Töihin Eu maahan

Töihin

Olemme hieman yli 30-vuotias pariskunta jolla alle kouluikäinen lapsi.
Olemme puhuneet pitkään että kokeilisimme ulkomailla elämistä ja työskentelyä.
Olen yrittänyt kysellä paikoista että mitä tämä vaatiin mutta kuulostaa hirveän hankalalta...
Eli lähinnä espanja, kreikka tms. kiinnostaa.
Itse olen lähihoitaja mutta lastenhoito tms. työ kävisi ja mieheni tekee metallialantöitä mutta valmis tekemään muutakin.
Onko jollain vinkkejä miten lähteä toimimaan, onko helpompaa etsiä paikanpäällä vai pitääkö olla valmiina paikka kun lähtee?
Ihan 1kk eteenpäin olisi kesto...saataisin hiukan hajua kulttuurista ja työskentelystä muualla kuin suomessa.

6

234

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Marcku

      Ei kai siinä mitään hankalaa ole. Tarkoitan että toki työpaikan löytäminen saattaa olla hankalaa, mutta muuten sen kun vaan reput selkään.

      Itselläni kokemusta Espanjasta, fuengirolasta. Näin lonkalta voisin kuvitella että lastenhoitotyöt saattavat olla kivenalla, vaikka fuengirolassa asuukin suuri suomi-yhteisö.

      Puhelinmyynti ja asiakaspalvelu töitä alueelta varmasti on tarjolla.
      Alueella on myös ainakin yksi suomalaisten vanhustenhoitotalo joten sieltä voi kysyä mikäli hoitajasta olisi pulaa?

      • Töihin

        Marcku: olisiko sinulla enemmän tietoa tuota vanhustentalosta(nimeä)?


      • Marcku

    • Ldldl

      Aika oleellista varmaan on, että mitä kieliä te puhutte.

    • töihin

      Kielinä ihan suomi ja englanti että niillä pitäisi pärjätä.

    • Ldkfkgkdk

      Suosittelisin, että ensin tutkitte tuon maan tai kaupungin työllisyysnäkymiä. Sitten, kun olette valinneet paikan, vuokraatte jonkun loma-asunnon tms. paikan päältä, kunnes löydätte töitä. Suomesta käsin on aika hankala etsiä töitä, kun työhaastattelut halutaan kuitenkin usein tehdä kasvoista kasvoihin. Sulle voisi löytyä nannyn töitä greataupair.com:n kautta. Monet varakkaat etsii sitä kautta työntekijää. Mulle on tullut sitä kautta paljon yhteydenottoja, mutta tulin raskaaksi, joten päätin pysyä kotona. Minäkin lähihoitaja. Toin itseni esittelytekstissä esille ammatillisen näkökulman lastenhoitoon, ja se selvästi herätti mielenkiintoa. Monet hakijoista on kuitenkin lukion käyneitä välivuoden pitäjiä, joilla ei ole koulutusta alalle. Joskus amerikkalaiset turistit on valmiita maksamaan jopa 400 euroa siitä hyvästä, että vahdit niiden lapsia parina iltana hotelilla. Eli ns. keikkatöitäkin voi joskus löytyä sitä kautta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      389
      959
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      885
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      226
      773
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      82
      716
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      70
      690
    6. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      659
    7. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      645
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      36
      630
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      591
    Aihe