Veli pahoinpitelee

milla

hei!
kirjoitan tänne koska minulta on loppumassa keinot.olen jo 19-vuotias, mutta asun olosuhteiden pakosta kotona(opinnot). ongelmanani on veljeni (20v).Hän on hakannut,haukkunut,rikkonut tavaroitani ja uhkaillut minua siitä lähtien kun menin ylä-asteelle 7 vuotta sitten.olen ollut useita kertoja sairaalassa tämän takia.kylkiluitani on poistettu,haavoja tikattu, nenä jouduttu polttamaan umpeen.Kummisetäni hautajaisiin sain mennä mustan silmän kanssa.Isäni on todella vähän kotona(töissä ulkomailla)ja äitini ei usko minua, vaikka hän on löytänyt minut pari kertaa puolitajuttomana lattialta ja kämppä on ollut veressä.Kaikki on minun syytäni vaikka olen pysytellyt poissa veljeni tieltä; olen omassa huoneessani jos olen kotona,syön vasta kun hän on käynyt nukkumaan jne. Opintoni estävät muuttamiseni ja vaikka käyn töissä en tienaa niin paljon että pärjäisin omillani. Opintoni päättyvät ensi kesänä.Olin ajatellut että pystyn sinnittelemään siihen saakka,mutta minulle on tullut mieleen useasti että jos tappaisin itseni niin pääsisin pois tästä paskasta.Pelästyin itsekkin ajatusta,koska en ikinä tekisi mitään sellaista. Olen huolissani mielenterveydestäni.Mitä voin tehdä?

15

1706

    Vastaukset 15

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimetön

      Soitahan vaikka poliisille ens kerralla kun jotain vastaavaa tapahtuu, veljesi täysi-ikäisenä saa vastata teoistaan raastuvassa.

    • jopas jotain

      sori mut tää kuulostaa jotenkin miesvihaajan tekemältä provolta... no kai tuollaisia tapauksia maailmaan mahtuu? sinuna menisin poliisin juttusille, eipä tuossa muutakaan tehtävissä ole?

      • uuuuuuuuu

        Pikkusen liian paksua! Keksi parempi juttu!


      • tottaon

        Ei oo paksu juttu.
        Itse olen 50-vuotias ja veljeni 40v pahoinpitelee minua


    • Paukku

      Sinun ei ole mikään pakko asua kotonasi. Jos äitisi ei sinusta huolehdi tuon vertaa, hae apua kuntasi sosiaalihuollosta. Kerro tilanteesi, todisteitahan he saavat vaikka sairaalasta käynneistäsi. Yhteiskunta avustaa sinua toimeentulotuella tai vastaavalla, että pääset liikkeelle itsenäisessä elämässä ja voit jatkaa opintojasi ammatin saamiseksi. Ei raha heiltä tietenkään ihan helpolla irtoa ja joudut varmasti monet kerrat tilanteesi selittämään (koeta ymmärtää, paljon riittää myös turhia(?) rahan kerjääjiä). Mutta uskoisin, että sitkeys palkitaan. Toivon niin. Lähde pois kotoasi. Etenkin veljesi luota. Ja jos/kun pääset omillesi, älä päästä veljeäsi kotiisi kyläilemään. Hän haluaa varmasti käyttää valtaansa sinuun- ja käyttää niin kauan kuin sallit sen. Jos se vaatii väliaikaista eroa jopa äidistäsi, koeta kestää sekin. Et tarvitse tuollaista hallitsijaa elämääsi-vaikka siltä voi jopa jossain välissä tuntua.
      Hakeudu pois!!!!! Sosiaalihuolto/kouluterveydenhoitaja/terveyskeskus-niistä osaavat kyllä auttaa eteenpäin. Poliisi on myös yksi osoite, mutta luulen, että raskas ja hidas tie. Mutta ehdottomasti myös poliisi opastaa eteenpäin!!
      Voimia sinulle*

    • poliisille ja heti

      Kyllä osaa olla ärsyttävää, täälläkin näyttää taas olevan idiootteja jotka vähättelee asiaa. USKOKAA NYT ETTÄ SUOMESSA TODELLAKIN ON PERHEVÄKIVALTAA EIKÄ OLE EDES MITENKÄÄN ÄÄRETTÖMÄN HARVINAISTA ETTÄ VANHEMPI VELI PAHOINPITELEE JA/TAI KÄYTTÄÄ HYVÄKSEEN SISKOAAN!!!! ASIOIHIN TULEE PUUTTUA JA MILELLÄÄN AJOISSA!!!!! Ihmiset jotka eivät puutu tuollaisiin asioihin ovat raukkoja ja pelkureita tai itse väkivaltaisia hulluja. Tässä maassa on kuollut ihmisiä ihan liikaa ja kuolee tai vammautuu vastakin takianne!!!!! Mene hyvä tyttö keromaan poliisille, dokumenttia on todisteeksi koska olet käynyt sairaalassa asian takia monesti. Yksikin kerta on liikaa!!!! Äläkä ole veljesi lähettyvillä yksin enää koskaan. vankilaan joutaa koko veli.

    • N43vee

      Lue www.turvakoti.net

    • tipu

      Tee lähestymiskielto veljeäsi kohtaan.
      Aina kun potkii käy lääkärissä ja kerrot että veljesi teki sen.
      Tuollainen veli ei ole edes veli.
      Äidistä puhumattakaan kun ei edes usko sinua.
      Etkö voisi muuttaa vaikka jonkun ystäväsi luo.
      Veljesi pitäisi saada edesvastuuseen teoistaan.
      Henkesi on todella vaarassa..

    • Ilman apua jäänyt

      olla pelkäämättä kotonasi,
      syödä ajattelematta syöntivuoroja,
      olla oma itsesi.

      Lähde pois kun vielä pystyt.

      Elämäsi ei ole normaalia.

      Turvakoti on hyvä apu.

    • mamie

      Tyttö rakas,mene turvakotiin,kerro ongelmasi! Ja lähestymiskielto veljellesi,miksi kutsut äitiäs? Hän ei ole mikään äiti teille,tunteeton ja välinpitämätön naishenkilö!

    • yksi_kokemus

      Minua pahonpiteli veli koko lapsuuden ja nuoruuden. Laitoin välit poikki veljeeni nyt kirjoitellut minulle. Tietysti on myös hyviä muistoja mutta huonoja niitä riittää 48 murtunutta rannetta ja nilkkaa. Nauranu jälkikäteen et terveysasemalla valehtelin (kun veli uhkasi) olin siis kaatunu pyörällä. Eikä kukaan muka huomannu ristiriitaa et vääntömurtuma? Miten voi kaatua pyörällä ilman että tulee asfaltti-ihottumaa?Minusta ystävät,koulukaverit,opettajat puuttukaa ja kysykää onko kaikki hyvin.Itse en uskaltanut puhua en edes vanhemmilleni. Vasta synnytyssalissa kun synnytin omaa vauvaa kätilö huomasi että pelkään säpsähdän joka kosketuksesta. Oli niin kultainen kätilö silloin purkautui monien vuosien väkivallan musta möykky sisältä. Aina pidin nätisti kulissit pystyssä en halunnu häpeää perheelle. Joten ihmetelly toisaalta et joka asiasta ollaan masentumassa nykyaikana. Minä aloin urheilee purin siihen kaiken. Kaikesta selviytyy kun alkaa urheilee jossakin vaiheessa annoin veljelleni anteeksi itseni takia.

    • Mitenvoitapahtua

      20v veli asuu vielä kotona O______o Mahtaa olla aika äidin pilalle hemmoteltu pikkupoika.. ja on mustasukkainen äidistä ja siuta pahoinpitele. Hae apua ulkopuolelta! Laita kamera kuvaamaanj äänitä pahoinpitelyitä todisteeksi!

    • taas-sama-hullu

      Täällä taas, niinkös! :-D
      Sulla tuo ikä vaihtelee, samoin sukupuoli. Muuten jutut on samat, paitsi että roisto vaihtelee;veli,isäpuoli yleisimmät.Myös sisko ja äiti on vilahdelleet kuviossa mukana.
      Ota nyt hyvä ihminen suosilla ne lääkkeet!

    • hyvästilopullisesti

      Siskokin voi lyödä, laittoi kaiken kännin syyksi.Koskaan en halua olla missään tekemisissä.

    • Jos haluut nii mestari eli minä voin opettaa sulle itsepuolustusta osaan jopa tappaa yhellä iskulla jättämättä ruumiiseen pienintäkään jälkeä jos haluut oppii nii laita postii tääl suomi24:ssä

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      396
      1583
    2. Mitähän ajattelet

      Nykyään minusta tai meistä tai tapahtuneista?
      Ikävä
      66
      1016
    3. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      86
      1014
    4. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      139
      1013
    5. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      92
      940
    6. Hankkikaa elämä

      Tiedetään että hän on mielenkiintoinen mutta rajansa kaikella.
      Ikävä
      94
      721
    7. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      45
      691
    8. Miksi naiset tuoksuvat vaihdevuosien tietyssä vaiheessa todella etäännyttäviltä

      Mietin tätä, onko luojalla ollut jokin tarkoitus näin voimakkaan lemun aikaan tekemiselle. Monet ajattelevat miten joku
      Sinkut
      129
      686
    9. Voisitko mies auttaa..

      Ottaisit yhteyttä vielä kerran, jos haluat? 🤔 Jätäthän ilkeät kommentit pois.
      Ikävä
      50
      649
    10. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      57
      634
    Aihe