Kenelle eutanasia sallittaisiin?

Te, jotka kannatatte eutanasialakia, keille eutanasia tulisi lain mukaan sallia, jos sitä itse pyytää?

Fyysisesti sairaille? Millä tavoin sairas täytyisi olla, ja miksi raja vedettäisiin juuri siihen? Käykö diabetes? Entä Parkinsonintauti? Astma? ALS? Psoriasis? Jos kyseessä on siis henkilö, joka itse kärsii sairaudestaan, vaikka muut sitä vähättelisivät.

Vammaisille? Esim. auto-onnettomuudessa halvaantuneet? Kaulasta alaspäin halvaantuneet? Vyötäröstä alaspäin halvaantuneet? Henkilö, jonka jalat on amputoitu? Kuulovammaiset? Näkövammaiset? Henkilöt, joilta on amputoitu kaksi sormea? Toinen käsi ranteen kohdalta? Edelleen puhutaan ihmisistä, jotka itse kärsivät tilastaan ja haluavat eutanasiaa. Mihin vetäisitte rajan, ja miksi? Vai vetäisittekö ollenkaan?

Entä henkilöt, joilla ei ole sairautta, vaan vain poikkeavuutta enemmistöstä tavalla tai toisella, ja vaikka heidän oma tilansa ei itsessään aiheuttaisi heille kärsimystä, yhteiskunnan suhtautuminen ja kielteiset ennakkoluulot aiheuttavat? Esim. homoseksuaalit, epämuodostuneet, transsukupuoliset, biologisesti intersukupuoliset?

Entä lapset? Jos lapsi lääketieteellisesti tai sosiaalisesta poikkeavuudesta aiheutuvan kärsimyksen takia täyttää asettamasi kriteerit, ja haluaisi kuolla, tulisiko hänelle sallia eutanasia? Tulisiko vanhemmilta kysyä lupa?
16294
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Eihän tuonkaltaiset, maan parlamentin äänestyksellä hyväksytyt lakialoitteet ole tarkoitettukaan pakollisiksi, koskemaan yleistä terveydenhoitoa vaan olisivat joissakin tapauksissa hyväksyttäviä.

Ne maat, joissa eutanasia on sallittua, Sveitsi tai Hollanti voivat tarkoin kriteerein potilaan o m a s t a pyynnöstä auttaa häntä arvokkaasti poistumaan tästä elämästä, josta on tullut vai loputonsa kipua ja tuskaa ilman paranemismahdollisuutta. Tämä lääkärin tutkimuksen perusteella.

Äänestä
  • Niin. Aloittaja kysyikin, että m i s s ä tapauksissa eutanasia olisi sitten henkilön o m a s t a p y y n n ö s t ä sallittua? Mihin ryhmiin vetäisit rajan, ja miksi?

    Äänestä

Esimerkkilistasi kertoo että et ole tutustunut millaiseen kärsimykseen eutanasiaa haetaan.

Tässä esimerkki sietämättömästä kivusta, juttelisitko tällaisten ihmisten kanssa mukavia jotka eivät edes pysty pesemään naamaansa päiviin kohtauksen jälkeen ja elämä on pysyvää kivun odotusta... pyytäisitkö heitä odottamaan että parannuskeino keksitään vai antaisitko heille turhaa toivoa rukouksen muodossa?

https://www.youtube.com/watch?v=M-Y67grdpoE

https://www.youtube.com/watch?v=O8nNb25wyUA

Entä ihmiset joiden persoonallisuus katoaa taudin edettyä etkä saa heihin mitään kontaktia, näet vain että he kärsivät. Hyvällä hoidolla elävät vielä kuukausia ehkä, ennen kuin kuolema korjaa? Tällaisen minä olen seurannut läheltä. Sanotko että tuollainen kärsimys on oikein?

Äänestä

Kaikille. Ihmisellä on oikeus kuolla jos hän niin haluaa.

Äänestä
  • Juuri siksi eutanasia-lain saaminen Suomeen olisi tärkeätä. Olen käsittänyt, että kirkkomme johto jarruttaa eutanasian käyttöönottoa. Nykyään on pakko elää.

    Äänestä

  • oikeus kuolla kirjoitti:

    Juuri siksi eutanasia-lain saaminen Suomeen olisi tärkeätä. Olen käsittänyt, että kirkkomme johto jarruttaa eutanasian käyttöönottoa. Nykyään on pakko elää.

    Jännä, että usein eutanasian vastustajat ovat innokkaita kuolemantuomion kannattajia.

    Äänestä

  • Ai, onko noin? Itse vastustan kuolemantuomiota ehdottomasti, mutta eutanasiaa toivon lailliseksi tässä maassa.

    Kuolemantuomio on yhtä kuin vapautus rangaistuksesta, se on ihmisen päästäminen pois miettimästä tekojaan ja kantamasta vastuutaan. Eutanasia taas on armoa, kun mitään elämää ei enää ole edessä.

    Äänestä

  • Kuolemaonvapautus kirjoitti:

    Ai, onko noin? Itse vastustan kuolemantuomiota ehdottomasti, mutta eutanasiaa toivon lailliseksi tässä maassa.

    Kuolemantuomio on yhtä kuin vapautus rangaistuksesta, se on ihmisen päästäminen pois miettimästä tekojaan ja kantamasta vastuutaan. Eutanasia taas on armoa, kun mitään elämää ei enää ole edessä.

    Olen samaa mieltä kanssasi. En hyväksy kuolemantuomiota. Mutta muistaakseni mm. Sveitsissä on klinikoita joissa annetaan mahdollisuus eutanasiaan.
    Mikäli henkilö on parantumattomasti ja vakavasti sairas ja kykenee tekemään juridisesti pätevän säädöksen eutanastiastaan niin se olisi hyväksyttävä.
    Monelle tulee vain vastaan taloudellinen ja korkea kynnys.

    Äänestä

Kannatan tasa-arvoa. Jos eutanasialaki otetaan käyttöön niin totta kai kaikille ihmisille vapaasta tahdosta jos hän sitä haluaa. Ihmiset ovat saman arvoisia, kukaan ei ole toista arvottomampi.

Äänestä

Minä sallisin kaikille, joiden tilaa ei voida lääketieteellisesti parantaa ja jotka i t s e pyytävät eutanasiaa perustellen sitä lääketieteellisesti tms. parantamattomalla kärsimyksensä aiheuttajalla.

Alloittajan listasta parantumattomasti sairaat (ALS jne.), leikkaushoidolla tai kuntoutuksella parantamattomat vammautuneet (pysyvä halvaus, raajojen amputointi jne.) ja parantumattomasti poikkeavat (esim. homoseksuaalit jne., jos ns. eheytyshoitoa on kokeiltu ja se ei tepsi).

Äänestä
  • Lisään tuohon listaan fundamentalistisen uskonnonharjoittamisen. Nämä tosin yleensä eivät itse ymmärrä tilaansa, joka muille on kauhistuttava.

    Äänestä

  • uiehgps kirjoitti:

    Lisään tuohon listaan fundamentalistisen uskonnonharjoittamisen. Nämä tosin yleensä eivät itse ymmärrä tilaansa, joka muille on kauhistuttava.

    En kirjoittanut yllä olevaa kommenttia.

    En ole sitä mieltä, että uskovaisille pitäisi antaa eutanasiamahdollisuus. En itse edes oikein usko eheytyshoitojen tepsimiseen, mutta miksei sitä voisi varmuuden vuoksi kokeilla? Tavallaan viimeisenä oljenkortena niille jotka itse haluavat muuttua heteroiksi ja jotka eivät halua elää homoseksuaaleina (mm. yhteisön asenteiden takia tai muuten vaan poikkeavuudesta kärsimisen takia). Mitä siinä häviää?

    Äänestä

Eutanasiaa ei tule sallia yhdellekään aloittajan mainitsemalle ryhmälle eikä kenellekään muullekaan, jolla on vielä elämää edessään sairaudesta, vammasta tms. syystä huolimatta. Armollinen kuolema on paikallaan vasta sitten, kun mitään elämää ei ole enää olemassa, tulemassa eikä näköpiirissä tulevaisuudessa. Ts. kun elämä on sidottu vuoteeseen ja toiset hoitavat elintoiminnot loppuun asti oli hoitaja ihminen tai kone.

Aloittaja ei selvästikään ymmärrä eikä tajua, mitä eutanasia tarkoittaa, joten kannattaa tutustua aiheeseen ennen kuin tarjoilee ryhmiä ja tyhmiä kysymyksiä.

Äänestä
  • Eihän se aloittajan vika ole, että osa niistä, jotka eutanasian sallivaa lakia kannattaa, ovat ehdottaneet mm. aloittajan mainitsemiin ryhmiin kuuluvien ihmisten sisällyttämistä eutanasian piiriin.

    Tässä ketjussakin sellaisia pro-eutanasia -vastaajia. Sinä olet vain yksi heistä. Katsopa siis peiliin ja mieti kunnolla, millaisessa joukossa seisot.

    Äänestä

  • Sössötä sinä vain itsesi puolesta kun minusta et mitään tiedä.

    Äänestä

Ihminen jonka aivokemia ei salli elämän iloa enää ikinä ansaitsee vähintään hyvän kuoleman. Täällä suomessa saattohoidossa pidetään varmaankin hyvässä teko unessa kuolevia elossa mutta eihän se ole elämää jos ei tunne mitään!! Niitä pidetään elossa vaan koska tekopyhät vastustaa kaikkea kuolemaan liittyvää paitsi lemmikeilleen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kyssäreitä kirjoitti:

Te, jotka kannatatte eutanasialakia, keille eutanasia tulisi lain mukaan sallia, jos sitä itse pyytää?

Fyysisesti sairaille? Millä tavoin sairas täytyisi olla, ja miksi raja vedettäisiin juuri siihen? Käykö diabetes? Entä Parkinsonintauti? Astma? ALS? Psoriasis? Jos kyseessä on siis henkilö, joka itse kärsii sairaudestaan, vaikka muut sitä vähättelisivät.

Vammaisille? Esim. auto-onnettomuudessa halvaantuneet? Kaulasta alaspäin halvaantuneet? Vyötäröstä alaspäin halvaantuneet? Henkilö, jonka jalat on amputoitu? Kuulovammaiset? Näkövammaiset? Henkilöt, joilta on amputoitu kaksi sormea? Toinen käsi ranteen kohdalta? Edelleen puhutaan ihmisistä, jotka itse kärsivät tilastaan ja haluavat eutanasiaa. Mihin vetäisitte rajan, ja miksi? Vai vetäisittekö ollenkaan?

Entä henkilöt, joilla ei ole sairautta, vaan vain poikkeavuutta enemmistöstä tavalla tai toisella, ja vaikka heidän oma tilansa ei itsessään aiheuttaisi heille kärsimystä, yhteiskunnan suhtautuminen ja kielteiset ennakkoluulot aiheuttavat? Esim. homoseksuaalit, epämuodostuneet, transsukupuoliset, biologisesti intersukupuoliset?

Entä lapset? Jos lapsi lääketieteellisesti tai sosiaalisesta poikkeavuudesta aiheutuvan kärsimyksen takia täyttää asettamasi kriteerit, ja haluaisi kuolla, tulisiko hänelle sallia eutanasia? Tulisiko vanhemmilta kysyä lupa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu