Toisten asioihin puuttuvat työ"kaverit"

V ittumaisimpia työ"kavereita" ovat sellaisia jotka jatkuvasti puuttuvat toisten asioihin ja näkevät vaivaa toisten tekemisistä (tai tekemättä jättämisistä).

Onneksi sentään valtaosa osaa pitää huolta omista asioistaan.
3433
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Sama vika. Yks työkaveri ei jätä ikinä rauhaan jos hänellä ei ole asiakasta.

Ei vahingossakaan tee mitään hyödyllistä, vaan tulee sekoittamaan keskusteluani asiakkaan kanssa ja lähes poikkeuksetta (kuultuaan mistä on puhe) alkaa selittämään tuotteesta jo läpikäytyjä asioita (tai asioita joita asiakas jo entuudestaan tiesi) hirveätä tohinalla ja asiakkaan pää menee ihan pyörälle.

Usein tämä johtaa siihen että ostopäätöksen kanssa tullut asiakas lähtee hämmentyneenä ja tyhjin käsin liikkeestä.

Loistava neuvomaan.

Äänestä

Tyhmä mutta äänekäs? Juoruilu tupakkipaikalla on heille päivän suola. Kunnolla kun haukutaan toisia niin taas jaksaa painaa... Kunnes joku päivä tuntuu yllättäen puukko kylkiluiden välissä.

Äänestä

Mun työkaveri tiesi neuvoa, milloin olen riittävän kipeä sairauslomalle. Hän neuvoi silloinkin, kun saikku oli niin pitkä, että oli lääkärintodistukset, 2 jälkitautia ja antibiootit, kuumetta koko ajan... Kyllä työkaveri tietää :-P

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mulkkuja ovat kirjoitti:

V ittumaisimpia työ"kavereita" ovat sellaisia jotka jatkuvasti puuttuvat toisten asioihin ja näkevät vaivaa toisten tekemisistä (tai tekemättä jättämisistä).

Onneksi sentään valtaosa osaa pitää huolta omista asioistaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu