missä totuus

mistä sen löydän

Esim tältä palstalta saa monesti sellaisen mielikuvan, että suomalainen vaimo on kotona ja mies huitelee missä lie ja iskee naisia kaupungilla. Meillä on juuri tuollainen tilanne...minä istun kotona ja mies huitelee missä lie kaupungilla kavereiden seurassa...tosin kieltää iskevänsä naisia. Kauan aikaa sitten näin vahingossa flirttailevaa tekstiä jollekin naiselle...ja taas myöhemmin vahingossa näin (oli jäänyt koneelle auki) pätkän keskustelua, joka järkytti minua tavattomasti. Mies on puhunut itsensä ulos näistä minua vaimona hermostuttaneista keskusteluista. Hän vannoo olevansa pulmunen ja vain juttelevansa miesporukassa niitä näitä. Haluan luottaa mieheeni. Mutta en halua toisaalta olla tyhmä. En halua olla nainen, joka vaatettaa ja ruokkii miehen, kun muut naiset poimivat vain kerman kakun päältä. Mutta miten ihmeessä saan koskaan tietää totuuden? Ilman totuutta minun on vaikea tehdä oikeaa ratkaisua tulevaisuuden suhteen.

51

350

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • O Tempora

      Samaa mietin, varmaan on ihan perussuomalainen mies sulla. Tai ainakaan sinulla ei ole kaksoisstandardeja eli suvaitset mieheltä tämän saman oli hän suomalainen tai ulkomaalainen.

    • tonnellinen123

      Aika näyttää...miehesi on vielä varovainen ehkä tai sitten ei petä? Kyllä jossain vaiheessa alkaa peittely herpaantua ja hän jää kiinni tekosistaan. Toisaalta minä en kyllä hyväksyisi mieheltäni edes mitään ehdottelevaa juttelua toisten naisten kanssa, mutta onneksi löysin helmen joka ei sitä tee. Käy harvoin missään ilman minua ja ei rieku kaupungilla...kaikin puolin kunnollinen...jos et ole tyytyväinen suhteeseenne mieti mitä haluat ja tee päätös...kerran vain eletään niin ei kannata tuhlata elämää onnettomana

    • .........

      olet jo nähnyt noita miehen keskusteluita, eli siitä tiedät totuuden. jos olet peräti 2 erillistä keskustelua nähnyt voit olla varma, että niitä on todellisuudessa ties kuinka monta. kyllä niillä flirttailuviesteillä pettämään pyritään.

    • pensselitäti

      Kyllä sinä jo taidat tietää totuuden. Et sinä tänne muuten kirjoittaisi, vaan keskustelisit miehesi kanssa mieltäsi painavista asioista - ja uskoisit siihen, mitä hän sanoo.
      Mutta kuten sanonta kuuluu: Tekosi pitävät niin kovaa ääntä, että en kuule, mitä sanot.

      • mistä sen löydän

        On vain kauhean iso askel ryhtyä avioeroon ilman varmuutta. Jos mies ei olekaan pettänyt minua kuten sanoo. Jos hänen selityksensä ovatkin totta. Olisi kauhea hajottaa perhe pelkän epäilyksen takia. Tai jos epäilykseni olisivatkin oikeita mutta kuuluisivat menneeseen niin pitäisikö minun hajottaa perhe menneiden asioiden vuoksi. Minun mielestäni on kauheaa, että avioliitossa olevilla on niin helppo elää ns. salattua elämää. Vaikka minäkin maksan mieheni puhelut niin minulla ei ole mahdollisuutta edes tietää, miten hän käyttää nettiä tai puhelinta...minusta se on tosi väärin että perheen sisällä on yksityisyys noin suojattu...se mahdollistaa esim taloudellisen hyväksikäytön.

      • ala toimia heti
        mistä sen löydän kirjoitti:

        Voi hellantettas. Jos sinä olet nähnyt keskustelun, mikset ota siihen naiseen yhteyttä. Ei ihme, että sinua kilttiä hömelöä huijataa. Minä sanon heti aina jos petät, lähtee henki. Eipä ole kukaan vielä uskaltanut.

      • kaikki hyvin
        ala toimia heti kirjoitti:

        Voi hellantettas. Jos sinä olet nähnyt keskustelun, mikset ota siihen naiseen yhteyttä. Ei ihme, että sinua kilttiä hömelöä huijataa. Minä sanon heti aina jos petät, lähtee henki. Eipä ole kukaan vielä uskaltanut.

        Eihän sinun tule perhettä hajottaa ,istut koti vain kiltisti ja uskottelet itsellesi miten mies vain kavereiden kanssa istuu iltaa.

      • China Dragon
        kaikki hyvin kirjoitti:

        Eihän sinun tule perhettä hajottaa ,istut koti vain kiltisti ja uskottelet itsellesi miten mies vain kavereiden kanssa istuu iltaa.

        "Haluan luottaa mieheeni. Mutta en halua toisaalta olla tyhmä. En halua olla nainen, joka vaatettaa ja ruokkii miehen, kun muut naiset poimivat vain kerman kakun päältä"

        Mistä tällaisia naisia oikein tulee?

        Itse en halua että vaimoni ostaa minulle yhtään vaatekappaletta. Ruoan tuo mies kotiin ei nainen, ainakin noin sen tulisi olla jotta mies voisi tuntea olevansa mies. Hoitaa laskut ja perheen menot pääosin. Naiselle jää nauttijan rooli missä hänelle jää energiaa miehensä tyydyttämiseen koska hänellä on energiaa juuri niihin asioihin jotka kuuluvat pääosin naiselle. Perinteinen elämäntyyli lienee se paras kaikista vouhotuksista huolimatta. Mies on aina mies ja nainen haluaa olla nainen, vaikka jotkut haluavat esittää niin miestä.

      • mistä sen löydän
        China Dragon kirjoitti:

        Että "esitän" miestä? En esitä mitään. Mutta minkä minä voin sille, että minulla on ollut tuloja ja miehellä ei...Luuletko, että tilanne on minulle mieluinen?...että en ole koskaan elämässäni saanut olla "nauttijan roolissa" vaan olen aina joutunut taloudellisesti "tukemaan" miestäni...suomalaista, ulkomaalaista...ihan sama juttu. Luuletko, että haluan raataa perheen elättämiseksi? Ei...minä rakastan taiteita...jos en joutuisi raatamaan työn ja kodin väliä, niin maalaisin ja kirjoittaisin kirjaa...Minä en edes pidä leipätyöstäni :(.

        Tutkimusten mukaan naisllla, joita mies elättää, on myös kapeampi vyötärö kuin esim yksinhuoltajaäideillä...Se selittyy sillä, että nainen, jota mies pitää kuin kukkaa kämmenellä, ei joudu kortisolivyöryn (stressihormoni) kohteeksi. Stressihormoni kerää kaiken ylimäärän vyötärölle :(. Ei ole helppoa olla naisena vastuussa koko perheen hyvinvoinnista.

      • China Dragon
        mistä sen löydän kirjoitti:

        Että "esitän" miestä? En esitä mitään. Mutta minkä minä voin sille, että minulla on ollut tuloja ja miehellä ei...Luuletko, että tilanne on minulle mieluinen?...että en ole koskaan elämässäni saanut olla "nauttijan roolissa" vaan olen aina joutunut taloudellisesti "tukemaan" miestäni...suomalaista, ulkomaalaista...ihan sama juttu. Luuletko, että haluan raataa perheen elättämiseksi? Ei...minä rakastan taiteita...jos en joutuisi raatamaan työn ja kodin väliä, niin maalaisin ja kirjoittaisin kirjaa...Minä en edes pidä leipätyöstäni :(.

        Tämä on suuri ongelma.
        Ihmisten tulisi tehdä sitä mistä he pitävät ja puolison tulisi tukea henkilön omia elämäntavoitteita. Elämä on lyhyt olla suhteessa joka vuodesta toiseen olisi samanlaista, päivät seuraavat toisiaan eikä mitään tapahdu. Aamulla heräät samaan aikaan, syöt samaa ruokaa ja jopa seksi olisi samaa kaavaa käyttävää. Kohta sitä huomaa ettei voisi olla ennakkoon yhtään sellaista mitä et tietäisi.

        Tuollainen ei kiinnosta.

        Haluan naisen joka on itseriittoinen ja annan hänelle tilaa tehdä mitä hän itse haluaa. Aivan sama tienaako euron vai 5000 euroa.

        Pääosa elämän nautinnoista tulee kuitenkin siitä että tietää puolisonsa olevan tyytyväinen ja hän hymyilee päivittäin.

        Tuo on tärkeämpää kuin raha. Rahaa kun voi tienata jos elää, ja onnekseni vielä elän.

      • Chom chom
        China Dragon kirjoitti:

        "Haluan luottaa mieheeni. Mutta en halua toisaalta olla tyhmä. En halua olla nainen, joka vaatettaa ja ruokkii miehen, kun muut naiset poimivat vain kerman kakun päältä"

        Mistä tällaisia naisia oikein tulee?

        Itse en halua että vaimoni ostaa minulle yhtään vaatekappaletta. Ruoan tuo mies kotiin ei nainen, ainakin noin sen tulisi olla jotta mies voisi tuntea olevansa mies. Hoitaa laskut ja perheen menot pääosin. Naiselle jää nauttijan rooli missä hänelle jää energiaa miehensä tyydyttämiseen koska hänellä on energiaa juuri niihin asioihin jotka kuuluvat pääosin naiselle. Perinteinen elämäntyyli lienee se paras kaikista vouhotuksista huolimatta. Mies on aina mies ja nainen haluaa olla nainen, vaikka jotkut haluavat esittää niin miestä.

        Voi luoja. Onneksi saan tehdä, mitä haluan eli huolehtia osaltani itsestäni ja perheestäni, ja puolisoni tukee minua tavoitteissani. Miehellekin jää energiaa minun tyydyttämiseeni.

        Mistä perinteisestä elämäntyylistä puhut? Mielestäni anoppini ja isovanhempani elivät perinteiseen tyyliin, mutta ei heille nauttijan roolia jäänyt. "Asiat, jotka kuuluvat pääosin naiselle" - häh? No raskaus ja imettäminen.

        Itseriittoinen kuulostaa minunkin mielestäni hyvältä, mutta ei silloin, jos se on tapa sanoa, että puoliso on toisesta riippuvainen.

      • Chom chom
        mistä sen löydän kirjoitti:

        On vain kauhean iso askel ryhtyä avioeroon ilman varmuutta. Jos mies ei olekaan pettänyt minua kuten sanoo. Jos hänen selityksensä ovatkin totta. Olisi kauhea hajottaa perhe pelkän epäilyksen takia. Tai jos epäilykseni olisivatkin oikeita mutta kuuluisivat menneeseen niin pitäisikö minun hajottaa perhe menneiden asioiden vuoksi. Minun mielestäni on kauheaa, että avioliitossa olevilla on niin helppo elää ns. salattua elämää. Vaikka minäkin maksan mieheni puhelut niin minulla ei ole mahdollisuutta edes tietää, miten hän käyttää nettiä tai puhelinta...minusta se on tosi väärin että perheen sisällä on yksityisyys noin suojattu...se mahdollistaa esim taloudellisen hyväksikäytön.

        Minusta taas on tosi oikein, että ihmisellä on yksityisyyden suoja avioliitossakin. Taloudellisen hyväksikäytön mahdollistat sinä itse.

        Tässä menee nyt pari asiaa solmuun. Vai oisko pettäminen muka yhtään helpompi sulattaa, jos mies tekisi sen itse tienaamillaan rahoilla?

