Onko oikein kertoa?

Erosin pitkästä avoliitosta vuosi sitten. Ex-mieheni oli kerran aiemmni eronnut ja kertoi eron syyksi uskottomuuden. Vasta nyt, eromme jälkeen, kuulin totuuden heidän erostaan. Exäni oli pahoinpidellyt vaimonsa. Minusta tietysti tuntui alkuun todella järkyttävältä. Vähitellen muistin lähipiirin kummalliset kommentit kumppanistani mutta kun niistä yritin kysellä, hän totesi muiden olevan omituisia ja vaihtoi puheen aihetta.
Exälläni on uusi nainen ja minäkin olen omalla tahollani suhteessa. Mutta minua vähän painaa tämä peitelty väkivaltaisuus ja olen miettinyt eksäni uudelle kumppanille kirjoittamista ja asiasta kertomista. Onko tämä teidän mielestänne ihan typerä ajatus? Itse olisin ollut kertojalle jälkikäteen kiitollinen, olisihan se kipeää tehnyt mutta ainakaan suhde ei olisi perustunut suurelle valheelle.
2188
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Olisiko mahdollisuus että mies olisi muuttunut? Jos ei sinua kertaakaan hakannut niin asia voisi olla puhtaasti niin. Naisella on toki oikeus tietää niin vakavastga rikoksesta ja voit asiasta hänelle kertoa. Eria asia sitten että saako mies uskoteltua että sinä valehtelet, mutta ainakin hän saisi tietää ajoissa, elämä sitten näyttäisi olisiko varoitukseen ollut ihan syytä.

Äänestä

Ajatus on hyvä, mutta muista että rakkaus on sokea. Itsekkin siihen idioottiin lankesit.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


!"((/&% kirjoitti:

Erosin pitkästä avoliitosta vuosi sitten. Ex-mieheni oli kerran aiemmni eronnut ja kertoi eron syyksi uskottomuuden. Vasta nyt, eromme jälkeen, kuulin totuuden heidän erostaan. Exäni oli pahoinpidellyt vaimonsa. Minusta tietysti tuntui alkuun todella järkyttävältä. Vähitellen muistin lähipiirin kummalliset kommentit kumppanistani mutta kun niistä yritin kysellä, hän totesi muiden olevan omituisia ja vaihtoi puheen aihetta.
Exälläni on uusi nainen ja minäkin olen omalla tahollani suhteessa. Mutta minua vähän painaa tämä peitelty väkivaltaisuus ja olen miettinyt eksäni uudelle kumppanille kirjoittamista ja asiasta kertomista. Onko tämä teidän mielestänne ihan typerä ajatus? Itse olisin ollut kertojalle jälkikäteen kiitollinen, olisihan se kipeää tehnyt mutta ainakaan suhde ei olisi perustunut suurelle valheelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu