Nyt on sellainen tilanne, että olen seurustellut nykyisen avomieheni kanssa ja useampia vuosia ja ollut kihloissakin parisen vuotta. Periaatteessa meillä menee hyvin, mutta ajoittain olen todella epävarma tunteistani enkä aina tiedä, haluaisinko jatkaa suhdetta vai en. Toisaalta mietin tämän saman kaavan aina läpi: mikä miehessäni viehättää, miksi rakastuin häneen ym ym..
Taustoista sen verran, että ihastuin häneen ollessani ihan teini-ikäinen, vasta 15 ja mies oli minua yli 5 vuotta vanhempi. Siksi mietin aika ajoin, ihastuinko häneen vanhemman iän takia vai olenko ihan oikeasti rakastunut. Mies on todella hyvä minulle, mutta pelkään, että hän haluaa lapsia pian (on jo vihjaillut asiasta), kun itse olen vasta parikymppinen eikä asia ole vielä ajankohtainen moneen vuoteen.
Suhteessamme on ollut ala- ja ylämäkiä, joista kaikista olemme selvinneet. Kerran aikaisemmin ihastuin myös toiseen mieheen, mutta laitoin loppujen lopuksi välit kokonaan poikki hänen kanssaan, sillä en halunnut menettää kihlattuani enkä suhdettamme tuon miehen takia. Ja hyvä niin.
Nyt olen kuitenkin ihastunut vanhaan ystävääni, jonka kanssa meillä oli säpinää jo ennen nykyistä avomiestäni. Toisin sanoen silloin, kun olimme ihastukseni kanssa täysiä lapsia. Sitä toisaalta olin myös nykyisen suhteen alkaessa. Ihastukseni on myöntänyt minulle olevansa ihastunut minuun aivan äskettäin, mutta itse kielsin kaikki tunteet tätä kohtaan ja sanoin hänen olevan vain hyvä ystävä, niinkuin toivoisin asian olevankin. Sovimme, että käymme kahvilla tai näemme silloin tällöin, jos aikaa on, mutta emme ole muuten oikeastaan tekemisissä. Toisin sanoen emme soittele tai "chattaile". Silti en saa tätä kaveria mielestäni, vaikka yritän ja haluan.
Olen pohtinut omia tunteitani kaikkia ihmisiä kohtaan, ja olen tullut siihen tulokseen, että pahinta tässä asiassa on se, että pelkään yksin jäämistä. Toisaalta yhtä pahalta tuntuu se, että nykyinen avomieheni jäisi yksin, jos päättäisin jättää hänet. Samalla mietin kuitenkin ihastustani ja sitä, onko oikein olla hänen ystävänsä, vaikka todellisuudessa minulla on tunteita häntä kohtaan. Ja lopuksi mietin myös omaa suhdettani: onko oikein olla nykyisessä suhteessani, vaikka olen ihastunut. Tämä ei siis poissulje sitä, että todella rakastan kihlattuani ja yritän selvittää päätäni.
Kukaan ei tiedä ihastuksestani ja ihastukseni tunteistakin tietää vain paras ystäväni. Pahinta tästä asiasta tekee sen, että mietin, mitä kaikki omat läheiseni, avomieheni läheiset ja ihastukseni läheiset ajattelisivat erostamme ja mahdollisesta myöhemmästä suhteestani ihastukseeni. Sen olen päättänyt, etten avomiestäni petä, vaikka mikä tulisi. Mikään ei loukkaisi häntä pahemmin. Koko asiaa ei paranna se, että omat läheiseni, avomieheni läheiset ja ihastukseni läheiset kaikki tuntevat toisensa, koska asuvat samalla paikkakunnalla.
Auttakaa! Mitä voin tehdä päästäkseni yli ihastuksestani ja jatkaakseni normaalia elämää nykyisen avomieheni kanssa? Tai mitä mieltä ylipäätään olette koko tilanteesta? Pääni halkeaa tästä miettimisestä ja haluaisin vain olla yksin hetken aikaa voidakseni käydä asian läpi kunnolla.
Taustoista sen verran, että ihastuin häneen ollessani ihan teini-ikäinen, vasta 15 ja mies oli minua yli 5 vuotta vanhempi. Siksi mietin aika ajoin, ihastuinko häneen vanhemman iän takia vai olenko ihan oikeasti rakastunut. Mies on todella hyvä minulle, mutta pelkään, että hän haluaa lapsia pian (on jo vihjaillut asiasta), kun itse olen vasta parikymppinen eikä asia ole vielä ajankohtainen moneen vuoteen.
Suhteessamme on ollut ala- ja ylämäkiä, joista kaikista olemme selvinneet. Kerran aikaisemmin ihastuin myös toiseen mieheen, mutta laitoin loppujen lopuksi välit kokonaan poikki hänen kanssaan, sillä en halunnut menettää kihlattuani enkä suhdettamme tuon miehen takia. Ja hyvä niin.
Nyt olen kuitenkin ihastunut vanhaan ystävääni, jonka kanssa meillä oli säpinää jo ennen nykyistä avomiestäni. Toisin sanoen silloin, kun olimme ihastukseni kanssa täysiä lapsia. Sitä toisaalta olin myös nykyisen suhteen alkaessa. Ihastukseni on myöntänyt minulle olevansa ihastunut minuun aivan äskettäin, mutta itse kielsin kaikki tunteet tätä kohtaan ja sanoin hänen olevan vain hyvä ystävä, niinkuin toivoisin asian olevankin. Sovimme, että käymme kahvilla tai näemme silloin tällöin, jos aikaa on, mutta emme ole muuten oikeastaan tekemisissä. Toisin sanoen emme soittele tai "chattaile". Silti en saa tätä kaveria mielestäni, vaikka yritän ja haluan.
Olen pohtinut omia tunteitani kaikkia ihmisiä kohtaan, ja olen tullut siihen tulokseen, että pahinta tässä asiassa on se, että pelkään yksin jäämistä. Toisaalta yhtä pahalta tuntuu se, että nykyinen avomieheni jäisi yksin, jos päättäisin jättää hänet. Samalla mietin kuitenkin ihastustani ja sitä, onko oikein olla hänen ystävänsä, vaikka todellisuudessa minulla on tunteita häntä kohtaan. Ja lopuksi mietin myös omaa suhdettani: onko oikein olla nykyisessä suhteessani, vaikka olen ihastunut. Tämä ei siis poissulje sitä, että todella rakastan kihlattuani ja yritän selvittää päätäni.
Kukaan ei tiedä ihastuksestani ja ihastukseni tunteistakin tietää vain paras ystäväni. Pahinta tästä asiasta tekee sen, että mietin, mitä kaikki omat läheiseni, avomieheni läheiset ja ihastukseni läheiset ajattelisivat erostamme ja mahdollisesta myöhemmästä suhteestani ihastukseeni. Sen olen päättänyt, etten avomiestäni petä, vaikka mikä tulisi. Mikään ei loukkaisi häntä pahemmin. Koko asiaa ei paranna se, että omat läheiseni, avomieheni läheiset ja ihastukseni läheiset kaikki tuntevat toisensa, koska asuvat samalla paikkakunnalla.
Auttakaa! Mitä voin tehdä päästäkseni yli ihastuksestani ja jatkaakseni normaalia elämää nykyisen avomieheni kanssa? Tai mitä mieltä ylipäätään olette koko tilanteesta? Pääni halkeaa tästä miettimisestä ja haluaisin vain olla yksin hetken aikaa voidakseni käydä asian läpi kunnolla.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Minusta kuulostaa, että pieni yksinolo voisi tehdäkin sinulle hyvää. Voisitko vaikka joululomaksi suunnitella jotain reissua yksin tai tyttökavereitten kanssa? Palatessa saattaa tunteisiin olla tullut jo välimatkaa ja saatat helpommin nähdä, mitä haluat.
Epävarmuuskin kuuluu ihmissuhteeseen, samoin kuin ihastumiset, niin ikävää kuin se onkin.... Mutta suosittelen ensi avuksi kavereitten seuraa ja itsenäisiä reissuja:)
Ei riitä,että ihastuu,vaan pitää rakastua.Tämän takia parisuhteet eivät kestä,kun ihmiset vain ihastuvat.
Minusta sinun kuuluisi vielä elää deittailukautta tavata erilaisia miehiä. Muuten harmittaa vanhempana.
Älä aloita salasuhdetta vaan eroa reilusti ja tapaile sitten muita