        Sinä päätät itse omalta kohdaltasi, mitä siedät. Jollekin se rajaa menee jo flirttailevassa tekstissä muille naisille.

      • China Dragon
        Chom chom kirjoitti:

        Voi luoja. Onneksi saan tehdä, mitä haluan eli huolehtia osaltani itsestäni ja perheestäni, ja puolisoni tukee minua tavoitteissani. Miehellekin jää energiaa minun tyydyttämiseeni.

        Mistä perinteisestä elämäntyylistä puhut? Mielestäni anoppini ja isovanhempani elivät perinteiseen tyyliin, mutta ei heille nauttijan roolia jäänyt. "Asiat, jotka kuuluvat pääosin naiselle" - häh? No raskaus ja imettäminen.

        Itseriittoinen kuulostaa minunkin mielestäni hyvältä, mutta ei silloin, jos se on tapa sanoa, että puoliso on toisesta riippuvainen.

        Miten itseriittoisuus ja riippuvaisuus ovat samassa lauseessa? Nehän kumoavat toisensa.

        ""Asiat, jotka kuuluvat pääosin naiselle" - häh? No raskaus ja imettäminen"

        Jos mielestäsi naisen ja miehen välinen eroavaisuus on noin pieni niin tiedät myös syyn miksi ihmiset hakevat erilaisia ihmisiä. Moni nainen näkee naisellisuuden ja naiseuden hieman eri tavoin.

        Suomessa on jo hiukan "jätkä meininki".

        Naiset taitavat jo vaihtaa auton renkaatkin sätkä huulessa kiroillen pulttien ruostumista:)

      • China Dragon
        Chom chom kirjoitti:

        Minusta taas on tosi oikein, että ihmisellä on yksityisyyden suoja avioliitossakin. Taloudellisen hyväksikäytön mahdollistat sinä itse.

        Tässä menee nyt pari asiaa solmuun. Vai oisko pettäminen muka yhtään helpompi sulattaa, jos mies tekisi sen itse tienaamillaan rahoilla?

        Sinä päätät itse omalta kohdaltasi, mitä siedät. Jollekin se rajaa menee jo flirttailevassa tekstissä muille naisille.

        "Tässä menee nyt pari asiaa solmuun. Vai oisko pettäminen muka yhtään helpompi sulattaa, jos mies tekisi sen itse tienaamillaan rahoilla?"

        Pettäminen on aina helppo sulattaa jos ymmärtää. Et omista toista ihmistä ja pettäminen kertoisi sen ettet olisi kumppanille riittävä. Ei se ole kumppanin syy jos pettää. Nälkäinen löytää ruokaa ja hyvä niin, mitä sitä nälässä olemaan jos ruokaa on tarjolla. Tuolloin tosiaan on sama onko pettänyt omilla rahoilla vai naisen rahoilla.
        Vaimon pitäisi olla vain tyytyväinen jos mies olisi saanut kunnon kyydit. Jos vaimo on vihainen hänellä on omistushalu joka voi olla sairaanloista.

        Vitsi, vitsi...vai onko?

      • Chom chom
        China Dragon kirjoitti:

        Miten itseriittoisuus ja riippuvaisuus ovat samassa lauseessa? Nehän kumoavat toisensa.

        ""Asiat, jotka kuuluvat pääosin naiselle" - häh? No raskaus ja imettäminen"

        Jos mielestäsi naisen ja miehen välinen eroavaisuus on noin pieni niin tiedät myös syyn miksi ihmiset hakevat erilaisia ihmisiä. Moni nainen näkee naisellisuuden ja naiseuden hieman eri tavoin.

        Suomessa on jo hiukan "jätkä meininki".

        Naiset taitavat jo vaihtaa auton renkaatkin sätkä huulessa kiroillen pulttien ruostumista:)

        Menee OT, sori. Onko nainen itseriittoinen, jossa hänen oletetaan jättäytyvän miehen varaan? Noin niin kuin yleisellä tasolla. Onko nainen itseriittoinen, jos hänen pitää antaa miehen tehdä jotain vain, jotta mies saisi tuntea olevansa Mies?

        Mitä on naisellisuus tai miehisyys? Asioita, jotka ovat yleisempiä tietyn sukupuolen keskuudessa? Riippuneeko myös kulttuurista..? Minun naiseuttani ei yhtään syö se, että osaan vaihtaa renkaat. Enkö voi olla naisellinen, jos tienaan perheeni eteen? Tupakoiminen ja kiroilu ovat mielestäni tyhmiä tapoja kummankin sukupuolen keskuudessa.

        "Naiselle jää nauttijan rooli missä hänelle jää energiaa miehensä tyydyttämiseen koska hänellä on energiaa juuri niihin asioihin jotka kuuluvat pääosin naiselle. Perinteinen elämäntyyli lienee se paras kaikista vouhotuksista huolimatta."

        Voitko vastata, mitkä sinun mielestäsi sitten ovat naiselle kuuluvia asioita? Miehen tyydyttäminen ilmeisesti ainakin. Mitä on perinteinen elämäntyyli? Lienee paras sinulle, vaan ei ehkä kaikille.

        Onko miehen tyydyttäminen sinulle vieras asia?

        "Onko nainen itseriittoinen, jossa hänen oletetaan jättäytyvän miehen varaan?"

        Jos naisella on kaksi omaa liiketoimintoa ja enemmän rahaa mitä miehellään hän ilmeisesti ei tarvitse miestä rahan vuoksi vaan toisenlaisten tarpeiden vuoksi. Niinhän sinäkin teet, vai oletko riippumaton työstä tai miehistä?

        Kirjoituksistasi paistaa aika kapea näkemys naisista sekä rahallisessa että seksuaalisessa mielessä.

