni sanoi kerrankin kieltäytyneensä ylitöistä, koska oli jo ehtinyt luvata vievänsä lapset uimakouluun. Monta muuta kertaa on käynyt ilmi, että perhe on sivuuttanut työn. Se tarvis on tullut ehkä kerran, pari vuodessa, jolloin hän on tarvinnut työajastaan pari tuntia lasten asioiden hoitamiseen.
Lue kuitenkin myös Vaniljan kirjoitus. Käy oman miehesi kanssa samantapainen keskustelu kuin hän omansa kanssa (oli jossain aiemmassa ketjussa, ja hän näytti vastaavan tässäkin ketjussa). Jos oma miehesi asennoituu samaan tapaan kuin Vaniljan mies, en suosittele häntä lapsesi/lastesi isäksi.
Miten muiden lapset suhtautuvat avomieheesi? Minä tunnistin loistavan isän lapsilleni siitä, että hänen sisarensa lapset ryntäsivät kiljuen silloisen miesystäväni (nykyisen mieheni) kimppuun.
Ainoa jolla on vastaukset näihin kysymyksiin "pitäisikö minusta tulla äiti/isä" on Jumala. Avaa itsesi kokonaan ja huuda "Jumala, tapahtukoon Sinun tahtosi" ja sen jälkeen anna elämän kertoa saatko lapsia. Jos et, se on paras ratkaisu. Jos saat, se on paras ratkaisu. Ihmiset, herätkää! Ulos itsekkyys ja typeryys! Finito kaikki sellanen nysvääminen oman navan ympärillä - maailma on valtava, laaja ja me ihmiset voimme loistaa taivaallista valoa ja nousta kaiken pikkumaisen yläpuolelle.
Ihminen ei ole keskinkertaisuusolento vaan Jumalan kuva, Jumalan joka rakastaa ja johdattaa kun sitä Häneltä pyydämme. Silloin elämämme on täydellistä! Vaikka se olisi täynnä tuskaa ja luopumista, se on täydellistä elämää.
ps. säälittää että ihmiset jotka eivät tajua mistään mitään tekevät lapsia, jotka sitten eivät hekään tajua mistään mitään. Kunpa ensin tulisi viisaus, sitten vanhemmuus...silloin asiat todella muuttuisivat.