Löysin itselleni unelmamiehen; ahkera, korkeasti koulutettu, elämään intohimoisesti suhtautuva, sporttinen, rehellinen, avoin ja kaikin puolin täydellinen. Meillä on todella samanlaiset toiveet tulevaisuudelle, hän tukee minua mun haaveissa ja tsemppaa, mutta antaa omaa tilaa. Hän kuuntelee ja ymmärtää minua.
"Ongelma" kuitenkin on se, että pelkään tämän olevan liian täydellistä ja kenties jopa tylsää. Onko tämä siis suuri etu, että ollaan niin samanlaisia, mutta osataan kuitenkin antaa toiselle omaa tilaa? Vai onko tämä kenties enne tylsästä tulevaisuudesta? Meillä suhteessa henkinen yhteys on ollut paljon vahvempi kuin fyysinen, onko tämä hyvä vai huono puoli?
Kertokaa kokemuksianne!
"Ongelma" kuitenkin on se, että pelkään tämän olevan liian täydellistä ja kenties jopa tylsää. Onko tämä siis suuri etu, että ollaan niin samanlaisia, mutta osataan kuitenkin antaa toiselle omaa tilaa? Vai onko tämä kenties enne tylsästä tulevaisuudesta? Meillä suhteessa henkinen yhteys on ollut paljon vahvempi kuin fyysinen, onko tämä hyvä vai huono puoli?
Kertokaa kokemuksianne!
Vastaukset 23
Vanhimmat
Ei kuulosta siltä että olis kovin innostava, inspiroiva mies... vaan tylsä? Oletko rakastunut vai tavan vuoksi yhdessä?
Juuri sitä mietinkin, että onko parempi olla vain onnellinen tästä kenties tylsästä suhteesta vai yrittää etsiä jotain jännittävämpää? Siksi haluaisinkin kuulla, että onko monella tällainen tylsä suhde osoittautunut avaimeksi onneen pitkällä tähtäimellä vai pitäisikö edes alussa olla jonkinlaista intohimoa ja paloa?
Olen tuntenut hänet vasta niin vähän aikaa, että en voi sanoa olevani rakastunut, mutta tiedostan, että hän on erittäin hieno ihminen ja olisi ainakin paperilla loistava puoliso.
Kuinka vähän aikaa tuntenut? Voiko rakastuminen tulla vielä vai fläsähtikö se kasaan? Itse olen miltei heti rakastunut jos on oikeanlainen mies. Ja paloa on. Mitä teette yhdessä? Onko persoona oikeanlainen? Miten voisit tuntea hänet paremmin, puhuuko hän mitään.
Olen tuntenut parin kuukauden verran, kiireiden takia olemme ehtineet tapaamaan livenä vasta alle viisi kertaa.
Kun kysyit noita kysymyksiä, niin ehkä olen itse vain ylianalysoinut ja "keksinyt" tilanteen. Mies on aikalailla täydellinen persoona minulle; rauhoittaa sopivasti menevää luonnettani. Keskustellakin hän osaa.
Ehkä tämä "ongelma" on vain se, että tunnen hänet ajatuksen tasolla jo erittäin hyvin, mutta vähien tapaamisten takia en tunne häntä fyysisenä ihmisenä yhtä hyvin.
Kiitos kysymyksistäsi, saivat mut miettimään!
Niitä "jännittäviä" miehiä on huomattavasti enemmän kuin kilttejä ja kunnollisia. Mitä ihmeen jännitystä kaipaat?? Sitäkö, että mies on arvaamaton, ryppää, on epäluotettava jne. huhuh....
Elämään intohimoisesti suhtautuva mies ei ole tylsä; ongelma on omien korviesi välissä ja ehkä sinulla on hieman marttyyrin -vikaa.
Marttyyria minussa ei ole, mutta voi olla, että kehitin "ongelman" itse. Lähinnä tämä sen takia, että en halua satuttaa miestä pitkittämällä suhdetta, jollen ole itse varma tunteistani.
Toisaalta, enhän minä saa mitään selville, jollen edes anna tilanteelle aikaa kehittyä. Olit siis oikeassa, varmaan ylianalysoin tilannetta ja minun tulisi olla onnellinen kunnon miehestä sellaisen tavattuani. Kiitos! :)
Mutta haluat vaihtaa vähemmän tylsään? Köyhempään, roisimpaan, väkivaltaisempaan, valehtelevampaan, petollisempaan vai millaista jännitystä kaipaat? Oliko sinulla kurjat epävakaat perheolot ja siksi tämä mies tuntuu niin väärältä?
Jokainen tekee omat virheensä itse, niin sinäkin.
Olen kaksi kertaa elämässäni yrittänyt rakentaa parisuhteen "järkipohjalta". En nyt tiedä, olivatko kyseiset miehet varsinaisia "unelmamiehiä" mutta nimenomaan "paperilla täydellisiä". Kummallakaan kerralla se ei onnistunut. Ensimmäinen suhde kitkutti puolitoista vuotta ennen kuin oli pakko myöntää, että ei onnistu. Kun toista ei halua seksuaalisesti (eikä siis ole halunnut alun alkaenkaan niin vahvasti kuin miestä voi haluta) niin se kantaa korkeintaan kaveruuteen asti. Toisen kohdalla tajusin luovuttaa jo ennen kuin vuosi tuli täyteen.
Tuota jankutusta, että intohimoa herättävän miehen pitäisi olla väkivaltainen, petollinen ja/tai jopa rikollinen, en oikeastaan edes jaksaisi kommentoida, mutta ehkä taas kerran: olen tällä hetkellä ihan onnesta soikeana ja hulluna himosta sellaista miestä kohtaan, joka on kaikkea muuta kuin renttu. Ahkera, korkeasti koulutettu, rehellinen, avoin, tunteellinen, älykäs, arvomaailmaltaan melko konservatiivinen, auttavainen... Parissa asiassa hän ei ole sellainen, mitä olisin "paperilla" (tai esim. nettideitissä) hakenut, mutta onneksi tavattiin livenä ja kemiat kohtasivat. "Jännämiestä" hänestä ei silti saa tekemälläkään.
Juuri tuota ehkä pelkään, että oikeaa puolisoa ei loppupelissä voi järjellä valita. Olisi kamalaa mennä vaikka kymmenen vuotta eteenpäin ja tajuta, että kumpikin ansaitsee suhteen, jossa löytyy intohimoa ja oikeaa paloa.
Toisaalta pelottaa myös se, että jos pistän tämän miehen hyllylle pelkästään intohimon puutteen takia, menetän kaikin puolin hyvän miehen ja kenties mies, jonka kanssa intohimo löytyy ei tuokkaan pitkällä tähtäimellä onnea.
Kiitos kuitenkin kun kerroit kokemuksesi! En todellakaan tee täällä käytyjen keskusteluiden perusteella mitään ratkaisuja, kunhan pohdin asiaa itsekseni :)
"Toisaalta pelottaa myös se, että jos pistän tämän miehen hyllylle pelkästään intohimon puutteen takia, menetän kaikin puolin hyvän miehen"
Huono peruste. Teidän molempien on parempi olla yksin. Rakastuminen pitää olla pohjana. Sitten kun on yhteisiä lapsia, asiat ovat toisin. Lapset sanelevat tahdin.
"kenties mies, jonka kanssa intohimo löytyy ei tuokkaan pitkällä tähtäimellä onnea"
Intohimo ja kärsimys ovat latinaksi ja englanniksi sama sana. Ei rakastumisesta onni seuraa, se vain vie mukanaan kuin hyökyaalto.
Osaatko tarkemmin kertoa, miksi intohimoa ei ole? Johtuuko se jostain millä tavalla mies kohtelee sinua? Miehen harrastuksista tai mielenkiinnon kohteista? Tai jostain muusta?
Haluaisitko yleensäkin, että jokin asia miehessä olisi toisin? Jos haluat, sano siitä miehelle, asiallisesti. Keskustele. Älä odota, että mies muuttuu, ilman että puhut omista toiveistasi hänelle. Varaudu myös siihen, että muutos ei tapahdu hetkessä.
Lisäksi ei kannata ajatella, että miehen täytyy muuttua, vaan pitää olla vastavuoroisuutta.
Kuitenkin lopulta, asiallisten keskustelujenkin, mahdollisen muutoksen tai sen yrittämisen jälkeenkin voi olla, ettei se intohimo synny. Todetaan, että toinen on vain hyvä tyyppi, mutta ei sytytä. Silloin on uskallettava hypätä pois ja jatkaa etsimistä, jos se intohimo ja huuma on sitä mitä haetaan.
Älä jätä toista roikkumaan millään tavoin. Sano, että tienne erkanevat tässä ja nyt. "Kiitos kaikesta. Meidän on parempi jatkaa erillään."
Niin, jos mies on OK muuten kailkin tavoin, mutta kaipaat suorasukaisempaa, päällekäyvämpää miehisyyttä? Jos tämä nyt on kohtalokas turn-off, sano suoraan mitä kaipaat. Ei ole menetettävää, jos jo päättelet että miehen kohteliaan käytöksen vuoksi hänet on jätettävä.
Ei pidä mennä kertomaan syytä (jätän sinut jos/koska et täytä vaatimuksiani). Parempi vain sanoa, etteivät tunteet ole mukana. Se loukkaa vähemmän ja on sitä paitsi totuudenmukaisempaakin.
Se on suuri etu, että olette pitkälti samanlaisia mutta osaatte antaa toiselle myös omaa tilaa. Tiedätte, milloin on sen oma tilan antamisen paikka eikä siitä tule riitoja. Mua mietityttäisi tuo, että fyysinen vetovoima uuupuu. Itse olen ihminen, jolle intohimo on tärkeimpiä asioita parisuhteessa. Jos sitä ei ole heti alussa niin hyvin harvoin se löytyy myöhemminkään.
Liian täydellistä ihmistä ei ole olemassakaan. Varmasti hänestäkin löytyy jotain vikaa niinkuin meistä kaikista. Jos intohimo ei ole sulle tärkeää, niin asiat on hyvin.
Miehen mielipide. En osaa asettua naisen asemaan mutta sivusta, ja toisesta vinkkelistä katsoen tuo ei vaikuta lupaavalle!
Arkiasioiden harmonia on hyväksi mutta pelkästään sen varaan en laskisi kaikkea.
Toisaalta pelkkä fyysinen himo ei ole pysyvän parisuhteen perusta koska himo heikkenee ja henkisen puolen yhteyden merkitys kasvaa.
Omasta mielestäni minä edustan melkom lailla miehesi tyyppiä.
Tosin jo seurusteluaikana ilmeni särmikäs puoleni.
Vuodet ovat tasoittaneet mutta missään vaiheessa vaimoni ei ole valittanut yksitoikoisuutta liitossamme.
Kuitenkin, jos aito välittäminen säilyy ja lisääntyy niin kyllä se fyysinenkin puoli toimii ikärinäkin.
Olipa ympäripyöreä vastaus. Tuskin tuohon pystyy kukaan antamaan täsmäohjetta.
Hyviä vastauksia täällä. Helkan kommentti olisi voinut olla itseni kirjoittama, vaikka mies olenkin.. sama toimii myös toisinpäin. Tosin itse olen ymmärtänyt lopettaa suhteet muutamassa kuukaudessa. Ymmärsin haluamisen tärkeyden kun kohtasin naisen, jonka kanssa fyysinen kemia oli molemminpuolin ihan mieletön. Homma ei vaan muuten toiminut.
Aloittajalle vaan sen verran vinkkiä, viisi tapaamista kahdessa kuukaudessa on todella vähän ja tauot pitkiä. Jopa vähän luonnoton tapa tutustua.. kyllä sitä aikaa ja halua yhdessäololle löytyy jos on ihastunut. Sitä on pakko saada nähdä toinen. Kuin teillä on niin kiire, ettette vois vaikka arkena löhötä yhdessä sohvalla ja katsoa telkasts hömppää/leffaa? Siihen vähän pusuttelua ja muuta kudlaiusta mukaan. Jos se tuntuu luonnottomalta, niin sitten teistä ei kyllä mitään tule.
Järkisuhteet kaatuu siihen kun lopulta jompikumpi löytää sen intohimon ja ihastumisen muualta. Sen olis paree löytyä ihan omasta makkarista.
Kiitos vastauksestasi, sai ajattelemaan!
Syynä tapaamisten vähyyteen on reilu 400 km välimatka tässä vaiheessa ja aina vain ei ole viikonloppuna aikaa viettää kokonaista päivää muualla.
Ei ihminen voi olla tylsä vain siksi että hän tuntuu täydelliseltä. Ihmisen tylsyys ei ole suoraan yhteydessä hänen ominaisuuksiinsa vaan siihen miten hän luonteensä sopii yhteen oman luonteen kanssa. Jos toinen ihminen ei vain sytytä, yksi tapa reagoida on ajatella hänen olevan tylsä. Oikeasti vika on kuitenkin siinä että se toisen persoona ei vain herätä riittävästi mielenkiintoa eikä tämä ole sama asia kuin kunnollisuus tai "täydellisyys". Olisi kauheaa jos ihmisessä pitäisi olla riittävästi huonoja tai särmikkäitä puolia että häneen voisi ihastua. Minä ainakin tykkään rauhallisista "kunnollisista" tyypeistä, osa heistä tuntuu tylsiltä kun luonne ei ole riittävän sopiva ja osa taas todellakaan ei vaan he voivat olla upeita luonteita ja hyvin kiinnostavia..
Totuus voi olla kauhea.
Mitä hittoa, olisit onnellinen! Jos kaiken tämän lisäksi tunnet intohimoa miestä kohtaan, niin onneks olkoon, lottopotti tuli!
Jos muuten vaan mietit että onko tylsä tms niin mieti itse ensin, ettet se ole sinä joka on tylsä...
AP:lle
Väkisin hiipii mieleeni että ahneus on iskenyt: Pitää saada kaikki etkä kykene kenties tekemään kompromissejä (kaikkea ei voi saada). Varsinkin naisilla on ongelmana valita monesta nettideitti miehestä 1-3 jonka kanssa viettää tiiviimmin aikaa jos vastauksia tulee päälle 50kpl. Helposti mieleen hiipii "Jos tuo ei ole sitä ja tätä... odotetaan vielä vähän aikaa, niin se täydellinen (vikoja mitä et aluksi huomaa) tulee elämääni!" :D
Minusta etsit vikaa väärästä päästä. Et pelkää täydellisyyttä vaan jo tiedostamaasi intohimon puutetta. Ja minä en usko hitaasti lämpenemiseen. Harva ihminen on intohimoton oikean kumppanin kanssa. Ja sellaista odotellessa on parempi olla yksin kuin perheellisenä.
Tosin asian kääntöpuolena on, että moni ihastuu ominaisuuksiin, jotka eivät ole otollisia pitkää parisuhdetta ajatellen. Suo siellä, vetelä täällä.
no jos te olette vasta nähneet toisenne viisikertaa,
niin ettehän te edes tunne vielä toisianne?