Novelli: Annatar OSA I

* Muutto Eregioniin *

Sen maan löysi vaarallisilla retkillään monta sataa auringonvuotta aiemmin Celebrimbor Curufinin poika, joka oli suuri haltiain joukossa, itsensä Fëanorin pojan poika. Ja niin kävi, että kun hän seurasi mustan maan rajajokea Glanduinia ylemmäs Sumuvuorille, löysi hän joukkoineen sieltä ihanteelliset asuinsijat.

Celebrimbor matkusti pian kansansa pariin länteen kertomaan löydöstään. Siellä Emyn Uialin itärinteiden metsissä, Nenuial-järven rannoilla, asuivat hänen heimonsa suurhaltiat yhdessä valtiatar Galadrielin ja valtias Celebornin, sekä näitä seuraavien viher- ja harmaahaltioiden tykönä.
Ja hän astui valtiattaren eteen suuren innostuksen vallassa, kumarsi ja sanoi:

"Valtiattareni. Kaukana täältä, idässä, Sumuvuorten leudossa laaksossa lähellä Khazad-dûmin kääpiökaupunkia, on hajallaan asuvalle heimollemme aivan ihanteelliset asuinsijat. Olen löytänyt joukkoineni tämän paikan ja mielistyin siihen kovin, enkä vähiten kääpiökaivannon arvokkaan Mithril-hopean tähden. Olette itse usein sanonut, että tarvitsemme helposti puolustettavan asuinpaikan näinä synkkinä aikoina."

"Ruhtinas Celebrimbor. Yksikään paikka, jossa asuu kääpiöitä, ei voi olla hyvä Eldarin asustaa." sanoi korkealla istuimellaan valkoisiin pukeutunut valtias Celeborn, mutta Galadriel nosti kätensä ja sanoi:

"Tällaisen laakson löytyminen ei ole sattumaa, eikä sukulaiseni Celebrimbor suosittele mitään kevyin perustein. Valtiaani, perustettakoon retkikunta, johon liitymme. Tarkastamme paikan ja suunnittelemme sen puolustuksen. Jos se soveltuu asuttavaksi ja puolustettavaksi, muutamme sinne oitis. Hajallaan Eriadorin pohjoisosissa olemme suojattomia ja täällä vain Gil-galadin Lindon on ainoa suojaisa asuinpaikka. Valtiaani sekä ruhtinas Celebrimbor. Olen nähnyt ennalta, että löydämme suojaisat asuinsijat moniksi auringon vuosiksi. Noilla sijoilla kasvaa puita, kultaisia ja korkeita."

Ja valtias ja valtiatar matkasivat pian Sumuvuorten laaksoon, totesivat paikan vallan mainioksi ja jäivät uusille asuinsijoille. Ja niin tuohon laaksoon muutti heidän jälkeensä paljon haltioita ja he perustivat valtakunnan, jota he ryhtyivät kutsumaan Eregioniksi.

Laaja ei ollut Eregionin haltiavaltakunta, mutta siellä oli aivan erityisen kaunis kaupunki, Ost-in-Edhil.
Sen ympärillä oli valkoiset muurit, joiden sisään jäi myös valtavan kääpiökaivannon Khazad-dûmin läntiset kulkutiet. Ja sen läpi virtasi Sumuvuorten huipuilta laskeutuva kirkas ja vuolas Sirannon. Ja näin kaksi toisen auringonajan suurinta valtakuntaa tukivat toisiaan. Ja kääpiöiden kaivannosta tuli kauniimpi kuin mistään muusta kääpiökaupungista koskaan ja kääpiöt rakensivat Eregionin muurit ja tornit kestävämmiksi kuin missään muussa haltiakaupungissa oli Gondolinin jälkeen ollut.

Taitavat haltiat Celebrimborin johdolla rakensivat Ost-in-Edhilin kauniin kaupungin, jonne suuri valtias ja valtiatar asettuivat asumaan. Ja monet
laulut tuosta kaupungista ja sen tapahtumista laulettiin:

Eregionista tuli pian koko Eriadorin merkittävin haltiavaltakunta. Ja niin kävi, että kun Eregion ja sen myötä myös Khaazad-dûm sekä Lórinandin haltiavaltakunta Sumuvuorten toisella puolen voimistuivat, vihollisen sorto Eriadorissa väheni ja loppui lopulta kokonaan. Mutta rauhaa ei kestänyt kauan.

* Annatar *

Ja niin vihollinen vetäytyi kauas mustaan Mordorin maahan. Mutta salaa se ryhtyi rakentamaan sinne omaa valtakuntaa, ja niin jo muutaman sadan vuoden kuluttua Sauronin vakoojat palasivat Eriadoriin.

Ja Eregionissa, Punasarven solassa ja Caradhrasin sekä Fanuidholin huippujen yllä näkyi yhä useammin mustia variksia ja korppeja, ja olipa solassa tavattu jokunen hiiviskelevä örkkikin.

Mutta synkkiä aikoja ennakoiden Valar olivat viisaudessaan lähettäneet Keski-Maan haltioiden avuksi, tueksi ja turvaksi aivan uuden avun, suuren hengen viisaan Eldarin hahmossa. Ja kun tuo yksinäinen ja ystävällinen matkamies oli kiertänyt Eridoria kymmeniä vuosia, saapui hän eräänä sumuisena syysaamuna, auringon vuonna 1198, Ost-in-Edhilin portille.

"Muukalainen. Olemme kuulleet matkoistasi ja valtiattaremme on ilmoittanut halustaan tavata teidät, mikäli joskus sattuisitte porteillemme." sanoi hopeisessa asussa ollut haltiavartija. Ja tummaan, yksinkertaiseen matkamiehen kaapuun pukeutunut mustatukkainen haltiamies sanoi:

"Kiitän häntä. Näinä pahoina aikoina kaikkien on pidettävä yhtä. Tarjoan apua, jota yksikään Keski-Maan vapaa kansa ei voi ohittaa."

Vartijoiden saattelemana Valarin lähettiläs vietiin valkeaan linnaan, sen korkeimman tornin huipulle, jossa valtias ja valtiatar asuivat.
Tumma haltia kumartui kultatukkaisen, valkoisiin pukeutuneen valtiattaren edessä.

"Valtiatar Galadriel, kuulu haltiain joukossa. Olen matkamies, jota Eriadorin kansat ovat ryhtyneet kutsumaan nimellä Annatar. Vuosia olen kiertänyt tätä laajaa maata, mutta missään en ole nähnyt yhtä kaunista valtakuntaa kuin Teidän on, enkä missään ole tavannut kauniimpaa ja voimallisempaa hallitsijaa kuin te ja valtias Celeborn olette."

"Olemme toki kuulleet sinusta ja toimistasi. Näen, että olet varsin voimallinen itsekin. Mutta lienetkö kovin viisas, kun tulit tänne, jossa todelliset aikeesi voivat paljastua. Ylläsi en näe Valarin siunausta, mutta en myöskään tunne merkittävää uhkaa. Miten liene näille seuduille tullut tai millä avuilla muotoasi hallitset, mutta mikäli sinulla on jotain sanottavaa ja annettavaa vapaille kansoille, kuten väität, en näe syytä karkoittaa sinua maastamme. Sano siis sanottavasi ja kerro aikeesi avoimesti", sanoi valtiatar Galadriel, mutta Annatar ei loukkaantunut sanoista vaan hän hillitsi itsensä ja hänen ilmeensä pysyi edelleen yhtä ystävällisenä kuin aiemmin.

"Kiitän sanoistanne valtiatar ja olen pahoillani, jos ette pysty näkemään toimillani ja hahmollani Valarin siunausta.
Minun vahvuuteni on maassa, takojan taidossa ja kyvyssä luoda hyvää tarkoittavia ja kauniita esineitä. Oletan, että tässä maassa jos jossain näitä avuja arvostetaan. Onhan joukossanne itsensä Fëanorin jälkeläisiä ja hänen kansaansa.
Minä pystyn tekemään ja auttamaan teitä valmistamaan voimallisimmat esineet sitten Silmarilien. Niiden avulla maailmasta tulee jälleen hyvä paikka haltiain asua ja niiden voima estää kaiken pahan ja ajan tuoman rappion. Pyydän, että ette ohita toiveitani ja Valarin toivetta. Ja pyydän, että saisin teiltä apua auttaa Keski-Maata, jota te rakastatte kuten minäkin."

"Minulta et apua saa. Kenellekään hengelle, joka saattaa olla vailla Valarin siunausta en apuani suo, enkä usko tai toivo, että sitä muutkaan tässä maassa antavat. Mutta en edelleenkään voi sinua Gil-galadin lailla karkoittaa maastani, sillä uskon, että monet täällä asuvat kapinoisivat vastaani, mikäli kuulisivat hyljänneeni kaltaisesi poikkeuksellisen avun. Etsi siis itsellesi asuinsija kaupungista luvallani, mutta minun puheilleni sinulla ei enää ole asiaa. En kuuntele sanojasi enkä neuvojasi, sillä näen, että mielesi ei ole puhdas ja siinä on paljon samaa kuin Fëanorilla oli aikoinaan."

"Valtiatar Galadriel. En vaivaa teitä, mutta sanon, että teitte viisaasti. Tämä auttaa kaikki Keski-Maan suuria haltioita, jotka pian tulevat saamaan lahjoja, joiden vertaisia ei kukaan ole kuunaan uneksinut saavansa."

Ja Annatar kumarsi vielä valtiaille, kääntyi aloillaan ja lähti linnasta vartioiden saattamana.

"Ah ja voi. Päätökseni voi olla kohtalokas koko Keski-Maalle, mutta muutakaan en voi." sanoi Galadriel surullisena.

"Annatar ei vaikuta vaaralliselle ja hänestä voi olla vielä paljonkin hyötyä. Jos olisit karkoittanut hänet, Celebrimbor joukkoineen olisi ryhtynyt kapinaan. Teit siis pakon edessä viisaasti, enkä olisi voinut tuohon paremmin vastata." vastasi Celeborn.

* Gwaith-i-Mírdain *

Annatarilla oli mukanaan kultaa, jolla hän hankki itselleen asuinsijat kaupungin laidalta. Vuosia hän eli hiljaiseloa, kunnes eräänä päivänä hänen puheilleen saapui merkittävä henkilö.

"Kuinka voin auttaa ruhtinas Celebrimbor", Annatar kysyi?

"Valtiattaremme viisauden mukaan et ole toivottu henkilö kaupungissamme. Miksi?"

Annatar ymmärsi tilaisuutensa tulleen. Hän kohotti tummia kulmakarvojaan ja loi viisailla mustilla silmillään Celebrimboriin surullisen katseen:

"Valtiatar ei oikein ymmärrä kykyjäni eikä Valarin tarkoitusperiä. Näinä pahoina aikoina en toki syytä häntä siitä, mutta hiljaa olen toivonut, että joku muu tässä kaupungissa ymmärtäisi lännen valtiaiden toiveet hieman paremmin. Kovasti olen toivonut, että se olisitte te, itsensä Fëanorin jälkeläinen, jonka kädet ovat taitavimmat tällä maailman ajalla. Ja jossa palaa Fëanorin luomisen kipinä kaikkein voimakkaimpana hänen itsensä jälkeen. Juuri sellaisia käsiä olen etsinyt kautta laajan maan."

Ja suuri Celebrimbor kallisti korvansa näille sanoille, sillä hän oli ylpeä ja suurta sukua.

"Ja mitä te näillä käsillä sitten haluaisitte tehtävän? Puhu avoimesti, pyydän, sillä vakuutteluistasi huolimatta uskon ja luotan edelleenkin viisaaseen valtiattareeseemme."

"Kykyni ovat takomisessa ja olen itsensä Aulën lähettiläs. Yhdessä voimme tehdä haltioille esineitä, joihin liitämme voimaa itsestämme ja siten voimme tuoda avun maailman väsymykseen ja saada Keski-Maa kukoistamaan kuten kaukainen länsi."

"Ja minkä kaltaisia esineitä nämä olisivat?" Celebrimbor kysyi.

"Sormuksia, jotka valmistamme sydämellämme, niin, että niistä tulee hyvää tekeviä ja kantajalleen voimia antavia. Siten jokainen, joka sormusta kantaa, jakaa antamaamme hyvää ympärilleen ja antaa heille kaikille voimia kohdata maailman mureneminen, pimeys, vastustaa pahaa ja ajan tuomaa rappiota."

Ja niin viisaat ja houkuttelevat olivat nuo sanat ja niin paljon niissä oli voimaa, että Celebrimbor hyväksyi tämän, vaikkei hänen olisi pitänyt.

"Koska valtiatar ei juurikaan tunnu hyväksyvän toimiani, pyydän ettemme puhu näistä töistä julkisesti. Lisäksi emme pysty myöskään tähän mittavaan työhön kaksin, vaan tarvitsemme useita eteviä metallin takomisen taitajia ja koruseppiä, joita joukoistasi varmasti löytyy."

"Olemme jo aikaa perustaneet veljeskunnan, jonka tarkoitus on säilyttää Fëanorin taitojen salaisuuksia ja pitää yllä hänen sepäntaitojaan. Tämä veljeskunta on oppilaasi ja he kuuntelevat oppejasi. Sen veljeskunnan nimi on Gwaith-i-mírdain ja minä olen sen johtaja."

* Kapina *

Ilta hämärtyi Ost-in-Edhilissä. Tähtien kuningatar sytytti taivaalle öisiä valojaan, mutta jostain syystä tuntui kuin jokin olisi vienyt niiltä voiman. Edes iltatähden valo ei sytyttänyt haltiaylimys Celebrimborin sydäntä.
Mutta siinä he seisoivat, Annatar ja hän, Mirdainin talon, suuren valkoiseen rakennuksen marmoriportailla.
Ja kultaisten ovien takana, suuressa salissa odotti heitä viisitoista tummatukkaista haltiaylimyksiä, jotka kuuluivat Mírdainin veljeskuntaan.

"Olen Annatar", tumma lähettiläs kumarsi syvään ja sanoi heille. "Ja tulin tuomaan Valarin siunauksen työllenne sekä ehkä omalta osaltani jakamaan teille herrani Aulën taitoja ja tietoja. Otatteko vastaan avun ja hyväksyttekö minut joukkoon?"

Ja ylimykset tunnustivat hänet heidän joukkoonsa, sillä he uskoivat herraansa Celebrimboria ja halusivat mieluusti oppia lisää.

Suuren salin keskelle he rakensivat uuden, paljon entistä suuremman ahjon. Mustista kivistä he sen rakensivat ja itse Annatar muurasi sen ja rakensi sen palkeet.

Ja kun tuli aika sytyttää ensimmäinen liekki, sanoi Annatar heille:

"Tässä tulessa tehdään sormuksista ihanimmat. Ja maailman tulista vain Aulën alkuliekki on niiden sulattamiseen ja jalon metallin nöyränä pitämiseen riittävän kuuma. Niin kuuma on se tuli, ettei yksikään Iluvatarin lapsi voi sitä kestää."

Gwaiht-i-Mirdain eivät ymmärtäneet Annatarin tarkoitusta.

"Ylimykset. Minun on sytytettävä tuli yksin ja teidän on odotettava hetki ulkona."

Ja niin ahjon suuren liekin Annatar sytytti yksin, eikä sitä kukaan ollut todistamassa. Ja kun tuli oli sytytetty, Annatar kutsui heidät saliin.

Kitkerä, sinertävän musta savu nousi Ahjosta kultaiseen saliin. Ja liekki roihusi hirveänä. Se loimotti punaisena ja vihreänä ja sen kuumuus tuli vastaan jo kultaisilla ovilla.

Mutta suuret haltiat eivät siitä välittäneet. Nyt he olivat valmiita suuriin töihin. Eikä aikaakaan kun Mírdain saavutti entistä suuremman arvostuksen ja aseman Eregionin haltioiden keskuudessa. He olivat viisaan Valarin lähettilään erikoissuojeluksessa.

Ja yhä äänekkäämpiä olivat puheet kansan keskuudessa Galadrielin ja Celebornin valtaa vastaan Celebrimborin puolesta. Olihan Galadriel hylännyt Annatarin tuoman avun, mutta viisas Celebrimbor kuunnellut häntä.

Ja näitä ajatuksia Annatar ruokki aina kun hän haltiakansaa näki. Salakavalasti ja taitavasti verhoilluin sanankääntein hän sai kansan hyljeksimään Galadrielia, sillä hän halusi hänestä eroon. Hän pelkäsi valtiatarta ja näki tämän suuruuden ja viisauden.

Niin pahaksi kansan nurina lopulta paisui, että eräänä päivänä Galadriel poistui linnasta, meni kääpiökaivannon portille ja matkasi itään Lórinandin maahan läpi Khazad-dûmin kääpiökaupungin kauniiden salien. Mutta hänen miehensä, valtias Celeborn, ei häntä seurannut. Niin paljon hän kääpiöitä vihasi, ettei hän suostunut jalallaan astumaan pimeisiin kaivoksiin.

Ja niin Celebrimbor kutsuttiin Eregionin valtiaaksi ja Celeborn siirtyi laitakaupungille viettämään hiljaiseloa. Ja Mírdainin veljeskunnan asema vahvistui entisestään ja Annatar sai lopultakin täysin vapaat kädet toimia kuten tahtoi.

* Opissa *

Vuosisatojen ajan Annatar, lahjojen herra, opetti suuria haltiaseppoja. Ja kauan he hioivat taitojaan. He takoivat, kultaa, hopeaa ja rautaa ja he oppivat paljon.
He harjoittelivat tekemällä vähäisempiä sormuksia, kauniita nekin, mutta voimaa niissä oli vain hieman.

Ja lopulta tuli päivä, auringon toisen ajan vuonna 1503, jolloin Annatar sanoi heille:

"Nyt tietomme ja taitomme on täydellinen ja voimme valmistaa valtasormuksia, joiden avulla saamme maan entistäkin siunatummaksi ja kauniimmaksi. Jokainen teistä takoo sormuksen itselleen, sillä osa teistä kustakin tulee elämään näissä kauniissa esineissä."

Ja he ryhtyivät työhön. Celebrimbor alaisineen ahersi ahjot kuumana vuosikausia. Kauan he takoivat, karaisivat ja sulattivat epäonnistuneita sormuksia Ja kauan he hioivat timantteja, rubiineja, safiireja ja ametisteja upotettavaksi sormuksiin. Ja kaikki sormukset loitsittiin ensin yksin, sitten yhdessä ja ne saivat Erun siunauksen. Ja näin he loitsivat, jokaisen valmistuneen sormuksen:

Kauneutta maailmaan tuo
sormus jalo ja ihmeellinen.
Se kantajalleen voimaa suo
ja maailmaan ajan myös autuaiden.

Niin he takoivat yhdeksän ennen näkemättömän kaunista sormusta, joiden materiaalina oli kääpiöiden hopea ja niihin he upottivat tummia ja punaisia kiviä ja näistä yksi oli ylitse muiden. Sen takoi itse Celebrimbor ja siinä oli suuri punainen kivi.
Niiden sormusten valmistumista Annatar seurasi tarkkaan ja hän pakotti niihin kuhunkin kuvioinnin, joka säilyi, eikä koskaan kulunut.

Kun ne olivat valmiit, Annatar antoi lopuille seitsemälle Mirdainille ohjeet valmistaa lisää Mithril-hopeaisia sormuksia. Niihin luotiin vielä edellisiäkin vahvempia loitsuja. Hopeaisissa sormuksissa oli kauniita keltaisia ja valkoisia timantteja ja topaaseja, mutta niihin Annatar ei tehnyt merkkejä. Ja niin lopulta jokainen Mirdainista sai oman sormuksensa ja he kaikki olivat tyytyväisiä.

Mirdainin talosta ja koko Ost-in-Edhilistä huokui noista vuosista eteenpäin rauha, luottamus ja tuntui kuin aika koko Eregionissa olisi pysähtynyt.
Ja jokainen kuudestatoista Noldor-ruhtinaasta oli kuin kappale kaukaista länttä. Kuin Valarin hyvä tahto olisi laskeutunut leppeisiin laaksoihin eikä niihin ehtisi enää koskaan mikään paha.

Kun viimeinen sormuksista oli taottu ja Mirdain kokoontui jälleen kiltasalilla ahjon tulien loimussa, ei veljeskunnan päävieras saapunutkaan.

Se ihmetytti heitä kovin. Kun kokous oli ohi, menivät he Annatarin talolle ja huomasivat, että ulko-ovi oli auki.
He menivät sisään vaatimattomaan taloon ja huomasivat kauhukseen, että siellä ei ollut ketään. Askeettisesti elänyt Annatar oli ottanut vähät tavarat mukaansa ja lähtenyt vähin äänin kaupungista.

Hän oli kaiketikin saanut työnsä tehtyä ja oli jo matkalla takaisin kaukaiseen länteen.

Suuren ilon hetkellä suru saapui heidän tykönsä, sillä Valarin tumma lähettiläs, heidän opettajansa, oli poissa.