Elämä yksin

on sentään perhettä mutta ei yhtää kavereita...

Ei kavereita kannata olla nykysin, kun kaikki kusettaa.

Kavereita on muutama, joista joitain näen ehkä kerran pari kertaa kuussa. Sukulaisia käytännössä vain yksi.

Minä olen täysin yksin. Välit perheeseen ovat katkenneet koska olivat huonoja vanhempia. Kun valmistuin ammattiini, muutin kauas opiskelupaikasta. Uudessa asuinpaikassani en ehtinyt tutustumaan keneenkään kun jäin työttömäksi. Nyt työttömänä elämäni hävettää niin paljon etten edes halua tutustua keneenkään. Olen vain kotona, kirjastossa ja käyn kaupassa.
Onneksi on sentään netti, niin voin edes jossain jutella ihmisille.

Vapaa aikani vietän käytännössä pääosin yksin...Mulla on omat harrastukset ja omat jutut joidenka ympärillä elämä pyörii. En sillä tavalla ole kaivannutkaan ystäviä enää aikoihin.....Minulla ei vain ikäänkuin ole enää sellaista jakamisen tarvetta. Tuntuu, että kaikki puheet on vaan semmosta jonninjoutavaa ja mitään sanomatonta höpinää. Merkityksetöntä. Jotenka en oikeastaan ketään ihmistä päästä sillätavalla läheiseksi, että ihan vapaa-aikaakin yhdessä alkais viettää. Työpaikoilla ja näin kyllä mielellään höpisee ja kuuntelee toisten juttuja.. Lähinnä viikonloppujen baari reissuille kaipaisin höpinä kavereita.

Välillä tulee käytyä yhden kaverin kanssa urheilemassa, eli ainoa kaverikontakti on ehkä 1-2 kertaa kuukaudessa. Työn ulkopuolella sitä miettii että mitä tällä kaikella ajalla tekisi.

Lähes yksin, ainoastaan vanhempia näkee välillä.

Onhan tuossa vanhemmat ja lapsiani tapaan kerran viikossa, mutta muutoin aika menee yksin. En ystäviäni jaksa ruinata kahville, koska ovat naimisissa ja suurimmalla on lapsia, joten heillä ei aika riitä. En myöskään tästä syystä jaksa pahemmin pitää heihin yhteyttä. Netissä taas on jokunen fb kaveri, joiden kanssa juttelen, mutta kaiken muun teen yksin aina.

Tavallaan on kavereita ja tavallaan ei, miten sen nyt ottaa. Viimeisen kolmen vuoden aikana olen kaverin saanut mukaan keikalle tai bileisiin kerran aiemmin ja nyt joulukuussa toisen kerran. Muuten sitä mennään yksin. Jos en yksin mene, jäisin kaikesta paitsi, joten ainoa vaihtoehto on mennä yksin, vaikka seura kelpaisi.

Minä

Olen työtön ja kaveriton. Harrastan salilla käyntiä

Parasta olis kai olla täysin kaveriton koska naiskontaktittomana pidetään tietenkin homona jos kavereina on vain miehiä.

Ei koskaan kavereita (joten se siitä palstamyytistä, että naisilla on aina joku), ei koskaan poika/miesystävää, vanhempia ei voisi vähempää kiinnostaa, kun niillä on uudet, jännittävämmät perheet kuin mihin minä kuuluin. Sukulaisia on vähän ja ne muistaa vain silloin, kun haluaa rahaa (mitä mulla ei ole).

Kylläpä tämä elo melko yksinäistä tuppaa olemaan. Vanhemmat asuvat tasan toisella puolella Suomea ja niitä näkee lähinnä kesäisin ja soitellaan silloin tällöin. Pari "kaveria" on. Toista näkee muutaman kerran vuodessa ja toista en ole nähnyt pariin vuoteen. Silloin tällöin soitellaan ja yleensä nekin menevät kaverin ongelmia kuunnellessa.

Nykyisellä paikkakunnalla olen asunut kohta 10v ja sinä aikana minulla on käynyt vieraita kolmesti, vanhempani pari kertaa ja toinen kavereista oli muuttoapuna tavaroita tuomassa. Onneksi töissä näkee muitakin ihmisiä niin ei ainoat ihmiskontaktit tule aamulla vessan peilistä ;-)

Muuten yksinäinen, mitä nyt välillä käyn huorimassa!