Oon ollut koulukiusattu armeijaan asti mutta avovaimoni (Leena) jonka kanssa on taivallettu jo 20 v on nostanut minua kerta toisensa jälkeen ja saanut hinattua itsetuntoani ojasta. Mulla ei ole käytännössä yhtään kaveria, Leena on riittänyt mulle enkä ole erityisesti tarvinnut ketään muuta. Jostain syystä minä olen nähtävästi hyvin rasittava tyyppi eikä kukaan halua olla mun kanssa, paitsi Leena:) Hän on hyvin fiksu ja varsinkin kaunis nainen jolta voin aina kysyä ohjeita elämässä (lukenut ihminen). Hänellä on ihmeellinen tietämys valmiina kaikkiin ongelmiin, ja mullahan niitä riittää! Oon monta kertaa ihmetellyt miten ihmeessä hän jaksaa mun päivittäistä kiukuttelua ja naamanurinpäinoloa?! Hän on se Voima ja Aivot jolla minä olen jaksanut eteenpäin nämä vuodet! Mulla on vaan jotenkin pirun heikot hermot (perintö) enkä pysty millään olemaan "viilipytty" elämän kolhuja sadellessa. En kuitenkaan ole milliäkään väkivaltainen (toisin kuin isäni joka murjoi äitiä). Olen kasvanut täysin Leenaan enkä pystyisi mitenkään kuvittelemaan elämää ilman häntä:( Multa ei elämä vaan sujuisi jos ei Leenaa olisi. Appivanhemmatkin ovat täydellisiä! En oo ikinä asunut yksin joten se olisi hirveä tilanne kun oon muutenkin erittäin yksinäinen. Meillä ei ole lapsia eikä hänkään ole enää moniin vuosiin halunnut niitä.
Jatkoin (vieläkin) isäni perheyrityksessä isäni sairastuttua vaikkei työ kiinnostanut yhtään. Muutaman vuoden siinä oltua alkoi psykosoomaattiset oireet tulla päälle: huimaus, päänsärky, vapina, hermovärinä, jännittyneisyys, korvien suhina jne. Kaikista oireista juoksin aina lekurilla tutkimuksissa. Avovaimoni Leena toisti kerta toisensa jälkeen oireiden olevan vain stressistä ja aina olo parani. Oon ollut jo monia vuosia hyvin kiukkunen ja ärtyisä mutta Leena vaan jaksoi kuunnella ja katsella minua:)
Nyt Leenakin jätti minut..
Mun voimia kysytään nyt!
4
304
Vastaukset
- elämää sinulle
Hienoa että sinulla on ollut rinnalla tuollainen enkeli, mutta jospa aika on nyt elää ilman noita tukikeppejä. Aikansa kutakin. Alussa askeleesi ontuvat mutta on hienoa alkaa elää ihan omasta itsestä käsin ja ei vain toisen kautta.
Tietenkin olisi syytä saada sinulla perustelut, miksi Leena lähti; eikö enää jaksanut, jos hän rinnalla oli hiljaa ja väsyi vai repsahtiko vain toiseen. - Aloittaja
3,5 vuotta nyt yksin (kissan kanssa) niin yllättävän hyvin oonkin pärjännyt :) Ei oo ollut ketään ehdokastakaan hänen jälkeen mutta nyt kun menin Tinderiin niin... 46 osumaa tällä hetkellä...
- Mariella
Hei.
Tässä Leena, paitsi että en ole Leena vaan ihan toinen, vastaavassa tilanteessa oleva nainen.
Olen seurustellut bipo ykkösen kanssa n. kolmisen vuotta ja olemme kumpikin yli 50v.
Rakkaus on ollut suunnattoman vahvaa . Rakastuimme ja rakastamme toisiamme yli kaiken.
Suhteen alussa kumpikin asui omassa osoitteessaan mutta silti touhuttiin yhdessä ja matkusteltiin paljon.
Miehelläni oli ollut hyvä, mieltä tasaava lääkitys jo kymmenen vuotta eikä manioista tai masennuksista ollut tietoakaan.
Reilu vuosi sitten muutimme yhteiseen kotiin. Miehelläni alkoi tuolloin lääkitys aiheuttamaan fyysisiä ongelmia niin paljon että lääkitys oli pakko vaihtaa. Siitä johtuen alkoikin paha maniavaihe jolloin mieheni oli sairaalahoidossa n. kaksi kuukautta.
Minä ajoin 60km joka toinen päivä häntä katsomaan. Ihan mielelläni ajoin, koska ikävä ja huoli oli suuri.
Lääkärin vastaanotolle hän halusi minut aina mukaan.
Mies oli tuolloin todella sekaisin. Hän haukkui minua ja uhkaili rikosilmoituksilla ym. ja oli todella ilkeä.
Itkien lähdin useasti sairaalasta kotiin vaikka hoitajat yrittivät lohduttaa kertoen että mieheni on nyt pahasti sairas eikä kannattaisi ottaa puheita niin tosissaan.
Mies pääsi vihdoin sairaalasta kotiin uuden lääkekoktailin kanssa. Olin maailman onnellisin nainen!
Sen jälkeen alkoikin helvetti ja sekavat mustasukkaisuusviestit.
Lähdin ihan mihin vaan, lenkille, ystävilleni, kauppaan niin puhelimeni piipitti viesteistä.
"Missä olet, kenen kanssa olet, taidat olla toisen miehen kanssa?" (Näin siis hieman siistittynä nämä viestit) Todellisuudessa viestit olivat todella sairaita ja voin pahoin kun niitä luin.
Seuraavina päivinä mies itki ja katui viestejään todella ja halusi että lääkitystä muutetaan.
Itse aloin voimaan todella huonosti suhteessamme. Yritin ymmärtää mutta se jatkuva syyllistäminen ja epäily vei minulta voimat. Pidin kotimme kunnossa, rakastin, olin varpaillani koko ajan ettei vaan mies hermostu. Ystävät ja perhe jäivät ihan paitsioon.
Kävimme yhdessä MT-lääkärillä ja jopa parisuhdeterapeutilla että suhteemme saataisiin kuntoon.
Tänään sain tietää että saan oman asunnon ja olen siitä ihan tajuttoman onnellinen!
Mieheni on rikki, mutta yrittää ymmärtää tilanteen.
Haluan hänen kanssaan yhä olla mutta tarvitsen oman tilan minne pääsen jos alkaa ahdistaa.
Ei ole helppoa ei... - Aloittaja
Toivon voimia teille kummallekin!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.337887- 434553
- 314325
Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1893569- 132753
- 312616
- 332339
- 442323
- 1642023
Vimpelin liikuntahallilla tulipalo?
Katsoin, että liikuntahallista tuloo mustaa savua. Sitten ovet pärähti hajalle, ja sisältä tuli aikamoinen lieska. Toise501660