Anoppi

Olo on kuin puun ja kuoren välissä, enkä tiedä mitä pitäisi ajatella tai tehdä. Kun aloimme mieheni kanssa seurustelemaan, otti anoppi minut vastaan avosylin. Oli avoimen iloinen siitä että poikansa löysi ihmisen jota rakastaa, tai näin minä ainakin kuvittelin.

Itse olen hiljainen ja vaatii aikaa että tutustun uusiin ihmisiin ja uskallan avautua ja olla luonteva heidän kanssaan. Olin anopille kohtelias ja vastasin jutusteluun, mutta en ole ikinä ollut mikään smaltalk ihminen, joten en hänenkään kanssaan sellaista osannut. Aikaa kului ja ihmettelin miksi en kykene olemaan luonteva hänen seurassaan, jokin ei tuntunut oikealta. Ajattelin että kenties jokin hänen olemuksessaan viittasi siihen, ettei hän sittenkään pidä minusta. Ajattelin kuitenkin sinnikkäästi että tuo kaikki on mielikuvituksen tuotetta. Monet itkut tuli näiden ajatuksien takia itkettyä kun en ymmärtänyt mistä nämä ajatukset ja tunteet kumpusivat. Joka vierailun jälkeen oli paha olla. Silti aina hymyilin ja esitin reipasta.

Ajansaatossa pikkuhiljaa aloin ymmärtämään mistä nämä ajatukset johtuivat. Kerroin miehelleni asioista, jotka saivat minut epävarmaksi. Ensin mieheni sanoi ettei ole kiinnittänyt moisiin asioihin huomiota. Hän kuitenkin alkoi seuraamaan tilannetta ja myönsi, että ajatukseni eivät olekkaan mielikuvitukseni tuotetta. Anoppi puhui minulle näennäisesti kohteliaasti ja hymyillen, mutta hänen sanomisissaan oli piiloviestejä, ja näpäytyksiä joita hän teki vain minulle. Esim. hän saattoi piikitellä minua jos mieheni nosti minunkin likaiset astiat tiskikoneeseen, mutta samalla saattoi itse laittaa toisen poikansa astiat koneeseen.

Mieheni on ollut veljeksistä aina se, joka on juossut kun äidillä on ollut jokin "hätä". Vaikka asuu toisella paikkakunnalla, on käynyt äitinsä luona tekemässä kotitöitä. Anoppi ei ole pojilleen sanonut suoraan että tulisiko jompikumpi auttamaan, vaan se on sellaista syyllistävää "Minun pitää palkata ulkopuolinen tekemään tämä asia"-tyylistä ilmaisua. Ymmärrän hyvin että miestäni askarruttaa äitinsä pärjääminen yksin omakotitalossa ja haluaa auttaa. Minua se ei ole ikinä haitannut. Mieheni on herkkä ja hän potee helposti huonoa omaatuntoa. Tätä äitinsä käyttää radikaalisti hyväkseen ja koska rakastan miestäni, tuntuu minusta pahalta kun mieheni potee huonoa omaatuntoa.

Meillä on ollut tapana käydä kerran kuukaudessa viikonloppu molempien vanhemmilla, loput viikonloput itse olen töissä. Yhteenmuuttomme jälkeen mieheni vierailut äidillään ovat vähentyneet, sillä ihan omien sanojensa mukaan haluaa viettää aikaa perheensä kanssa (ja välimatkakin kasvoi 100km). Tämän asian anoppi on tulkinnut niin, että minä olen mustasukkainen, enkä päästä miestäni yksin äidilleen. Tämän anoppi sanoi minulle suoraan, eikä hän uskonut vaikka mieheni sanoi että ei pidä paikkaansa. Tottakai pahoitin tästä mieleni ja sanoin, että minusta ei ole mukavaa että minua syytetään syyttäsuotta asiasta jonka kanssa minulla ei ole mitään tekemistä. Tässä siis yksi esimerkki siitä, mitä anoppi minulle sanoi. Erosimme kireissä tunnelmissa, emmekä ole tämän jälkeen tavanneet. Tästä on nyt aikaa n. 3kk.

Miehelleni anoppi soittelee kyllä (tosin harvemmin kuin aikaisemmin), mutta ei ole minua ikinä puheluissaan maininnut. Mieheni ihmettelee, kun hänen puhetapansa on muuttunut. Hän puhuu kuin olisi huolissaan miehestäni. Ihankuin yrittäisi saada väkisin meidän välille jonkin ongelman. En osaa tarkkaan selittää mitä tarkoitan, mutta toivottavasti joku ymmärtää mitä yritän ajaa takaa. Mieheni isä on kuollut jo vuosia sitten. Mieheni sanoo, että äidistään on miehensä kuoleman jälkeen tullut kylmä. Hän mielellään takertuu lapsiinsa, eikä haluaisi heidän elävän omaa elämäänsä (nämä siis mieheni sanoja). Anoppi ei ole kuulemma ikinä tykännyt mieheni tyttöystävistä (toisin kuin veljensä). Sanottakoon vielä että me ollaan naimisissa oleva pariskunta.

Itselläni on paha olo tämän tilanteen vuoksi. En voi asialle mitään, jos anoppi ei minusta pidä. Mieheni on äidilleen sanonut, että raskastaa minua, eikä anna minkään tulla meidän väliin. Ymmärtää kyllä sen, etten halua lähteä anopin luokse loukattavaksi, eikä ole sinne nyt itsekkään halunnut mennä. Tämä pahentaa omaa oloani, sillä itselleni perhe on tärkeä ja tiedän että miehelleni on äitinsä on aina ollut läheinen. Mieheni kuitenkin kieltäytyy hyväkymästä äitinsä käytöstä minua kohtaan ja protestoi tätä sillä ettei tosiaan itsekkään ole mennyt äidillään käymään.

Onko tällaisesta ulospääsyä? Auttaako aika? Joulukin tulossa!