Suomi24 Keskustelussa on viikonlopun aikana ollut poikkeuksellisen paljon bottien automaattiseti luomia kommentteja. Pahoittelemme tästä aiheutunutta harmia. Olemme kiristäneet Keskustelujen suojausasetuksia ja kommentointi on toistaiseksi estetty ulkomailta.

Paras ystävä valehtelee

välit poikki??

Olen tuntenut hänen kanssaan jo ihan pienestä saakka. Yläasteella hän oli yksin koulussa (ala-asteen olimme eri kouluissa), hänellä ei ollut kavereita. Olimme tuon kuuden vuoden aikana hieman vieraantuneet toisistamme. Rohkaistuin yksi päivä juttelemaan hänelle. Siitä se lähti rullaamaan, meistä tuli parhaat kaverit.
Yläasteen aikana hänellä oli paljon vastoinkäymisiä. Hän kertoi niistä minulle ja tietenkin tuin ja kuuntelin häntä aina kun hän niin halusi. Tuona aikana välimme katkesivat hetkeksi, sillä hän valehteli minulle melko tärkeästä asiasta. "Paras ystäväni" pyysi anteeksi ja lupasi, ettei ikinä valehtelisi minulle.

Toisin kävi.... Nyt lukion viimeisellä kävi ilmi, että hän on valehdellut minulle vuoden. En tiedä mistä, eikä hän tuon enempää minulle kerro.
Miten voin enää ikinä luottaa häneen? Miten voin antaa edes anteeksi, kun itse olen ollut täysin rehellinen enkä ole levitellyt hänen asioitaan muille? Tämä kaverini tietää sen kyllä, että minuun voi luottaa ja se tässä ihmetyttääkin, miksi hän valehtelee..

8

314

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • välit poikki??

      Kuulemma on niin pelkuri, ettei uskalla kertoa totuutta. Aina ennenkin hän on kertonut totuuden (ainakin oletan niin), mutta nyt valehtelee.

    • unohda se..

      Ei tuollaisen kanssa kannata olla enää kaveri, aiheuttaa sinulle vain lisää mielipahaa. Jos on noin välinpitämätön, että kaverin menettäminen ei haittaa, niin anna olla.

    • Hämmästynyt

      hmmm.. Eipä oikein järkevän ihmisen touhulta kuulosta. Miksi valehdella parhaalle kaverille, joka on tukenut ko. tyyppiä monessa asiassa?? En voi ymmärtää.

      Eikö sellaisesta ihmisestä kannata pitää kiinni, joka kuunteleen eikä kerro toisen salaisuuksia eteenpäin?

      • Hämmästynyt

        Noita ihmisiä on nimittäin hyvin harvassa, jotka eivät kerro toisten asioita eteenpäin. Hyvin moni kertoo kaverinsa asiat esim. äidilleen..


    • ei tärvii

      Ei tärvi käveri öllä jöllei hälyä

    • eieieieieiiei

      Ei voi sanoa parhaaksi ystäväksi, jos valehtelee. Ei edes ystäväksi, kaveriksi ehkä voisi tai tuttavaksi..

    • HuolestunutAnonyymi

      Ääh sama homma olen ystäväni kanssa ollut jo pitkään kavereita ja olen ihan viime aikoina tajunnut että hän käyttää minua hyväksi?? Esim olimme meillä ja pelaamme erästä peliä jota molemmat meistä pelaavat kävin juomassa keittiössä ja uskon hänen käyneen puhelimellani ja varastanut minulta tosin vain peli maailmassa mutta silti pitäisikö lopettaa ystävyys suhde ja miten?? Olisi helppiä

    • skuhufrgrgyuhtgtyh

      Valehteleminen on ikävä asia. Jotkut oppii valehtelemaan jo penskasta alkaen: mullakin oli pentuna yksi sellainen kaveri, josta en silloin tajunnut, että kaikki mitä mä sille kerroin itsestäni tai perheestäni, meni sen juoruakkasiivoojaäidin tietoon joka sitten opasti kakaransa loukkaamaan minua kommenteissaan solvauksissa perheestäni eikä oltu mitään edes perhetuttuja, oli 1990-luvun alussa ja 1990-luvun alusta kyse, kun sellaisia "kavereita" mulla oli. Omilla vanhemmilla ei raskaan ja kiireisen uransa keskellä ollut samanlaista tai mitään mielenkiintoa miettiä toisten asioita, puhumattakaan ihmisten maineiden lokaamisesta. Ei sellaisiin pidäkään luottaa, jotka levittelee toisten yksityisasioita. Valitettavasti kusipäiden juoruamisen on tehnyt helpommaksi Facebook: nykyisin monien juoruämmien ei tartte edes persettänsä sohvaltaan nostaa, urkkiakseen puolituttujensa asioita ja repostellakseen ja vääristelläkseen muiden asioita ympäri internetiä.

      Sinua kiinnostaa kovasti, että onko jollakin kavereita. Miksi?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      69
      2227
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      101
      2053
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      78
      1658
    4. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      41
      1490
    5. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1476
    6. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      10
      1377
    7. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      31
      1344
    8. 52
      1248
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      62
      1190
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      28
      1179
    Aihe