Itse koin juuri näemmä tuon laastarisuhteen, vaikka mies ei entistä haikailekaan, mutta ei pääse elämässään kuitenkaan eteenpäin, joten juttu lopahti.
Toni Nieminen rupesi laastarisuhteeseen ja miten kävi, alkoi pettämään ja ero tuli.
Onko kenenkään laastarisuhde kestänyt? Ja jos mies tuntuu ja sanoo päässeensä yli exästä, mutta kuitenkin jämähtää paikoilleen, niin mistä sitä tietää olevansa laastarisuhteessa?
Toni Nieminen rupesi laastarisuhteeseen ja miten kävi, alkoi pettämään ja ero tuli.
Onko kenenkään laastarisuhde kestänyt? Ja jos mies tuntuu ja sanoo päässeensä yli exästä, mutta kuitenkin jämähtää paikoilleen, niin mistä sitä tietää olevansa laastarisuhteessa?
Vastaukset 17
Vanhimmat
Mitä tuolla laastarisuhteessa tarkalleenottaen tarkoitetaan? Otetaanko se exän korvikkeeksi vai muuten vain elämän piristykseksi?
Minä en halua olla ihmisen kansssa, joka ei halua olla minun kanssani. Niinpä en ole haikaillut exieni perään, vaikka lohtupokia on ollutkin. Ei ole mitään syytä, miksi niistä joku ei olisi voinut kestääkin. Eihän suhdetta aloittaessaan koskaan ole varmuutta sen kestävyydestä. Tosin ainakaan minä en juuri jätetyksi tulleena ole ollut erityisen nirso naisten suhteen. Niinpä on tullut sorruttua sellaisiinkin, joiden kanssa pidemmän yhteiselon mahdollisuudet eivät ole olleet kummoiset.
Edellisen johdosta ainoa tapa välttyä lohtupokan osalta on kiertää kaikki juuri eronneet kaukaa.
No tässä tapauksessa erosta oli yli puoli vuotta ja mies jätettiin. Hänellä oli sen jäljeen panoja, mutta ei suhteita. Sitten me tavattiin ja alettiinkin tapailla tiheään tahtiin, pviikonloput oltiin yhdessä myös. Miehellä oli kovin huono itsetunto koska hänet oli jätetty, vaikka oli komea kuin mikä ja mukava kaikinpuolin. Hän rupesi pelkäämään kun suhde muuttui tapailusta astetta vakavammaksi ja muutamaan kertaan kun tuli joku kina, että jätänkö hänet. Hän asuu heidän yhteisessä talossa, jossa on edelleen exänkin tavaroita. Ei haikaile exän perään, mutta ei uskalla aloittaa uutta suhdetta. Nykyään panee varmaan jokaista naista joka vastaan tulee. Että tälläinen laastarisuhde oli tämä. Oisiko tämänkin voinut jotenkin aavistaa ja ennakoida? Tuntuu ja osakdi tiedänkin, että vaikka hän kovasti minusta tykkäsi ja ehkä rakastuikin, niin silti tuntuu että olin laastari korvaamaan sitä yksinäisytden tunnetta, jota hän koki kun yhtäkkiä pitkästä suhteesta jääkin yksin eikä osaakaan sitten ykdin tehdä mitään.
Yksin tekemisistä tuskin kyse vaan kaipuusta. Mut on jätetty joka ainoasta parisuhteesta missä olen ollut ja tottakai jätettynä kaipaan exää ja mennyttä. Jättämisissä on aina kaksi osapuolta voittaja ja häviäjä. Voittaja on se joka jättää koska hän on tunteeton eikä ole todennäköisesti koskaan rakastanutkaan joten näinollen on helppo jättää ja mennä elämässä eteenpäin ja hakea uusia.
Jätetty on aina häviäjä ja kantaa suurimman taakan. Rakkaus vielä kaihertaa ja tietää että koskaan ei enään paluuta ole. Kaipaisi jotain ja silloin oikeastaan kuka vaan kelpaa vaikkapa vain panoksi.
Itselleni yksinäisyys ei ole ongelma. Olen aina elänyt yksin ja rakentanut elämäni yksin mutta kaipaan toista elämääni. Ja kun aina menetän sen rakkauden on se kuin matto vedettäisiin jalkojen alta. Yksin osaa olla mutta tunteet raastaa ja rikkoo. Mun sydän on niin monesti rikottu tässä elämässä että jo nyt tiedän sanoa että tuskin enään tulen elämään kenenkään kanssa ihan vaan siitä syystä että en yksinkertaisesti enään luota naisiin vaikka nämä kuinka kauniisti puhuisi minusta. Näen edessäni vaan valehtelevan paskan joka varmasti heti jättäisi kun tilaisuus tulisi. Joskus vaan se pohja tulee täyteen.