        Chom chom,

        Naisen tyydyttäminen ei ole minulle mitenkään vieras asia joten voin arvioida mitä nainen tarvitsee elämässään. Tyydyttäminen on monitahoista, eri osa-alueita koskettavaa.

        Jos et ymmärrä perinteistä elämäntyyliä niin kysy sellaisilta naisilta joilla ei ole ollut Lenita Airistoa haukkumassa miehiä erilaisista asioista. Suomessahan naiset haukkuvat miehiä mitättömistä syistä, jopa naurettavista syistä.

        Elämä on hiukan eri asia mitä katsoa naista joka vaihtaa auton ajovalon polttimoa irrottaen ensimmäisenä koko umpion vain todistaakseen omaavansa munat.

        Se on tyhmyyttä se.

        Miehen tyydyttäminen ei ole minulle vieras asia. Olen taloudellisesti ja muutenkin riippumaton miehestäni, mutta tunteiden tasolla haluan jakaa elämäni hänen kanssaan. Haluan olla hänelle hyvä, kaikin puolin.

        Jos joku pariskunta haluaa elää yhdessä niin, että vaimo hoitaa kodin piiriin kuuluvat asiat ja mies elatuksen ja tienaamiseen, sehän on hieno juttu, jos se tapahtuu omasta tahdosta. Mutta ei parane mennä sanomaan, että tällainen ratkaisu olisi kaikille paras, tai että nainen yrittäisi leikkiä miestä, jos hän toimii toisin.

        "Jos et ymmärrä perinteistä elämäntyyliä niin kysy sellaisilta naisilta joilla ei ole ollut Lenita Airistoa haukkumassa miehiä erilaisista asioista. Suomessahan naiset haukkuvat miehiä mitättömistä syistä, jopa naurettavista syistä."

        No, minä olen sellainen nainen, jolla ei ole ollut Lenitaa haukkumassa, enkä itse hauku miestäni, en mitättömistä syistä enkä muutenkaan.

        "Kirjoituksistasi paistaa aika kapea näkemys naisista sekä rahallisessa että seksuaalisessa mielessä."

        Mielestäni ei paista, mutta kerron mielelläni lisää. Sillä välin olisin kiinnostunut saamaan vastauksia kysymyksiin, jotka esitin. Olit sitä mieltä, että miehen tehtävä on tuoda ruoka kotiin, mm. siksi, että mies voisi kokea olevansa mies. Naiselle jää tällöin energiaa miehen tyydyttämiseen ja asioihin, jotka kuuluvat naiselle. Sinä kirjoitit perinteisestä elämäntyylistä ja asioista, jotka kuuluvat naiselle, joten haluaisin kuulla, mitä ne sinun mielestäsi pitävät sisällään.

        Siis lyhyesti: mitä tarkoitat perinteisellä elämäntyylillä ja mitkä ovat naiselle kuuluvia asioita (tai naiselle kuulumattomia, jos se määrittelyä helpottaa)?

        On turhan helppo kiertää aihetta ympäripyöreillä heitoilla jätkämeiningistä, naisellisuudesta, Lenitasta jne. "Naiset taitavat jo vaihtaa auton renkaatkin sätkä huulessa kiroillen pulttien ruostumista:)" Lauseesta puuttuivat vielä mm. siilitukka ja tatskat.

        "Lauseesta puuttuivat vielä mm. siilitukka ja tatskat"

        Ilmeisesti sinulla on molemmat vai:)

        Ei siinä mitään, siili on joskus naiselle ihan tyylikäs juttu, ja ne tatskatkin jos niissä on jotain ajatusta peilaten kantajansa kokonaisuuteen. Muoti-ilmiöillä kun on tapana laajentua koska ihmiset apinoivat toisiaan.

        Nainen joka on naisellinen käyttää omaa asemaansa hyväkseen ja antaa miehen olla johtava mutta johtaa itse naisellisilla avuillaan. Parisuhde on mielestäni onnistunut silloin kun kaksi erilaista ihmistä täydentävät toisiaan.

        Olen tavannut monenlaisia naisia elämäni aikana. Muutamia suomalaisia naisia joilla joiden entinen elämä on kovettanut heidät kyynisiksi luottaen vain itseensä. He elävät hyvin miehekkään oloisesti, jopa puhuvat kuten miehet, ronskisti ja huolettomasti. Tällaisia naisia sanoisin vaikeiksi kumppaneiksi koska he ovat menettäneet naisellisen herkkyyden.
        Pidän naisista joilla tunnepuoli on puhdas, joita elämä ei ole "potkinut" kovaksi kuin sementti. Kulttuureissa on siis eroja, joissain nainen on yhä se tunteellisempi osapuoli. Heiltä ei odoteta samoja asioita mitä miehiltä, naisen ja miehen olemus on lähtökohdaltaan eroavia elämän eri tilanteissa.

        Kerro puolestasi minulle mikä tekee sinusta naisen. Ei oteta huomioon suvunlisääntymiseen tarkoitettuja osioita ihmiskehossa. Kerro mikä tekee sinusta naisen omaa miestäsi kohtaan, miten se naiseus ilmenee omassa parisuhteessasi käytännön asioissa tai tunnepuolella.

        Samalla voisit antaa kuvauksen taustatekijöihin missä Suomessa nenäpäivä keräystä markkinoidaan tyttöjen raiskauksella ja sillä miten meidän tulisi rahallisesti auttaa kulttuuria missä 7-vuotiaita tyttöjä ryöstetään seksiorjiksi. Sinähän olet avarakatseinen joten kerro eikö tuollainen keräys ole jo hyvien tapojen vastainen?

        Ratsastetaan nuorten tyttölapsien raiskaamisilla ja samaan aikaan Suomessa moni arvostelee miehiä jotka eivät tuollaista toimintaa hyväksy, ei ollenkaan. Taitaa tämä Watson olla yksi niistä jotka ovat käytännön elämässä nähneet mitä tietynlainen kulttuuri tarkoittaa, samasta syystä hän on palstan nenäpäivä keräyksen "toteuttajien" hampaissa?

        Olihan tuo mainos hiukan koskettava. Afrikassa miehet ottavat 6-vuotiaan tytön vangiksi ja käyttävät häntä seksuaalisesti hyväkseen 3-vuotta. Miten me voimme auttaa noita tyttöjä?
        Silmäkulmastani melkein tuli suolainen vesipisara mutta sitten heräsin ja mietin miten härskisti haetaan rahaa ja millaisilla syillä.

        Hullu hullu maailma?

        En oikeastaan tiedä, miksi naiseutta/naisellisuutta pitäisi korostaa tai määritellä, ainakaan vertaamalla, mitä naisellisuus ei ole. Olen mieluiten ihminen, jolla on tiettyjä ominaisuuksia, naisellisina tai miehisinä pidettyjä, eri voimakkuuksilla. Ulkonäkööni toki liittyy naisellisia piirteitä (ei tod. siiliä tai tatskoja), mutta muut ominaisuudet ovatkin vaikeampia määritellä.

        Suhteessani en näe johtaja-asetelmaa. En halua manipuloida tai käännellä miehen päätä. Olen miestäni herkempi ilmaisemaan ja aistimaan tunteita. Tosin muissa yhteyksissä olen huomannut, etten useinkaan osaa tai halua tulkita muiden tekemisiä ja sanomisia. Kysyn mieluummin kuin oletan, ja olen keskivertoa analyyttisempi. Puhun pehmeämmin kuin mieheni. En vastaa kiukutteluun samalla mitalla vaan käännyn pois tai annan olla. Mies huomaa sitten itse töpänneensä.

        Mieheni on vahva ja luotettava, mutta monesti olen pahoissa paikoissa silti tuntenut olevani sitkeämpi, joustavampi ja kestävämpi. Jonkinlainen kannattelija. Tietysti naiseudessa on myös seksuaalinen puoli, halu miestä kohtaan, mikä ilmenee sitten käytännössäkin. Ja olen paitsi vaimo, myös lastemme äiti.

        Läheisyyttä ja rakkautta osoitamme yhtä paljon. Teemme toisillemme pieniä (ja isojakin) palveluksia. Meidän on hyvä olla yhdessä.

      • Raaka Watson

        Minä nyt olen lähestulkoon kaikkien hampaissa. Mutta tulevaisuus tulee osoittamaan että olen ollut oikeassa koko ajan. Afrikan ja Lähi-idän kulttuurit eivät kuulu länsimaihin. Nuo barbaariset naisia ja lapsia hyväksikäyttävät kulttuurit eivät lopeta hirvittäviä tekojaan niin kauan kun länsimaissa se hyväksytään. Kaikenlainen rahan kerääminen ja avustukset noille alueille menee suoraan sotavarusteluun. Vain pieni osa menee avustuksiin.
        Erityisesti muslimit pitää pysäyttää. Jos siinä epäonnistutaan on seurauksena väistämättä kolmas maailmansota.

      • China Dragon
        Chom chom kirjoitti:

        En oikeastaan tiedä, miksi naiseutta/naisellisuutta pitäisi korostaa tai määritellä, ainakaan vertaamalla, mitä naisellisuus ei ole. Olen mieluiten ihminen, jolla on tiettyjä ominaisuuksia, naisellisina tai miehisinä pidettyjä, eri voimakkuuksilla. Ulkonäkööni toki liittyy naisellisia piirteitä (ei tod. siiliä tai tatskoja), mutta muut ominaisuudet ovatkin vaikeampia määritellä.

        Suhteessani en näe johtaja-asetelmaa. En halua manipuloida tai käännellä miehen päätä. Olen miestäni herkempi ilmaisemaan ja aistimaan tunteita. Tosin muissa yhteyksissä olen huomannut, etten useinkaan osaa tai halua tulkita muiden tekemisiä ja sanomisia. Kysyn mieluummin kuin oletan, ja olen keskivertoa analyyttisempi. Puhun pehmeämmin kuin mieheni. En vastaa kiukutteluun samalla mitalla vaan käännyn pois tai annan olla. Mies huomaa sitten itse töpänneensä.

        Mieheni on vahva ja luotettava, mutta monesti olen pahoissa paikoissa silti tuntenut olevani sitkeämpi, joustavampi ja kestävämpi. Jonkinlainen kannattelija. Tietysti naiseudessa on myös seksuaalinen puoli, halu miestä kohtaan, mikä ilmenee sitten käytännössäkin. Ja olen paitsi vaimo, myös lastemme äiti.

        Läheisyyttä ja rakkautta osoitamme yhtä paljon. Teemme toisillemme pieniä (ja isojakin) palveluksia. Meidän on hyvä olla yhdessä.

        "En oikeastaan tiedä, miksi naiseutta/naisellisuutta pitäisi korostaa tai määritellä, ainakaan vertaamalla, mitä naisellisuus ei ole"

        No, joku voi pitää naisellisista naisista ja toiset miehekkäistä naisista.

        Jokainen voi toki kysyä itseltään onko se oma aviomies saanut jotain sellaista naiselta jota hän ei olisi voinut mieheltä saada. Jos otetaan pois lasten tekeminen niin muussa elämässä tulisi olla eroja miehen ja naisen välillä. Muutenhan kaikki olisivat homoja.
        Onhan se toki ollut nyt muodissa tuo sukupuolivapaa avioliitto ja se voi hyvinkin saada voimansa joidenkin naisten miehekkäästä olemuksesta ja joidenkin miesten ladymäisestä käyttäytymisestä.

      • Nellianna

        Aika kiinnostava teidän keskustelu naisten ja miesten rooleista avioliitossa, seuraan mihin päädytte. Itse en ole koskaan tullut ajatelleeksi asiaa noin tarkkaan, kaikissa seurustelusuhteissa olen vain ollut oma itseni, mitä ihmettä se sitten tarkoittaakaan. Ja naimisissahan en ole vielä ollutkaan.

      • Raaka Watson
        Nellianna kirjoitti:

        Mutta pitkä lista muslimeja jo on. Isäsi on varmasti sinusta ylpeä.

      • Nellianna
        Raaka Watson kirjoitti:

        Ai mikä ihmeen lista muslimeja, en ole seurustellut muslimin kanssa.

      • Chom chom
        China Dragon kirjoitti:

        "En oikeastaan tiedä, miksi naiseutta/naisellisuutta pitäisi korostaa tai määritellä, ainakaan vertaamalla, mitä naisellisuus ei ole"

        No, joku voi pitää naisellisista naisista ja toiset miehekkäistä naisista.

        Jokainen voi toki kysyä itseltään onko se oma aviomies saanut jotain sellaista naiselta jota hän ei olisi voinut mieheltä saada. Jos otetaan pois lasten tekeminen niin muussa elämässä tulisi olla eroja miehen ja naisen välillä. Muutenhan kaikki olisivat homoja.
        Onhan se toki ollut nyt muodissa tuo sukupuolivapaa avioliitto ja se voi hyvinkin saada voimansa joidenkin naisten miehekkäästä olemuksesta ja joidenkin miesten ladymäisestä käyttäytymisestä.

        Kysyin, mitkä mielestäsi ovat naiselle kuuluvia asioita. Tunteellisuus, herkkyys. Se, että naisellisilla avuilla (mitä sillä tarkoititkaan) johtaa, mutta samalla antaa miehen olla johtava - tämä on minulle vierasta, mutta tekeekö se minusta epänaisellisen? Toki sinä voit ajatella niin, jos se on sinulle tärkeä kriteeri.

        Minulla on piirteitä, joiden ainakin ajatellaan olevan yleisempiä miehillä kuin naisilla, mutta kokonaisuus ratkaissee. Ulkonäöltäni olen hyvinkin naisellinen. Mielestäni naisellisuutta tai miehisyyttä ei voi määritellä ja mitata yhdellä asteikolla. On myös kulttuurisidonnaista, mikä on naisellista tai miehistä tai mitkä ovat naisten, mitkä miesten töitä. En pyri sukupuolivapaaseen avioliittoon, ja pitäisin lähes loukkauksena, jos joku sanoisi minua hyväksi jätkäksi. Mutta ennen kaikkea karsastan kapeita määrittelyjä. Omasta ja mieheni mielestä olen naisellinen, ja olen ylpeä siitä. Mutta en ajattele tai säätele kaikkea toimintaani sukupuoleni tai vaikkapa ikäni kautta.

        Olisi mielenkiintoista tietää, mitä ovat mielestäsi ne asiat, jotka kuuluvat pääosin naiselle. Josko vaikka listoillamme olisikin samoja asioita.

        Varmasti samoja asioita on, naisethan ovat pääosin samanlaisia ympäri maapallon tavoitteineen ja ajatuksineen. He eroavat kuitenkin siinä miten ajatuksensa pukevat teoin ja sanoin, niin Suomessa kuin muualla maailmassa.

    • biubiu

      Miksi ihmeessä aloittaja valitsee persaukisia miehiä ja elättää heitä? Itse en kyllä raataisi palkkatyössä, jotta mieheni saa vaatteita ja päälle vielä käyttörahaa poikain illanviettoihin.
      Miehesi ei käyttäydy kunnioittavasti eikä rakastavasti. Ei kanna vastuutaan yhteisestä perheestänne eikä osoita olevansa sitoutunut.

      Sinä teet tulevaisuutesi suhteen ratkaisut mutta suosittelen kunnon itsetutkiskelua. Sua kohdellaan juuri niin huonosti kun annat itseäsi kohdeltavan. Kysyit et kenen syyse on, jos sun miehet ei ole tiennannu koskaan vaan sinä oot aina elättänyt heidät? " niin... kenen syy tosiaan? Pitäiskö miettiä miksi haalit ympärillesi elämän epäonnistujia ja kuulut itsekin samaan porukkaan.
      Jatka samaan malliin. Saat sp taudin.

      • mistä sen löydän

        Missä mielessä katsot että mieheni on epäonnistuja elämässä? Mieheni on työtön mutta se ei tarkoita, että hän on epäonnistuja. Entäpä miksi luokittelet minut epäonnistujaksi? Sanotaanko että exän tulot varmaan luokkaa 70 000 vuodessa, en ole ihan varma. Mahdollistin sen aikoinaan. Omat tuloni jäävät hitusen pienemmiksi.

      • jeremes

        Joo joo ja höpön höpön, et usko itsekään satuiluasi.

      • Väsynyt-
        mistä sen löydän kirjoitti:

        Missä mielessä katsot että mieheni on epäonnistuja elämässä? Mieheni on työtön mutta se ei tarkoita, että hän on epäonnistuja. Entäpä miksi luokittelet minut epäonnistujaksi? Sanotaanko että exän tulot varmaan luokkaa 70 000 vuodessa, en ole ihan varma. Mahdollistin sen aikoinaan. Omat tuloni jäävät hitusen pienemmiksi.

        "Mieheni on työtön mutta se ei tarkoita, että hän on epäonnistuja."

        - Eihän työtön mies ole epäonnistuja, hän on vaan väsynyt. Ihan samalla tavalla kuin lapsensa murhannut nainen.

      • Raaka Watson
        mistä sen löydän kirjoitti:

        Missä mielessä katsot että mieheni on epäonnistuja elämässä? Mieheni on työtön mutta se ei tarkoita, että hän on epäonnistuja. Entäpä miksi luokittelet minut epäonnistujaksi? Sanotaanko että exän tulot varmaan luokkaa 70 000 vuodessa, en ole ihan varma. Mahdollistin sen aikoinaan. Omat tuloni jäävät hitusen pienemmiksi.

        Kyllä työtön luuseri on täysi epäonnistuja.

      • Chileläisen mies
        Raaka Watson kirjoitti:

        Kyllä työtön luuseri on täysi epäonnistuja.

        Olen työtön mutta en tunne kuitenkaan itseäni luuseriksi. Jäin 50 vuotiaana työttömäksi pitkäaikaisesta työsuhteesta. Firma siirsi toimintoja muihin maihin. Nyt näiden kahden vuoden aikana olen etsinyt aktiivisesti töitä. Olen mm lähettänyt tähän mennessä 137 työhakemusta ja hakualueena on ollut koko maamme että olen hakenut töitä myös ulkomailta. Saldo on että neljään haastatteluun olen päässyt ja niistä kaksi tehtiin puhelimitse. En ole víelä päässyt töihin sillä syyksi on kerrottu että olen jo liian vanha tai sitten ylikoulutettu. Nyt suunnittelen omaa firmaa mutta edelleen olen työnhaussani aktiivinen. Vaimoni muutti takaisin kotimaahansa Chileen koska ei jaksanut katsoa työtöntä miestä. Emme ole kuitenkaan vielä eronneet.

        Siltikään en tunne itseäni luuseriksi. En ole antanut enkä anna periksi vaikka työn saaminen tuntuu olevan hankalaa.

    • Onnea teille

      Kuulostatte unelmaperheeltä. Lapsenne ovat varmaan kauniita ja naapurinne kadehtivat suurta taloanne ja menestyvää miestäsi. Miten oletkin onnistunut elämässäsi noin hyvin.

      • Kurinpalautus

        AP. Kyllä se siitä. Älä ole niin ankara itsellesi, mutta tiukempi sinun pitää olla kyllä miehellesi. Ja tiedoksi: sinkut eivät halua varattua miestä. Joten ota paikkasi VAIMONA.

      • -13c
        Kurinpalautus kirjoitti:

        AP. Kyllä se siitä. Älä ole niin ankara itsellesi, mutta tiukempi sinun pitää olla kyllä miehellesi. Ja tiedoksi: sinkut eivät halua varattua miestä. Joten ota paikkasi VAIMONA.

        Paskapuhetta, useaa naista kiinnostaa nimenomaan ukkomies. Ja vielä parempi pettureiden kannalta jos molemmat ovat naimisissa niin vaitiolo puolin ja toisin on taattu.

    • miksi ei

      Asenna Keylogger...

    • Ex idiootti

      Miksi ihmeessä maksat hänen puhelinlaskunsa? Lopeta maksamasta ja sano, että, jos hänen täytyy soittaa tai lähettää tekstaria, niin voi tehdä sen sinun kännykällä. Siinä samalla näet soitteleeko naisille.

      Olen ollut suhteessa (tosin suomalaiseen) jossa sain kanssa kaiken maksaa. Epäilin silloin että hän pettää minua. Ja pettihän se. Nyt jälkeen päin kun olen hänestä päässyt eroon mietin, että miksi ihmeessä olin niin tyhmä. Rakastuneena tekee tyhmiä juttuja ja unohtaa itsekunnioituksen. Kun toinen pettää tai kohtelee huonosti, niin itsetunto myös murenee. jälkeenpäin olen miettinyt miksi annoin hänen kohdella itseäni niin. Nimenomaan minä annoin. Ihmiset kohtelee sinua niin kuin annat heidän kohdella.

      Jos miehesi pettää niin mieti haluatko todellakin jatkaa sihdetta. Niin kuin kaverini minulle aikoinaan sanoin, että poikaystäväni ei rakasta minua, koska jos rakastaisi, ei hän olisi pettänyt tai kohdellut huonosti. Saman sanon sinulle. Et halua kuulla totuutta, koska se sattuu ja joskus on kivempi elää valheessa. Mutta jos hänet jätät, niin tulee kun et häntä enään rakasta ja mietit samoja kun minä nyt- Miksi hitossa olin niin tyhmä.

      • totuus naisen suusta

        Normalijärkistä sinkkunaista ei todellakaan kiinnosta varattu mies!!! Ja miksi ei, koska hän haluaa seurustella, joka suomeksi tarkoittaa tapailua, koti-iltoja, viikonloppumatkoja jne. Siihen ei varattu mies taivu, koska hänen pitää olla vkl. Esim. Serenassa lasten kanssa ja yleensäkin omassa sängyssään öisin. Kodinrikkojat ovat asia erikseen. Miksi ottaa varattu, kun sinkkujakin on pilvin pimein.

      • Nellianna
        totuus naisen suusta kirjoitti:

        Normalijärkistä sinkkunaista ei todellakaan kiinnosta varattu mies!!! Ja miksi ei, koska hän haluaa seurustella, joka suomeksi tarkoittaa tapailua, koti-iltoja, viikonloppumatkoja jne. Siihen ei varattu mies taivu, koska hänen pitää olla vkl. Esim. Serenassa lasten kanssa ja yleensäkin omassa sängyssään öisin. Kodinrikkojat ovat asia erikseen. Miksi ottaa varattu, kun sinkkujakin on pilvin pimein.

        En minäkään usko että melkein ketään sinkkunaista kiinnostaa varatut, itse kun olen joskus ollut sinkkuna niin ei ole tullut mieleenkään katsella varattuja sillä tavalla. Kyllä vapaita miehiä riittää kaikille.

      • mistä sen löydän

        En tiedä, pettääkö tai onko pettänyt. Mutta vaikka hän kuinka vannoo ja vakuuttaa niin nämä pitkiksi venyvät viikonloppuillat tuntuvat kurjilta, kun istun kotona ja mies huitelee kaupungilla. En tiedä kuinka kauan jaksan tällaista avioliittoa. Aina viikonloppuillat yksin...

        Niin...käännyin tässä dilemmassa myös miespuolisen ystäväni puoleen, koska hän tulee samasta kulttuuriympäristöstä kuin mieheni. Hän on ystävä johon luotan. Hän kehotti pitämään kiinni miehestäni ja antamaan hänelle tilaa ja olemaan kyselemättä liikoja ja pyrkimään tekemään hänet onnelliseksi, jotta häneltä menisi vähäinenkin tarve mihinkään avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen yms. Hän sanoi, että hänen kulttuurinsa miehet viipyvät kotosalla sen pitempään mitä enemmän he kokevat, että kotona on leppoisaa ja mukavaa. Ehkä pitäisi yrittää muutama viikko ja katsoa miten mieheni reagoi?

      • käpykkä

        Niin että sinunko harteillasi vain on suhteenne onnellisuus, joo, älä kysele mitään, anna tilaa miehellesi, ole alamainen hänelle ja keskity hänen pavelemiseen, silloin kun hän suvaitsee olla kotona. Ei tule mitään, jos vain toinen yrittää, kyllä siihen tarvitaan kummankin panostusta. Jos ei mies sitä tajua, niin sitten vaan hyvästi.
        Olivat nuo miespuolisen ystäväsi neuvot todella ihan peestä, mutta omapa on asiasi.

      • Raaka Watson
        mistä sen löydän kirjoitti:

        Niin...käännyin tässä dilemmassa myös miespuolisen ystäväni puoleen, koska hän tulee samasta kulttuuriympäristöstä kuin mieheni. Hän on ystävä johon luotan. Hän kehotti pitämään kiinni miehestäni ja antamaan hänelle tilaa ja olemaan kyselemättä liikoja ja pyrkimään tekemään hänet onnelliseksi, jotta häneltä menisi vähäinenkin tarve mihinkään avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen yms. Hän sanoi, että hänen kulttuurinsa miehet viipyvät kotosalla sen pitempään mitä enemmän he kokevat, että kotona on leppoisaa ja mukavaa. Ehkä pitäisi yrittää muutama viikko ja katsoa miten mieheni reagoi?

        Jos et arvosta itseäsi niin miten kuvittelet kenenkään muun sinua arvostavan?

      • pensselitäti
        mistä sen löydän kirjoitti:

        Niin...käännyin tässä dilemmassa myös miespuolisen ystäväni puoleen, koska hän tulee samasta kulttuuriympäristöstä kuin mieheni. Hän on ystävä johon luotan. Hän kehotti pitämään kiinni miehestäni ja antamaan hänelle tilaa ja olemaan kyselemättä liikoja ja pyrkimään tekemään hänet onnelliseksi, jotta häneltä menisi vähäinenkin tarve mihinkään avioliiton ulkopuoliseen suhteeseen yms. Hän sanoi, että hänen kulttuurinsa miehet viipyvät kotosalla sen pitempään mitä enemmän he kokevat, että kotona on leppoisaa ja mukavaa. Ehkä pitäisi yrittää muutama viikko ja katsoa miten mieheni reagoi?

        Pysyisit erossa noista kulttuurimiehistä. Ei heistä ole sinulle muuta kuin pelkkää harmia. On vastenmielistä, että syy miehesi holtittomuuteen vieritetään sinun niskoillesi oikein luottomiehen voimin - ja että sinä yrität ja yrität, ja äijät nauravat partaansa.

      • mistä sen löydän
        pensselitäti kirjoitti:

        Pysyisit erossa noista kulttuurimiehistä. Ei heistä ole sinulle muuta kuin pelkkää harmia. On vastenmielistä, että syy miehesi holtittomuuteen vieritetään sinun niskoillesi oikein luottomiehen voimin - ja että sinä yrität ja yrität, ja äijät nauravat partaansa.

        Niin. En tiedä, jaksanko enää. Tuntui tosi pahalta kun mies tuli kotiin myöhään ja tupakkaa ja alkoa oli tainnut mennä. Oli ollut ihan muualla kuin antoi ymmärtää lähtiessään alkuillasta. Minulta juuri oli ottanut rahaa "omiin tarpeisiin" mutta siinä se raha taisi mennä...On tunne, että vaikka rakastan, niin eron paikka alkaa olla lähellä. Miksi hän ei halua viettää perjantai- eikä lauantai-iltoja vaimonsa seurassa?

        Älä nyt suutu, mutta ei vietä iltoja vaimonsa kanssa useista syistä.
        Ensinnäkin muslimit eivät ole yksiavioisia, et ole se ainoa ja mies ei edes halua ymmärtää miksi muka pitäisi tyytyä yhteen.
        Toiseksi se on varmaan jo saanut haluamansa, oli se sitten oleskelulupa tai mikä tahansa. Sitä ei enää kiinnosta.
        Kolmanneksi annat sen huidella, et puutu asiaan vaan päinvastoin rahoitat sen huoraamista. Se ei kunnioita sinua milliäkään.
        Neljänneksi et ole sen mielestä enää millään tavoin kiinnostava. Todennäköisimmin seksikin on sille vain runkkaamisen vaihtoehto, mies näet pystyy panemaan jopa inhoamaansa naista.

        Siinä sinulle syyt. Voit itse valita.

      • totta varmaan

        Julmaa mutta varmasti täysin totta.

    • Anonyymi

      Olet tyhmä.

    Ketjusta on poistettu 14 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mies kateissa Lapualla

      Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla
      Lapua
      116
      6070
    2. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      33
      4167
    3. Olenko joka hetki

      Ajatuksissasi?
      Ikävä
      82
      3372
    4. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      18
      3006
    5. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      258
      2100
    6. Joo nyt mä sen tajuan

      Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?
      Ikävä
      88
      2014
    7. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      44
      1866
    8. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      143
      1805
    9. Olipa ihana rakas

      ❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau
      Ikävä
      8
      1706
    10. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1579
    Aihe