Erosin pitkästä liitosta 27 vuotiaana 2012 ja 2013 minulla diagnosoitiin kaksi psyykesairautta jotka näin jälkeenpäin katsottuna ovat olleet aina minulla vaikkei niitä olekaan diagnosoitu aiemmin. Miehiä on ain pörrännyt ympärillä (koska eivät tiedä että olen hullu) mutta nyt olen tilanteessa missä itse olen vakavasti sitoutumassa ja mies myös. En ole vielä käyttäytynyt mielipuolisesti ja pohdin sitä missä vaiheessa minun tulisi kertoa miehelle psyykensairauksistani? Luulen että hän on jo ihastunut minuun kuten minäkin häneen mutta emme asu vielä yhdessä tms
missä vaiheessa kertoa?
-epätietoinen-
15156
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Kerro ennen seksin harrastamista.
Sitten kun on sormus sormessa.
90% ihmisistä on psyykesairaus. Sinun ei tarvitse kertoa ennen kuin sairauksistasi on haittaa tai vasta kun ollaan hyvin pitkällä suhteessa, tuollainen pelottaa suotta miehet pois riippuen tietenkin mitkä psyykesairaudet ovat kyseessä, että kuinka vakavaa on, esim. paniikkihäiriö on täysin yhdentekevä suhteen kannalta, kun epävakaapersoonallisuushäriä tai bipolaari on vakava juttu.
Niin minulla on vakava juttu mutta en ole varma tulisiko se edes koskaan esiin jos esim saisimme elää ihmissuhdeongelmatonta elämää seuraavat 70 vuotta. Ei sairauteni näy mitenkään päällepäin enkä käytä edes lääkkeitä siihen. Periaattessahan voisin piilottaa/heittää vaan roskiin nuo sairauksiani koskevat paperit ja aiemmin saamani pillerit ja unohtaa ja kieltää kaikki diagnoosit. Taidampa tehdä niin. Vain minä tiedän sillon missä mennään.Sillon kukaan mies ei voi löytää kotoani mitään sairauteen viittaavaa!!!
Ihan sama se on, hulluja melkein kaikki ovat, turha siitä on edes kertoa mitään.
Joo sain diagnoosini stressaantuneessa tilanteessa eroni jälkeen. Ajattelen sellaisia asioita mitä kaikki ei ajattele mutta olen sen verran fiksu että osaan pitää pääni kiinni eli en kerro ajatuksistani kaikille. Mutta esim pari viikkoa sitten eräs tyyppi sano mulle et hän on sitä mieltä et mulla "ei oo kaikki kotona". Sille en oo koskaan kontrolloinu juttujani. Koitan nyt olla tuntematta kovasti niin ehkä tämä tästä. Aikoinaan käytin paljonkin lääkkeitä. Nyt en enää käytä koska olen onnellinen ja tasapainoinen, ainakin yksikseen.
Jos sairautesi on hoitotasapainossa, kerro siinä vaiheessa kun itsestäsi tuntuu hyvältä. Tai vaikka oireilisitkin et ole kellekkään tilivelvollinen kellekkään. Sen sijaan kertominen voi lisätä toisen ymmärrystä sinua kohtaan, jos välillä vähän "sekoilet". Liian aikaisin kertominen voi kuitenkin herkästi säikyttää toisen pois. Odottelisin siis sitä, että välit ovat muodostuneet luottamuksellisiksi ja kummatkin välittävät aidosti toisistaan.
Tekstistäsi paistaa, että pidät itseäsi "hulluna". Psyykesairaus on vähän niinkuin flunssa tai mikä tahansa muu sairaus. Kun se on hoidossa asianmukaisesti, niin elämää jatketaan ihan pokkana. Se ei tee sinusta yhtään vähäpätöisempää ihmistä. Elä siis suhtaudu itseesi "hulluna" tai muutenkaan lokeroi itseäsi. Hoida itseäsi, ole armelias itsellesi ja jatka elämää hymyssä suin. Ja jos suhde joskus kaatuu siihen että kerroit sairaudestasi, niin se tyyppi olisi ollut muutenkin väärä sinulle.
Sairauteni ei tule koskaan paranemaan vaan minun on opittava elämään sen kanssa. Välillä tuntuu että tekisin oikein jos en edes yrittäisi seurustella kenenkään kanssa vaan olisin vain yksin.
Olen jo tälle miehelle kertonut eläneeni vaikeita aikoja ja hän sanoi vain että se ymmärrys ja viisaus huokuu jutuistani läpi eli piti sitä positiivisena. En ole tarkemmin kertonut mitään. Ja hän on sellainen ettei kysele.
Ilmeneekö psyykkiset ongelmasi kenties raivokkaana ja väkivaltaisena käytöksenä jos suhteessa tulee vastoinkäymisiä?
Ei. Vain rankkaa draamaa. Voimakkaita tunteita. En ole koskaan ollut väkivaltainen.
Kerro heti. Vaikka se mies toki on jo varautunut, varmaan tietää jo että kaikki naiset on vähän kaheleita mutta jos ihan diagnoosi niin kai se olisi hyvä tietää ja helppo antaa asia anteeksi nyt kun et ole vielä ollut kovin sekaisin. sitten jos ehtisitte yhteen muuttamaan ja alkaisit sekoilemaan mies olisi varmasti ihmeissään ja ehkä katkerakin jos olet jättänyt noinkin oleellisen asian kertomatta.
Häh?????? Siis jos olen ollut sairas ja saanut diagnoosin niin miehen pitäisi ANTAA SE ANTEEKSI????? NYT EN YMMÄRRÄ. Jos oisin vaikka pettänyt ja pyytäisin anteeksi niin mies voisi antaa anteeksi tai jos olisin varastanut ja pyytäisin anteeksi....mutta että miehen pitäisi antaa anteeksi sairauteni?
Sorry, oli huono sanavalinta siinä, tarkoitin siis hyväksymistä eli miehen on helppo hyväksyä sairautesi tässä vaiheessa ja sitten myöhemminkin jos alat sekoilemaan ymmärtää helpommin muutokset käytöksessä ja osaa toimia rauhallisen järkevästi siinä tilanteessa kun ei tule täydellisenä yllätyksenä.
Ok
Ehkä se kannattaisi kuitenkin kertoa. Sitä mieltä olen minä. Ja tietenkin myös sitäkin mieltä, että et jatkossa piiloudu jatkuvasti diagnoosiesi taakse, vaan tosissaan yrität elää niiden kanssa. Näin niinku miehenä olisi helpompi ymmärtää joitakin vaikeampia juttuja eikä tarttis heti leimata naista prinsessasyndroomaiseksi.
Ehkä sen ajoituksen valintaan asian kertomisella kannattaisi panostaa. Silleen sopivasti herkällä hetkellä kun sinusta tuntuu, että voisit kerta toiselle itsestäsi mitä tahansa. Kyllä rakastava mies siinä vaiheessa suhtautuu asiaan lempeästi eikä tee siitä sen suurempaa numeroa. Jos taas ei, näetkö tulevaisuutta sellaisen miehen kanssa?
Yhden tärkeän neuvon sinulle annan. Mies ei ole syypää sinun tilaan, joten häntä ei pidä ilman syytä siitä syyttää tai yrittää syyllistää jostain muusta mihin hän ei syyllinen ole. Sen kun muistat, niin pikkuhiljaa hyvää tulee. Tämä neuvo oikeastaan pätee oikeastaan jokaiseen... :)