Sama juttu, minäkin kokenut niin monta jättämistä ja jossain vaiheessa aloin jo itse jättää syyttäkin, kun pelkäsin taas sitä jätetyksi tunnetta. En halua kuitenkaan katkeroitua, mutta yksi exä sanoi että minä en uskalla heittäytyä suhteeseen tarpeeksi nopeasti ja avautua. Se on totta. Kun tarpeekdi on ollut laastarina tai muuten petetty, jätetty, ei sitä uskalla heti heittäytyä ja avautua kaikista tuntemuksistaan ja ajatuksistaan. Nytkin kun viime suhteessa otin riskin ja heittäydyin ja avauduin enemmän kun itsekään odotin, olinkin laastari. Kyllä minä kaipaan miestä elämääni, vaikka ykdinkin osaan olla, parempaa elämä kuitenkin toisen kanssa, lapsiakin haluan. Mutra kyllä taas usko ja toivo on koetuksella ja se luottamus.
Jättämisissä ei ole voittajia, vain häviäjiä. En ole koskaan tuntenut itseäni voittajaksi, vaikka olisin joutunut olemaan se, joka joutuu toteamaan, että "tästä ei tule mitään". Joskus se "jätetty" osapuoli saattaa olla se, joka joko tietoisesti tai tiedostamattaan ajaa tilanteen siihen pisteeseen, ettei toisella ole muuta vaihtoehtoa kuin ottaa se "pahan jättäjän" rooli ja tehtävä.
Ja se vasta raukkamaista on! Itsellä ei ole pokkaa pistää poikki, vaan rupee käyttäytyyn törkeästi toista kohtaan, että se lopettaisi suhteen. Voi luoja mä vihaan tollasia!
Kyllä jättäjä yleensä nauttii tekemästään. Itse olen niin usein nähnyt kuinka rakastavasta ja aina ystävällisestä ihanasta ihmisestä tulee täys hirviö kun hän jättää. Puhelut, viestit, keskustelut mitkä vaan liittyy aiheeseen on pelkkää huutoa, v.ittuilua, haukkumista. Usein vielä siihen riitaan haetaan mukaan se uusi mies joka on löydetty hätäseen jostain tai ehkä onkin syy siihen eroon ja tämä kaivetaan vielä mukaan haukkumaan sitä edellistä miestä kimpassa.
Ja se mikä laittaa mut ihmettelemään tätä käytöstä on se että suhteessa on eletty toista kunnioittavasti, riidoitta, ei mustasukkasuutta ja ollut sitä yhteistä eloa ylä ja alamäkineen. Ymmärrän jos toista olisi pahoinpidelty henkisesti tai fyysisesti mutta kun ei ja kiitos on jättäminen ja sellainen riita että taatusti ei koko elon aikana halua enään kyseistä ihmistä nähdä ja jos näkee niin kadunpuolta vaihtaa ja jos ei ehdi niin suurinpiirtein kaksintaistelu on tiedossa.
Jotain outoa on valinnoissasi, jos _usein_ olet tullut tuolla tavalla jätetyksi. Itse en ole koskaan kokenut tuollaista eroa. Enkä ylipäänsä edes allekirjoittaisi sitä, että jokaisessa erossa olisi jättäjä ja jätetty, suhteet kuolevat myös ihan itsestään.
Meinasin jo edellisessä viestissäni jatkaa, että jos mies kertoisi tutustumisvaiheessa, että hän on _aina_ tullut jätetyksi, niin minulle se olisi hälytysmerkki. Jos hänelle vieläpä olisi joka kerta (tai edes 'usein') käynyt noin, niin en jatkaisi tutustumista.
Minulle tuli sama mieleen. Jos asiat menevät eri kumppaneiden kanssa aina saman kaavan mukaan, niin mikä on ainoa yhdistävä tekijä? Ehkäpä kannattaisi miettiä omia toimintamalleja.
Minä ainakin näemm rakastun aina vääriin miehiin. Iästä viis, ammatista viis, onko kaupunkilainen vai maalainen, niin aina jossain vaiheessa mies pettää. Tähän kun syyn keksisi niin elämä olisi paljon helpompaa!
Ehkäpä sinua viehättää miehissä ominaisuudet, jotka eivät ole otollisia pitkää suhdetta ajatellen? Tai sitten miehet eivät saa sinulta tarpeeksi seksiä tai sen laadussa on parantamisen varaa.
Seksin puutteesta ei ole kyllä kyse, viime suhteessa mies oli se joka pihtasi, laadussakaan ei kuulemma ole valittamista, päinvastoin.
En tiedä mikä piirre minuun sitten vetoaa kun kaikki on taustoiltaankin erilaisia, mutta pelimiehiä sitten kuitenkin.
Mikä minä olen ketään valitsemaan? Nainen valitsee ja mies ottaa jos saa.
Mua ei haittaa ilmoittaa mahd kiinnostuneelle kun jossainvaiheessa asia menee kuitenkin entisiin suhteisiin että minut on jätetty aina. Jos se on tälle täydellisyydelle liikaa niin menköön. Useammin asia kuitenkin kuitataan olankohautuksilla sillä emmehän mene suhteeseen menneisyyden takia vaan tulevaisuuden.
Jos sinulle mun menneisyys on ongelma niin haet ilmeisesti muutenkin poikuutensa säilyttänyttä puhtoista pulmusta jolla ei ole mitään tekoa ollut koskaan naisten kanssa?
Koska ethän sä hyväksy minunkaan menneisyyttä.
Toisaalta olet itsekäs. Yhtä hyvin voisit sitten moittia ulkoisia ominaisuuksiani ja pitää niitä perusteena hylkäämiselle vaikka en voi luonnon luomalle mitään. En myöskään voi sille mitään että toinen ihminen jättää minut vastoin tahtoani.
Mutta enivei. Haluaisin parisuhteen ja haluaisin perheen. Todennäköisesti en sitä koskaan tule saamaan sillä onhan luottamukseni naisiin muutenkin täysi nolla ja vain siitä syystä mitä kohtelua olen koko ikäni saanut heiltä. Kun viimein tuntuu siltä että tää parisuhde rulla ja meillä on kummallakin mukavaa niin sitten kun aina jätetään niin eihän siihen jumalvita voi tottua.
Pitäisikö minun hyppiä riemusta että "jee taas jäin yksin, on aivan mahtavaa kun akka löysi paremman rinnalleen, tätä mä aina halusin suhteellamme"
No mulla on mukava työ ja harrastukset sekä ystäviä joten kyllä sitä elämää voi ilman naisiakin elää jos kerran sellainen risti olen teille kaikille.
Yleensä naiset ovat niin passiivisia aloitteen teossa, että harvoin pääsevät valitsemaan. Tai no, ainoastaan pienestä joukosta kiinnostuneita miehiä.
Sitten itse asiaan. Jos kerran pääset suhteeseen, niin et vissiin ole aivan toivoton tapaus. Mutta vissiin teet sitten suhteessa ollessasi jotain väärin, jos naiset kerta toisensa jälkeen saavat sinusta tarpeekseen.
Joo-o, mutta sen kun tietäisi mikä se väärä on! Jos koko ajan hoetaan, että olet ihana, tyklään, rakastan, haluan muuttaa yhteen ja perheen sun kanssa ja sitten yhtäkkiä pam, jätetään, niin mistä voi tietää että tekee jotain väärin?!
Laastarisuhde on väliaikainen paikka sellainen, josta en odota tekevänsä kumppania mutta sellainen jonka koet että riittävän.
vanha suhde tekee syvän haavan ja etsitään tilalle joku joka on laastari eli puhaltaa haavan ja hellii.
noh sellaisen odotan olevan tai odotin olevan, eikä se minua pelännyt kun kuvani näki ja näin hänet mutta siihen se jäi koska mieheni järkiintyi ja halusi minut takaisin ja palasi minun isäni helmoista pois piileskelemästä.
Kuka perhanan mies eroaa muuttamalla eukkonsa isälle ?Olin niin kuin vähän vihainen kun meni sinne isäni luo kuin Hotelliin.
ukkoseni oli tärkeä isälle työmiehenä, että oli isällä oma koira haudattuna.
Jos ottaa laastarisuhteen, tulee myös kohteelle kertoa, ettei halua vakavaa suhdetta. Jos se ei toiselle riitä, niin ei riitä.