Kolarin Kunnan suojatyöpaikat....

Vierestä nähnyt

Naurattaa tämä kunnan politiikka, jos ei ole demari/ vasuri tai sitten on väärä sukunimi niin ei sitten millään ole suotu töitä kolarin kunnan alueella, kunnan huoltomiehet on kuin enne oli TVH:n miehet että 6 katteli kun kone teki hommia, nykysin nuo kunnan huoltopalvelun eli teknisen puolen alamaiset ajaa pillurallia ja kerää kilometrikorvauksia. Tulis kuntaliitos ja sellaiseen kuntaa jotta loppuis tuo puniikki ajattelutyyli viimein. Vasurit on täällä niin kateellisia toisille ettei vain eurokaan mene oman taskun ohi. Ei se ihme jos nuoriso muuttaa pois kun lähtevät opiskelemaan, kunta menettää verorahoja ja ei ihme jos kkirkonkylä alkaa muistuttaan aavekaupunkia, yks hikinen bubi ja kommarien omakauppa valtsu sinnittelee vielä kiikunkaakun hengissä. Ei tule uutta verta eikä juurikaan menestyvää uutta yritystä paikkakunnalle, ne yritykset jotka joten kuten on voimissaan niin on niistäkin yksi joka ei ole kunnan armoilla työn saannin suhteen, on omatoiminen yrittäjäperhe joka on laajentanut toimiaan ja tuotantoaan, hyvä niin, mutta sitten on tietyt jotka nuoleskee kuntaanpäin saadakseen kaikki mahdolliset urakat kunnaltakin, kundit kulkee posket ruskeana kakasta ja naama hymyssä kun on saanut teknistä puolta nuolla että oikein roiskuu : D :D :D

29

720

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lurps lurps

      Mitäs urakkaa/työtä sinä kelvoton et saanut?

      • D. D: D JATKETAAN

        en tarvi "luuseri "urakka/työtä" tulen toimeen ilman "sovittavia töitä tekemättä".....


    • D: D: D JATKETAAN

      ...juuri niin, eihän siellä ole muita kun " henkilöitä " jotka ei osaa kirjoittaa omaa nimeään " työstä puhumattakaan " ei muuta mahdollisuuta "elämäään" kun suojatyöpaikka ja kuntalaisethan maksaa....ihmetyttää teknisentoimen menettely, ammattitaito puuttuu sieltäkin...no, jokainenhan pystyy tarkistamaan pätevyyden ja alalle sopivuuden.....Ps. kävin taannoin kiinteistönhoitajien sos.tiloissa......hupsista siellähän oli sänky lepoa varten, televisiso ajan vietteeksi " kokki, opetteli ilmeisesti aakkosia " hirvikäristystä valmistaessa.....D: D: D JATKETAAN TÄSTÄ

    • poka_ mikhän

      Se se vain kumma homma on. Muuala pittää olla kepuli, että mithän kunnan hommia sais? Solekko pittää roolia, poka mikhän.

      • ei poskhet kah....a

        no ei se ole poka mithän kun menhet ja piät rooliha....nooleskelet niihtä " posket ruskeana ja hyylet limhaisina " niin kyllä yks poka vielä mahtuu, monthun reunalle katheleen kun " työnjohto " tekhee töijhä... ps. ku kunholla heität keitsin olet sihe suosikki varihikollakki....tsemppiä työhön hakuun poka


      • varis1
        ei poskhet kah....a kirjoitti:

        no ei se ole poka mithän kun menhet ja piät rooliha....nooleskelet niihtä " posket ruskeana ja hyylet limhaisina " niin kyllä yks poka vielä mahtuu, monthun reunalle katheleen kun " työnjohto " tekhee töijhä... ps. ku kunholla heität keitsin olet sihe suosikki varihikollakki....tsemppiä työhön hakuun poka

        Melkonen etelän pelle. Ei yhtään hoota kohallaan.


      • Yksi-sitoutumaton

        On seko pittää tuota murretta matkia ko ei se onnistu mitenkhää, melkosta mongerrusta, no se siitä, kolarissa on aina ollut tietynlainen hiearkia, jos kattoo ketä kunnantalolaki on töissä niin kaikki net on keskehnään sukau toisilheen ja sen mukhaan net perriytyy muukki työt kolarissa, tyyhliin isältä pojale. Oikeanvärinen taistolaispassitaskussa niin jo olet tervetullu joukhoon, muuten et! Että tämmöstä se Kolarissa, suomen kolmanneksi punasin kunta suomessa :D :D :D


      • hoolisti
        ei poskhet kah....a kirjoitti:

        no ei se ole poka mithän kun menhet ja piät rooliha....nooleskelet niihtä " posket ruskeana ja hyylet limhaisina " niin kyllä yks poka vielä mahtuu, monthun reunalle katheleen kun " työnjohto " tekhee töijhä... ps. ku kunholla heität keitsin olet sihe suosikki varihikollakki....tsemppiä työhön hakuun poka

        Ei yhtään hoota kohalhaan, etelän pelle.


    • mopamba

      Jokaisessa Lapin vasurien kunnissa sama ongelma. Vaaleissa voi asiaan
      vaikuttaa. Ei noita räkänokkia kannata elättää. Ovat vielä olevinaan.

      Aivot hukassa. Ovat laiskoja, alkoholisteja ja kateellisia. Siinäpä kunnilla
      loistava arvovalinta? Autot pois, töihin ja tarkka neuvostoliiton aikainen
      valvonta päälle. Muuten hukka perii.

      • hoppu loppu

        juu olet mopamba aivan oikeassa, ne ovat juuri mitä "kuvailet" opettelevat "aakkosia käristyksen kera" me kuntalaisethan maksamme noiden palkan ja kuvittelin "hoppu äkin " puuttuvan asiaan "hiljaista" vai oma etu taas ja ruskeana naamataulu kauttaltaan.....mieti ketä äänestät jatkossa....


      • haloo1
        hoppu loppu kirjoitti:

        juu olet mopamba aivan oikeassa, ne ovat juuri mitä "kuvailet" opettelevat "aakkosia käristyksen kera" me kuntalaisethan maksamme noiden palkan ja kuvittelin "hoppu äkin " puuttuvan asiaan "hiljaista" vai oma etu taas ja ruskeana naamataulu kauttaltaan.....mieti ketä äänestät jatkossa....

        Uskomatonta tekstiä!! Kannattaisko kuulkaa käydä oma järjenjuoksu testaamassa ennen ku suollatta suustanne mitä sattuu. Arvostelijan osa on niin helppo mut ei taija muuhun ollakkaan. Kellä varaa mennä arvosteleen kenenkään työtä no ehkä niille se passaa jotka ei ite töitä tehe. Epäillä sopii onko näillä paskan puhujilla aivoja ollenkaan?


    • haloo2/hoppu loppu

      niinhän se vain on....että " se koira ärähtää johon kalikka kalahtaa " " paskan puhujat tai oman edun tavoittelijat " päämäärä on oma etu.....ps. on niin helppo arvostella ko. työskentelyä kun joutuu läheltä seuraamaan, valitan HALOO 1.....

      • yllättynyt

        ihan pitäis sanakirja ottaa,että välillä tajuais.hoota on niin helkkaristi.mutta vähän vipinää kuitenkin tähän ajatustenvaihtoon.olen seurannut,että kolarissa joko nukutaan tai naidaan.yllättynyt


    • ei yllättynyt

      .....kolari on yllätyksiä täynnä joko nukutaan, naidaan tai opetellaan aakkosia töissä.....

    • "näköharaha"

      no mutta olihan se näky " siellä ne pojat istu taas kun kukot orella ( 4 kpl :tta ) kun joulukuusta pystytettiin ......

    • hoppu loppu

      niin se vain on että, aakkosia opettelevan kokin luona on paikka avoinna " käynnistä pappatunturi " tsemppiä " haastatteluun ".....ps.tai paikkahan on selvä..

    • skimpaaja

      Kolarihan on ainoa kunta suomessa tai peräti maailmassa jossa kunnan palkka menot ovat isommat kun terveydenhuollon menot. Kunnassa väki vähenee mutta työpaikkoja lisätään kunnan puolelle. Onko tässä mitään järkeä?

    • Mikkelistä

      Löytyykö kolarist uutta suojatyöpaikkaa etelän naiselle? Mikä vaan käy.

      • hotelli

        no varmaan löytyy kun olet yhteydessä "kaljuun" .......


      • koeajotyöaikana

        Aina löytyy töitä kun "nainen "kysyy töitä. Ja viel eteläst.


    • kuntl.1

      niinhän se vain on meillä on tekninen johtaja, joka pitäisi organisoida ongelmat, mitä "kakkaa" .....ALKO.....

      • jaautollatöihin

        Jokainen kuntatyöläinen on velvollinen ilmoittamaan ylemmälle taholle jos työkaveri haisee työaikana ALKOLLE tai vanhalle alkolle. Myös jos haisija on esimiesasemassa. Vastuu on kaikilla. Tässäkin pätee vaitiolovelvollisuus.


    • paitsiossapellossa

      Tule Pelhoon, täällä töihin pääsee vain kepun jäsenkirjala

    • juoppo

      millä lailla hoitaa hommansa,, hyvin, eihän se raukka osaa vaaituskonetta käyttää saatikka muuta....ps. kunhan, jois viikonloppuna....ps. tekninen puoli hataralla.....

    • maskotti2

      kuntalainen2, kerro kuinka hyvin hän hoitaa työnsä vaimonsa oheella ???? ehkä edustyönsä maskottina !!!!!!

    • jokusekoittaapakkaa

      Tietenkin vaimokin pitää hoitaa. Mutta töissä ei ole valittamista. Vapaa on vapaa.

    • kyllä "koittaa" hoitaa hommansa "pienellä pippelillä " vieraissa ei vain onnistu" totuus on tämä....NUUSKAKAIRAN MASKOTTI....!!!!

      • maskotti2

        no perskule ei se hoitele naisia ei pysty alkuunkaan!!!!


    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      60
      2649
    2. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      118
      1376
    3. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      136
      1186
    4. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      77
      1104
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      89
      1023
    6. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      21
      939
    7. Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella

      Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä
      Suomussalmi
      27
      828
    8. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      123
      820
    9. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      744
    10. Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?

      Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk
      Kuhmo
      19
      685
    Aihe