yhtäkkinen mykkäkoulun pito

hämillään

Tutustuin noin 3 viikkoa sitten erääseen mieheen. Aluksi vietimme aikaa paljon kahdestaan ja yökyläilyäkin pariin kertaan. Eräänä päivänä hän kertoi pitävänsä minusta ja sanoi kaikkea. Tunnusyin itsekkin omat tunteeni hänelle mutta sanoin että haluan edetä hitaasti ja se sopi hänelle. No sitten yksi kerta kun olin yötä hänen luonaan niin lähti homma hieman hanskasta. Hieman pussailua ei sen suurempaa ja aloittajana oli mies. No sitten pari päivää sen jälkeen hän muuttui hieman oudoksi ja lähetti viestiä että ei tiedä haluaako mitään suhdetta kun häntä ahdistaa suhteet tällä hetkellä. No sitten hän vielä ehdotti että oltaisiin kavereita, ja niinhän alkujen aluksi pitikin tutustua aluksi pidempään. Sitten siitä vielä samana iltana hän lähetti että kyllä meistä voisi tulla ehkä sittenkin jotain kunnes tunnetaan paremmin. Sitten ssnoin hänelle että onko hän nyt varma tästä kun ei ole osannut päättää. Hän vastasi että on nyt hieman sekaisin ja tarvitsee aikaa miettiä. Emme ole nähneet pitkään aikaan. Sitten yritin sopia näkemisiä mutta hän ei edes jutellut kanssani. Sitten kysyin että miksi hän on kuin eri ihminen yht äkkiä. Hän kertoi että äitinsä joutui sairaalaan tiputukseen ja sanoi ettei huvita nyt jutella kanssani ja moro. Sen jälkeen hän ei ole puhunut kanssani paitsi lähetin hänelle pitkän viestin jossa kysyin että missä nyt mennään jne. Niin hän sanoi vain että jutellaan parin päivän sisällä. Mikä hänelle tuli? Olen vieläkin ihan ihmeissäni...

5

297

    Vastaukset 5

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Oppeliini1

      Sinä hyökkäät intiimiin kanssakäyntiin ventovieraan kanssa ja ihmettelet hänen käyttäytymistään!?

      Tuo mies on aivan oma itsensä. Hänen käyttäytymisensä on juuri sitä mitä hän on. Jos olisit tutustunut häneen ensin, sitten muuttunut pikkuhiljaa ystäväksi, olisit saanut paljon paremman kuvan miehestä.

      Sensijaan sinä menit takaperin puuhun- ts teit kaiken aivan väärässä järjestyksessä.
      Vähemmästäkin toinen tuntee vastenmielisyyttä sinua kohtaan.

      Pyysitkö edes maksua kun "ajauduit" sänkyyn hänen kanssaan?

      Ehkä opit tuosta sen verran että seuraavan miehen kohdalla annat hänelle tilaisuuden tutustua sinuun ja sinä häneen ennkuin käyt päälle. Näytä toiselle ainakin hitusen verran kunnioitusta!

      • hämillään

        Siis minä halusin että ensin rauhassa ystävystytään, mutta hän meni hieman eteenpäin enkä siinä sitten estellyt. Sitten hän tämän tekonsa jälkeen sanoi minulle että mentäisiin hitaammin.


      • Jenniina

        Nyt Oppeliini1 rauhoitu. :) Sinulla on monesti hyviä neuvoja, mutta nyt taidat olla haukkumapäällä. Mielestäni tuossa edettiin todella normaaliin tapaan. Aluksi nähtiin paljon - normaalia tutustumista. Hieman pussailua nyt ei niin paha ole, että siitä pitäisi maailman mennä sekaisin ja ketään maksulliseksi nimetä. Eikä mielestäni hänen kertomuksessaan käy ilmi että hän olisi hyökännyt kimppuun.

        Ja aloittajalle. Tosiaan kannattaa harkita tuon miehen kanssa jatkamista. Jos hän on nyt tuonut itsestään noin hankalan puolen esiin, niin ennustaa se hankalaa parisuhdetta. Todennäköisesti.


    • Rabbit

      Sitä rupes ahdistaa se liika läheisyys.
      Varmasti puhu totta äidistään ja jos on huolia ja murheita niin sillon ei jaksa tunteilla.Ja jos joka pvä painostat häntä ni ei ihme jos perääntyy.Anna sille aikaa.Kyl se ottaa yhteyttä jos sitä kiinnostaa.

    • opixi

      Kun nyt äitinsä on ilmeisimmin vakavasti sairas... Kunnioitat edes, kun annat olla ja odottelet rauhassa.
      Minä ja kamuni ollaan yllättävän läheisiksi tultu kesän ja syksyn aikaan. Rauhassa jutellen, käyden yhdessä luontoretkillä, jne. sitten kun itse sairastuin, olikin siinä rinnalla asioissa ihan 100 prosenttisesti... Tajusin, mitä ajattelee, ettei ihan pikkuhetkeä olla, vaan pitemmälle, ja hyviä ystäviäkin vielä, että synkkaa muutenkin kuin rakkausrintamalla.
      Mies on otus, jolla jos on läheisillä ongelmia, selvittelee niitä alta pois... onhan äiti jokaiselle tärkeä. Mietippä omalle kohdalle. Voit vaikkapa kysyä kun tapaatte, miten äitinsä voi... Huomaa että olet edes kiinnostunut.
      Monesti kun miten ihminen suhtautuu toisen sukulaisiin, huomataan... en minäkään huolisi ihmistä, jolle ensin on hän, hänen ja minun jokin, jos omaiseni makaa tiputuksessa...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1907
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      711
      1299
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      100
      1039
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      904
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      761
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      652
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      69
      522
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      518
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe