En ymmärrä, mikä minussa on vikana. Olen 29-vuotias, enkä ole eläessäni tuntenut vetoa kuin kahteen ihmiseen, ja nekin tapahtuivat nuoruudessani. Olen hyvin romanttinen ihminen, haluaisin kumppanin ja käynkin kovasti tapahtumissa ja treffeillä etsimässä sitä oikeaa. Ihania miehiä löytyy vaikka kuinka. Mutta kun en pysty ihastumaan yhteenkään heistä!
Nytkin tapasin yhden todella mukavan miehen, jonka kanssa on kiva viettää aikaa. Mieskin on kiinnostunut minusta, hän olisi kaikin puolin täydellinen. Mutta pelkkä ajatus siitä, että hän koskettaisi minua, pelottaa. En halua, että hän suutelee minua, en halua, että herään aamulla hänen vierestään. En ole koskaan ajatellut kenestäkään niin. Kukaan ei ole saanut minua tuntemaan, että tuota ihmistä minä haluan suudella. Miksi? Olen kuitenkin tavannut lukuisia ihmisiä, yrittänyt tutustua ja treffailla, eikä minulla ole mitään kriteerejä. Kerran olen yrittänyt seurustelua ihanan miehen kanssa, mutta eihän siitä mitään tullut, kun mies ihmetteli, miksi en halua suudella tai seksiä tai mitään.
Olen aina haaveillut hellästä ja lämpimästä parisuhteesta, perhosista vatsassa ja siitä, ettei voi lakata ajattelemasta toista. Mikä minussa on vikana, etten ole kokenut sitä koskaan? Vai onko sellaista oikeasti olemassa? Valitaanko mies vain sen mukaan, että hän on hyvä tyyppi ja ehkä se tunne joskus herää? Vai onko oikeaa rakkautta oikeasti, mutta minä en vain syystä tai toisesta ole päässyt sitä kokemaan?
Alan olla epätoivoinen. Kaikki ystävät ovat naimisissa ja sanovat, että miksei sinulle kukaan kelpaa. Kelpaisi ihan kuka tahansa, kunhan vain edes vähäsen ihastuisin häneen! Voiko sitä jotenkin pakottaa, opetella? Voiko seurustelusta muka tulla jotain, jos suutelee vasten tahtoaan, menee sänkyyn, vaikkei oikeasti haluaisi? En koe olevani aseksuaali tai aromanttinen ja rakastan rakkaustarinoita. Oikeassa elämässä en vain pysty kokemaan niitä, enkä ymmärrä miksi. Miksi toiset ihastuvat joka päivä, mutta minä en ole ihastunut vuosikausiin? Jos joku on käynyt läpi jotain vastaavaa, vertaistukea kaivattaisiin :(
Järjellä aloittaisin suhteen tämän ihanan miehen kanssa heti. Mutta onko se oikein, kun en halua hänen kosketustaan tai sänkyyn hänen kanssa? Vai syttyykö kipinä, kun ensin pakottaa itsensä mukaan? En ymmärrä, mitä voisin tehdä. Vai onko muka, etten ole tavannut sitä oikeaa vielä? Mutta jos en vieläkään, niin miten muka voisin koskaan tavata? Toiset löytävät miehiä, ihastuvat ja rakastuvat ja tuntevat vetoa milloin kehenkin. Minä vain en. Tämä asia on todella raskas kantaa, enkä halua enää olla sinkku, haluan rakastaa, mutta miten? Mikä minussa on vikana?
Nytkin tapasin yhden todella mukavan miehen, jonka kanssa on kiva viettää aikaa. Mieskin on kiinnostunut minusta, hän olisi kaikin puolin täydellinen. Mutta pelkkä ajatus siitä, että hän koskettaisi minua, pelottaa. En halua, että hän suutelee minua, en halua, että herään aamulla hänen vierestään. En ole koskaan ajatellut kenestäkään niin. Kukaan ei ole saanut minua tuntemaan, että tuota ihmistä minä haluan suudella. Miksi? Olen kuitenkin tavannut lukuisia ihmisiä, yrittänyt tutustua ja treffailla, eikä minulla ole mitään kriteerejä. Kerran olen yrittänyt seurustelua ihanan miehen kanssa, mutta eihän siitä mitään tullut, kun mies ihmetteli, miksi en halua suudella tai seksiä tai mitään.
Olen aina haaveillut hellästä ja lämpimästä parisuhteesta, perhosista vatsassa ja siitä, ettei voi lakata ajattelemasta toista. Mikä minussa on vikana, etten ole kokenut sitä koskaan? Vai onko sellaista oikeasti olemassa? Valitaanko mies vain sen mukaan, että hän on hyvä tyyppi ja ehkä se tunne joskus herää? Vai onko oikeaa rakkautta oikeasti, mutta minä en vain syystä tai toisesta ole päässyt sitä kokemaan?
Alan olla epätoivoinen. Kaikki ystävät ovat naimisissa ja sanovat, että miksei sinulle kukaan kelpaa. Kelpaisi ihan kuka tahansa, kunhan vain edes vähäsen ihastuisin häneen! Voiko sitä jotenkin pakottaa, opetella? Voiko seurustelusta muka tulla jotain, jos suutelee vasten tahtoaan, menee sänkyyn, vaikkei oikeasti haluaisi? En koe olevani aseksuaali tai aromanttinen ja rakastan rakkaustarinoita. Oikeassa elämässä en vain pysty kokemaan niitä, enkä ymmärrä miksi. Miksi toiset ihastuvat joka päivä, mutta minä en ole ihastunut vuosikausiin? Jos joku on käynyt läpi jotain vastaavaa, vertaistukea kaivattaisiin :(
Järjellä aloittaisin suhteen tämän ihanan miehen kanssa heti. Mutta onko se oikein, kun en halua hänen kosketustaan tai sänkyyn hänen kanssa? Vai syttyykö kipinä, kun ensin pakottaa itsensä mukaan? En ymmärrä, mitä voisin tehdä. Vai onko muka, etten ole tavannut sitä oikeaa vielä? Mutta jos en vieläkään, niin miten muka voisin koskaan tavata? Toiset löytävät miehiä, ihastuvat ja rakastuvat ja tuntevat vetoa milloin kehenkin. Minä vain en. Tämä asia on todella raskas kantaa, enkä halua enää olla sinkku, haluan rakastaa, mutta miten? Mikä minussa on vikana?
Vastaukset 11
Vanhimmat
Ja se, että milloin se joku sitten oikein vie jalat alta. Olen aikaisemminkin etsinyt apua tähän ja ihan ammattilaisilta tulee vastaus, että "älä kiirehdi, kyllä se oikea varmasti tulee vastaan!" Mutta tämän ikäisenä alkaa pikkuhiljaa tajuta, että ehkä niin ei olekaan. Jos kukaan ei ole tähän ikään mennessä vienyt jalkoja alta, niin miksi veisi tulevaisuudessakaan? "Tulee vastaan kun vähiten sitä odotat!" Tuleeko?
Ap, olisin voinut kirjoittaa tekstisi. Olet selvästi hyvin valikoiva henkilö, mikä on hyvä juttu. Tunnistat miehet, joiden kanssa on vain ystävyyttä ja joiden kanssa voisi olla muutakin, intohimoa ja romantiikkaa. Valitettavasti niitä ihania kemiaa herättäviä miehiä on aika harvassa. Toisaalta olisi surullista päättää tyytyä puoliksi kivaan, ja elää intiimissä suhteessa miehen kanssa, jonka kosketusta ei halua oikeasti... kauheampaa.
Kemiaa ei voi luoda, jos sitä ei ole. Se ei tule ajan kanssa. Pääasia on säilyttää kyky huomata, kuka on se oikea ja kuka ei eli pitää kiinni kriteereistään. Itse kohtasin lopulta elämäni miehen, mutta vasta nelikymppisenä. aika vanhana, jos olisin halunnut perustaa perheen. Hän on kuitenkin juuri sellainen, josta olen aina unelmoinut.
Mietin aikoinaan, ovatko sellaiset intohimoiset rakkaustarinat, joista kerrotaan kirjoissa ja leffoissa, totta vai pelkkää satua. Aloin jo uskoa, että ne ovat satuja, ettei sellaista ole oikeassa elämässä. Olin väärässä - sellaista on todellakin olemassa! On aivan mahtavaa olla yhdessä sellaisen itselle oikean kumppanin kanssa. Toivottavasti sinäkin löydät omasi. Ikävä puoli siinä prosessissa vain on, että voit joutua odottamaan pitkään. Minun mielestäni se oli sen arvoista, mutta jokainen päättää itse millaisen elämän haluaa rakentaa.
No ehkä olet lesbo tai joku aseksuaalinen
Aloittaja ei missään vaiheessa sanonut olevansa ihastunut naisiin vaan ainoastaan miehiin. Se ettei ihastu jokaiseen vastaantulijaan ei tee kenestäkään homoa. Olen itsekin hyvin valikoiva enkä voi sille mitään että ihastun harvoin. Teini-ikäisenä ihastuksia oli harva se viikko mutta nykyään ei juurikaan enkä ole vasta kuin 21 vuotias. Sitä tunnetta ei voi pakottaa, se tulee joko luonnostaan tai sitten ei ollenkaan. Ei aloittaja ole yksin tämän asian kanssa. Meidänlaisia on monia.
Olen yrittänyt rakentaa suhdetta järkipohjalle eli ilman ihastumista, mutta ainakaan minulla se ei onnistunut.
Ihastuminen lienee pitkälti kemiaa, hormonitoimintaa, feromoneja, mitä lie. Mutta on se myös tunnetta/kognitiota, eli uskon, että ihminen voi myös luoda omassa mielessään esteitä ihastumiselle.
Yksi vaihtoehto olisi käydä ihan asiantuntijan luona keskustelemassa siitä, onko taustalla joku trauma tai pelko, mikä estää "heittäytymästä" ihastumiseen.
En ole lesbo, sillä koen vetoa miehiin enkä aseksuaalinen, sillä haaveilen romantiikasta ja rakastan rakkaustarinoita. Olen myös käynyt terapiassa hoidattamassa pääkoppaa, eikä mitään tarumoja tai pelkoja pitäisi olla enää käsittelemättä. En tajua, mistä sitten kiikastaa! Miksi muut löytävät, mutta minä en?
ei aseksuaalinen tarkoita sitä etteikö romantiikasta välittäisi; se liittyy seksiin, nää kaksi asiaa eivät ole yhtä kuin.
Ehkä olet vain nirso/valikoiva? En minäkään ihastu juuri koskaan.
"Kukaan ei ole saanut minua tuntemaan, että tuota ihmistä minä haluan suudella. "
Pidätkö hellyydestä aloittaja tai kosketteletko mielellään ihmisiä, halailet jne.?
Entäs lapset/lemmikit?
Itselleni tulee mieleen lähinnä kehollinen läsnäolo ja se että on jotenkin luonut idealistisen kuvan rakkaudesta jota ei voi saavuttaa elämässä ja toisen ihmisen läsnäolo tuntuu vieraalta ylipäätään.
Minusta ainakin on eroa siinä pystyykö olemaan toisen osapuolen kanssa missään läheisessä tekemisessä tai tunteeko vastenmielisyyttä tai sitten onko ihastunut.
Ainakin liikaa arvuuttelet asiaa. Mielestäni kannattaa kokeilla jos mies muuten tuntuu sopivalta sitä läheisyyttä ja lopettaa sitten jos fiilis ei parane.
Minullekin tulee aloituksen perusteella jotenkin vaikutelma, että ongelma liittyisi nimenomaan fyysiseen puoleen, jonkinlainen alitajuinen seksin pelko kenties? Onko sinuun pienenä valettu jotain seksuaalisuutta tukahduttavia käsityksiä tai oletko kokenut jonkin trauman?
Voihan tietysti olla, että kyse on puhtaasti siitä että kukaan mies ei ole vielä kääntänyt sitä romantiikkavipua sinussa, siihen sisältyy myös seksuaalisuus. Sitä "oikeaa" kun ei nimittäin ole ihan helppo löytää. Sinulle on ehkä olemassa vain hyvin pieni joukko näitä "oikeita". Mutta kun sellaiseen törmäät niin tiedät sen kyllä, sen voin luvata.
Seksiä en ole kiinnostunut harrastamaan ja kyllä, pelkään sitä. Haluan kuitenkin olla fyysisesti lähellä, pidän halailusta ja suukottelusta itselleni tärkeiden ihmisten kanssa, mutta eipä tämän ikäisenä enää vanhemmat tai kaverit enää sillä tavalla halaile... Turhauttavaa :( Eli kyllä koen haluavani olla fyysisesti lähellä tulevaa miestäni, nuoruuden ihastumisia olen ollut vahvasti lähellä, enkä tiennyt paremmasta. Onko muita kohtalotovereita, jotka ovat saaneet odottaa sitä oikeaa jo aivan liian kauan?
Hei aloittaja.
Minullakin on tavallaan samankaltainen tilanne.Edellisestä kunnon ihastumisesta on 5 vuotta. Olen tosin vasta 22 vuotias. Itsekin haluaisin olla jonkun naisen lähellä. (ihan vain halata)
Olen vain tarkka siitä kenet päästän niin sanotusti iholle. Jollain tavalla ihmiseen pitää mielestäni luottaa että lähelle uskaltaa päästää. Seksistä puhumattakaan.
Itse en juurikaan halua koskea koska se todennäköisesti (vaikka olisi vain halaus) tulkittaisiin häirinnäksi. En vaan jotenkin uskalla ujouteni takia edes jutella ihmiselle ellen tunne häntä entuudestaan jostain.
Ja nämä ihastukset mitä minullaon ollut ovat jostain syystä aina varattuja. :( Paha siinä on itse mitään tehdä.
Kuitenkin esim Facebookissa monet naispuoliset sanoo että mulle on "helppoa puhuu" että ilmesesti jotain teen oikein.